Olipa kyllä uhkarohkea pariskunta, täytyy sanoa. Minä koin ohjelmaa katsoessani, etteivät kyllä aivan olleet kartalla esimerkiksi mahdollisista ongelmista ja riskeistä, eivätkä jostain syystä osanneet ottaa lääkärinkään puheita oikein vakavasti. Mahtoivatko ajatella sitäkään, että vaikka Afrikassa toimitaankin toisin, niin eipä ne äidit sielläkään muksujaan keskenään miehensä kanssa väännä (ellei ole aivan pakko) vaan paikalla on joku "asiantuntevampi" henkilö. Jos ei nyt varsinainen virallinen kätilö, niin jonkinlainen lapsenpäästäjä kuitenkin.
Vähän jotenkin ylimielisesti lähdettiin hommaan mukaan, "Jos lapsi syntyy jalat edellä niin sitten syntyy, jos napanuora on kiertynyt kaulan ympärille niin sitten on - kyllä me kaikki ongelmat kyetään ratkaisemaan ja selättämään, ollaan sentään Youtubesta katsottu, miten hommat hoidetaan." Mutta niinhän tuo Tea oli tuumannutkin, että synnytys kestoineen kaikkineen yllätti, ja oli sellainen kokemus ettei siihen ylimielisesti kannata suhtautua. Näinhän ne kokemukset toki mieltämme avartavat muissakin asioissa, vaikka ennakko-odotukset voivat olla toisia.
Itse en uskaltaisi ryhtyä samaan kuin Tea ja Erkki(kö se oli?), ellei tosiaan olisi aivan kertakaikkinen pakko - suosin sairaaloita. Siellä on apu ja ammattilaiset tarvittaessa lähellä, hygieniataso on yleensä toista luokkaa kuin kotioloissa, jne. Kotona ei ainakaan epparin tekeminen tai hätäsektio kovin helpolla onnistu, jos paikalla on synnyttäjän lisäksi vain tuleva isä... Kaiken tämän lisäksi myös sairaalassa on mahdollisuus synnyttää luomuna käyttäen vettä kivunlievityksenä, kuten varmasti moni meistä on tehnytkin.
Se mikä mua jäi askarruttamaan oli lähinnä, että mites tuon Tean mahdolliset repeämät hoituvat kotikonstein ja luomusti, mahtavatko parantua yhtä hyvin kuin tikkien avulla? Liekö niitä voi jälkikäteen sitten enää hoitaakaan?
Hienoa kuitenkin, että synnytys sujui hyvin ja että vauva syntyi terveenä ja hyvässä kunnossa, ainakin mitä nyt tuossa pätkässä nähtiin
Suloinen vauvahan tuo oli. Kiinnostaisi tietää, minkä kokoinen mahtoi syntyessään olla... sitä tuskin selvitettiin mitenkään?
Kiva myös, että Tea sai haluamanlaisensa synnytyksen - kotona, miehensä seurassa, vaikka minusta tuollainen hyppy tuntemattomaan on lähinnä järjetöntä riskinottoa. Tuoreesta äidistä oli varmasti mukavaa se, että saattoi vain olla ja "levätä laakereillaan" ilman, että piti ruveta suunnittelemaan siirtymistä yhtään mihinkään tms. Tosin itselläni on samanlainen kokemus sairaalasta; sain loikoilla vauva rinnallani ihan niin pitkään kuin halusin ilman, että meitä oltiin hoputtamassa pois uuden synnyttäjän tieltä (= ei ollut ruuhkaa.)