"nana"
Oon ollut samassa tilanteessa kaks vuotta sitten. Mies vaan katos jotenkin omiin touhuihinja sa oli ihan äksy koko ajan. Kerran sit katoin sen puhelinta ja siellähän oli kaiken maailman seksiviestejä yhdeltä (varatulta!) naiselta.
Raivostuin. Marssin miehen tykö ja paiskasin sen puhelimen sen eteen ja huusin vaan että "haista paska" jne.
Tosin mies kyllä vakuutti että kyseessä oli juurikin sitä oman egon kohotusta kun sai ihailua toiselta naiselta, ettei ollut jättämässä minua.
Suhdetta jatkettiin, soitin sille muijalle ja ystävällisesti kerroin mitä ajattelen hänestä ja hänen ja mieheni välisistä touhuista. Oli kuulemma jatkunut pidempäänkin. Lähes koko ajan kun seurusteltiin.
Mä en vieläkään voi luottaa mun mieheen täysillä. Se epäilys on aina olemassa. Tosin nyt oon päättänyt että seuraavasta se on poikki, oli mitä oli. Oon nyt syksystä asti käynyt terapiassa tän takia (aloitin siis vuosi tapahtuneen jälkeen) koska mulle tuli vasta silloin se totaalinen romahdus, tuijottelin vain seiniä päivät pitkät. olisin varmaankin tappanutkin itseni jos en olis päässyt purkamaan mun ajatuksiani psykologille.
Psykologi sai mut ymmärtämään kuinka tärkeää on puhua suoraan ja purkaa sitä vihaa ja surullisuutta. En ollut aiemmin tajunnutkaan että kaikki mun paha olo johtui siitä että olin niin VIHAINEN.
Silti varmasti vieläkin repisin siltä muijalta silmät päästä jos tulisi vastaan. Välillä taas haluaisin soittaa hänen miehelleen ja kysyä että tietääkö hän millaisen huoran kanssa on naimisissa. Näistä kun vielä pääsisi yli niin ehkä sitten alkaisi se "paraneminenkin".
Mutta sen halusin vaan sanoa, että kävi miten päin tahansa niin sulla tulee olemaan ja on lupa olla paha ja vihainen olo. Mutta ne tunteet kannatta käsitellä heti, ettei jää tämmöiseksi roikkujaksi kuin allekirjoittanut!
Raivostuin. Marssin miehen tykö ja paiskasin sen puhelimen sen eteen ja huusin vaan että "haista paska" jne.
Tosin mies kyllä vakuutti että kyseessä oli juurikin sitä oman egon kohotusta kun sai ihailua toiselta naiselta, ettei ollut jättämässä minua.
Suhdetta jatkettiin, soitin sille muijalle ja ystävällisesti kerroin mitä ajattelen hänestä ja hänen ja mieheni välisistä touhuista. Oli kuulemma jatkunut pidempäänkin. Lähes koko ajan kun seurusteltiin.
Mä en vieläkään voi luottaa mun mieheen täysillä. Se epäilys on aina olemassa. Tosin nyt oon päättänyt että seuraavasta se on poikki, oli mitä oli. Oon nyt syksystä asti käynyt terapiassa tän takia (aloitin siis vuosi tapahtuneen jälkeen) koska mulle tuli vasta silloin se totaalinen romahdus, tuijottelin vain seiniä päivät pitkät. olisin varmaankin tappanutkin itseni jos en olis päässyt purkamaan mun ajatuksiani psykologille.
Psykologi sai mut ymmärtämään kuinka tärkeää on puhua suoraan ja purkaa sitä vihaa ja surullisuutta. En ollut aiemmin tajunnutkaan että kaikki mun paha olo johtui siitä että olin niin VIHAINEN.
Silti varmasti vieläkin repisin siltä muijalta silmät päästä jos tulisi vastaan. Välillä taas haluaisin soittaa hänen miehelleen ja kysyä että tietääkö hän millaisen huoran kanssa on naimisissa. Näistä kun vielä pääsisi yli niin ehkä sitten alkaisi se "paraneminenkin".
Mutta sen halusin vaan sanoa, että kävi miten päin tahansa niin sulla tulee olemaan ja on lupa olla paha ja vihainen olo. Mutta ne tunteet kannatta käsitellä heti, ettei jää tämmöiseksi roikkujaksi kuin allekirjoittanut!