Joo'o... Tää on kyllä sellainen harha että KAIKKI muka voisivat ryhtyä varakkaiksi jos olisivat vaan yhtä eteviä kuin rikkaat.
Ensinnäkin, kyse on pyramiditeoriasta, joka ei vaan yksinkertaisesti ole vedenpitävä. Rahaa ei riitä kaikille varakkaiksi haluaville. KUKA TAHANSA voi periaatteessa vaurastua, mutta KAIKKI EIVÄT voi. Eikä kyse ole toisten ''paremmuudesta'' tai siitä että toiset meistä ''ansaitsisivat'' välttämättä yhtään enempää taloudellista onnea kuin toiset.
Ja kyllä, kyse on ONNEKKUUDESTA, eikä esimerkiksi kyvystä tehdä kovasti töitä.
Jaa, ai missä se onni näkyy? No esimerkiksi siinä että kuulut omalla alallasi niihin jotka työllistyvät. Pääset sisään kouluihin. Ei kai sellaista koululuokkaa olekkaan jossa JOKAISEN keskiarvo olisi kymppi, vaikka kuinka KAIKKI tsemppaisivat. Joku jää aina hännille ja ''ilman''. Tutustut ihmisiin jotka haluavat antaa sinulle mahdollisuuksia, eli töitä, verkostoja, asiakkaita, mitä lie. Pysyt terveenä, lapsesi pysyvät terveenä, maantieteellinen sijaintisi on hyvä, jne. jne. Lähes jokainen ''valintamme'' on lopulta sattumaa. Työhön ei hakenut ketään minua pätevämpää, paikkakunnallani sattui olemaan tarvetta keksimälleni yritykselle, sain positiivista huomiota lahjakkuudelleni arvostetun julkaisun kautta kun moni muu yhtä lahjakas jäi ilman huomiota, tarjoukseni talosta hyväksyttiin, remontin jälkeen oli hyvä hetki myydä ja tein voittoa, kohdalle ei sattunut yllättävää homevauriota jne. jne. jne.
Kerroppa jollekkin alimiehitetyn vanhusten osaston sairaanhoitajalle, ettei hän ole vaan tehnyt tarpeeksi töitä, eikä siksi ole ansainnut korkeampaa toimeentuloa. Tai jokaiselle hoitajalle että ryhtykää lääkäreiksi. Ja samantien jokaiselle liukuhihna-työntekijälle, että siitä vaan tehtaanjotajiksi. Ai kuulostaako absurdilta? No niinpä. Sitäkin voi myös miettiä, että KUKA lopulta tekee sen konkreettisen työn, jolla tehtaanjohtaja rikastuu?
En ole kateellinen tai katkera, niinkuin herkkänahkaisimmat siellä varmaan luulevat. Mulla ei ole mitään varakkaita ihmisiä vastaan, mutta jos sulkee silmänsä faktoilta ja kuvittelee vain ansainneensa kaiken, koska on sillä tavalla parempi kuin muut, niin sitä en oikein jaksa. Nöyryys ei kuulu yksinomaan vähäosaisille. Päin vastoin.