Eikö terve huolenaihe somalin hygieenisyydestä olet tervettä, vain onko muka sekin rasismia:
"Terveys ja sairaus ovat Allahin kädessä. Sairaus tulee kestää kärsivällisesti eikä uskoa saa menettää sen vuoksi. Ihmisen tulee kuitenkin itse etsiä parannusta, koska samalla kun Jumala on luonut sairauden, hän on luonut myös siihen hoidon."
"(Ramadan) paasto mitätöityy, jos paastoava ottaa lääkkeitä suun kautta tai nestemäisen peräruiskeen taikka nenätippoja valuu nieluun (Hallenberg 2006)."
"Somalialaisten sairausselitysten mukaan esimerkiksi helikobakteerin tai Crohnin taudin aiheuttamat vatsakivut voidaan nähdä noituuden aiheuttamiksi tai epilepsia jinneistä johtuvaksi oireiluksi. Kroonisia sairauksia, kuten diabetesta ja verenpainetautia, saatetaan puolestaan pitää parantuvina tiloina, joita hoidetaan esimerkiksi yrteillä ja kamelinmaitoa juomalla. Se, että lääkäri kuuntelee potilaan huolia ja käsityksiä eikä vähättele tämän kokemuksia perinteisistä hoitotavoista, luo pohjan luottamukselliselle hoitosuhteelle. Toisaalta lääkärin on annettava potilaalle oikeaa tietoa. Hänen on osattava tuoda selkeästi esiin myös lääkityksen laiminlyömiseen tai perinteisiin hoitoihin liittyvät riskit ja haitat."
Lähde: Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo96299&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero