Anteeks mut mä en käsitä! (Lapsiperheen eroamisesta)

Jos sä olet vuonna 2007 mennyt naimisiin ja päättänyt perustaa perheen, saanut tässä viiden vuoden aikana kaksi tervettä lasta ja talous on koko ajan ollut kunnossa, niin mikä ihme on voinut muuttua näin lyhyessä ajassa niin paljon, et sit ollaankin yhtäkkiä eroamassa?? Mä en vaan käsitä miten lapset tuntuvat nykyään olevan vain jotain hetkellisiä projekteja, eikä tajuta että niihin sitoudutaan loppuelämäksi, samoin avioliittoon, mutta siihen suhtaudun kevyemin kun siinä olevat osapuolet ovat aikusia, mutta miksi ihmeessä tehdä lapsi ja sitten parin vuoden päästä erota? Kertokaa mulle. Tää aiheuttaa mulle ihan suunnatonta ahdistusta, kun mietin kaveriperheeni tilannetta. Kyseessä ei ole pettämistä tai muutakaan akuuttia, ovat vain kuulemma väsyneet toisiinsa ja ja perhe-elämään... Nii-in, mutta ei se tuostakaan varmaan se perhe-elämä helpommaksi muutu, vai? Kiva maksattaa lapsilla omat laskunsa. Sanoinpa vaan.

 

5 vuotta on pitkä aika, viikossakin kun voi tapahtua asioita, mitkä muuttaa kaiken.

 

[QUOTE="Miiru";27297953]Jos sä olet vuonna 2007 mennyt naimisiin ja päättänyt perustaa perheen, saanut tässä viiden vuoden aikana kaksi tervettä lasta ja talous on koko ajan ollut kunnossa, niin mikä ihme on voinut muuttua näin lyhyessä ajassa niin paljon, et sit ollaankin yhtäkkiä eroamassa?? Mä en vaan käsitä miten lapset tuntuvat nykyään olevan vain jotain hetkellisiä projekteja, eikä tajuta että niihin sitoudutaan loppuelämäksi, samoin avioliittoon, mutta siihen suhtaudun kevyemin kun siinä olevat osapuolet ovat aikusia, mutta miksi ihmeessä tehdä lapsi ja sitten parin vuoden päästä erota? Kertokaa mulle. Tää aiheuttaa mulle ihan suunnatonta ahdistusta, kun mietin kaveriperheeni tilannetta. Kyseessä ei ole pettämistä tai muutakaan akuuttia, ovat vain kuulemma väsyneet toisiinsa ja ja perhe-elämään... Nii-in, mutta ei se tuostakaan varmaan se perhe-elämä helpommaksi muutu, vai? Kiva maksattaa lapsilla omat laskunsa. Sanoinpa vaan.[/QUOTE]


Haloo, kaveriperhe ei todellakaan välttämättä kerro eron todellista syytä kenellekään,eikä se kuulukaan.
Joskus eron syy on niin arkaluontoinen/hävettävä että siitä halutaan vaieta.

 

Nykyajan kertakäyttökulttuuria. Parisuhteen käsitys on kovin monella muuttunu ihan väliaikaiseksi.

Kyllähän täälläkin sen näkee helposti monista palstamammoista, että miehellä ei juuri ole arvoa heidän elämässään. Oli sellaista tai ei.

Se on minä minä minä.
Tai minä minä minä ja mun lapsi.

 

Viidessä avioliittovuodessa voi monikin asia muuttua, viikossakin voi tapahtua jotakin, mikä romuttaa suhteen pysyvästi. Vaan asianosaiset itse ovat ainoat, jotka tuntevat tilanteensa ja osaavat tehdä sen suhteen ratkaisuja. Jos ovat väsyneet toisiinsa ja ovat valmiita eroamaan sen sijaan, että yrittäisivät korjata tilannetta, rakkaudesta ei taida olla paljoa jäljellä... Jospa he kokevat olevansa onnellisempia ihmisiä ja sitä kautta myös parempia vanhempia, jos ovat erillään.

 

Ehkä emäntä on tympääntynyt pitämään huolta koko taloudesta kolmesta lapsesta, kahdesta pienestä ja yhdestä karvaisesta sohvalla makaavasta plösöstä. Helpompaa on pitää huolta kahdesta pienestä lapsesta ja taloudesta.

 

Parit riitelevät
nykyään nää palstat ja muut vaikuttaa ja hetken ero tuntuu vaihtoehdolta
en vaa tajuu miksi annetaan näiden "tarinoiden vaikuttaa"

 

Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon parisuhderintamallakin...ja johan mainitsemallasi ystäväpariskunnalla onkin tapahtumia ollut ihan tarpeeksi lapsiperheenä. Se mikä lopulta on ajanut heidät siihen tilanteeseen, etteivät näe mitään muuta mahdollisuutta tilanteensa parantamiseksi kuin eron, on heidän kahden välinen asia. Ystävänä voit olla tukemassa ja auttamassa sitten, kun eronjälkeinen arki koittaa. Silloin, jos nytkin, oikea ystävyys punnitaan.

 

Oon ap sun kanssa samaa mieltä. Tosin on hyviäkin syitä olemassa mutta monesti erotaan liian heppoisin perustein. Usein suhde olisi pelastettavissa. Lapset kärsii erosta.

 

Kolikon kääntöpuolena sitten liitot, jotka jatkuvat vuositolkulla ilman mitään tunteita ja jopa siinä pisteessä, että toisen pärstäkään ei enää miellytä. Silti sitä vaan kitkutellaan - koska ollaan totuttu, eikä osata enää lähteä? Omat vanhempani juurikin malliesimerkkejä tästä ja ihan näin lapsen näkökulmasta kyllä surullista katsottavaa, kun tuntuu, että he siinä vain omaa elämäänsä kuluttavat hukkaan. Asiasta olemme jopa keskustelleet, mutta jokin siitä lähtemisestä vaan tekee vaikean. Ehkäpä juuri se, että on koko elämä rakennettu vuosien satossa toisiensa ympärille, ja siitä ympyrästä lähteminen tuntuu yksinkertaisesti liian vaivalloiselta ja vaikealta.

Ihan siis vain erilaista näkökulmaa tuomaan nyt tämäkin tarina.

Jokainen meistä elää vain sen yhden kerran. Jokainen päättäköön mikä on parhaaksi itselle (ja omille lapsille) niin kuin parhaaksi näkee.

 

Nykyajan kertakäyttökulttuuria. Parisuhteen käsitys on kovin monella muuttunu ihan väliaikaiseksi.

Kyllähän täälläkin sen näkee helposti monista palstamammoista, että miehellä ei juuri ole arvoa heidän elämässään. Oli sellaista tai ei.

Se on minä minä minä.
Tai minä minä minä ja mun lapsi.

Peesi. Ihan järjettömän kevyesti perustetaan se perhe ja erotaan. Ei siinä lapsia ajatella, vaan ihan vaan itseä ja just sen hetkistä mielentilaa. Elämän pitäisi koko ajan olla jotain huippua, tavallista arkea ei kestetä

Ihan sairaaksi mennyt joillain tuo itsekäs elämäntyyli. Muusta viis, kunhan menee itsellä lujaa. Hirvittää tuo ajattelutapa. Ja lapsiraukat siinä pyörityksessä.

 

Oon ap sun kanssa samaa mieltä. Tosin on hyviäkin syitä olemassa mutta monesti erotaan liian heppoisin perustein. Usein suhde olisi pelastettavissa. Lapset kärsii erosta.

Ja puolestaan kärsivät myös vanhempien huonosta liitostakin. Valitse siinä ny sitten.

 

[QUOTE="hannes";27297981]Parit riitelevät
nykyään nää palstat ja muut vaikuttaa ja hetken ero tuntuu vaihtoehdolta
en vaa tajuu miksi annetaan näiden "tarinoiden vaikuttaa"[/QUOTE]

Mä en kyllä usko että kukaan on palstan ja tän juttujen takia lähtenyt eroa virittelemään.. Tai jos on, niin silloin on ehkä oman pään sisälläkin asiat hieman hullusti.

Mutta siis viiden vuoden suhteessa on voinut tapahtua paljon asioita joita perheen ulkopuolinen ei näe, sekä isä että äiti saattavat voida pahoin, olla tyytymättömiä parisuhteeseen ja elämään yhdessä. Rakkaus on saattanut kadota kokonaan.
Ovat yrittäneet räpiköidä lasten takia, mutta jokin "viimeinen niitti" on ehkä katkaissut kamelin selän, ja ero tuleekin läheisille yllätyksenä.

Monesti tälläistä hidasta parisuhteen kuolemaa ei ulkopuolinen näe,
kun ei siitä välttämättä jauheta kenellekkään oman perheen ulkopuoliselle.

Itse edellisessä avioliitossani yritin ja yritin pelastaa suhdetta viimeiseen asti,
kaikessa hiljaisuudessa ulkopuolisilta.
Puolen vuoden taistelun jälkeen jouduin toteamaan ettei ole enää mitään tunteita joiden vuoksi taistella, olin jatkuvasti onneton ja avioliitto muistutti enemmän kämppiksinä asumista. Kuvioissa oli myöskin pettämistä, molemmin puolin, mutta tästä ei tänä päivänäkään juuri kukaan tiedä.

Ero tuli kaikille muille paitsi omalle isälleni yllätyksenä,
monet (jopa äitini) syyllistivät tyyliin "Uusi talo, talolaina ja kaikki. Molemmilla hyvät työt ja vakaa elmä, pitääkö se kaikki nyt noin vaan tuhota?!?"

Joo-o, mutta kun ei se talolaina, yhteinen auto tai edes lapset yksinään parisuhdetta kannattele, kyllä siinä pitää olla vähän muutakin.

 

Naiset ei hae nykypäivänä enää koko elämän kestävää avioliittoa vaan ne hakee lapsilleen isää jolle ne voi antaa lapset joka toinen viikonloppu ja lomilla.Niin ja älkää unohtako niitä ylisuuria elareita.

 

olen eronnut kahden lapsen ja ihan vaan muutaman avioliittovuoden jälkeen.
kulissit oli kunnossa viimeiseen asti ja kaikkien mielestä oltiin oikea unelmapari omakotitaloinemme yms ja jopa vanhempani pitivät miestäni unelmavävynä. todellisuudessa sain monta kertaa viikottain turpaani ja henkinen väkivalta oli aivan järkyttävää. en todellakaan kehdannut kavereille kertoa kuin vasta vuosien päästä kun sain itseni jotenkin kokoon uudelleen, erotessa sanoin vaan että kasvettiin erillemme yms. ympäripyöreää paskanjauhantaa

sä ap syletät mua ääliömäidyydessäsi. vaikka tuttavapariskuntasi eron syy olisi mikä vaan, vaikka se että mies käyttää väärän värisiä kalsareita, niin eipä se sulle kuulu ja tuollainen jeesustelu on oksettavaa.

 

5v on todella pitkä aika parisuhteessa. Voi sattua ja tapahtua niin paljon.

Se mikä on toisen mielestä "heppoisin perustein" ei välttämättä ole sille toiselle. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja siitä pitäs tehdä sellanen ettei tarttis vanhana katua tekemiään valintoja.

Se et "maksatetaan lapsilla" niin mä en ymmärrä et miks pitää pysyä yhdessä kun ei toista rakasta eikä halua. Ei ainakaan lasten takia. Lapsille pitäs pystyä näyttämään mallia parisuhteesta ja millasta mallia sitä annetaan jos vanhemmat ovat kuin vieraita?

Kauanko sitä kulissia jaksaa pitää yllä? Ja sittenkö erotaan kun lapset on aikuisia ja muuttaneet kotoa?

Moni aikuinen sanoo joiden vanhemmilla oli kulissiliitto et kyl he on tienny mikä se oikea asianlaita on ollu, tai et olisitte eronnu jo silloin..

Se on totta et suhteen eteen täytyy tehdä töitä mut joskus sekään ei enää riitä.

Mun mielestä ihmisellä on oikeus onneen ja asiat jos hoidetaan oikein niin kaikilla on hyvä olla.

 

Monesti tälläistä hidasta parisuhteen kuolemaa ei ulkopuolinen näe,
kun ei siitä välttämättä jauheta kenellekkään oman perheen ulkopuoliselle.

Ai hidas kuolema? Jos viimeisimmän lapsen teosta on kaksi ja puoli vuotta, nin ei se nyt mun mielestä vielä mikään pitkä aika ole, ja lapsen synnyttyäkin asiat olivat vielä oikein hyvin, suunnittelivat uuden kodin ostoa yms. Ja sitten näin. Ymmärrän ettei huono parisuhde ole lapsille hyväksi, mutta eikös juuri lasten takia sille parisuhteelle ole velvollisuus tehdä jotain?? Jotain muuta kuin yksinkertaisesti lopettaa se? Eikös nämä ole just niitä hetkiä (vaikka ne tuntuisivatkin ikuisuudelta), joiden varalta alttarilla luvattiin tahtoa?? Vai mitä ne huonot päivät ovat, sitä kun toinen ei ole vienyt roskia tms.? Kyllä on elämän suuret ongelmat ja vastoinkäymiset muuttuneet pieniksi.

 

niin ja mun vanhemmat eros koska isä löi äitiä ja äitille se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun niin tapahtu. Se ei jääny odottamaan toista kertaa kun se lyö äitiä tai ehkä joskus olis tapahtunu jopa mulle?

Mä olen kiitollinen äidille että se lähti. Perheessä ei ollut kaikki enää kunnossa tuon jälkeen. Mutta eihän sitä muille sanottu että se löi äitiä.

Kaikki ei ole niin mustavalkosta ku mitä ulospäin näyttää.

 

Ei kaikki huutele edes lähimmille ystävilleen kaikkea mitä suhteessa tapahtuu, aina pitäisi muistaa se ettet voi oikeasti tietää kaikkea. Toinen on se että et yleensä kuule edes kuin toisen puolen siitä suhteesta, harvemmin molemmat osapuolet on niin hyviä ystäviä että kertoisivat oman puolensa, aina asiat värittyy hieman jne jne...

Eroaminen ei ole niiiiiin kauhea asia, miksi pitäisi takertua johonkin asiaan loppu elämäksi jos se ei toimi? Jokainen päättää itse joka tapauksessa kuinka paljon panostaa suhteeseen ja kuinka pitkään siitä on valmis tappelemaan.

Minusta jotkut ihmiset ajattelee aika epäterveellisesti tuosta avioliitosta, ikäänkuin se olisi joku uskonto mihin pitää laittaa loppuelämä kiinni vaikka miten tilanteet / ihmiset muuttuisivat, AINA pitäisi jotenkin sopeutua itse siihen kun asiat ei ole enää sitä mitä haluaa suhteelta.

Antakaa ihmisten erota, ei se teidän avioliitto uskonto siitä huonommaksi mene kun itse näytätte esimerkkiä sitten kuinka se "pitäisi hoitaa". Aina enemmänhän siinä on sitten retosteltavaa "kun pekka ja minä ollaan oltu 20 vuotta naimisissa vaikka ei meillä kyllä rakkautta ole perinteisessä mielessä ollut kuin ekat 5 vuotta, mutta kun ei saa erota vaan siksi että ei ole kemiaa arjessa eikä yhteisiä asioita, vähän on kasvettu eri suuntaan sitten nuoruuden, mielenkiinnon aiheet muuttuneet ja muutenkin on tehty virheitä mitä ei oikein anneta anteeksikaan, mutta kun pitää olla naimisissa kun nämä lapsetkin on tullut tehtyä..."

Puhumattakaan siitä että itse sitten ei olla valmiita muuttumaan suhteen hyväksi jos ei yhteistä säveltä luonnollisella tavalla enää löydy, sitten jäkätetään ja tapellaan jatkuvasti, vedetään 10 vuotta vanhoja paskoja tappelusta toiseen mistä ei ole vieläkään päästy yli, tai käytetään niitä aseina tilanteessa missä tuntee että on altavastaajana, koska sitähän ei voi myöntää että on väärässä tai epälooginen jonkun asian suhteen.

Pahimmillaan suhteet on yhtä helvetinmoista kilpailua keskenään kumpi on oikeassa ja kummalla on enemmän oikeutta möksähtää milloinkin, miksi tämmöisiä umpikujia missä luupäät ei halua muuttaa kelkkansa suuntaa, pitäisi mitenkään lähteä jatkamaan? Lapset menee AINA siinä "sivussa" elämässä, tarkoittaen että he kyllä sopeutuu ja etenee elämässään, aikuiset ne yleensä katkeroituu tai jää jumimaan muuten päänsä sisällä asioihin mitkä on jo menneen talven lumia.

 

Joo-o, mutta kun ei se talolaina, yhteinen auto tai edes lapset yksinään parisuhdetta kannattele, kyllä siinä pitää olla vähän muutakin.

Ei kannattele ei, mutta tässä tulee väkisin mieleen, että MIKSI teillä sitten ylipäätään on se talolaina, yhteinen auto ja lapset, jos suhde noin epävakaalla pohjalla on? Ei kai ne nyt mitään kymmenen vuoden takaisia hankintoja kuitenkaan ole?

 

[QUOTE="Miiru";27298065]Ai hidas kuolema? Jos viimeisimmän lapsen teosta on kaksi ja puoli vuotta, nin ei se nyt mun mielestä vielä mikään pitkä aika ole, ja lapsen synnyttyäkin asiat olivat vielä oikein hyvin, suunnittelivat uuden kodin ostoa yms. Ja sitten näin. Ymmärrän ettei huono parisuhde ole lapsille hyväksi, mutta eikös juuri lasten takia sille parisuhteelle ole velvollisuus tehdä jotain?? Jotain muuta kuin yksinkertaisesti lopettaa se? Eikös nämä ole just niitä hetkiä (vaikka ne tuntuisivatkin ikuisuudelta), joiden varalta alttarilla luvattiin tahtoa?? Vai mitä ne huonot päivät ovat, sitä kun toinen ei ole vienyt roskia tms.? Kyllä on elämän suuret ongelmat ja vastoinkäymiset muuttuneet pieniksi.[/QUOTE]

Ja sä tiedät, ettei eron syynä ole esim. pettäminen, tai jokin muu ns. yllättävä seikka, mistä?

En ylipäänsä ymmärrä tätä ajattelutapaa, että tällaiset suhteet loppuvat vain koska kyllästytään. Loppupeleissä, kuinkahan monta tällaiseen syyhyn päättynyttä suhdetta oikeasti on? Tiedämmekö me sitä? Emme. Ellet sitten oikeasti ole laittanut jotain tutkimusta pystyyn. [sarcasm]

Fakta on ja pysyy: toisten suhteistahan me emme näe kuin murto-osan.

Taivastellahan toki aina saa. Pitäähän se mielen virkeänä.

 

[QUOTE="Miiru";27298065]Ai hidas kuolema? Jos viimeisimmän lapsen teosta on kaksi ja puoli vuotta, nin ei se nyt mun mielestä vielä mikään pitkä aika ole, ja lapsen synnyttyäkin asiat olivat vielä oikein hyvin, suunnittelivat uuden kodin ostoa yms. Ja sitten näin. Ymmärrän ettei huono parisuhde ole lapsille hyväksi, mutta eikös juuri lasten takia sille parisuhteelle ole velvollisuus tehdä jotain?? Jotain muuta kuin yksinkertaisesti lopettaa se? Eikös nämä ole just niitä hetkiä (vaikka ne tuntuisivatkin ikuisuudelta), joiden varalta alttarilla luvattiin tahtoa?? Vai mitä ne huonot päivät ovat, sitä kun toinen ei ole vienyt roskia tms.? Kyllä on elämän suuret ongelmat ja vastoinkäymiset muuttuneet pieniksi.[/QUOTE]

Mistä tiedät oikeasti heidän tilanteestaan? Jospa se viimeisin lapsikin oli suhteelle "tekohengitystä", jotenkin ehkä ajattelivat että jos se sen lapsen myötä muuttuisi - elo ja parisuhde. Mene ja tiedä. Ja voi olla varsin hyvin mahdollista se, että onkin tullut esille jotain perustavanlaatuista ja yllätäävää - totaaliluottamuksen menetystä, oikeasti toisistaan erilleen ajautumista. Ei kaikki suinkaan ole sitä, miltä se ulospäin näyttää.

Ero on aina suuri kynnyskysysmys, tuskin sitä aivan heppoisin perustein lähdetään toteuttamaan, kuitenkaan.

 

[QUOTE="Miiru";27298083]Ei kannattele ei, mutta tässä tulee väkisin mieleen, että MIKSI teillä sitten ylipäätään on se talolaina, yhteinen auto ja lapset, jos suhde noin epävakaalla pohjalla on? Ei kai ne nyt mitään kymmenen vuoden takaisia hankintoja kuitenkaan ole?[/QUOTE]

Ystäväni osti pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa talon. Ei mennyt kuin kuukausi-pari tämän jälkeen ja selvisi, että miehellä on toinen nainen. Talo myyntiin, ja ulkopuolisten silmin täydellinen suhde säpäleiksi.

He, ketkä eivät ko. paria tunteneet, kyllä jaksoivat päivitellä että kuinkas tässä nyt näin, voi voi.

 

niin ja mun vanhemmat eros koska isä löi äitiä ja äitille se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun niin tapahtu. Se ei jääny odottamaan toista kertaa kun se lyö äitiä tai ehkä joskus olis tapahtunu jopa mulle?

Mä olen kiitollinen äidille että se lähti. Perheessä ei ollut kaikki enää kunnossa tuon jälkeen. Mutta eihän sitä muille sanottu että se löi äitiä.

Kaikki ei ole niin mustavalkosta ku mitä ulospäin näyttää.

Tiedän tapauksen jossa lyötiin. Kerran. 20 vuotta sitten. Toiste ei tapahtunut. Ei se ole mikään automaatio, että tapahtuisi.

Toistaako jokainen ihminen omat virheensä uudelleen ja uudelleen? Ei.

Vähän kyllä ihmettelen että noin heppoisesti erotaan. Kyllä siinä on ollut jotain muutakin taustalla pielessä!

 

Joskus vaan ero on se paras ratkaisu kaikkien kannalta.... Ja tosiaan viisi vuotta on kuitenkin aika pitkä aika, kun se mulllistava muutos voi tapahtua viikossa, tai jopa päivässä. Itse kuulun sihen porukkaan, joka ajattelee, että lasten takia ei kannata jäädä avioliittoon, joka ei toimi. Liian paljon nähnyt ihmisiä, jotka aikuisena sanovat, että ois ollut parempi, että vanhemmat ois tajunneet ajoissa erota.