Näin ulkopuolisena silmään osui pari epäkohtaa;
- Ei- ja älä-sanojen liikakäyttö. Ei saa tehdä noin, älä mene sinne, ei saa töniä, älä tee noin...kieltoa kiellon perään. Joillain lapsilla (esim. omalla keskimmäiselläni) toimii paremmin se, ettei kiellä. Kyllä: ettei kiellä. Hakee lapsen pois kielletystä paikasta, ohjaa lapsen huomion toisaalle, mutta ei käytä ei- ja älä-sanoja jatkuvasti. Ne kärsivät inflaation kun niitä hokee monta kertaa päivässä.
- Kannattaa ruokkia lapsen positiivista käytöstä sen sijaan, että huomioisi lasta kun hän tekee kiellettyjä juttuja. Esimerkiksi jos lapsi leikkii kivasti pienemmän kanssa edes sekunnin murto-osan ajan, niin kannattaa kehua lasta vuolaasti. Ja jättää pikkurikkeet huomioimatta kokonaan. Lapsi elää huomiosta, ja huomio se kielteinen huomiokin on - eikä väärin tehnyttä lasta tulisi palkita huomiota antamalla.
- Se, että pikkusisarus alkaa matkimaan, on huono peruste kieltää asioita isommalta lapselta. Lapsethan on ihan eri ikäisiä ja ihan eri tasolla kehityksessä. Isomman kuuluu saada tehdä asioita, joita pienempi ei vielä voi tehdä koska ei osaa. Ei voi vaatia, että 4 v lapsella olisi samat säännöt kuin vauvalla tai taaperolla.
- Johdonmukaisuutta kehiin. Aina sama kaava; huomautus, varoitus, rangaistus. Ei niin, että tänään heilahtaa jäähyä heti & ilman ennakkovaroitusta, ja huomenna varoitetaan viisikymmentä kertaa ennen kun joutuu jäähylle.
- Lapselle pitää ns. rautalangasta vääntää, mikä on kilttiä ja kivaa käytöstä, ja mikä ei ole. 'Jos teet oikein ja olet nätisti, niin saat palkinnon' ei välttämättä kerro lapselle yhtikäs mitään siitä, miten hänen tulisi olla. Sen sijaan voisi sanoa vaikka että 'jos kävelet kaupassa äidin kädestä tai kärryistä kiinni pitäen, etkä juoksentele, niin saat palkkion'. Eli lapselle pitää selkeästi kertoa, millaista käytöstä häneltä oletetaan - "kiltisti" on aika epämääräinen käsite.
Tällaiset tuli mulla mieleen, kun tätä ketjua luin. Ehkä ne tyrmätään samantien. Mä väitän, että kannattaisi edes kokeilla.