Anteeks mut mä en käsitä! (Lapsiperheen eroamisesta)

5 vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Ja sen parisuhteen eteen voi tehdä töitä, mutta kait se on helpompaa vaan hankkia uus ukko, kuin karsia niitä omia huonoja puolia pois.

No esim. äitini tapauksessa tuo viisi vuotta olisi ollut täysin riittävä. Siinä ajassa oli jo moneen kertaan huomannut (ja tuntenut) mikä isäni oli laatujaan. Ei voinut lähteä, eikä mikään ole vieläkään muuttunut paremmaksi....n. 40 vuotta sen jälkeenkään...

 

Suuri osa taitaa olla sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa, jota ei tunne kunnolla. Siltä tuo mun mielestäni monella kuulostaa. Miksi alunperinkään perustaa perhettä sellaisen ihmisen kanssa, joka kohtelee huonosti tai on niin ihottava, eikä tunteita ole? Ollanko perustettu perhe liian nopeasti, sen alkuhuuman aikana? Tai liian nuorena, kypsymättömänä?

Viisi vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Parisuhdeongelmissa on aina kaksi osapuolta ja kovin moni löytää ne virheet vain siitä puolisosta. Esimerkiksi väkivalta ja runsas alkoholin käyttö ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jos tulee, niin silloin on kyllä menty yhteen aivan liian nopeasti.

 

[QUOTE="vieras";27299369]Suuri osa taitaa olla sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa, jota ei tunne kunnolla. Siltä tuo mun mielestäni monella kuulostaa. Miksi alunperinkään perustaa perhettä sellaisen ihmisen kanssa, joka kohtelee huonosti tai on niin ihottava, eikä tunteita ole? Ollanko perustettu perhe liian nopeasti, sen alkuhuuman aikana? Tai liian nuorena, kypsymättömänä?

Viisi vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Parisuhdeongelmissa on aina kaksi osapuolta ja kovin moni löytää ne virheet vain siitä puolisosta. Esimerkiksi väkivalta ja runsas alkoholin käyttö ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jos tulee, niin silloin on kyllä menty yhteen aivan liian nopeasti.[/QUOTE]

Harvempi tosiaan opettelee tuntemaan puolisoaan kahta vuotta ennen yhteen menoa. Kyllä toisen ihmisen tunteminen vie ainakin yli vuoden samassa taloudessakin asuessa.

 

[QUOTE="vieras";27298253]Juu, kyllä tahto kantaa kaiken ylin mutta MILLÄ HINNALLA? Se onkin vähän kinkkisempi juttu pystyykö esittämään rakastavaa ja välittävää sellaista ihmistä kohtaan, jonka naamakin jo inhottaa. Siinä saa pistää oikeen näyttelijäntaidot peliin, että jaksaa esittää väh. 18 vuotta onnellista isiä ja äitiä, 24/7. Koska jos niitä rakkauden tunteita ei enään OLE, niin NIITÄ ei TAHTOMALLA takaisin saa. Fyysisen väkivallan lisäksi on olemassa myös henkistä väkivaltaa, joskus ne välit on tulehtuneet sen seurauksena että ollaan luokattu puolin ja toisin niin pahasti ettei kunnioitusta ja arvostusta enään löydy. Harva tuskin eroaa yhdestä vaikeasta ajasta, vaan yleensä ne huonot ajat toistuu ja toistuu, samat riidanaiheet toistuu ja toistuu, vuodesta toiseen, eikä niistä asioista päästä yli.

Ja jotkut todellakin on 50 vuotta yhdessä, jotkut onnellisesti, mutta ei kaikki. Kitkuttaen ja tapellen on monet nekin vuodet eläneet, kun "tahotaan" mukamas niin kovin olla yhdessä.[/QUOTE]



VÄÄRIN! jos tunteet häviävät ne on mahdollista saada takaisin! Mä olin viimesen lapsen jälkeen niin väsynyt että en tuntenut miestä kohtaan mitään, enkä paljon muitakaan kohtaan, päällimmäisenä oli hirveä väsymys. ja mä sain rakkauden tunteeni takaisin ku väsymys väistyi!

 

[QUOTE="café";27298029]Ja puolestaan kärsivät myös vanhempien huonosta liitostakin. Valitse siinä ny sitten. [/QUOTE]

Juu itselle oli tosi raskasta joutua kuuntelemaan vanhempien riitelyä viikonloppuisin. Paljon parempi oli olla viikolla, kun isä asui viikot eri paikkakunnalla.

Isä oli jees, äiti oli jees, mutta keskenään ne eivät tulleet toimeen ollenkaan, eivätkä edelleen tule. Niin mikä ihme siinä on, että ovat yhdessä!?!?

 

VÄÄRIN! jos tunteet häviävät ne on mahdollista saada takaisin! Mä olin viimesen lapsen jälkeen niin väsynyt että en tuntenut miestä kohtaan mitään, enkä paljon muitakaan kohtaan, päällimmäisenä oli hirveä väsymys. ja mä sain rakkauden tunteeni takaisin ku väsymys väistyi!

Uskon ettei niitä tunteita saa vaan sohvalla istumalla ja odottamalla ainakaan takasin, ehkä sitä tarkotettiin tolla tahtomalla?

Sen eteen pitää tehdä töitä, ehkä tosi paljonkin riippuen tapauksista kuinka kauan on ollut näin.

Itellä oli 5 vuoden suhde ja tuli kova kriisi, tunteet "hävis", en välittäny toisesta johtu ehkä siitä että olin itte niin saakelin sekasin ku en tienny mitä pitäs tehdä.
Sitten pakotin itteni yrittämään vielä kerran vaikka läheisyys ei tuntunut luonnolliselta, halu oli kuitenkin niin kova löytää tunteet takasin, oli kyseessä kuitenkin täydellinen kumppani minulle muuten.

Alun jälkeen siitä tuli luonnollista ja ne tunteet palasi takaisin.
Nyt ollaan läheisempiä ja onnellisempia kuin mitä oltiin koskaan ennen tätä, tarvittiin kriisi jossa toinen meinas lähteä, tajuttiin mikä toisessa oikeasti on hyvää eikä vain ärsyttänyt ne vanhat jutut joka päivä.
Tajus, että toinen ei ole itsestäänselvyys, ei se siinä koko elämää ole vierellä jos vaan ollaan hyvä jos puhutaan edes.

Suhdetta pitää kokoajan huoltaa, kehittää.
Älkää jämähtäkö, unohtako toisen hyviä puolia, pitäkö toista itsestäänselvyytenä ja ennenkaikkea muistakaa edes joskus sanoa jotakin hyvää, edes jotain pientä.

 

Mutta hei, kertokaa mulle nyt, miksi sen elämänpituinen parisuhde on joku normi, johon tulee pyrkiä? Miksi yrittää ja yrittää ja yrittää, vain sen vuoksi että sitten ollaan yhdessä? Miksi omaa onnea ei saisi hakea itsenäisestä elämästä, tai toisen kumppanin kanssa?

Silloin kun lapset on pieniä, kaikkia yleensä enemmän tai vähemmän väsyttää, ja parisuhteelle on suht. vähän aikaa. Sen ymmärrän, että silloin ei ole syytä tehdä hätiköityjä päätöksiä.

 

Nuori, mutta naimisissa 12v.

Kuinka kauan teillä on ollut avioliitto tällaista? Oletko hakenut apua itsellesi, meillä ei mies suostu lähtemään minkäälaiseen terapiaan tai perheneuvolaan. Voimia

 

[QUOTE="millanen";27299869]Uskon ettei niitä tunteita saa vaan sohvalla istumalla ja odottamalla ainakaan takasin, ehkä sitä tarkotettiin tolla tahtomalla?

Sen eteen pitää tehdä töitä, ehkä tosi paljonkin riippuen tapauksista kuinka kauan on ollut näin.

Itellä oli 5 vuoden suhde ja tuli kova kriisi, tunteet "hävis", en välittäny toisesta johtu ehkä siitä että olin itte niin saakelin sekasin ku en tienny mitä pitäs tehdä.
Sitten pakotin itteni yrittämään vielä kerran vaikka läheisyys ei tuntunut luonnolliselta, halu oli kuitenkin niin kova löytää tunteet takasin, oli kyseessä kuitenkin täydellinen kumppani minulle muuten.

Alun jälkeen siitä tuli luonnollista ja ne tunteet palasi takaisin.
Nyt ollaan läheisempiä ja onnellisempia kuin mitä oltiin koskaan ennen tätä, tarvittiin kriisi jossa toinen meinas lähteä, tajuttiin mikä toisessa oikeasti on hyvää eikä vain ärsyttänyt ne vanhat jutut joka päivä.
Tajus, että toinen ei ole itsestäänselvyys, ei se siinä koko elämää ole vierellä jos vaan ollaan hyvä jos puhutaan edes.

Suhdetta pitää kokoajan huoltaa, kehittää.
Älkää jämähtäkö, unohtako toisen hyviä puolia, pitäkö toista itsestäänselvyytenä ja ennenkaikkea muistakaa edes joskus sanoa jotakin hyvää, edes jotain pientä.[/QUOTE]

Niin, kun kukaan ei taas sanonut että se olisi mahdotonta.

Ja kiva että teillä meni noin, kaikilla ei mene.

Toisilla voi taustalla olla asioita, mitä ei esim. kykene antamaan anteeksi, tai ei enään pysty luottamaan.

Ihmeellistä, kun ei tajuta että kaikki ei ole samasta puusta veistettyjä. Ja kaikki ei tosiaan edes halua vuosikausia yrittää tahtoa, eikä siinäkään ole mitään väärää. Ei missään sanota että saman kumppanin kanssa tulee olla se 100 vuotta.

 

[QUOTE="vieras";27300119]Niin, kun kukaan ei taas sanonut että se olisi mahdotonta.

Ja kiva että teillä meni noin, kaikilla ei mene.

Toisilla voi taustalla olla asioita, mitä ei esim. kykene antamaan anteeksi, tai ei enään pysty luottamaan.

Ihmeellistä, kun ei tajuta että kaikki ei ole samasta puusta veistettyjä. Ja kaikki ei tosiaan edes halua vuosikausia yrittää tahtoa, eikä siinäkään ole mitään väärää. Ei missään sanota että saman kumppanin kanssa tulee olla se 100 vuotta.[/QUOTE]

Ei olekaan, meilläkin oli takana asioita (esim. pettäminen) jotka veivät luottamuksen täysin ja anteeksi antaminen tuntui mahdottomalta. Mutta puhuminen, puhuminen ja puhuminen VOI auttaa.

En tarkoittanutkaan että kaikille käy näin, mutta se oli esimerkkinä tuohon että jos nyt ei ole sen suurempia ongelmia takana niin ne tunteet voi ehkä löytyä takaisin, mutta helppoa se ei ole.
Just pari päivää sitten oli luottamuspulaa mutta se oli vain oman pään sisällä, siitäkin selvittiin taas puhumalla eteenpäin. Enää ei pidetä asioita sisällä ja mietitä, ne vain pahentaa asioita.

Eli helppoa ei ole, vaikea on saada luottamus takaisin.
Mutta ne tunteet jo sain joten ehkä se täydellinen luottamus sieltä tulee ajan kanssa, ainakin sinne suuntaan ollaan kovasti menossa ja mies tekee kaikkensa ettei mitään epäilemisen aihetta edes olisikaan.

 

[QUOTE="dada";27298115]Tiedän tapauksen jossa lyötiin. Kerran. 20 vuotta sitten. Toiste ei tapahtunut. Ei se ole mikään automaatio, että tapahtuisi.

Toistaako jokainen ihminen omat virheensä uudelleen ja uudelleen? Ei.

Vähän kyllä ihmettelen että noin heppoisesti erotaan. Kyllä siinä on ollut jotain muutakin taustalla pielessä![/QUOTE]

Heppoisesti erotaan kun toinen lyö? Kyllä mulle olisi se yksikin kerta liikaa vaikka ei enää ikinä löisikään.

 

Anteeks mut mä en käsitä, miksi on tärkeää käsittää jonkun muun tekemiä, omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja?

 

Eihän ero tarkoita eroa lapsista, että ihmettelen kyllä miksi ap selittää 'lapsiin pitää sitoutua loppuelämäksi'.

 

Mä en kans ymmärrä sitä jos erotaan siks et on vaan tylsää ja kyllästytty. Varmasti jokaiselle parille tulee sellaisia aikoja. Ja voi tietysti olla vaikeuksia muitakin. Noissa eroissa on mun mielestä kysymys vain siitä, että tahdotko rakastaa, ei siitä, että rakastatko. Asennekysymys, ja se asenne valitaan mun mielestä jo sillon ku naimisiin mennään.

Olisiko täällä joku, joka voisi suoraan kertoa eronneensa tylsyyden ja kyllästymisen vuoksi? Varsinkin, jos perheessä myös lapsia. Itse en tunne yhtäkään tällaista ex-pariskuntaa, enkä usko sellaisia olevan kuin marginaalinen osa eronneista perheellisistä pariskunnista.

Jos joku tuo tänne esimerkkinä naapurinsa, parhaan ystävänsä, kumminsa, kaimansa, työkaverinsa jne. niin nitä ei lasketa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä eron todellisia taustoja.

 

Eihän ero tarkoita eroa lapsista, että ihmettelen kyllä miksi ap selittää 'lapsiin pitää sitoutua loppuelämäksi'.

Tätä kans ihmettelen.

Kun mun vanhemmat eros (olin 4vee) vietin viikot äidin luona ja viikonloput isän luona. Isä halus tottakai että olen senkin kanssa.

Mä olen onnellinen että vanhemmat eros syistä että:
- Ei enää riitoja
- Oli onnellista viikolla ja viikonloppuisin
- Joka viikonloppuinen bussimatka oli viikon kohokohta, pienenä se oli jännää
- 2x jouluaatto
- 2x syntymäpäivä

Mutta ihan oikeasti mä olisin kärsinyt paljon enemmän siitä että olisivat pysyneet erossa, olisin saanut kuunnella vaikka koko nuoruuteni sitä jokapäiväistä huutoa.
Entiä olisinko selvinny siitä täysjärkisenä ikänä ja minkälainen ihminen musta olis tullut sen jälkeen.

Mä olen ylpeä siitä että olen avioerolapsi ja nauran sekä säälin ihmisiä jotka pitää yllä kulissiliittoa. Sen näkee jo kauas että lapset kärsii vaikka niiden takia muka ollaan yhdessä.

 

Tätä kans ihmettelen.

Kun mun vanhemmat eros (olin 4vee) vietin viikot äidin luona ja viikonloput isän luona. Isä halus tottakai että olen senkin kanssa.

Mä olen onnellinen että vanhemmat eros syistä että:
- Ei enää riitoja
- Oli onnellista viikolla ja viikonloppuisin
- Joka viikonloppuinen bussimatka oli viikon kohokohta, pienenä se oli jännää
- 2x jouluaatto
- 2x syntymäpäivä

Mutta ihan oikeasti mä olisin kärsinyt paljon enemmän siitä että olisivat pysyneet erossa, olisin saanut kuunnella vaikka koko nuoruuteni sitä jokapäiväistä huutoa.
Entiä olisinko selvinny siitä täysjärkisenä ikänä ja minkälainen ihminen musta olis tullut sen jälkeen.

Mä olen ylpeä siitä että olen avioerolapsi ja nauran sekä säälin ihmisiä jotka pitää yllä kulissiliittoa. Sen näkee jo kauas että lapset kärsii vaikka niiden takia muka ollaan yhdessä.

Mutta ihan oikeasti mä olisin kärsinyt paljon enemmän siitä että olisivat pysyneet YHDESSÄ.

Sori typo

 

[QUOTE="vieras";27300350]Olisiko täällä joku, joka voisi suoraan kertoa eronneensa tylsyyden ja kyllästymisen vuoksi? Varsinkin, jos perheessä myös lapsia. Itse en tunne yhtäkään tällaista ex-pariskuntaa, enkä usko sellaisia olevan kuin marginaalinen osa eronneista perheellisistä pariskunnista.

Jos joku tuo tänne esimerkkinä naapurinsa, parhaan ystävänsä, kumminsa, kaimansa, työkaverinsa jne. niin nitä ei lasketa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä eron todellisia taustoja.[/QUOTE]

Juurikin näin, ja jos nyt mietitään koko käsitettä "kyllästyminen", niin kyllähän sekin nyt jostain johtuu. Odotukset eivät kohtaa? Seksielämä ei enää tyydytä? ... Ihmisenä meistä jokainen muuttuu aina vuosien varrella ja niin voivat muuttua myös odotuksemme elämältä.

 

Miiru taitaa olla joku kukkahattutäti jollla ei oo omaa elämää ja helv*tinmoinen parru pyllyssä poikittai. Mitä se sulle kuuluu miks jotkut eroo?

Niit lapsiakii voi sitäpaitti tehdä ilman minkäännäköstä parisuhdettakii. Mihi sitä avioliittoakaan tarvii kunnei se kerran kestä?

 

Se on helppo huudella, kun ei muusta tiedä. Kasva vähän ja katso maailmaa avarammin.

Kunhan sanoin.

 

Mun mielestä pitäs olla lähes kiellettyä puhua parisuhteesta ja lapsista samassa lauseessa. Kun ne ei ole sama asia.

 

[QUOTE="vieras";27299369]Suuri osa taitaa olla sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa, jota ei tunne kunnolla. Siltä tuo mun mielestäni monella kuulostaa. Miksi alunperinkään perustaa perhettä sellaisen ihmisen kanssa, joka kohtelee huonosti tai on niin ihottava, eikä tunteita ole? Ollanko perustettu perhe liian nopeasti, sen alkuhuuman aikana? Tai liian nuorena, kypsymättömänä?

Viisi vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Parisuhdeongelmissa on aina kaksi osapuolta ja kovin moni löytää ne virheet vain siitä puolisosta. Esimerkiksi väkivalta ja runsas alkoholin käyttö ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jos tulee, niin silloin on kyllä menty yhteen aivan liian nopeasti.[/QUOTE]

Väkivaltaisuus voi puhjeta missä vaiheessa vaan, samoin alkoholismi. Harva sentään on syntymäjuoppo.

 

Muutama vuosi huonosti nukuttuja öitä putkeen tekee ihmeitä parisuhteelle... toiset selviää tuosta ajasta toiset ei.
... ja osa pilteistä nukkuu yönsä hyvin pienestä pitäen, mutta osa ei.

Lisäksi jos perhe jää vain toisen harteille niin kyllä sinä suhde rakoilee.

 

Naimisissa kolme vuotta, yhteinen lapsi ja mies romuttaa talouden uudestaan ja uudestaan pikavipeillä. Vaimon tehtävä taas hoitaa raha-asiat kuntoon. Kyllä ollaan eroa pohdittu muutaman kerran. Tässä yksi syy kysyjälle.

 

[QUOTE="Vieras";27301940]Naimisissa kolme vuotta, yhteinen lapsi ja mies romuttaa talouden uudestaan ja uudestaan pikavipeillä. Vaimon tehtävä taas hoitaa raha-asiat kuntoon. Kyllä ollaan eroa pohdittu muutaman kerran. Tässä yksi syy kysyjälle.[/QUOTE]
Ja tällaiset syyt on varmasti sellaisia, joita ei ihan joka tuttavalle kehtaa tunnustaa.

Mielummin sanoo, että ei vaan enää napannut, tms. Hittoako se joka tuttavalle kuuluu, miksi ero tuli. Joku selitys pitää kuitenkin antaa, kun tietynlaiset tyypit sitä utelee. Joten voi todeta ympäripyöreästi että ei vaan enää kiinnostanut.

Ja sitten saa kuulla eroavansa liian helposti. Vaikka todellisuudessa on yrittänyt monen monta kertaa, antanut anteeksi, jne.

Tottakai joku "ME emme luovuttaneet ja MEILLÄ menee nyt hyvin"-tyyppi toteaisi tähänkin, että tuostakin voi päästä yli. Joo, varmasti voi. Mutta mistä saa takuun sille, ettei sama toistu taas? Ettei ala uudelleen? Miten monta iskua vyön alle ihminen kestää; luottamus menee, se rakennetaan uudestaan, se menee taas, rakennetaan uudestaan, menee taas...?

Olen ennenkin sanonut, ja sanon taas, että jääminen on usein se helppo ratkaisu. Paska, tuttu liitto on turvallisempi kuin uusi, suuri tuntematon elämä eronneena. Joten en paljon jaksaisi kehuskella sillä, että paljon paskaa on ollut mutta kaikesta on yhdessä selvitty ja selvitään jatkossakin, eikä erota koska ei olla luovuttajia. Ei kaikki vaan osaa erota, eivät uskalla, ei riitä rohkeus tunnustaa että nyt on tullut aika antaa periksi.

 

Ja voi olla että puolisoista toinen ei edes tiedä oikeaa syytä: puolisolla on toinen piilossa odottamassa mutta syyksi sanotaan joku basic "ei-enää-tuntunut-oikealta" ja siihen on tuon toisen tyytyminen.