Mitä ne virikkeet on? Ne, mitä päiväkoti tarjoaa?

[QUOTE="vieras";27411596]Pakostakin oppii joo, ja millä hinnalla? asia ei ole ihan noin mustavalkoinen. Tiedätkö kuinka STRESSAAVA tilanne on pienelle lapselle tulla päiväkotiin, jossa kaikki on joo vieraita, mutta siihen päälle vielä että KUKAAN EI YMMÄRRÄ häntä eikä hän ymmärrä kenenkään muiden puheista. Ja sit ei edes liikene vierelle aikuista joka olisi koko ajan tukemassa. Kaverit ei ymmärrä mitä puhut eikä oikeen yhteisiä leikkejä synny. Voin sanoa että se on KURJAA. Joku lapsi onneksi on todella rohkea ja ulospäinsuuntautunut ja hän voi sillä selvitä pitkälle, mutta sit kun lapsi onkin vähän arempi ja ujompi niin voi raukkaa... nää lapset todellakin hyötyis jos olisi kunnolla resursseja siihen sopeuttamiseen.[/QUOTE]

No eihän siinä voi sanoa muuta kuin että sitten pitää muuttaa takaisin sinne missä kaikki ymmärtää sitä kieltä mitä puhutaan jos se on niin hankalaa =) Se on kuule valittava. Se kieli on opittava, jos meinaa pärjätä. Muuten on äärimmäisen stressaava ja surkea loppuelämä tulossa. Se on paljon huonompi tilanne ruveta esimerkiksi vasta koulussa opettelemaan tätä kieltä. Sitten opetellaan jo hienosäätöä, kirjoitusta ja matematiikkaa ym. Täytyy osata jo kieli.

Eihän sen lapsen tarvitse olla pieni, jonka hoitoon vie.

Jokainenhan voi laitttaa sen oman lapsensa vaikka minkälaiseen hoitoon ja palkata vaikka oman yksityisen henkilön opettamaan lapsellensa kotioloissa suomen kieltä. Mutta verovaroin tällaista tilannetta nyt ei oikein voi järjestää.

Suomessa oikeesti kieli on tärkeintä oppia. Sen jälkeen tulee kaikki muut mahdollisuudet. Toki jotkut harvat voi pärjätä jollain muulla kielellä, mutta pääsääntöisesti näin. Sitten toki täytyy oppia kulttuuri ja muu. Rankkaahan se on, mutta monella voi siellä lähtöperämaassa olla niin rankkaa ettei sieltä hengissä selviäisi.

 

Olen myös miettinyt näinä vuosina, ku lapsia olen kotona hoitanut että milloin se lapselle läsnäolo, yhdessä tekeminen, perusarki lakkasi pääsääntöisesti riittämästä? Minä olen itse kuullut aika monen ihmisen suusta kauhisteluja siitä, että lapseni ovat olleet kotihoidossa että missä ovat kaverit ja virikkeet. Ovat käyneet 2 viikossa seurakunnan kerhossa, ollaan nähty väillä sukulaisia ja kavereita, oltu epäsäännöllisesti leikkipuistossa, tykkään leipoa ja askarrella, luetaan satuja ja kuunnellaan musiikki. Tehdä retkiä metsään jne. En ollut päivittäin mikään leikkitäti, joka keksii jatkuvasti uutta ja kehittävää. Noista asioista vain tuli sellaista ns. rutiinia ja toisaalta taas tehtiin niitä arkiaskareita myös. Omilla lapsillani ei ole ollut mitään ongelmia sopeutua eskariin, kouluun ja harrastuksiin. Kerhoista löytyi kavereita, joiden kanssa ollaan vieläkin kaveria. Itse olen kokenut että kotihoito on toisille joku leima että joo odotas vaan ongelmia tulee kun koulussa pitää osata sitä ja tätä. Tai eskarissa on ihan pihalla, kun ei ole päivähoidon rutiinia menee se vuosi opetteluun vaan. En kyllä koe omien lasteni kohdalla näin, toki meillä kotona on opetettu että kaikkeen ei äiti juokse hätiin yhdestä inahduksesta, pitää osata odottaa myös, omaaloitteisuuteen on kannustettu, sisarusten ja kavereiden kanssa pitää osata jakaa, leikkiä sovussa, anteeksi pitää osata pyytää. Tällaisia itselle ihan normiasioita, olen ollut välillä suu auki kun on sanottu että lapseni pitäisi lähteä opettelemaan näitä. Yhteistyötä koen tekeväni sen koulun ja eskarin kanssa kasvatuksessa, ei se silti poista vastuutani vanhempana mihinkään. Olen tähän ajatteluun törmännyt usein, että se lapsi koulutetaan siellä ammattilaisten käsissä valmiiksi elämään.

 

No eihän siinä voi sanoa muuta kuin että sitten pitää muuttaa takaisin sinne missä kaikki ymmärtää sitä kieltä mitä puhutaan jos se on niin hankalaa =) Se on kuule valittava. Se kieli on opittava, jos meinaa pärjätä. Muuten on äärimmäisen stressaava ja surkea loppuelämä tulossa. Se on paljon huonompi tilanne ruveta esimerkiksi vasta koulussa opettelemaan tätä kieltä. Sitten opetellaan jo hienosäätöä, kirjoitusta ja matematiikkaa ym. Täytyy osata jo kieli.

Eihän sen lapsen tarvitse olla pieni, jonka hoitoon vie.

Jokainenhan voi laitttaa sen oman lapsensa vaikka minkälaiseen hoitoon ja palkata vaikka oman yksityisen henkilön opettamaan lapsellensa kotioloissa suomen kieltä. Mutta verovaroin tällaista tilannetta nyt ei oikein voi järjestää.

Suomessa oikeesti kieli on tärkeintä oppia. Sen jälkeen tulee kaikki muut mahdollisuudet. Toki jotkut harvat voi pärjätä jollain muulla kielellä, mutta pääsääntöisesti näin. Sitten toki täytyy oppia kulttuuri ja muu. Rankkaahan se on, mutta monella voi siellä lähtöperämaassa olla niin rankkaa ettei sieltä hengissä selviäisi.

Okei, hei, kiitos! Ens kerralla kun ryhmäni esim. 3 vuotias ulkomaalaislapsi heijaa itseään tunnin rauhoittuakseen 23 suomalaislapsen keskellä, niin kerron hälle että "kuule, omaksi parhaakses tää on ja kotimaassas asiat olis vielä p*skemmin!" Aijjuu, mutku ei se ymmärrä suomea vielä.... noh, kyl se sit joskus tajuaa viis siitä millaista turvattomuutta ja stressiä mahdollisesti koki ensimmäisinä elinvuosinaan...

 

Kaikkein tärkein on ikätovereiden seura ja mahdollisuus vapaaseen leikkiin heidän kanssaan. Muut virikkeet tulevat vasta sen jälkeen. Kotona ei sitä seuraa lapsille ollut niin helppoa järjestää, jokin kerho pari kertaa viikossa 3h/kerta ei ihan riitä. Perhekahvilassa ei edes viisivuotiaalle ollut juurikaan seuraa. Puistoissa ei yhtään ketään ellei erikseen ollut tehnyt sinne treffejä. Hirveän aktiivinen pitäisi olla, että saisi kotona hoidetulle lapselle kavereita järjestettyä, eikä aina jaksa olla niin aktiivinen.

Hmm... oma kysymyksensä onkin, onko lapsen kehityksen kannalta ideaalia viettää merkittävä osa ajasta laumassa samanikäisiä lapsia, jotka on sijoitettu johonkin arkielämästä eristettyyn "varhaiskasvatusympäristöön"? Se on nimittään hyvin kaukana evoluution ja biologian näkökulmasta luonnollisesta kasvuympäristöstä ja normaalista elämästä, mikä ei välttämättä ole paha (luonnollinen tai normaali ei aina ole aukottomasti hyvä), mutta pohtimisen arvoinen asia.

Minun hyvin rajoittunut maalaisjärkeni sanoisi, että lapsi oppisi eniten kontakteista eri ikäisten ihmisten kanssa vauvasta vanhukseen, ja elämäntaitojen kannalta paras oppimisympäristö olisi elämä, ei keinotekoinen asetelma laitoksessa. Aika harva päätyy esimerkiksi työhön, jossa työskentelisi 20 samanikäisen ihmisen kanssa samaa asiaa tehden 8 tuntia päivässä. Päiväkodeissa kannatan siis sellaisia, joissa lapset osallistuvat mahdollisimman paljon arkeen (ruokahuoltoon, pienempien lasten auttamiseen jne.) sen sijaan että empatiasta ja kaveruudesta kerrottaisiin vain opettavaisia tarinoita ja keittiötoimintaa harjoiteltaisiin kahdesti vuodessa leipomalla pullaa.

 

Alle 3-vuotiaille ei mun mielestäni mitään, mitä kotihoidossa ollessa jäisi muka vaille.
Seurakunnan kerhot, muskarit ja ihan vaikka kirjastokäynnit riittää mun mielestäni aivan mainiosti tuohon saakka ja vaikka pitempäänkin.
Vanhemmathan niitä virikkeitä tuntuvat tarvitsevan ja onhan se toisaalta ihan luonnollista että asiaa selitellään sekä itselle että muille lapsen kautta, tulee ns. parempi fiilis.

 

Saanen epäillä, että suurin osa näistä virikelistoista, joita äidit tähän ketjuun listaa, eivät koskaan tai erittäin harvoin toteutuvat päiväkodissanne. Itse läheltä seuranneena voisin sanoa, että se mitä hoitajat päivän lopuksi sanovat ja todellinen päivän kulku on kuin yö ja päivä.

Ihanko oikeasti se 5 minuutin lauluhetki tai runopussi on teidän mielestänne parempaa virikettä kuin mitä kotona voisi saada? Tai se 20 lapsen ryhmän melu, ja riidat leluista, ja ikuinen kilpailu siitä kuka pärjää ja millä taktiikalla....

Voisin villisti veikata, että se että kotiäiti soittaisi lapselleen 20 min. klassista musiikkia on enemmän virikkeitä KUIN mitä päiväkodissa oleva lapsi saa koko päivän aikana!! Ellei sitten puhuta negatiivisista virikkeistä; melusta, liian suurista ryhmistä, väsyneen tarhatädin nalkutuksesta, vilkkaiden ja adhd lasten tohinasta, leluista ja kavereista kinasteluista, pukemishässäkästä aamuin ja illoin, jne, kai nekin sitten teidän mielestänne ovat virikkeitä?

 

[QUOTE="noo";27410165]Älä yleistä. Riippuu ihan missä päin ja myös onko yksityinen vai ei. Mun lapsi on yksityisessä jossa hoitajilla on aikaa ja innostusta touhuta paljon enemmän kuin mulla kotona.[/QUOTE]

ja meillä jo isommat lapset on ihan kunnallisessa ja on jos jonkin moista retkeä ja käden taitoa. erilaisia tunteita käydään läpi, kuten esim. pelot. ryhmässä myös näitä alle 2v.

sitte yleisesti aiheesta

ite en todellakaan ole mikään virike äiti eli en askartele lasten kanssa juurikaan, joskus ehkä jouluna, enkä tykkää leipomisesta, eri kerhoissa juoksemisesta en juurikaan piittaa. en myöskään ole se lattialla leikkivä äiti, joskin sitäkin välillä tulee tehtyä. Meillä on 4 ja 5v ollut kaksi päivää viikossa hoidossa silloin kun pienin oli ihan vauva. itellä ratkaisi kyllä oma vointi paljon tuota (piktittynyt toipuminen ja synnytyksen jälkeinen masennus) mutta lapset nautti ja saivat jatkaa tutussa paikassa. Ja aika monta asiaa olis jääny tekemättä, oppimatta jos koko ajan olisivat kotona olleet ja olen kiitollinen, että täällä päin oli ja on edelleen vielä tilaa virike hoitopaikkalaisille. monta asiaa myös toisen lapsen motoriikan ongelmissa olis jäänyt huomaamatta kotioloissa. nykyään keskimmäinen on kotona ja käy virikkeellä päiväkerhossa 2 kertaa viikossa ja isoin on eskarilainen. Oma vointi on jo huomattavasti parempi ja arki rullaa.

Eteläsuomi on varmasti hiukan tiukemmalla, mutta tiedän myös siellä useampia jotka ovat oman jaksamisen takia joutuneet/saaneet laittaa 3v:n virikehoitoon ja arki on rullannut huomattavasti paremmin ja lapsi hyötynyt kun taidot on kehittynyt hurjasti päiväkodissa (kyllä, siellä opitaan ne pottajutut ja muut yllättävän nopeasti joihin vanhemmat ei jaksa kuluttaa energiaansa.. Jotta kyllä siitä virike hoidosta on usein hyötyäkin, takertumatta liikaa nyt noihin yksinkertaisiin esimerkkeihin. myös ryhmätyöskentelytaidot ym. kehittyy usein hurjasti ja usein myös osataan poimia ne joille ne tuottavat todellisia ongelmia.
Ne jotka ovat vain toista mieltä virike hoidon tarpeellisuudesta, ilmeisesti ovat niitä, joilla tosiaan on niitä voimia ja käyvät lasten kanssa ulkoilemassa, askartelevat, leikkivät, ja kuljettavat kerhosta toiseen. Tiedän niin paljon näitä kotiäitejä, jotka eivät edes vaivaudu ulkoilemaan lastensa kanssa ja paasaavat kuitenkin kotiäitiyden tärkeydestä. Lapset kulkee puolialasti pihalla tai katsovat tv:tä kaiken päivää tai pelaavat pelejä. toisaalta tiedän kyllä että on myös niitä jotka laittavat hoitoon täysin itsekkäistä syistä. jotta puolensa kaikella.

mutta kyllä niitä virikkeitä niissä todellakin tarjotaan. Useimmat "niin varmaan" kommentit tulee usein niiltä, joilla ei ole muutakuin kuulopuhe tietoa. En titenkään väitä, etteikö poikkeuksia hoitopaikoissa ole. Useammassa päiväkodissa on lapset olleet ja kaikkiin on aina oltu tyytyväisiä, myös näin jälkeenpäin kun lapset ei päiväkodissa enää ole. Oppikaa myös vanhemmat arvostamaan sitä miten hyvää työtä niissä tehdään älkääkä aina valittako.

 

Virikkeet on sitä mitä pieni lapsi tarvitsee, jos hänet syrjäytetään normaalista elämästä ja häneltä evätään luonnollinen vuorovaikutus perheeseen ja muihin läheisiin.

 

[QUOTE="vieras";27411671]Okei, hei, kiitos! Ens kerralla kun ryhmäni esim. 3 vuotias ulkomaalaislapsi heijaa itseään tunnin rauhoittuakseen 23 suomalaislapsen keskellä, niin kerron hälle että "kuule, omaksi parhaakses tää on ja kotimaassas asiat olis vielä p*skemmin!" Aijjuu, mutku ei se ymmärrä suomea vielä.... noh, kyl se sit joskus tajuaa viis siitä millaista turvattomuutta ja stressiä mahdollisesti koki ensimmäisinä elinvuosinaan...[/QUOTE]

Sano vanhemmille, ettei hän ole valmis tarhaan?

Pitää teidän oppia se rehellinen palaute vanhemmille kertomaan.

Täytyy oikeesti miettiä nämä asiat niin, ettei me voida palkata kaikille omaa hoitotätiä kotiin hoitamaan jokaista ulkomaalaista lasta tai edes perhettä. Ei meillä riitä resurssit. Ei riitä edes nyt muihinkaan asioihin. Sitä voi ostaa lisäpalvelua.

Se stressi uuden kielen oppimiseen tulee joka tapauksessa joskus. Tokihan ois helppo ajatella, että mitä jos kootaan kaikki maahanmuuttajat samaan pisteeseen ja palkataan sinne lisää työvoimaa hoitamaan..mutta se juuri käy itseään vastaan, koska he eivät siellä opi sitä kieltä ja lisäksi sitten tulee näitä alueita kun saattavat muuttaa lähelle hoitopaikkaa jne (maahanmuuttajilla kun ei kaikilla ole paljon resursseja, riippuu maahanmuuttajasta ja perheen taustasta).

On kuitenkin pakko miettiä todellisuutta ja ihanneyhteiskuntaa. Parasta ois toki päästä mahdollista ihannetta, mutta eihän se niin oikein onnistu.

 

Ei mun lasten päiväkoti ainakaan tuollainen säilytyspaikka ole, jossa pitää yrittää vaan pysyä hengissä, kuten monet täällä päiväkotia kuvailee. Kyllä tulla on laulutunteja, pyhäkoulua, jumppaa, leikkimistä pienryhmissä. Isommalle tärkeintä päiväkodissa on selvästi kaverit, kun niitä ei meidän lähipiirissä juurikaan ole. Pienempi taas on pienten ryhmässä ja siellä henki on todella ihana, hoitajat leikkivät ja lukevat lapsille.
Meillä on myös kokemusta 2 muusta päiväkodista ja kaikissa on ollut samanlainen ihana tunnelma, että hoitajilla on aikaa myös niille lapsille, etenkin pienten puolella joka paikassa, hoitajat istuskelevat siellä lattialla lasten kanssa touhuten, kun sinne menee.

 

[QUOTE="Kolmen äiti";27411647]Olen myös miettinyt näinä vuosina, ku lapsia olen kotona hoitanut että milloin se lapselle läsnäolo, yhdessä tekeminen, perusarki lakkasi pääsääntöisesti riittämästä? Minä olen itse kuullut aika monen ihmisen suusta kauhisteluja siitä, että lapseni ovat olleet kotihoidossa että missä ovat kaverit ja virikkeet. Ovat käyneet 2 viikossa seurakunnan kerhossa, ollaan nähty väillä sukulaisia ja kavereita, oltu epäsäännöllisesti leikkipuistossa, tykkään leipoa ja askarrella, luetaan satuja ja kuunnellaan musiikki. Tehdä retkiä metsään jne. En ollut päivittäin mikään leikkitäti, joka keksii jatkuvasti uutta ja kehittävää. Noista asioista vain tuli sellaista ns. rutiinia ja toisaalta taas tehtiin niitä arkiaskareita myös. Omilla lapsillani ei ole ollut mitään ongelmia sopeutua eskariin, kouluun ja harrastuksiin. Kerhoista löytyi kavereita, joiden kanssa ollaan vieläkin kaveria. Itse olen kokenut että kotihoito on toisille joku leima että joo odotas vaan ongelmia tulee kun koulussa pitää osata sitä ja tätä. Tai eskarissa on ihan pihalla, kun ei ole päivähoidon rutiinia menee se vuosi opetteluun vaan. En kyllä koe omien lasteni kohdalla näin, toki meillä kotona on opetettu että kaikkeen ei äiti juokse hätiin yhdestä inahduksesta, pitää osata odottaa myös, omaaloitteisuuteen on kannustettu, sisarusten ja kavereiden kanssa pitää osata jakaa, leikkiä sovussa, anteeksi pitää osata pyytää. Tällaisia itselle ihan normiasioita, olen ollut välillä suu auki kun on sanottu että lapseni pitäisi lähteä opettelemaan näitä. Yhteistyötä koen tekeväni sen koulun ja eskarin kanssa kasvatuksessa, ei se silti poista vastuutani vanhempana mihinkään. Olen tähän ajatteluun törmännyt usein, että se lapsi koulutetaan siellä ammattilaisten käsissä valmiiksi elämään.[/QUOTE]

Tässä järkipuhetta! Ihan kuin minun "kynästäni" =)

 

Meidän lapsen päikkyyn tulee joka aamu eräs äiti noin 2,5-vuotiaan kanssa. Vauva on mukana eli äiti on kotona. Mutta millaisen huudon ja parun kanssa se lapsi sinne jää. Ja iltapäivällä tuo samainen reppana seisoskelee pihalla apaattisen näköisenä. Näinkö sitä lapsen etua sitten ajetaan?

 

Mä en yleensä osallistu näihin päivähoitokeskusteluihin, mutta sellaisen asian haluaisin sanoa, että ÄLKÄÄ rakkaat vanhemmat viekö lasta päiväkotiin sen takia, että hän siellä saisi jotain enemmän tai kehittyisi paremmin tms. Jos kyseessä siis tavallinen perhe, tavallisine väsyineen. Tietenkin jos lapsi on erityislapsi, vanhempi sairas tms. poikkeustilanteet, niissä pitää ajatella asia erikseen.

Vaikka päiväkoti olisi hyväkin, niin ei se oikeasti kiireetöntä aikaa kotona voita. Päiväkodissa esim. maalaushetki on sellainen että jokainen lapsi vuorollaan saa maalata pienen hetken, sitten on seuraavan lapsen tai ryhmän vuoro. Pullaa leivottaessa taikina tulee keittiöltä, jokainen pyörittää kaksi pullaa ja keittiö paistaa. Miettikää kuinka te hoitaisitte lapsen kanssa kotona nämä asiat? Lapselle on tosi hyödyllistä nähdä kuinka ne pullasotkut myös siivotaan.
Pukeminen päiväkodissa on monesti melko kiireistä meininkiä, jos lapsella on siinä vaikeutta, niin ajatelkaa kuinka mukava on, kun saisitte istua omassa eteisessä kaikessa rauhassa harjoittelemassa vetskarin laittoa. Yhdessä ulkoilut, kävelyretket, kaupassa käynnit, kyläilyt, äidin kanssa ruuanlaitto, kotona tylsistyminen, äidin väsymyksen ja kiukun näkeminen, pikkusisarukseen tutustuminen, vahvan perhesiteen muodostuminen, NE on niitä lapselle tärkeitä asioita jotka kannattelevat lapsen kasvua pitkälle.

Älkää aliarvioiko itseälle ja yliarvioiko päiväkotia, te pystytte tarjoamaan omalle lapselle enemmän kuin hoitopaikka. Jos lapsi pitää hoitoon viedä, minkä tahansa syyn takia, niin se on sitten niin ja lapsi pärjää todennäköisesti hyvin ja saa todennäköiseti ihan hyvää hoitoa.

Tällaisia mietteitä yhdeltä päiväkodin tädiltä..

 

[QUOTE="vieras";27411779]Hmm... oma kysymyksensä onkin, onko lapsen kehityksen kannalta ideaalia viettää merkittävä osa ajasta laumassa samanikäisiä lapsia, jotka on sijoitettu johonkin arkielämästä eristettyyn "varhaiskasvatusympäristöön"? Se on nimittään hyvin kaukana evoluution ja biologian näkökulmasta luonnollisesta kasvuympäristöstä ja normaalista elämästä, mikä ei välttämättä ole paha (luonnollinen tai normaali ei aina ole aukottomasti hyvä), mutta pohtimisen arvoinen asia.

Minun hyvin rajoittunut maalaisjärkeni sanoisi, että lapsi oppisi eniten kontakteista eri ikäisten ihmisten kanssa vauvasta vanhukseen, ja elämäntaitojen kannalta paras oppimisympäristö olisi elämä, ei keinotekoinen asetelma laitoksessa. Aika harva päätyy esimerkiksi työhön, jossa työskentelisi 20 samanikäisen ihmisen kanssa samaa asiaa tehden 8 tuntia päivässä. Päiväkodeissa kannatan siis sellaisia, joissa lapset osallistuvat mahdollisimman paljon arkeen (ruokahuoltoon, pienempien lasten auttamiseen jne.) sen sijaan että empatiasta ja kaveruudesta kerrottaisiin vain opettavaisia tarinoita ja keittiötoimintaa harjoiteltaisiin kahdesti vuodessa leipomalla pullaa.[/QUOTE]

Ei sen päiväkotihoidetun lapsen koko elämä ole laitoksessa, sitä normaalia arkea riittää muuna aikana. Mutta ilman ikätovereiden seuraa ei pieni lapsi (noin yli 4v) minusta voi olla onnellinen. Jos sitä ei huomaa vielä silloin kun mamman mussukka viettää sen mamman kanssa 24/7, niin eskarin ja koulun alkaessa lapsi kyllä huomaa olevansa erilainen kuin muut. Kuten sanoin aiemmin, joka paikassa ei vain ole niitä lapsikontakteja tarjolla eikä joka lapsella ole äitiä, joka on niin sosiaalinen ja aktiivinen, että niitä varta vasten järjestäisi riittävästi.

Ja empatiaa ja kaveruutta lapset harjoittelevat päiväkodissa kaiken muun ajan paitsi päiväunilla. Tai silloinkin aivot työstävät aiemmin kohdattuja tilanteita. Pullan leipomisen ehtii opetella vaikka sitten kun muuttaa omaan kotiin.

 

Ei sen päiväkotihoidetun lapsen koko elämä ole laitoksessa, sitä normaalia arkea riittää muuna aikana. Mutta ilman ikätovereiden seuraa ei pieni lapsi (noin yli 4v) minusta voi olla onnellinen. Jos sitä ei huomaa vielä silloin kun mamman mussukka viettää sen mamman kanssa 24/7, niin eskarin ja koulun alkaessa lapsi kyllä huomaa olevansa erilainen kuin muut. Kuten sanoin aiemmin, joka paikassa ei vain ole niitä lapsikontakteja tarjolla eikä joka lapsella ole äitiä, joka on niin sosiaalinen ja aktiivinen, että niitä varta vasten järjestäisi riittävästi.

Ja empatiaa ja kaveruutta lapset harjoittelevat päiväkodissa kaiken muun ajan paitsi päiväunilla. Tai silloinkin aivot työstävät aiemmin kohdattuja tilanteita. Pullan leipomisen ehtii opetella vaikka sitten kun muuttaa omaan kotiin.

Miksi pieni lapsi ei voi olla onnellinen ilman ikätovereita? Siis ei kukaan varmasti ihan pussissa ole, etteikö koskaan näkisi ketään kaveriperheen lapsia tms. Kaikki ei ole edes kiinnostuneita kavereista, eikä kaikki edes päiväkodissa leiki välttämättä kenenkään kanssa ja silti voi olla ihan onnellinen. Luuletko, että lapsen kehitykselle on tärkeämpää se ikätovereiden seura vai oman perheen? Tietenkin lapsi nauttii kavereista ja leikkiminen toisten lasten kanssa tekee hyvää, mutta en noin korkealle arvoasteikossa sitä sijooittaisi.. Ja miten se kotonahoidettu on eskarissa erilainen?

 

[QUOTE="Lilli";27415191]Miksi pieni lapsi ei voi olla onnellinen ilman ikätovereita? Siis ei kukaan varmasti ihan pussissa ole, etteikö koskaan näkisi ketään kaveriperheen lapsia tms. Kaikki ei ole edes kiinnostuneita kavereista, eikä kaikki edes päiväkodissa leiki välttämättä kenenkään kanssa ja silti voi olla ihan onnellinen. Luuletko, että lapsen kehitykselle on tärkeämpää se ikätovereiden seura vai oman perheen? Tietenkin lapsi nauttii kavereista ja leikkiminen toisten lasten kanssa tekee hyvää, mutta en noin korkealle arvoasteikossa sitä sijooittaisi.. Ja miten se kotonahoidettu on eskarissa erilainen?[/QUOTE]

Ei meillä ainakaan ollut kaveriperheitä, joissa oli lapsia, silloin kun omat lapset olivat kotihoidettuja. Tai jotain vanhoja kouluaikaisia kavereita, joita nähdään kerran puolessa vuodessa. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen vapaata leikkiä muiden lasten kanssa. Kerhoissakin on yleensä ohjelmaa niin paljon ettei aikaa leikille ole. Eskariin mennessä pelkästään aikuisten kanssa aikaansa viettänyt lapsi ei osaa solmia kaverisuhteita tai toimia ryhmässä, ja jos vielä sittenkin äiti on kotona, ei aikaa edelleenkään jää vapaalle leikille kun lapsi haetaan heti eskarin päätyttyä eikä jää hoitoon.

Jos lapsi ei päiväkodissa leiki muiden kanssa, niin hoitajien pitäisi katsoa peiliin. Tällaista lasta täytyy tukea eikä jättää oman onnensa nojaan nyhjöttämään. Ja ennen kuin joku kommentoi ettei isossa lapsiryhmässä ehdi, niin ainakin omien lasteni päikyssä on hyvin ehtinyt ja esim. ujon kannustamiseen on paneuduttu. Johan sitä 5v-neuvolapalautteeseenkin päiväkodista kommentoidaan jos lapsella ei ole ollenkaan leikkitaitoja eikä osaa toimia ryhmässä, se on lisäselvittelyn paikka, jotta lasta saataisiin tuettua sosiaalisissa taidoissa.

Äitien pitäisi ajatella että hän on lapselle maailman napa vain pari ensimmäistä vuotta, sen jälkeen täytyisi oppia antamaan liekaa lapselle. Mutta monet haluavat tehdä itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi ja perustelevat "lapsen parhaalla" kotona olemistaan.

 

Minun tapauksessani on parasta, että lapset meni tarhaan ja minä töihin. Minulla on adhd ja lääkityksestä huolimatta ei kotona ollut rutiineja, puhumattakaan siitä, että olisin mitään virikkeitä osannut järjestää.

 

[QUOTE="Lilli";27415191]Miksi pieni lapsi ei voi olla onnellinen ilman ikätovereita? Siis ei kukaan varmasti ihan pussissa ole, etteikö koskaan näkisi ketään kaveriperheen lapsia tms. Kaikki ei ole edes kiinnostuneita kavereista, eikä kaikki edes päiväkodissa leiki välttämättä kenenkään kanssa ja silti voi olla ihan onnellinen. Luuletko, että lapsen kehitykselle on tärkeämpää se ikätovereiden seura vai oman perheen? Tietenkin lapsi nauttii kavereista ja leikkiminen toisten lasten kanssa tekee hyvää, mutta en noin korkealle arvoasteikossa sitä sijooittaisi.. Ja miten se kotonahoidettu on eskarissa erilainen?[/QUOTE]

Miksi se ikätovereiden seuran päiväkodissa pitäisi viedä pois oman perheen kanssa vietetty aika? Ei kai tuo ole mikään joko-tai- juttu vaan lapsi voi saada ihan hyvin molemmat. Itse ainakin koen että jos lapsi on päiväkodissa 2x6h viikossa niin kyllä hän kerkeää elellä myös sitä leppoista aikaa perheen kanssa.

Noin muuten, kahden autistisen lapsen äitinä olisin kyllä todellakin huolissani jos tuo kolmonen ei tulevan päiväkotiuransa aikana omaisi mitään kiinnostusta toisia lapsia ja näiden kanssa leikkimistä kohtaan. Varmasti tuohon kiinnittäisivät hoitajatkin huomioa.

 

Ei meillä ainakaan ollut kaveriperheitä, joissa oli lapsia, silloin kun omat lapset olivat kotihoidettuja. Tai jotain vanhoja kouluaikaisia kavereita, joita nähdään kerran puolessa vuodessa. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen vapaata leikkiä muiden lasten kanssa. Kerhoissakin on yleensä ohjelmaa niin paljon ettei aikaa leikille ole. Eskariin mennessä pelkästään aikuisten kanssa aikaansa viettänyt lapsi ei osaa solmia kaverisuhteita tai toimia ryhmässä, ja jos vielä sittenkin äiti on kotona, ei aikaa edelleenkään jää vapaalle leikille kun lapsi haetaan heti eskarin päätyttyä eikä jää hoitoon.

Jos lapsi ei päiväkodissa leiki muiden kanssa, niin hoitajien pitäisi katsoa peiliin. Tällaista lasta täytyy tukea eikä jättää oman onnensa nojaan nyhjöttämään. Ja ennen kuin joku kommentoi ettei isossa lapsiryhmässä ehdi, niin ainakin omien lasteni päikyssä on hyvin ehtinyt ja esim. ujon kannustamiseen on paneuduttu. Johan sitä 5v-neuvolapalautteeseenkin päiväkodista kommentoidaan jos lapsella ei ole ollenkaan leikkitaitoja eikä osaa toimia ryhmässä, se on lisäselvittelyn paikka, jotta lasta saataisiin tuettua sosiaalisissa taidoissa.

Äitien pitäisi ajatella että hän on lapselle maailman napa vain pari ensimmäistä vuotta, sen jälkeen täytyisi oppia antamaan liekaa lapselle. Mutta monet haluavat tehdä itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi ja perustelevat "lapsen parhaalla" kotona olemistaan.

No me ilmeisesti puhutaan samasta asiasta, mutta eri kannalta vain. Mun pointti oli se, että lapsi ei TARVITSE päiväkotia mihinkään, päiväkoti on sitä varten, jos perheet tarvitsevat lapselleen hoitopaikan töiden, opiskelujen, kuntoutuksen, sairauden tms. syyn takia.
Useimmilla paikkakunnilla on joitakin kerhoja, joissa lapset pääsevät olemaan kavereiden kanssa, lisäksi jos tapaa serkkuja tai kaveriperheiden lapsia, naapurin lapsia, niin se riittää hienosti. Mun on edelleenkään vaikea uskoa, että olis lapsia, joilla ei mitään näitä olis.
Pointti ei ollut se, että se kotonaolo ja äiti olis lapselle niin mahdottoman tärkeitä, vaan se, että se päiväkoti ei ole mikään unelmien täyttymys. Ei sosiaalisten taitojen eikä muidenkaan osalta. Monesti päiväkodista opitaan paljon paljon negatiivisia asioita ja pienelle lapselle aivan liian varhain.
Vapaan leikin aika on monesti päiväkodissakin kovin olematon, eikä aina niin laadukasta.
Jos haluaa lapselleen parasta, niin on valmis vähän näkemään vaivaa, eikä ihannoiden luottaa kaikkivoimaiseen päiväkotiin, jossa lapsi saa kaiken tarvitsemansa.

Useimmat päiväkodit on vallan hyviä, ja sellaisille, jotka sitä tarvitsee, tärkeitä. Yleensä henkilökunta on koulutettua ja motivoitunutta, eikä isompia pahoinvoinnin aiheuttajia ole.

Mutta lapsi ei tosiaan sitä TARVITSE.

 

Lapset (samoin perheet) on niin erilaisia, lasten tarpeet on niin erilaisia. On ollut ihanaa huomata niten päiväkodissa on osattu tukea niissä asioissa joihin omat lapset ovat "virikkeitä" kaivannut.
Toinen on saanut kavereita ja oppinut sosiaalisiataitoja sekä ryhmässä toimimista huomattavasti paremmin kuin esim. kerhossa, turha arkuus ja kriittisyys omia taitoja kohtaan on selvästi vähentynyt.
Toinen on hyötynyt enemmän käytännön taitojen opettelussa, selkeistä, osin kuvallisista ohjeista, mallioppimisesta. Monipuolisista kielellisistä virikkeistä ja esimerkiksi siitä että on asioita kerrottavana (on ollut "pakko" oppia puhumaan pidempiä lauseita jne.) Varsinaisesti erityislapsia ei kumpikaan ole.

 

Miksi se ikätovereiden seuran päiväkodissa pitäisi viedä pois oman perheen kanssa vietetty aika? Ei kai tuo ole mikään joko-tai- juttu vaan lapsi voi saada ihan hyvin molemmat. Itse ainakin koen että jos lapsi on päiväkodissa 2x6h viikossa niin kyllä hän kerkeää elellä myös sitä leppoista aikaa perheen kanssa.

Noin muuten, kahden autistisen lapsen äitinä olisin kyllä todellakin huolissani jos tuo kolmonen ei tulevan päiväkotiuransa aikana omaisi mitään kiinnostusta toisia lapsia ja näiden kanssa leikkimistä kohtaan. Varmasti tuohon kiinnittäisivät hoitajatkin huomioa.

No jos pitää päiväkotia kerhotoimintana, niin että lapsi silloin tällöin käy päikyssä, niin eihän se silloin vivie juurikaan aikaa perheeltä. Kyllähän lapsella kannattaa jokin kodin ulkopuolinen juttu olla, sitten vähän isompana, esim. yli kolme vuotiaana. Kyllä se tekee lapselle hyvää, että on jossakin ilman äitiä tai isää. Monesti vaan tällaiset päiväkodin "vierailijalapset" vaan jää vähän ulos jos muu porukka on pääsääntöisesti jokapäiväistä. Siksi suosittelisin kerhotoimintaa, jota varmasti 90% paikkakunnista on.

Ja tuohon, että lapsi ei ole kiinnostunut muista, niin toki se on huolestuttavaa, jos ei ole lainkaan kiinnostunut tai ei ole sosiaalisia taitoja tai kykyä hakea kontaktia, mutta on myös sellaisia lapsia, jotka eivät vain niin välitä kavereista tai ryhmässä ei ole samanhenkistä kaveria.

 

Siis tottakai esimerkiksi äiti pystyy kotona tarjoamaan ihan yhtä lailla virikkeitä, ellei paremminkin. Mutta sitten on niitä äitejä, jotka keskittyvät vaikka vauvaan, eivätkä tarjoa juuri minkäänlaisia virikkeitä isommalle lapselleen.

 

[QUOTE="vieras";27415382]Siis tottakai esimerkiksi äiti pystyy kotona tarjoamaan ihan yhtä lailla virikkeitä, ellei paremminkin. Mutta sitten on niitä äitejä, jotka keskittyvät vaikka vauvaan, eivätkä tarjoa juuri minkäänlaisia virikkeitä isommalle lapselleen.[/QUOTE]

Mutta äiti ei voi muuntautua lapsen ikäiseksi leikkitoveriksi, vaikka miten päin olisi.

 

kaverit, erilaiset toimintatuokiot, askartelut, piirtämiset, leikkimiset yms.

 

[QUOTE="vieras";27415432]Mutta äiti ei voi muuntautua lapsen ikäiseksi leikkitoveriksi, vaikka miten päin olisi.[/QUOTE]

Virikkeisiin kuuluu niin paljon muutakin, kuin ne samanikäiset.