[QUOTE="café";27298025]Kolikon kääntöpuolena sitten liitot, jotka jatkuvat vuositolkulla ilman mitään tunteita ja jopa siinä pisteessä, että toisen pärstäkään ei enää miellytä. Silti sitä vaan kitkutellaan - koska ollaan totuttu, eikä osata enää lähteä? Omat vanhempani juurikin malliesimerkkejä tästä ja ihan näin lapsen näkökulmasta kyllä surullista katsottavaa, kun tuntuu, että he siinä vain omaa elämäänsä kuluttavat hukkaan. Asiasta olemme jopa keskustelleet, mutta jokin siitä lähtemisestä vaan tekee vaikean. Ehkäpä juuri se, että on koko elämä rakennettu vuosien satossa toisiensa ympärille, ja siitä ympyrästä lähteminen tuntuu yksinkertaisesti liian vaivalloiselta ja vaikealta.
Ihan siis vain erilaista näkökulmaa tuomaan nyt tämäkin tarina.
Jokainen meistä elää vain sen yhden kerran. Jokainen päättäköön mikä on parhaaksi itselle (ja omille lapsille) niin kuin parhaaksi näkee.[/QUOTE]
Samaa mieltä. Omat vanhempani elivät ns. "pakkoliitossa" n. 15 vuotta meidän lasten takia, eikä se asia jäänyt meiltä huomaamatta, vaikka eivät tapelleet jne. Sen vaan aistii pieni lapsikin, sen ilmapiirin, sen ettei vanhempien välillä ole muuta kuin korrektit välit. Loppuvaiheessa, kun siskon kanssa oltiin jo teini-ikäisiä, alkoi vanhempien välillä jatkuva tappelu, mykkäkoulu, toisen haukkuminen, jossa me "aikuistuneet" lapset jouduttiin välikappaleiksi. Nyt 5 vuotta sitten erosivat, äitini on löytänyt uuden miehen ja nyt vasta näen hänet aidosti onnellisena. Luojan kiitos, ei niiden kahden tappelua olis jaksanut kauan kuunnellakkaan. Ja mikä parasta, nykyään ovat ystäviä, voivat olla samassa huoneessa ja vierailla toistensa luona, välit hyvät.
Ja mitä tulee siihen millaisen parisuhteen kuvan olen itse saanut, niin täysin vääristyneen!
Oma parisuhteeni on tällä hetkellä kriisissä, lapsi on vasta vauva. Meidän suhteessa on hyviä hetkiä, ja sit niitä pohjassa käyntejä. Mutta pelkään pahoin että suhteemme tekee juurikin niin sanottua "hidasta kuolemaa". Eikä kukaan ulkopuolinen varmasti tiedä suhteemme todellista tilaa. Ja lapsestakin kyllä huomaa, että hän aistii vanhempien kireät välit ja se vaikuttaa myös häneen. Ellei saada asioita kuntoon, meidän on erottava, LAPSEN VUOKSI. Kahdestaan toki voisimme kitkutella ja taistella tässä maailman tappiin saakka, mutta lapsia ei saa siinä sivussa rikkoa ja heidän elämäänsä aiheuttaa ahdistusta.