Äitini sanoi, että rakastaa isää yhtä paljon kuin meitä lapsia

Ai jotka rakastaa myös miestään ? . Onneksi niitäkin on.

Jotka rakastaa miestään yhtä paljon tai enemmän, kuin lapsiaan.

 

Jotka rakastaa miestään yhtä paljon tai enemmän, kuin lapsiaan.

Niin, yhtä paljon ja eri tavalla, mutta ei enemmän. Ei siitä ole kenellekään mitään haittaa. Päin vastoin. Ja kumpikin vanhempi toimii kuitenkin kaikessa ensisijaisesti aina lasten edun mukaisesti. Kyllähän niitä lapsia valtavasti rakastetaan.

 

Typerämpää kommenttia kuin se, en ole nähnyt vähään aikaan tällä palstalla!!!
Ja se on jo paljon se.

sun on helppo valita kun sulla on vaan yksi lapsi

aatteleppa vaikka mun äitiä jolla kaks tosi ihanaa tytärtä ja yks mörökölli, siinä alkaa jo olla enemmän parametrejä

 

[QUOTE="vieras";27225075]Mä rakastan mun vanhempia ja isovanhempia? Silti en olisi valmis kuolemaan heidän puolestaan. Osittain siksi, että he ovat jo vanhoja, minä vielä nuori. Osittain siksi, että tiedän, että he haluaisivat mielummin minun elävän kuin heidän. Tarkoittaako tämä nyt muka sitä, että minä en oikeasti rakasta heìtä?[/QUOTE]

Pitää teroittaa että tarkoitin sitä että aidosti rakastamansa puolison puolesta kuolisi, en tarkoittanut mitään vanhuksia joilla on se elämä jo kuta kuinkin eletty.

 

Luin aloituksen ja ekan sivun vastauksia jonkin verran, pitkä ketju joten en tiedä mitä kaikkea muuta tässä puhutaan.

Mutta siis; kyllä rakastan miestäni varmasti yhtä paljon kuin lapsiani. Lapsia kohtaan rakkaus tosin on äidinrakkautta ja miestäni kohtaan puolisonrakkautta. Toki ne ovat erilaisia, mutta en osaa sanoa ketä perheestäni rakastan enemmän vaan tuntuu että yhtä paljon jokaista.

 

sun on helppo valita kun sulla on vaan yksi lapsi

aatteleppa vaikka mun äitiä jolla kaks tosi ihanaa tytärtä ja yks mörökölli, siinä alkaa jo olla enemmän parametrejä

Vaikka mulla olis kymmenen lasta ja Jeesus aviomiehenä, äidinrakkaus ei siitä mitenkään vähenisi, tai jäisi Jeesusmiehen jalkoihin.

Et voi ymmärtää, olet mies.

 

Vaikka mulla olis kymmenen lasta ja Jeesus aviomiehenä, äidinrakkaus ei siitä mitenkään vähenisi, tai jäisi Jeesusmiehen jalkoihin.

Et voi ymmärtää, olet mies.

Niin, sä koet sen nyt tuolla tavalla, monille se menee juuri noin, mutta osalle toisella tavalla. Niin että myös miestä rakastaa yhtälailla (edelleen korostan että eri tavalla). Ja onhan tietty niitäkin jotka ei lapsiaan edes rakasta. Ei tässäkään asiassa ole mitään yhtä mallia minkä mukaan tuo menee, tai minkä mukaan sen pitäisi mennä. Mun mielestä siis.

 

Niin, yhtä paljon ja eri tavalla, mutta ei enemmän. Ei siitä ole kenellekään mitään haittaa. Päin vastoin. Ja kumpikin vanhempi toimii kuitenkin kaikessa ensisijaisesti aina lasten edun mukaisesti. Kyllähän niitä lapsia valtavasti rakastetaan.

Ei voi kun päätä puistella.

 

Ei voi kun päätä puistella.

No puistele . Kyllä mä ymmärrän sun näkökantasi, ja ennen omaa miestäni varmasti olisin ollut samoilla linjoilla.

 

Niin, sä koet sen nyt tuolla tavalla, monille se menee juuri noin, mutta osalle toisella tavalla. Niin että myös miestä rakastaa yhtälailla (edelleen korostan että eri tavalla). Ja onhan tietty niitäkin jotka ei lapsiaan edes rakasta. Ei tässäkään asiassa ole mitään yhtä mallia minkä mukaan tuo menee, tai minkä mukaan sen pitäisi mennä. Mun mielestä siis.

Sulla on nyt kauhea tarve tuoda tota kantaasi esille, miksi? Tekeekö se asiasta jotenkin normaalimpaa kun toistat sitä metritolkulla.

 

Sulla on nyt kauhea tarve tuoda tota kantaasi esille, miksi? Tekeekö se asiasta jotenkin normaalimpaa kun toistat sitä metritolkulla.

Ei. Täällä ei tällä hetkellä vaan ole tarpeeksi ketjuja joissa viihtyisin keskustelemassa. Ei mun tarvitse tässä sen enempää jauhaakaan omaa mielipidettäni. Eiköhän ole tullut jo selväksi.

 

No puistele . Kyllä mä ymmärrän sun näkökantasi, ja ennen omaa miestäni varmasti olisin ollut samoilla linjoilla.

Eli sä olet niitä naisia joita mies vie, ja sinä vikiset.. lapset menee oitis samalle viivalle miehen kanssa tai tippuvat alemmas.
Selväksi on jo tullut, ja kuten sanottua, toivottavasti kaltaisiasi äitejä ei ole ihan hirveästi.

 

Eli sä olet niitä naisia joita mies vie, ja sinä vikiset.. lapset menee oitis samalle viivalle miehen kanssa tai tippuvat alemmas.
Selväksi on jo tullut, ja kuten sanottua, toivottavasti kaltaisiasi äitejä ei ole ihan hirveästi.

No en ole. Kyllähän sä tiedät että olen tietyllä tavalla samalla tyylillä voimakas persoona kun sinäkin. Ja mulla on tosi kiltti mies, muttei todellakaan mikään nössykkä, ei ole päälle käveltävissä hänkään. Eikä lapset koskaan tipu mihinkään alemmas. Muttei tässä ketjussa ollut kyse musta, ja kuten sanottu, mun mielipide on jo tullut esille, mitä sitä enää vääntämään.

 

No en ole. Kyllähän sä tiedät että olen tietyllä tavalla samalla tyylillä voimakas persoona kun sinäkin. Ja mulla on tosi kiltti mies, muttei todellakaan mikään nössykkä, ei ole päälle käveltävissä hänkään. Eikä lapset koskaan tipu mihinkään alemmas. Muttei tässä ketjussa ollut kyse musta, ja kuten sanottu, mun mielipide on jo tullut esille, mitä sitä enää vääntämään.

Joo, eiköhän tämä meiän vääntö tullut jo väännetyksi.

 

:headwall: :headwall: :headwall:

Öh, en halua olla niin "onnekas" ikinä, etten rakastaisi lastani eniten maailmassa.
Toivottavasti sun kaltaisia äitejä ei ihan kauheasti ole.

Mä tämän ketjun eka viestissäni kerroin rakastavani miestäni enemmän. Nykyisin. Ehkä se on myös luopumisen tuskaa, koska tiedostan päivä päivältä enemmän, että lapset tuosta lähtevät elämään omaa elämäänsä. Esikoinen on jo löytänyt oman rakkaansa, jonka kanssa ovat jo reilun vuoden kulkeneet samaa polkua.

En koe syyllisyyttä tuosta. Minusta se on elämän normaali kuvio pitkissä, elämänkumppanuuteen sitoutuneissa ihmissuhteissa, että ollaan ensisijaisesti pariskunta, ja vasta toissijaisesti vanhemmat lapsilleen. Lasten on myös hyvä ponnistaa elämäänsä tältä pohjalta, joka antaa heille hyvän perusturvallisuuden. Näen ja koen siis asian ihan toisin päin, kuin esim. aloittaja.

Mutta ymmärrän toki senkin kannan, että rakastaa lastaan eniten (ellei puolisoa esim. ole tai se ei "ansaitse" rakkautta). Helppohan se on ymmärtää =)

 

mä tämän ketjun eka viestissäni kerroin rakastavani miestäni enemmän. Nykyisin. Ehkä se on myös luopumisen tuskaa, koska tiedostan päivä päivältä enemmän, että lapset tuosta lähtevät elämään omaa elämäänsä. Esikoinen on jo löytänyt oman rakkaansa, jonka kanssa ovat jo reilun vuoden kulkeneet samaa polkua.

En koe syyllisyyttä tuosta. Minusta se on elämän normaali kuvio pitkissä, elämänkumppanuuteen sitoutuneissa ihmissuhteissa, että ollaan ensisijaisesti pariskunta, ja vasta toissijaisesti vanhemmat lapsilleen. Lasten on myös hyvä ponnistaa elämäänsä tältä pohjalta, joka antaa heille hyvän perusturvallisuuden. Näen ja koen siis asian ihan toisin päin, kuin esim. Aloittaja.

Mutta ymmärrän toki senkin kannan, että rakastaa lastaan eniten (ellei puolisoa esim. Ole tai se ei "ansaitse" rakkautta). Helppohan se on ymmärtää =)

EIIIII, mistä teitä oikein sikiää!!!! |O

 

EIIIII, mistä teitä oikein sikiää!!!! |O

Vanhempien hyvästä parisuhteesta Sekä mun, että mieheni vanhemmat ovat edelleen, vuosikymmenien jälkeen, yhdessä ja rakastavat toisiaan epäilemättä syvästi. Kaikkea hyvää he ovat meille lapsille halunneet ja antaneet, mutta on ihana katsella heitä nyt yhdessä, kun meillä lapsilla on omat perheet.

Mutta ällös huoli, myös lapsemme ovat saaneet ja saavat rakkautta jatkossakin =)

Nyt tyttären kanssa hammaslääkärikäynnille

 

Vanhempien hyvästä parisuhteesta Sekä mun, että mieheni vanhemmat ovat edelleen, vuosikymmenien jälkeen, yhdessä ja rakastavat toisiaan epäilemättä syvästi. Kaikkea hyvää he ovat meille lapsille halunneet ja antaneet, mutta on ihana katsella heitä nyt yhdessä, kun meillä lapsilla on omat perheet.

Mutta ällös huoli, myös lapsemme ovat saaneet ja saavat rakkautta jatkossakin =)

Nyt tyttären kanssa hammaslääkärikäynnille

Kiitos että pilaatte päiväni, en ole osannut villeimmissä painajaisissakaan kuvitella, millasia "naisia" tämä palsta pullistelee. Olen toki jo aiemminkin havainnut, että aikamoisia lattiarättejä täällä tuppaa suuriosa olemaan, mutta että... AAAAARGH!!!!!! |O


fortunate onneksi antaa vielä toivoa ihmiskuntaan.:heart:


Menen ottamaan vp-lääkkeen.

 

EIIIII, mistä teitä oikein sikiää!!!! |O

Täytyy sanoa, että kerrankin olen tämän nimimerkin kanssa samaa mieltä.

Tuo lapsen puolesta kuoleminen ei ole minulle kuitenkaan enää niin itsestään selvä asia, kun lapsia on enemmän. Esikoisen synnyttyä oli päivänselvää, että oma henki on toissijainen. Nyt kun lapsia on kolme en voi enää ajatella pelkästään yhtä lasta toisten kustannuksella. Tosin ei sitä sitten tiedä pystyisikö tosipaikan tullen mihinkään rationaaliseen päätöksentekoon, mutta lähtökohtaisesti lasten ollessa pieniä tulisi heillä olla edes yksi elossa oleva vanhempi, joka rakastaisi heitä ehdotta.

 

Lasten on myös hyvä ponnistaa elämäänsä tältä pohjalta, joka antaa heille hyvän perusturvallisuuden. Näen ja koen siis asian ihan toisin päin, kuin esim. aloittaja.

Etkö vielä 10 sivun jälkeen ole ymmärtänyt sitä, että aloittajan äiti EI ole pystynyt tarjoamaan aloittajalle lapsen tarvitsemaan perusturvallisuutta ja siksi aloittaja nyt "oireilee" oman lapsen synnyttyä? Ei siinä ole loppupelissä ollut kyse lainkaan siitä millainen parisuhde aloittajan vanhemmilla on ollut vaan siitä, että äiti ei ole sitä perusturvallisuutta tarjonnut.

 

Vanhempien hyvästä parisuhteesta Sekä mun, että mieheni vanhemmat ovat edelleen, vuosikymmenien jälkeen, yhdessä ja rakastavat toisiaan epäilemättä syvästi. Kaikkea hyvää he ovat meille lapsille halunneet ja antaneet, mutta on ihana katsella heitä nyt yhdessä, kun meillä lapsilla on omat perheet.

Mutta ällös huoli, myös lapsemme ovat saaneet ja saavat rakkautta jatkossakin =)

Nyt tyttären kanssa hammaslääkärikäynnille

Juuri näin!

 

Oma kokemukseni lapsuudesta on, että kun vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja elävät kuitenkin yhdessä, niin ei sellaisessa tilanteessa lapsikaan saa kokea isän tai äidin rakkautta. Lähinnä energia menee negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Omista lähtökohdistani ja tosiaan ihan mutupohjalta sanoisin, että vanhempien keskinäiden syvä rakkaus antaa paremman paremman pohjan rakastaa ja näyttää rakkautta yhteisille lapsille. Palvova suhtautuminen kumppaniin sitten asia erikseen, siinä lienee päällimmäisenä joku muu tunne?

Käytännön elämän kannata ole oleellista kuka rakastaa ketäkin "eniten" ja "millä tavalla", vaan se, millaisina tekoina tämä rakkaus sitten ilmenee. Meillä jokaisella on oma tunne-elämän skaala ja se vielä vaihtelee elämäntilanteiden mukaan, joten miten lähteä vertailemaan rakkauden määrää ja sitten vielä miettiä ketä pitäisi rakastaa eniten. Ehkä joku voi päättää, että rakastanpa nyt tätä ihmistä eniten ja tätä sitten toiseksi eniten. Itse en ainakaan pysty. Voin kuitenkin vaikuttaa siihen, miten nämä tunteet näkyvät ympäristööni.

 

Kyllä minä omaa lastani rakastan enemmän kuin vaimoani. Jos pitäisi valita kumpi häviää olisi valinta helppo. Vaimoa rakastan mutta mikään ei voi voittaa isän rakkautta poikaansa.

 

Kiitos että pilaatte päiväni, en ole osannut villeimmissä painajaisissakaan kuvitella, millasia "naisia" tämä palsta pullistelee. Olen toki jo aiemminkin havainnut, että aikamoisia lattiarättejä täällä tuppaa suuriosa olemaan, mutta että... AAAAARGH!!!!!! |O


fortunate onneksi antaa vielä toivoa ihmiskuntaan.:heart:


Menen ottamaan vp-lääkkeen.

Sekö tekee naisesta lattiarätin että rakataa omaa puolisoaan?

Ettet nyt sotkisi rakkautta ja läheisriippuvuutta keskenään. Ne ei ole sama asia. Läheisriippuvaiset on lattiarättejä. Ei ne jotka on tasavertaisessa parisuhteessa ja rakatavat ehdoitta puoliskoaan.

Tiedän läheisriippuvaisia. Ne ovat näitä joita mies saa vedättää 6-0 ja he oikeuttavat tämän "koska rakastan sitä paskiaista" . Todellisuudessa taustalla on se ettei osata olla yksin ja roikutaan kuin höllässä hirressä sen miehen kaulassa. Ja tällöin ehkä, siis vahva ehkä se "rakkaus", eli riippuvuus mieheen menee kaikkien tunteiden yli. Jopa sen äidin rakkauden.

Mutta pahoittelen, on meitäkin jotka ovat aidosti rakkausliitossa. Olen niin kauan omillani ennen miestä ja lapsia elänyt, kiertänyt yksin maailmaa ja päättänyt omista tekemisistäni ettei minusta lattiarättiä saa tai tule saamaan. Rakkaus mieheeni on jotain käsittämättömän suurta, niin suurta että se pyörti päätökseni (Siis VAPAAEHTOISESTI) siitä etten ikinä hanki lapsia. He ovat rakkautemme jatkumo ja elämämme suurin saavutus. ME rakastamme heitä ehdoitta ja suunnattomalla vanhemman rakkaudella (miehen rakkautta omia lapsia kohtaa ei saa vähätellä). Samalla rakastamme toisiamme suunnattomasti. Välillämme on kumppanuus ja suuri arvostus&kunnioitus toista kohtaan.

Jos kysytään rakastanko lapsiani enemmän kuin miestäni? En. Rakastan molempia tahoja niin paljon kuin vaan ikinä pystyn enkä todellakaan osaa mitata sitä. Ehkä noin teoriassa rakastan lapsia enemmän, miehen kautta. Koska sen lisäksi että rakastan häntä puolisona - rakastan häntä isänä ja siinä suuri tekijä on ne ihanaiset lapset. Rakkaus kiertää, suuntaa ja toiseen.

 

Kiitos että pilaatte päiväni, en ole osannut villeimmissä painajaisissakaan kuvitella, millasia "naisia" tämä palsta pullistelee. Olen toki jo aiemminkin havainnut, että aikamoisia lattiarättejä täällä tuppaa suuriosa olemaan, mutta että... AAAAARGH!!!!!! |O


fortunate onneksi antaa vielä toivoa ihmiskuntaan.:heart:


Menen ottamaan vp-lääkkeen.

Onneksi sä et pilaa mun päivääni, vaikka lattiarätiksi ja "naiseksi" tituleeraatkin =) Harmi kuitenkin, kun tämän nyt piti henkilökohtaisuuksiin mennä, vaikka itse yritin keskustella asiallisesti.