Anteeks mut mä en käsitä! (Lapsiperheen eroamisesta)

[QUOTE="...";27298471]Samaa mieltä. Joku viisas on sanonut, että pienten lasten vanhemmat ei saisi ikinä erota. [/QUOTE]

Mun mielestä kammottava ajatus. Tälläisten paineiden takia, jotka yhteisö on luonut, moni lapsi on joutunut elämään surkeaa elämää lapsuudessaan, kun vanhemmat on pakolla yhdessä vaikka se ei toimi. Omat vanhemmat eli rakkaudettomassa liitossa, isäni eli lapsena väkivallan keskellä; isä oli juoppo, ei käynyt töissä ja kännissä oli väkivaltainen ja pelottava. Koska ei uskallettu/kehdattu siitä suhteesta lähteä.

Mun mielestä vain totaalinen pälli voi laukoa suustaan jotain noin typerää

 

[QUOTE="vieras";27298494]Mun mielestä kammottava ajatus. Tälläisten paineiden takia, jotka yhteisö on luonut, moni lapsi on joutunut elämään surkeaa elämää lapsuudessaan, kun vanhemmat on pakolla yhdessä vaikka se ei toimi. Omat vanhemmat eli rakkaudettomassa liitossa, isäni eli lapsena väkivallan keskellä; isä oli juoppo, ei käynyt töissä ja kännissä oli väkivaltainen ja pelottava. Koska ei uskallettu/kehdattu siitä suhteesta lähteä.

Mun mielestä vain totaalinen pälli voi laukoa suustaan jotain noin typerää [/QUOTE]

Veikkaisin että tuollaiset tilanteet joissa on väkivaltaa ovat ihan pätevä syy erota vaikka lapset ovatkin pieniä.

Jos taas molemmat tahtovat, on päihteiden käytölle ja väkivaltaiselle käytökselle saatavilla apua. Harvoin vaan sitä apua jaksetaan hakea. En puolustele tuollaisia tapauksia missään nimessä.

 

Nykyään kaikki pitää saada heti. Lapsia saatetaan hankkia muutaman kuukauden tuttavuudella, koti pitää heti olla iso johon tuskin rahat rittävät, pihalla autoja kaksi jne... Siinä on soppaa hoidettavaksi pitkäksi aikaan, pienet kitisevät lapset ja rahahuolet ei kuulosta siltä mistä haaveli nuorena.
Jos lähtisi maltillisemmin haaveitaan totuttamaan niin vastoin käymisiäkin kestäsisi paremmin.

 

[QUOTE="vieras";27298494]Mun mielestä kammottava ajatus. Tälläisten paineiden takia, jotka yhteisö on luonut, moni lapsi on joutunut elämään surkeaa elämää lapsuudessaan, kun vanhemmat on pakolla yhdessä vaikka se ei toimi. Omat vanhemmat eli rakkaudettomassa liitossa, isäni eli lapsena väkivallan keskellä; isä oli juoppo, ei käynyt töissä ja kännissä oli väkivaltainen ja pelottava. Koska ei uskallettu/kehdattu siitä suhteesta lähteä.

Mun mielestä vain totaalinen pälli voi laukoa suustaan jotain noin typerää [/QUOTE]

No, tuolla ei varmasti tarkoiteta sitä, että halutaan jonkun ottavan turpaan toistuvasti jne. Toki sen ymmärsit?

Ja tuossahan puhutaan nimenomaan pikkulapsiajasta, kun lapset ovat PIENIÄ. Ja koko kuvio mahdollisesti lapsesta johtuvista syistä (väsymys, masennus, sairastelu, koliikki, syömisongelmat, vanhempien kahdenkeskinen aika, seksi, ja moni muu täysin uusi asia.) sekaisin. Suomennos: pitäisi antaa tilanteelle aikaa rauhoittua ja siirtää eroajatukset aikaan, kun kriisi on ohi.

 

[QUOTE="qwert";27298534]Nykyään kaikki pitää saada heti. Lapsia saatetaan hankkia muutaman kuukauden tuttavuudella, koti pitää heti olla iso johon tuskin rahat rittävät, pihalla autoja kaksi jne... Siinä on soppaa hoidettavaksi pitkäksi aikaan, pienet kitisevät lapset ja rahahuolet ei kuulosta siltä mistä haaveli nuorena.
Jos lähtisi maltillisemmin haaveitaan totuttamaan niin vastoin käymisiäkin kestäsisi paremmin.[/QUOTE]

Nojaa, kyllä mun näkemyksen mukaan ne ongelmat kehittyy hiljalleen ja aika tavallisia tallukoita suurin osa ollaan.

 

Mäkin tiedän perheen, jolla oli kaksi pientä lasta ja vajaa vuosi ennen eroa ostettu omakotitalo. Suurin osa ihmisistä varmasti ihmetteli, miksi erosivat, kun kaikki oli niin hyvin. Itse vaan satun tietämään, ettei kumpaakaan lasta oltu suunniteltu, eivät olleet edes vahinkoja, vaan nainen jätti pillerit salaa pois. Sen lisäksi mies ihastui ja rakastui toiseen naiseen, jonka luo sitten myöhemmin muuttikin. Mutta siis, on paljon asioita, joista ulkopuolinen ei ehkä tiedä.

 

Mun mielestä juurikin lasten kannalta on parempi erota jos sen toisen puoliskon jokainen sana lähinnä vituttaa ja tunnelma kotona on yleensä silloin vähintäänkin kireä. Jokainen ihminen saa haluta olla onnellinen, myös lasten vanhemmat. Itse ajattelen että se että erotaan ennen kun koko tilanne on räjähtämässä käsille on varsinkin lapsille se parempi vaihtoehto.

 

[QUOTE="...";27298551]No, tuolla ei varmasti tarkoiteta sitä, että halutaan jonkun ottavan turpaan toistuvasti jne. Toki sen ymmärsit?

Ja tuossahan puhutaan nimenomaan pikkulapsiajasta, kun lapset ovat PIENIÄ. Ja koko kuvio mahdollisesti lapsesta johtuvista syistä (väsymys, masennus, sairastelu, koliikki, syömisongelmat, vanhempien kahdenkeskinen aika, seksi, ja moni muu täysin uusi asia.) sekaisin. Suomennos: pitäisi antaa tilanteelle aikaa rauhoittua ja siirtää eroajatukset aikaan, kun kriisi on ohi.[/QUOTE]

No sit on turha sanoa että pikkulasten vanhemmat ei saisi IKINÄ erota. Onneksi saa. Ja onneksi siitä ei ole tilivelvollinen kellekkään, voisi joku häpeän vuoksi jättää eroamatta, vaikka syytä olisi.

Ja jos pikkulapsiaika/ kriisiaika kestää esim. 5 vuotta jos on kaksikin lasta, niin onhan se aika onneton tilanne jo lastenkin kannalta.

Ja kun sitä rakkautta ei enään ole, niin sitä ei aina takaisin saa. Niin se vaan on. Joskus on parempi aloittaa alusta jonkun toisen kanssa, kun takana ei ole kasaa ongelmia ja huonoja muistoja.

 

Asiat voi aina korjata. Aina.

Lisätään vielä, että koettu rakkauden tunne on aina mahdollista löytää uudelleen.

Hyvin usein nähnyt että jompi kumpi osapuoli on jo päättänyt ettei siitä tule mitään mutta silti "yritetään". Ei se terapiakaan riitä jos ei oikeasti vain halua.

Pakko sanoa, että sulla on kyllä todella epärealistinen kuva näistä asioista.

 

[QUOTE="vieras";27298565]Mäkin tiedän perheen, jolla oli kaksi pientä lasta ja vajaa vuosi ennen eroa ostettu omakotitalo. Suurin osa ihmisistä varmasti ihmetteli, miksi erosivat, kun kaikki oli niin hyvin. Itse vaan satun tietämään, ettei kumpaakaan lasta oltu suunniteltu, eivät olleet edes vahinkoja, vaan nainen jätti pillerit salaa pois. Sen lisäksi mies ihastui ja rakastui toiseen naiseen, jonka luo sitten myöhemmin muuttikin. Mutta siis, on paljon asioita, joista ulkopuolinen ei ehkä tiedä.[/QUOTE]

He ovat sitten vaan saakelin tyhmiä. Suhde on ihan väärällä pohjalla ja tärkeintä on ollut saada kaikki hinnalla millä hyvänsä. Tuossa ei ole varmaan ollut alunperinkään kunnioitusta/arvostusta..

 

[QUOTE="vieras";27297956]5 vuotta on pitkä aika, viikossakin kun voi tapahtua asioita, mitkä muuttaa kaiken.[/QUOTE]

Ai niinkö, no ehkä tämän päivän suhteissa. Mä olen ollut avioliitossa 22 vuotta saman miehen kanssa ja aion olla vielä seuraavatkin 22 vuotta jos ei kuolema korjaa jompaa kumpaa. Ja ikääkin on mulla "vasta" 40.

 

[QUOTE="vieras";27298574]No sit on turha sanoa että pikkulasten vanhemmat ei saisi IKINÄ erota. Onneksi saa. Ja onneksi siitä ei ole tilivelvollinen kellekkään, voisi joku häpeän vuoksi jättää eroamatta, vaikka syytä olisi.

Ja jos pikkulapsiaika/ kriisiaika kestää esim. 5 vuotta jos on kaksikin lasta, niin onhan se aika onneton tilanne jo lastenkin kannalta.

Ja kun sitä rakkautta ei enään ole, niin sitä ei aina takaisin saa. Niin se vaan on. Joskus on parempi aloittaa alusta jonkun toisen kanssa, kun takana ei ole kasaa ongelmia ja huonoja muistoja.[/QUOTE]

Aikuisen kannalta varmasti. Lasten ei niinkään. Aikuisen parisuhde vs lapsen oma perhe.

 

Mut kun mä haaluuuun lapsia, mä haaluuuuun omakotitaloja, mä haaluuuuuuun isoja häitä ja tiaroita, mä haaaluuuuuuuun kainalokarvan jolle pukea pinkkipaidan! Oho nyt noiki eros niin nyt mäkin haaaaaluuuuuuuuun lapsivapaita viikonloppuja ja elareita!

 

Kepsiksen kanssa samaa mieltä, ihme avioliiton/avoliiton palvontaa joillakin. Suhde voi olla onnistunut vaikka se ei kestäisikään hamaan tappiin asti. Voi siellä olla vuosia jotka olivat läpikäymisen arvoisia. Ja lapset ovat olleet tekemisen arvoisia vaikkei vanhemmat ikuisesti suhteessa pysyisikään.

Ja toinen näkökanta: mun vanhemmat ovat vieläkin yhdessä, eikä äitini vieläkään siedä isääni. En jaksa edes kuunnella sitä haukkumista kun on oma valintansa elää helvetissä. Tuossa ei ole mitään järkeä.

 

[QUOTE="vieras";27298574]No sit on turha sanoa että pikkulasten vanhemmat ei saisi IKINÄ erota. Onneksi saa. Ja onneksi siitä ei ole tilivelvollinen kellekkään, voisi joku häpeän vuoksi jättää eroamatta, vaikka syytä olisi.

Ja jos pikkulapsiaika/ kriisiaika kestää esim. 5 vuotta jos on kaksikin lasta, niin onhan se aika onneton tilanne jo lastenkin kannalta.

Ja kun sitä rakkautta ei enään ole, niin sitä ei aina takaisin saa. Niin se vaan on. Joskus on parempi aloittaa alusta jonkun toisen kanssa, kun takana ei ole kasaa ongelmia ja huonoja muistoja.[/QUOTE]

Ja 5 vuotta, jonka aikana 2 lasta, on todellakin aikana lyhyt! Lapset ovat kotona +/- 20 vuotta ja suhde kestää 50-60 vuotta...5 vuoden takia roskikseen?

 

Kepsiksen kanssa samaa mieltä, ihme avioliiton/avoliiton palvontaa joillakin. Suhde voi olla onnistunut vaikka se ei kestäisikään hamaan tappiin asti. Voi siellä olla vuosia jotka olivat läpikäymisen arvoisia. Ja lapset ovat olleet tekemisen arvoisia vaikkei vanhemmat ikuisesti suhteessa pysyisikään.

Ja toinen näkökanta: mun vanhemmat ovat vieläkin yhdessä, eikä äitini vieläkään siedä isääni. En jaksa edes kuunnella sitä haukkumista kun on oma valintansa elää helvetissä. Tuossa ei ole mitään järkeä.

Äitisi ei vieläkään siedä isääsi? Se on tosiaan oma valintansa elää helvetissä. Toinen vaihtoehto olisi yrittää tehdä asialle jotain.

 

Äitisi ei vieläkään siedä isääsi? Se on tosiaan oma valintansa elää helvetissä. Toinen vaihtoehto olisi yrittää tehdä asialle jotain.

Niinpä.

 

Pakko sanoa, että sulla on kyllä todella epärealistinen kuva näistä asioista.

Tuntuu että tässä on kahden tyylisiä ihmisiä ollut nyt ketjussa, en toki ole ihan jokaista kommenttia lukenut.

Toinen tyyppi on sitä mieltä että sama se millainen suhde on, sen voi pakottaa sellaiseksi että voi jatkaa ihanaa elämää yhdessä.

Toinen tyyppi on sellainen jonka mielestä ei ole aina mahdollista tai edes järkevää.

Kumpikohan oikeasti on se järkevä kanta, jokainen voi miettiä.

 

Pakko sanoa, että sulla on kyllä todella epärealistinen kuva näistä asioista.

Nojaa. Noin seitsemän avioliittokriisin ja välillä vuodenkin jääkylmän kauden jälkeen rakastan aivan valtavasti ja olen rakastunut korviani myöten samaan ihmiseen.

Joskus oli vilpitöntä vastenmielisyyden tunnetta, ahdistusta ja välinpitämättömyyttä samaa ihmistä kohtaan. Mutta sieltä se rakkaus vaan taas löytyi.

 

Ei kaikki huutele edes lähimmille ystävilleen kaikkea mitä suhteessa tapahtuu, aina pitäisi muistaa se ettet voi oikeasti tietää kaikkea.

Aamen tälle.

Uskon, että suurin osa miettii tarkkaan, eroaako vaiko ei. Päätös voi olla hyvinkin vaikea, ja pitkän pohdinnan tulos.

Sitten menevät kertomaan tuttavapariskunnalle, että eroavat, ja alkaa kysely: miksi. Mitä se heille edes kuuluu? Alkaa kenties myös syyllistäminen: teillä on niin pieni lapsikin, jne. Ai kun kiva. Eikö voisi vaan halata, olla tukena, ja toivoa kaikkea hyvää molemmille osapuolille?

 

Äitisi ei vieläkään siedä isääsi? Se on tosiaan oma valintansa elää helvetissä. Toinen vaihtoehto olisi yrittää tehdä asialle jotain.

Joo, mun isä on narsisti paska (eikä nyt todellakaan ole vain tyhjänpäiväisiä narsku huuteluja). Häntä ei mikään muuta.

 

Puolisoilla voi olla hyvin erilainen näkemys siitä miten suhde voi. Exälle ilmoitus erosta tuli yllätyksenä, vaikka itse olin hautonut sitä 2,5 vuotta. En siltikään olisi kenties eronnut, ellei olisi lyhyessä ajanjaksossa tapahtunut sellainen tapahtumasarja, joka olisi tehnyt minusta erittäin edesvastuuttoman ihmisen, jos olisin liittoa jatkanut. Moni arvosteli eroa, mutta eipä niitä ratkaisuja tarvitse edes tuomarille perustella. Loppu kun loppu.

 

Tuntuu että tässä on kahden tyylisiä ihmisiä ollut nyt ketjussa, en toki ole ihan jokaista kommenttia lukenut.

Toinen tyyppi on sitä mieltä että sama se millainen suhde on, sen voi pakottaa sellaiseksi että voi jatkaa ihanaa elämää yhdessä.

Toinen tyyppi on sellainen jonka mielestä ei ole aina mahdollista tai edes järkevää.

Kumpikohan oikeasti on se järkevä kanta, jokainen voi miettiä.

Kukin tekee elämästään sellaisen kuin haluaa. On se järkevää tai ei. Peace out vaan kaikille

Minä jatkan elämääni ruusunpunaiset lasit silmillä, enkä suostu kyynistymään. Oli se järkevää tai ei

 

Kepsiksen kanssa samaa mieltä, ihme avioliiton/avoliiton palvontaa joillakin. Suhde voi olla onnistunut vaikka se ei kestäisikään hamaan tappiin asti. Voi siellä olla vuosia jotka olivat läpikäymisen arvoisia. Ja lapset ovat olleet tekemisen arvoisia vaikkei vanhemmat ikuisesti suhteessa pysyisikään.

Ja toinen näkökanta: mun vanhemmat ovat vieläkin yhdessä, eikä äitini vieläkään siedä isääni. En jaksa edes kuunnella sitä haukkumista kun on oma valintansa elää helvetissä. Tuossa ei ole mitään järkeä.

Avioliiton palvontaa? Sitäkös se vain onkin jos ajattelee, että lapsella on oikeus perheeseensä, johon ovat syntyneet. Tuo on myös vanhempien vastuuta lapsia kohtaan, ei vain se, että lapset syövät monipuolisesti ja istuvat autossa turvaistuimessa.

 

Niin ja rakkaus;

Aika usein se, voiko ja kannattaako pariskunnan jatkaa yhdessä, ei liity pätkänkään vertaa siihen, onko rakkautta vaiko ei.

On sen suuruusluokan ongelmia (joista ei kuitenkaan huudella edes niille kaveripariskunnille, huom) ettei joku rakkaus nyt vaan mitenkään riitä ratkomaan niitä.