Tätä ketjua lukiessani alan ymmärtämään paremmin erästä läheistäni.
Hän sairastaa parantumatonta neurologista sairautta, joka hidastaa ja rajoittaa hänen liikkeitään, liikkumistaan jne. Vaikka hänellä ajatus sinällään kulkee ihan normaalisti, ulosanti takkuaa välillä todella paljon. Yöt ovat katkonaisia ja univelkaa on vuosien saatossa kertynyt paljon, tämä auttaa osaltaan ajatuksen pätkimistä. Kuitenkin, sairauden "hyvissä" vaiheissa hän vaikuttaa ulkoisesti aivan "normaalilta", kehon liikkeet ovat rajallisia tällöinkin, mutta asiasta tietämätön ei niitä välttämättä huomaa.
Kauppa-asiat hän hoitaa pääasialllisesti lähikaupassa, jossa on jo tuttu henkilökunta eikä hänen tarvitse peitellä sairauttaan tai hävetä hitauttaan. Hän haluaisi käydä vaatekaupoilla ja suurissa kauppakeskuksissa paljon nykyistä enemmän, mutta hän EI KEHTAA. Paljolti näiden ketjussa mainittujen asioiden takia; tavarat tulisi latoa hihnalle mahdollisimman nopeasti, ostokset pitäisi maksaa mahdollisimman nopeasti, pakkaus pitäisi sujua mahdollisimman nopeasti jne. jne. Ihmisen pitäisi olla mahdollisimman näkymätön ja nopea, muutoin saat osaksesi pitkiä katseita, väheksyvää muminaa ja tuhinaa, pahimmassa tapauksessa jopa haukut takana tulevalta. Vain ja ainoastaan koska et toimi/pysty toimimaan kuten suurin osa muista. Ja koska tieto näistä asioista lisää jännitystä, joka pahentaa oireita.
Ja ap, en tarkoita, että sinun kohdallesi osuneesta pariskunnalla asiat olisivat näin. Mutta on kuvottavaa nähdä tästä ketjusta, kuinka moni haluaa homman toimivan niinkuin hänelle itselleen parhaiten sopii. Vaikka oikeasti ei edes olisi kiire, muualla kuin korvienvälissä.