Anoppi raivostuttaa!

Mulla menee hermo anopin kanssa! Muutettiin marraskuussa miehen kotipaikkakunnalle, kun mies perusti tänne yrityksen. Asuttiin ennen toisella puolella Suomea, joten tänne muutto oli melko iso muutos. Meillä on 9 kk ikäinen poika ja aion olla kotona ainakin vielä vuoden. Ollaan sopeuduttu uudelle paikkakunnalle tosi hyvin. Ainoa ISO ongelma on anoppi, joka asuu täällä myös (15 km päässä meistä). Hän ei aikaisemmin ole ollut kovin isossa osassa meidän elämässä, joten tämä on ihan uusi tilanne. Anoppi on aivan haltioissaan meidän muutosta tänne, mikä on tietysti hienoa. Mutta hän ei näytä nyt yhtään tajuavan meidän yksityisyyden rajoja. Hän käy meillä kylässä melkein joka päivä. Yleensä hän tulee aina ilmoittamatta ja koko ajan pitää olla varuillaan että milloin hän seuraavan kerran ilmestyy paikalle. Hän kantaa mukanaan koko ajan hirveän määrän ruokaa ja pullaa ja marjoja ja mehua. Meidän jääkaappi ja pakastin pursuaa jo yli äyräiden niiden takia. Ja olen itsekin ammatiltani kokki ja rakastan ruoanlaittoa niin emme todellakaan tarvitse ketään toista tekemään meille ruokaa.

Anoppi myös on innostunut sisustamaan meidän uutta asuntoa. Olemme jo saaneet kaikki valmiiksi ja olen tosi tyytyväinen tähän asuntoon emmekä tarvitse tänne enää mitään, mutta anoppi ostelee koko ajan uusia tavaroita tai ompelee uusia verhoja ym. Olen sanonut monta kertaa, että ei tarvita mitään, mutta silti vaan kantaa tänne aina kaikkea mahdollista kattiloista lamppuihin. Ja tietysti anopin sisustusmaku on ihan erilainen kuin omani.

Sitten on vielä tuo meidän poika, johon anoppi on myös aivan rakastunut. Se on tietysti luonnollista. Mutta välillä menee ihan yli, kun anoppi kantaa pojallekin koko ajan uusia vaatteita, leluja, ruokaa ja tarvikkeita, vaikka niitäkään ei tarvita. Hän myös haluaisi hoitaa poikaa koko ajan, silloinkin kun olen itse kotona. Hän saattaa vain tulla käymään ja kysyä että saako ottaa pojan mukaan kun lähtee kavereidensa luokse. Muutaman kerran olen antanut ottaa pojan mukaan ja anoppi on viipynyt reissuillaan monta tuntia. Olen sitten saanut soitella perään, että pojan voisi jo tuoda kotiin. Hän haluaa esitellä poikaa kaikille kuin omaansa. Se on tosi ahdistavaa, koska anoppi tuntuu minulle vielä tosi vieraalta ihmiseltä. Emme aikaisemmin ole olleet kovin läheisissä väleissä.

Anoppi haluaisi myös aloittaa pojan kanssa muskarin ja vauvauinnin ja vaikka mitä muuta harrastusta. Olen itse suunnittelut aloittavani pojan kanssa muskarin keväämmällä ja anoppi on tästä täysin tietoinen, niin nyt hän sanoi, että eikö hän voisi alkaa käydä siellä muskarissa niin minä saisin vähän "omaa aikaa". Omaa aikaa minulta kyllä löytyy, kun mies on kotona aika paljon ja mieluiten vietän päiväni oman lapseni kanssa.

Anoppi ei tosiaan tunne välillä mitään rajoja. Eilenkin hän ilmestyi aamupäivällä tänne ilman ilmoitusta, vaikka minulla oli kavereita käymässä. Yritin hienovaraisesti vihjaista, että nyt ei ole hyvä hetki vierailulle, kun täällä on jo vieraita, mutta anoppi sanoi, että hänellä on niin ikävä poikaa (näki toissapäivänä edellisen kerran) ja että hän voisi siivota täällä. Osaan kyllä siivota itsekin! Hän aina roudaa mukanaan omia siivousvälineitä ja väkisin hinkkaa joka ikistä nurkkaa vaikka ne ois putsattu edellisenä päivänä. Kavereideni vierailu meni siis ihan läskiksi kun anoppi hääräsi vieressä, joten me ei pystytty juttelemaan mistään normaalisti. Kyllä ärsytti.

Ja kun hän ei muka ymmärrä, jos hänelle sanoo suoraan, että ei kiitos. Esittää aina tyhmää, vaikka kuinka suoraan sanoisi. En tiedä mitä tässä enää voi tehdä. Haluaisin asettaa tiukemmat rajat hänen vierailujen suhteen ja muutenkin noiden ruokajuttujen ja siivoamisten suhteen. Ja en halua että hän kuskaa poikaa mukanaan joka paikkaan, varsinkaan kun en edes tiedä miten hän pärjää pojan kanssa niin pitkiä aikoja yksinään.

Ja hän on myös ehdottanut että minä voisin jo lähteä töihin ja että hän voisi alkaa hoitamaan poikaa kotonaan päivisin. Hän on siis itse vielä työelämässä mutta suunnittelee ottavansa lopputilin sitten kun minä menen töihin. Hän koko ajan muistuttaa tästä asiasta eikä kuuntele vaikka olen sanonut, että minulla ei ole mikään kiire töihin!

Mies on myös ärsyyntynyt tähän touhuun, mutta ei niin paljon kuin minä. Hän on myös sanonut äidilleen suoraan, että vähempikin riittäisi, mutta anoppi ei kuuntele! Pitääkö tässä tappelemaan alkaa? Itse koen tämän tilanteen tosi ahdistavaksi. Joka päivä tuijotan ikkunasta vartin välein pihalle, että milloinhan anoppi taas tulee. En voi yhtään rentoutua. Tekisi mieli laittaa ovi lukkoon ja verhot kiinni seuraavan kerran kun hän tulee kolkuttamaan ovea. Auttakaa!

 

anoppia vaivaa mummohöperyys, varmasti tilanne rauhoittuu ajan kanssa. Koeta jaksaa :hug: Pyydä häntä joskus ottamaan vauvaa mukaan kauppaan, jotta saat siivottua, ja pyydä häntä teille kylään enemmän. Ehkä hän tuppautuu, koska on huolissaan jaksamisestanne. Kokeile olla yltiöystävällinen

 

Ensinnäkin on ihanaa, kun lapsella on tuollainen mummo. Ymmärrän kyllä sinua, kun hän häiritsee sinun elämää. Voisit sopia päiviä ja asioita jotka voisivat olla lapsen ja mummon omia juttuja. Anna hänen vaikka viedä sinne uimaan ja ota sinä muskari. Sinuna yrittäsin sopia hellävaraisesti rajat.Pitää myös osata jakaa lapsen aika muiden kanssa vaikka lapsi on sinun, on siihen muillakin oikeus. Ei ole kiva jos mummo ahdistuu, että saakohan mennä kylään ja saakohan hän viettää aikaa lapsen kanssa. Lapsen takia hän teillä käy eikä sinua ärsyttääkseen, se kannattaa pitää mielessä.
Itse odotan, että vauvani kasvaa ja saa mummon kanssa tehdä kaikkea kivaa. On todella arvokasta, että lapsella on isovanhemmat jotka osoittaa rakkautta ja huomiota. Ihanaa kun on ympärillä ihmisiä jotka välittävät ja rakastavat, se kasvattaa lapsen itsetuntoa.

 

Hyväähän se tarkoittaa, mutta liika on liikaa ja kyllä toisten yksityisyyttä pitää kunnioittaa, varsinkin kun asiasta on jo sanottukin. Kyllähän tuollaisessa menisi hermot varmaan jokaiselta.

Ei tuossa auta muu kuin että miehesi sanoo uudemman kerran ja selittää asian ystävällisesti, mutta perusteellisesti. Että mummo on rakas ja teille tervetullut, mutta vierailuista tulee sopia etukäteen eikä ole sopivaa, että hän siivoaa ja sisustaa teidän kotia niinkuin omaa kotiaan.

 

Okei, tuo yhtäkkiä oven taakse tuleminen on häiritsevää, mutta muuten voisit löysätä pipoa. Tuohon kutsumatta saapumiseen kannattaa tarttua sanomalla ihan suoraan, että voisiko hän vaikka soittaa ennen vierailua. Vetoa vaikka lapsen ja sinun rutiineihin tms. Sitten voit jättää vastaamatta soittoon ja soittaa illalla takaisin ystävällisesti, että "et huomannut hänen soittoaan".

Mutta muutenhan tilanne on hyvin hoidossa. Saat apua elämääsi niin lastenhoitoon, kuin talouteesi. Jos anoppi haluaa ommella teille verhot, niin suunnittele sinä ne. Käytte ostamassa yhdessä kankaat, hän maksaa ja tekee ne. Mukavaa eikö? Jos anoppi tarjoaa siivousapua, niin mikset ottaisi sitä vastaan? Tehkää lapsen kanssa vaikka joku rutiini perjantai aamupäivälle, että lähdette käymään jossain ja anoppi saa siivota. Ihanaa tulla sitten valmiiksi siivottuun kotiin viikonloppua viettämään.

Tuollainen anoppi mahdollistaa hyvin myös sen, että saat joskus hengähdystauon arjen keskeltä itsellesi. Mikä sen parempaa kuin käydä vaikka kuntosalilla tiistaisin, kun anoppi hoitaa lasta sen pari tuntia. Ja miksi pelätä ettei hän pärjäisi? Ei ole kuitenkaan ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä", sillä onhan hän kasvattanut miehesi.

Jos anoppi haluaa viedä lasta uimaan ja muskareihin, tai muihin säännöllisiin menoihin, niin niistä voi keskustella. Voit hyvin sanoa ettet halua tuollaista rutiinia, haluat tehdä sen itse tai mitä tahansa. Kerro anopille että arvostat hänen apuaan, mutta tahtia voi aavistuksen höllätä.

Lapsi on vielä nuori ja anoppi hieman vieras. Kun nämä kaksi asiaa väkisinkin ajan myötä muuttuvat, tulet tajuamaan millainen kultakimpale sinulla on anoppina

 

Itse tulisin kyllä hulluksi - eihän tuo kunnioita teidän rajojanne yhtään, tai oikeuttanne edes jonkinlaiseen yksityisyyteen! En todellakaan kutsuisi anoppia useammin kylään, jos jo nyt tuppautuu paikalle joka päivä vaikkei ole kutsuttukaan. Varmaan tuo rupeaisi vain ottamaan vielä suurempia vapauksia, kun ajattelisi että hänen käytöksensä on hyväksyttävää.

Mun mielestäni teidän pitäisi pystyä jotenkin sanomaan, että tilanne ei voi jatkua noin. Vaikka se on varmasti todella vaikeaa (varsinkin jos toinen ei halua kuunnella ja teeskentelee ymmärtämätöntä). Itse varmaan käyttäisin tuota ystävien vierailua esimerkkinä ja sanoisin, ettei anoppi voi törmätä väkisin kylään silloin, kun teille ei sovi, ja jos hän ei sitä ymmärrä eikä osaa kunnioittaa pyyntöjänne niin hän ei oikein jätä teille muuta vaihtoehtoa kuin kieltää vierailut. Sama tuon tavaroiden lahjoittamisen suhteen - sanokaa, että teillä on kaapit täynnä ja jos tavaraa tulee lisää, joudutte viemään ne kirpputorille tai kierrätyskeskukseen, kun teille ei enää sovi. Tai sanotte ihan suoraan, että teillä on jo koti sisustettuna oman mielen mukaiseksi, ettekä aio vaihtaa sisustusta. Meillä on ollut samaa lahjaongelmaa omien appivanhempieni kanssa (jotka ovat muutoin oikein kivoja ja helppoja ihmisiä), mutta siihen auttoi juuri tuo että sanoimme suoraan ettei meille mahdu enää enempää astioita/emme tarvitse verhoja/joudumme viemään tavaroita kierrätykseen, kun niitä pursuaa joka tuutista.

Kuulostaa kyllä tosi raskaalta tilanteelta, toivottavasti saatte sen jotenkin ratkaistua!

 

jos joskus et vaan päästäisi sisälle ja sanoisit että sori mutta kun ei sovi.?Toki ovi pitää lukita ennen sitä ettei lampsi sisälle suoraan.
Mun mielestä on raivostuttavaa kun sukulaiset vaan tulee kylään ja olettaa että he ovat aina tervetulleita-no eipähän tule enään kun on sanottu suoraan..

 

Ymmärrän pointtinne. Anopista on välillä hyötyäkin. Hän kyllä hoitaa poikaa hyvin ja kokeneesti, mutta poika vielä vähän vierastaa mummoaan. Olen mielestäni ollut hyvin joustava ja ystävällinen, aina kiitän kun hän jotain tavaroita tuon vaikka sanonkin perään että ei kyllä oltas tarvittu.

Anoppi tuntuu tosi vieraalta ihmiseltä, ehkä sen takia hänen jatkuva läsnäolo ärsyttää niin paljon. Hän ei ole yhtään kiinnostunut minusta ihmisenä, ei ole ollut oikeastaan ikinä. Hän ei tiedä minusta juuri mitään "syvällisempää" eikä koskaan kysykään. Ärsyttää kun hän aina "tytöttelee" minua ja puhuu muutenkin kuin jollekin pikkulapselle. "Voi tyttö pieni, anna kun mummo näyttää" jne. Hän arvostelee sisustusmakuani ja tapaani siivota tai tehdä ruokaa. Olen hänen mielestään vähän snobi, kun tykkään tietynlaisesta sisustuksesta (modernista) tai kun tykkään tehdä vähän erikoisempia ruokia välillä (itämaista). Meillä on monissa asioissa aivan erilaiset arvot ja ajatukset. Hän elää vieläkin jossain 70-luvulla ja lapsen hoitoon hänellä on tietysti aina omat ideansa. Hän on myös vähän sellainen hippi ja luomuilija ja paheksuu minun tyyliäni tehdä asioita ja ostella välillä merkkivaatteita pojalleni tai kun käytämme kertakäyttövaippoja. Koen että minua arvostellaan koko ajan ja että teen kaiken väärin. Emme vain tule toimeen toistemme kanssa. Anoppi on kyllä varmasti tietoinen, että hänen jotkut teot ärsyttävät minua suuresti mutta hän ei välitä.

Totta kai annan hänen olla osana pojan elämää. Mutta se on itselle tosi kuluttavaa olla päivittäin tekemisissä ihmisen kanssa jonka kanssa ei kemiat kohtaa ja joka paheksuu kaikkea mitä sanot tai teet. Olen tällaisissa asioissa tosi herkkä. Jos hän ei olisi anoppini, niin en varmasti olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mutta nyt pakon sanelemana tietysti annan hänen olla osa elämäämme. Yritän vain ajatella omaakin jaksamistani. En tosiaan pysty rentoutumaan täällä omassa kodissani kun pelkään anopin taas tekevän yllätysvisiitin tai tulevan "varastamaan" poikani.

 

Meidänkin anoppi käy ainakin kerran viikossa kylässä, pahimmillaan 2. Tuo myös ruokaa ja leivoksia (ei haittaa, säästyypähän rahaa). Katselee naama nyrpeänä kun olen muuttanut sisustusta (hän asui tässä talossamme ennen ja jätti tänne vanhat risaiset huonekalunsa yms turhaa roinaa jotka heitimme pois kun ei itselleen mauhtunut uuteen asuntoonsa). Vihaan häntä, mutta lapsen takia on kestettävä. Pitäähän lapsella mummo olla.

 

Sinuna ilmoittaisin anopille vaikka tietyt viikonpäivät jolloin saa tulla kylään, ja neuvoisin silloinkin ilmoittamaan etukäteen kun on tulossa. Esim 1 tai 2 tiettyä viikonpäivää.

Seuraavan kerran kun anoppi tuo jotain tavaraa, neuvo häntä seuraavalla kerralla kysymään etukäteen tarvitsetteko sellaista ja sano että teillä on säilytystilasta pulaa. Sitten jos kuitenkin tuo seuraavalla kerralla kysymättä, ilmoita hänelle heti että meillä on jo tuollainen, tai meillä ei ole tarvetta tuollaiselle, voisitko lahjoittaa sen jollekin muulle tai palauttaa kauppaan, meillä ei yksinkertaisesti ole käyttöä tuolle.

Kerro että pakastin on ihan täynnä ja siellä on edellisetkin pullat, ruoat ym. anopin tekemät vielä syömättä. Kun anoppi tulee taas kylään, kata pöytä aivan täyteen pelkkiä hänen tekemiään ruokia ja sano että täytyy tyhjentää pakastinta kun on liian täynnä.

Mutta muista muuten käyttäytyä hyvin, ihanaa että lapsellasi on noin välittävä isoäiti

 

Mitäpä jos tulostaisit tämän kirjoituksesi ja antaiseit sen muorille? On kyllä tyhmä jos ei sitten tajua rajoja.

 

Mulla oli ihan samanlainen ongelma anopin kans. Sit vaan kerran tuli mitta täyteen. Oltiin lasten kans kotona ja tein kouluhommia tietokoneella kun anoppi pölähtää sisään( kuin omaan kotiinsa) , aikansa se siinä jupisi ja alkoi, että on se kumma kun vaan koneella istutaan kun hän on tullut käymään. Mulla meni hermo totaalisesti ja huusin sille, että mä saan omassa kotonani tehdä ihan mitä mä lystään, kun kerran tullaan ilmoittelematta ja kyselemättä, että sopiiko edes.
Tuli sanottua aika pahasti, mutta oli pakko kun ei enää hermo kestäny sitä jatkuvaa kyläilyä( min.joka toinen päivä) ja muutenkin jatkuvaa hyysäämistä, huonekalujen siirtelyä ja sitä romun kuskausta meilla. ( Yhdestä lampustakin sanoi, että kun se on nii ruma, eikä hän siitä tykkää niin toi meille). Anoppi veti palollisen herneitä nenäänsä, eikä käyny kolmeen kuukauteen, mut kylläpä palasi ihana rauha taloon! Ei tarvii koko ajan aatella, että kohta se tulee kun ei eilen käyny jne.
Nyt tapahtuneesta on vuosia ja välit on aika viileät. Mut kysyy voiko tulla ja toisinaan kutsutaan itsekin se käymään.

 

No ymmärrän ärsytyksen henkilökohtaisesti, tulisin hulluksi jos miehen äiti paukkaisi meillä jatkuvasti.

Ulkopuolisesta taas tuo valitus on huvittavaa.
Joku haluaa tulla teille ja:
- maksaa ruoat
- tehdä ruoat
- maksaa sisustuksen
- siivota
- hoitaa lapsen päivittäishommat ja harrastukset

Tiedätkö paljon tosirikkaat maksaa siivoojista, sisustussuunnittelijoista, kokeista ja lastenhoitajista?

Itse hyödyntäisin, niinku joku tuolla jo neuvoi.

Meette yhdessä ostamaan verhokankaat. Pyydä vaikka apua, sano, että oot haaveillu valkeista pellavaverhoista, haluisko anoppi lähteä katsomaan kankaita? Sitten ihmettelet, että kukahan nää ompelis...
Kutsu anoppi syömään sitä itämaista. Laita joku anopin tuoma sisustusjuttu esille, vaatekomeroon jos ei muualle, että huomaa, että huomioit.

Kyllä se siitä rauhottuu, itsekin sanoit, että vasta muutitte. Sinulle tulee vielä ikävä yli-innokasta anoppia.

 

Ja hissukseenviet ruokaa roskiin ja kamaa kierrätykseen, mitä se tuo, jos käyttöä ei yksinkertaisesti ole.

 

[QUOTE="TMV";28119696]Meillä on ollut samaa lahjaongelmaa omien appivanhempieni kanssa (jotka ovat muutoin oikein kivoja ja helppoja ihmisiä), mutta siihen auttoi juuri tuo että sanoimme suoraan ettei meille mahdu enää enempää astioita/emme tarvitse verhoja/joudumme viemään tavaroita kierrätykseen, kun niitä pursuaa joka tuutista. [/QUOTE]

Täytyy vielä lisätä, että myös tuosta "väkisin" siivoamisesta on kokemusta... Olemme pyytäneet anoppia kastelemaan kukkiamme muutaman kerran, kun olemme olleet pidempään matkoilla, ja kotiin palattuamme olemme huomanneet että hän on siivonnut meillä pyytämättä. Ensin tämä oli mielestäni ok, jopa ystävällistä, mutta jossain vaiheessa asia alkoi häiritä kun tuli sellainen olo, että joku on häärännyt kotonamme ikään kuin omassa kodissaan, käynyt kaapeilla kysymättä meiltä lupaa jne. Joten seuraavalla kerralla sanoimme asiasta (ystävälliseen sävyyn, ja tietysti kiittäen samalla siitä että hän kävi hoitamassa kukkia). No eiköhän hän ollut erillisestä pyynnöstä huolimatta siivonnut tälläkin kertaa... Ja täytyy sanoa, että vaikka kyse oli aika pienestä asiasta, ja sellaisesta mistä moni olisi iloinen (jee, ei tarvitse siivota itse!) niin itse koin sen todella ahdistavana - siksi, että olimme pyytäneet häntä olemaan siivoamatta ja tästä tuli olo, ettei hän kunnioita pyyntöjämme ja yksityisyyttämme vaan tekee niin kuin itse haluaa.

Mielestäni jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus omassa kodissaan asettaa tietyt rajat, ja teidän tapauksessanne nuo rajat on kyllä ylitetty niin moneen kertaan, että siitä on jo oikeus loukkaantua ja vaatia jotain muutosta. Kun kyse ei ole vain yksittäisestä asiasta, vaan ihan kokonaisvaltaisesta kyvyttömyydestä kunnioittaa toisten yksityisyyttä. Jos anoppi haluaisikin vain tuoda ruokaa, tai vain siivota pyytämättä, sen voisi vielä laittaa auttavaisuuden piikkiin vaikka asia vähän häiritsisikin... Mutta kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että hän yrittää dominoida elämäänne kaikin tavoin, ja se ei mielestäni ole enää tervettä.

 

[QUOTE="TMV";28119885]Täytyy vielä lisätä, että myös tuosta "väkisin" siivoamisesta on kokemusta... Olemme pyytäneet anoppia kastelemaan kukkiamme muutaman kerran, kun olemme olleet pidempään matkoilla, ja kotiin palattuamme olemme huomanneet että hän on siivonnut meillä pyytämättä. Ensin tämä oli mielestäni ok, jopa ystävällistä, mutta jossain vaiheessa asia alkoi häiritä kun tuli sellainen olo, että joku on häärännyt kotonamme ikään kuin omassa kodissaan, käynyt kaapeilla kysymättä meiltä lupaa jne. Joten seuraavalla kerralla sanoimme asiasta (ystävälliseen sävyyn, ja tietysti kiittäen samalla siitä että hän kävi hoitamassa kukkia). No eiköhän hän ollut erillisestä pyynnöstä huolimatta siivonnut tälläkin kertaa... Ja täytyy sanoa, että vaikka kyse oli aika pienestä asiasta, ja sellaisesta mistä moni olisi iloinen (jee, ei tarvitse siivota itse!) niin itse koin sen todella ahdistavana - siksi, että olimme pyytäneet häntä olemaan siivoamatta ja tästä tuli olo, ettei hän kunnioita pyyntöjämme ja yksityisyyttämme vaan tekee niin kuin itse haluaa.

Mielestäni jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus omassa kodissaan asettaa tietyt rajat, ja teidän tapauksessanne nuo rajat on kyllä ylitetty niin moneen kertaan, että siitä on jo oikeus loukkaantua ja vaatia jotain muutosta. Kun kyse ei ole vain yksittäisestä asiasta, vaan ihan kokonaisvaltaisesta kyvyttömyydestä kunnioittaa toisten yksityisyyttä. Jos anoppi haluaisikin vain tuoda ruokaa, tai vain siivota pyytämättä, sen voisi vielä laittaa auttavaisuuden piikkiin vaikka asia vähän häiritsisikin... Mutta kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että hän yrittää dominoida elämäänne kaikin tavoin, ja se ei mielestäni ole enää tervettä.[/QUOTE]

Ei tuo ap:n anoppi pahantahtoiselta dominoijalta kuulosta, niitäkin on kyllä palstalla nähty... Kunhan hössöttää.
_Perhettä_ se on anoppikin. Ymmärrän tavallaan tuon siivousahdistuksen, mutta jos ei suuremmin tavaroihin koske, vaan pelkästään imuroi ja luuttuaa, niin kävisi sekin.

Raukka on vaan innoissaan, vissiin vähän tylsä oma elämä ja nyt saanu poikansa ja mininänsä ja lapsenlapsen (iik!) lähelleen.

 

Kuinka voi olla niin vaikeaa sanoa EI?

 

anoppia vaivaa mummohöperyys, varmasti tilanne rauhoittuu ajan kanssa. Koeta jaksaa :hug: Pyydä häntä joskus ottamaan vauvaa mukaan kauppaan, jotta saat siivottua, ja pyydä häntä teille kylään enemmän. Ehkä hän tuppautuu, koska on huolissaan jaksamisestanne. Kokeile olla yltiöystävällinen

Tuolla tavalla homma vaan pahenee...

 

lehmänhermot, mutta täytyy sanoa, että tuollaista ihmistä en kestäisi viikkoakaan. Oma koti on oma koti, siellä sisustaa ja elää vain oma perhe.

En tiedä missä sukulaisarpajaisissa olen saanut lottovoiton kun sekä omat että miehen vanhemmat ovat sosiaalisesti fiksuja ihmisiä. Asumme melko lähekkäin, nähdään usein, mutta aina sovitusti. Mitään yllärikäyntejä emme harrasta mihinkään suuntaan, ei ole iso vaiva pirauttaa ja sopia etukäteen. Isovanhemmat viettävät mielellään aikaa lastemme kanssa, jo esikoisen vauvaaikaan mielellään ulkoiluttivat tai leikittivät jolloin pääsin uimaan tms. Koskaan kelleen tullut mieleenkään, että he alkaisivat kuljetella lapsiamme ympäri ystävilleen esittelemässä.

Tuollaista aikuisen ihmisen tytöttelyä ei ap:nkään tarvitse sietää. Jos miehestä ei ole puhumaan riittävän tiukasti äidilleen, niin istuta molemmat saman pöydän ääreen ja kerro, miltä anopin käytös sinusta tuntuu! Minä varmaan ystävällisesti hymyillen kertoisin, että etsisin uuden kodin muutaman sadan kilometrin päästä jos käytöstapoja ei löydy.

 

Hmm.... Itse VIHAAN yllätysvieraita , että sen kyllä ymmärrän. Mua ainakin ahdistaa, jos täytyy koko ajan miettiä että tuleeko joku tänään ja moneltakohan. Ruuat ja siivoukset jättäisin omaan arvoonsa. Mun oma mummoni tyrkyttää meille ruokaa koko ajan. En aina kehtaa sanoa että "ei kiitos", vaan otan ne ja heitän suoraan sanottuna roskiin ne. Sama tavaroiden kanssa. Roskiin menee, jos ei miellytä mun silmääni / ole sellaista että kiertoon voisi laittaa.

 

Onneksi ei ole huolta että anoppi tuppaisi meille väkisin siivoamaan, hän kun sattuu olemaan aika "epäsiistiä" sorttia tai siis ei oikein osaa omaakaan kotiaan siivota, joten meillä se menee niin päin että minä siivoan hänen luonaan Ruokaa se lahjoittaa silloin tällöin, joten ei missään nimessä liikaa ja onneksi asuu 50km päässä joten ei käy meillä kylässä kun ehkä kerran kuukaudessa.

 

[QUOTE="mamma88";28119774]Ymmärrän pointtinne. Anopista on välillä hyötyäkin. Hän kyllä hoitaa poikaa hyvin ja kokeneesti, mutta poika vielä vähän vierastaa mummoaan. Olen mielestäni ollut hyvin joustava ja ystävällinen, aina kiitän kun hän jotain tavaroita tuon vaikka sanonkin perään että ei kyllä oltas tarvittu.

Anoppi tuntuu tosi vieraalta ihmiseltä, ehkä sen takia hänen jatkuva läsnäolo ärsyttää niin paljon. Hän ei ole yhtään kiinnostunut minusta ihmisenä, ei ole ollut oikeastaan ikinä. Hän ei tiedä minusta juuri mitään "syvällisempää" eikä koskaan kysykään. Ärsyttää kun hän aina "tytöttelee" minua ja puhuu muutenkin kuin jollekin pikkulapselle. "Voi tyttö pieni, anna kun mummo näyttää" jne. Hän arvostelee sisustusmakuani ja tapaani siivota tai tehdä ruokaa. Olen hänen mielestään vähän snobi, kun tykkään tietynlaisesta sisustuksesta (modernista) tai kun tykkään tehdä vähän erikoisempia ruokia välillä (itämaista). Meillä on monissa asioissa aivan erilaiset arvot ja ajatukset. Hän elää vieläkin jossain 70-luvulla ja lapsen hoitoon hänellä on tietysti aina omat ideansa. Hän on myös vähän sellainen hippi ja luomuilija ja paheksuu minun tyyliäni tehdä asioita ja ostella välillä merkkivaatteita pojalleni tai kun käytämme kertakäyttövaippoja. Koen että minua arvostellaan koko ajan ja että teen kaiken väärin. Emme vain tule toimeen toistemme kanssa. Anoppi on kyllä varmasti tietoinen, että hänen jotkut teot ärsyttävät minua suuresti mutta hän ei välitä.

Totta kai annan hänen olla osana pojan elämää. Mutta se on itselle tosi kuluttavaa olla päivittäin tekemisissä ihmisen kanssa jonka kanssa ei kemiat kohtaa ja joka paheksuu kaikkea mitä sanot tai teet. Olen tällaisissa asioissa tosi herkkä. Jos hän ei olisi anoppini, niin en varmasti olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mutta nyt pakon sanelemana tietysti annan hänen olla osa elämäämme. Yritän vain ajatella omaakin jaksamistani. En tosiaan pysty rentoutumaan täällä omassa kodissani kun pelkään anopin taas tekevän yllätysvisiitin tai tulevan "varastamaan" poikani.[/QUOTE]

Tuskin käy niin, että minä olisin sinun anoppisi, mutta koska tilanne kuulostaa minusta anoppina tutulta, niin vastaan sinulle:

Tottakai me olemme vieraita vielä toisillenne, koska meillä ei ole ollut aikaa kunnolla tutustua. Te muutitte poikani kanssa kaupungista tänne ja olin/olen siitä hyvin iloinen. Tässä voi olla kyseessä joku kulttuurillinen ero, mutta täällä "maalla" on totuttu siihen että perhe on yhtenäisempi kuin siellä kaupungissa. Tämä kulttuurin ero saattaa siis tuntua siltä, että "omisin" teidän lapsenne, mutta siitä ei ole kuitenkaan kyse. Kyse on vain halusta auttaa.

Meidän keskinäisen suhteen syventäminen varmasti tapahtuu ajan kanssa, mutta minä olen kokenut tilanteen samalla tavalla kuin sinä. Kysyessäni sinulta asioita, vastaat niihin lyhyesti ja usein poistut tilanteesta. Minä haluan oppia tuntemaan sinut, toivottavasti sinäkin minut.

Siisteydessä ja sisustamisessa olen halunnut auttaa, koska tiedän että kodin saaminen kuntoon ei ole ilmaista. Ymmärrän ettei pienen lapsen äitinä jaksa koko ajan siivota ja tämän vuoksi olen tarjoutunut auttamaan siinä hyvää hyvyyttäni. Myös siisteyskäsitys on varmasti meillä erilainen. En tarkoita tätä nyt moitteena, mutta asuttaessa kotieläimen kanssa on siivottava usein, tai muuten on sotkuista.

Enkä paheksu merkkivaatteita tai muutakaan rahankäyttöä muuten kuin siinä mielessä, että perheellisenä kannattaa oppia priorisoimaan. Teillä on iso asuntolaina maksamatta ja niin edelleen. On hassua kuulla poikani suusta miten kallista auton pitäminen on, samalla kun teidän perhe ostaa kalliin talvitakin. Auto on täällä "maalla" välttämättömyys, mutta onko sitä uusi talvitakki?

Ruoanlaitossa olen myös halunnut olla sinulle vain avuksi. Käytät eineksiä ja puolivalmisteita, mikä varmasti on peruja sieltä kaupungista. Lapsen kasvaessa ja kehittyessä on hyvä oppia valmistamaan tavallista, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Itse tehty ruoka on myös edullisempaa.

Meidän välisemme suhteen "ongelma" on varmastikin siinä, että sinä pidät minua vanhanaikaisena maalaismummona ja minä sinua kaupunkilaistyttönä. Siis kärjistetysti molemmat. Minä en ehkä kaikessa osaamisessa luota sinuun täysin ja siihen pitäisi saada minun muutos aikaan. Toisaalta sinä pidät minun neuvojani ja apunani vähättelynä ja "tytöttelynä", mitä en kuitenkaan tarkoita.

 

anoppia vaivaa mummohöperyys, varmasti tilanne rauhoittuu ajan kanssa. Koeta jaksaa :hug: Pyydä häntä joskus ottamaan vauvaa mukaan kauppaan, jotta saat siivottua, ja pyydä häntä teille kylään enemmän. Ehkä hän tuppautuu, koska on huolissaan jaksamisestanne. Kokeile olla yltiöystävällinen

Oikeassa elämässä nämä hommat menee vähän toisella tavalla kuin jossain hippiyhteisössä.

 

mulla asuu anoppi ihan naapurissa ja totta puhuen ei kuulu suosikki ihmisiini. menis tosiaan hermo jos joka päivä olisin tekemisissä. kuitenkin on ihan huippu mummu lapselleni ja lapsi viettää siellä aikaa monta kertaa viikossa, itse käyn sillä aikaa salilla. mikset sinäkin antais mummun hoitaa ja itse vaikka lenkkeilet/saleilet tai mitä vain? ja yrität hoitaa nuo hoitamiset sen mummun omassa kotona?

 

joo meillä on kaksi lasta, joista toienen on erityisen vaativa. ei ikinä miehen kanssa kaksisteen aikaa,kukaan ei halua hoitaa lapsia,ei etenkään tuota erityislasta. kukaan ei ikinä käy meille kaupassa,ei ole omaa aikaa, kukaan ei varsinkaan siivoa tai tuo ruokaa.

vaikka oltas kuinka väsyneitä miehen kanssa niin ei anoppia/mummoa/pappoja kinnosta,heillä on hei oma elämä.

onpa TOSI IHANAA! :kieh:

voi kun meillä olis tollanen anoppi,toki jotkut rajat pitäs olla, koska tämähän on meidän koti eikä kenenkään muun,mutta silti