Äitini sanoi, että rakastaa isää yhtä paljon kuin meitä lapsia

  • Viestiketjun aloittaja SyksynTuomi
  • Ensimmäinen viesti
Itse kysymykseen, jos rakkaus lapsiin ja rakkaus mieheen ovat jotenkin toisiinsa rinnastettavissa, vaikka ihan erilaisia rakkauksia ovatkin.. mutta jos rakkauden määrä(t) olisivat jotenkin mitattavissa, rakastan kyllä sitten enemmän lapsiani.

Miehestä voi erota, lapsistaan ei. Uskon, että vaikka lapset kasvavat ja erkanevat omalla laillaan minusta ja ehkä ( vaikka toivottavasti eivät ) loittonevat kauaksikin.. säilytän heistä silti sydämessäni aina sen kuvan, jonka he ovat sinne painaneet. :heart: Heidän kasvaessaan, heidän aikuistuesaankin minulla on heidän painmansa leima sisälläni. Se tuskin täysin koskaan haalistuu, vaikka lapset olisivat kuinka kamalia tahansa.

Mutta jos mies olisi todella kamala minulle, ja suhde olisi täynnä tuskaa ja vihaakin.. luulen, että se miehen kerran sydämeeni painama jälki kyllä haalistuisi. Ja rakkaus voisi ns. kuolla.
 
Ken guru
[QUOTE="vieras";27226952]Mutta kai sä silti lastasi rakastaisit?[/QUOTE]

Tosi vaikea kuvitella tuota tilannetta, joten pakko sanoa että en tiedä. Miten joku voi rakastaa sarjamurhaajaa tai pedofiiliä? Onko se mahdollista? Ne on niin hirmuisia tekoja kummatkin, ja on kyllä sisältä musta ihminen joka niin tekee.
 
Ap..
[QUOTE="hmh";27226922]Niinpaljon tässä nyt mietit ap tuota lapsen kuolemista ja pelastamista, että se pistää vähän huolestuttamaan...

Onko hirmuinen ja oman äitisi kokemaa rakkautta paaaaaljon suurempi äidinrakkautesi reaktionmuodostusta ahdistuksen ja vihan tunteisiin joita vauva sinussa herättää?[/QUOTE]

Aika synkkiähän esimerkit ovat, mutta en osaa kevyemmänkään kautta tätä tehdä selväksi. Jussi Halla -ahon blogissa oli lapsista ja niiden rakastamisesta ja aika samanlaista pohdintaa sielläkin... Ja TOIVON että on ihan tervejärkistä :)
 
Rakkaus on muutakin kuin välittämistä, myös sen vastakohta voi olla paljon muuta kuin välinpitämättömyyttä. Välinpitättömyys kertoo minusta yleensä enemmän tunteettomuudesta tai osaamattomuudesta näyttää tunteita. Rakkauden vastakohtana pidän enemmän kunnioituksen puutetta, halveksuntaa, ivaa, mitätöintiä joskus myös vihaa vaikka toisinaan taas viha on hyvin lähellä rakkautta.
 
Tosi vaikea kuvitella tuota tilannetta, joten pakko sanoa että en tiedä. Miten joku voi rakastaa sarjamurhaajaa tai pedofiiliä? Onko se mahdollista? Ne on niin hirmuisia tekoja kummatkin, ja on kyllä sisältä musta ihminen joka niin tekee.
tätä olen miettinyt monesti. Ehkä sitä lastaan olisi äärimmäisen vaikea rakastaa, ja tunteiisiin sisältyisi vihaa, syyllisyyttä jne..ja ehkei sitä osaisikaan jotain hirmutöiden tekijää rakastaa, mutta en tiedä pyyhisikö mikään teko pois, sitä " leimaa" jonka lapsi on sydämeen painanut.


( josta puhun aiemmassa vastauksessani)
 
Ken guru
tätä olen miettinyt monesti. Ehkä sitä lastaan olisi äärimmäisen vaikea rakastaa, ja tunteiisiin sisältyisi vihaa, syyllisyyttä jne..ja ehkei sitä osaisikaan jotain hirmutöiden tekijää rakastaa, mutta en tiedä pyyhisikö mikään teko pois, sitä " leimaa" jonka lapsi on sydämeen painanut.


( josta puhun aiemmassa vastauksessani)
Niin, uskon että nämä on niitä asioita joista voi tietää vain kokemalla. En edes osaa kuvitella koko tilannetta.
 
"hmh"
Itse kysymykseen, jos rakkaus lapsiin ja rakkaus mieheen ovat jotenkin toisiinsa rinnastettavissa, vaikka ihan erilaisia rakkauksia ovatkin.. mutta jos rakkauden määrä(t) olisivat jotenkin mitattavissa, rakastan kyllä sitten enemmän lapsiani.

Miehestä voi erota, lapsistaan ei. Uskon, että vaikka lapset kasvavat ja erkanevat omalla laillaan minusta ja ehkä ( vaikka toivottavasti eivät ) loittonevat kauaksikin.. säilytän heistä silti sydämessäni aina sen kuvan, jonka he ovat sinne painaneet. :heart: Heidän kasvaessaan, heidän aikuistuesaankin minulla on heidän painmansa leima sisälläni. Se tuskin täysin koskaan haalistuu, vaikka lapset olisivat kuinka kamalia tahansa.

Mutta jos mies olisi todella kamala minulle, ja suhde olisi täynnä tuskaa ja vihaakin.. luulen, että se miehen kerran sydämeeni painama jälki kyllä haalistuisi. Ja rakkaus voisi ns. kuolla.
En tiedä minkä ikäisiä lapsia sinulla on. Minulla on aikuisia. Tiedän tuon tunteen omista lapsista ja heidän jalanjäljistään sydämessä, heidän hiustensa tuoksusta nenässäni aina... Mutta nuoruusikä ja aikuisuus tuo eteen uudenlaisen rakkauden vaatimuksen. Että voin rakastaa näitä ihmisiä sellaisena kuin he ovat, silloinkin kun he ovat hyvin erilaisia kuin olen luullut heidän jossain asiassa olevan, etsivät teitään tavoilla joilla itse en etsisi, tekevät ratkaisuja joita en pidä hyvinä, ottavat etäisyyttä, vihaavat minua... Ja minun on ymmärrettävä, että annan heidän kasvaa siten ja siinä elämässä kuin he ovat valinneet, hyväksyttävä ja tuettava heitä, eikä sidottava ajatustani siihen vauvantukan tuoksuun...

Ja muuten, rakastin kovin lasteni isää, mutta erosimme jo vuosia sitten. Mies petti minua monella tavalla, sekä taloudellisesti että muutenkin, ja rakkaus meni ryttyyn tai oli mennyt jo sitä ennen. Erokriisin tunteet olivat kuohuvat, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin ajattelen, että jollain tasolla rakastan sitä ihmistä aina, vaikka en enää tietysti kovin hyvin tunne sitä kuka hän nykyisin on. Silti se rakkaus silloin oli todellista, ja toivon hänelle edelleen hyviä asioita. (Ja jos hänelle joku kauheus sattuisi, niin kyllä mä lasteni kanssa varmaan siellä sairasvuoteen vieressä aika äkkiä olisin...)
 
  • Tykkää
Reactions: fifiia
[QUOTE="hmh";27227060]En tiedä minkä ikäisiä lapsia sinulla on. Minulla on aikuisia. Tiedän tuon tunteen omista lapsista ja heidän jalanjäljistään sydämessä, heidän hiustensa tuoksusta nenässäni aina... Mutta nuoruusikä ja aikuisuus tuo eteen uudenlaisen rakkauden vaatimuksen. Että voin rakastaa näitä ihmisiä sellaisena kuin he ovat, silloinkin kun he ovat hyvin erilaisia kuin olen luullut heidän jossain asiassa olevan, etsivät teitään tavoilla joilla itse en etsisi, tekevät ratkaisuja joita en pidä hyvinä, ottavat etäisyyttä, vihaavat minua... Ja minun on ymmärrettävä, että annan heidän kasvaa siten ja siinä elämässä kuin he ovat valinneet, hyväksyttävä ja tuettava heitä, eikä sidottava ajatustani siihen vauvantukan tuoksuun...

Ja muuten, rakastin kovin lasteni isää, mutta erosimme jo vuosia sitten. Mies petti minua monella tavalla, sekä taloudellisesti että muutenkin, ja rakkaus meni ryttyyn tai oli mennyt jo sitä ennen. Erokriisin tunteet olivat kuohuvat, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin ajattelen, että jollain tasolla rakastan sitä ihmistä aina, vaikka en enää tietysti kovin hyvin tunne sitä kuka hän nykyisin on. Silti se rakkaus silloin oli todellista, ja toivon hänelle edelleen hyviä asioita. (Ja jos hänelle joku kauheus sattuisi, niin kyllä mä lasteni kanssa varmaan siellä sairasvuoteen vieressä aika äkkiä olisin...)[/QUOTE]

Lapseni ovat vielä lapsia, mutta kasvavat kyllä kokoajan.. 12v. 10v ja kohta 8v.
Vauvantuoksuista ajoista on matkaa, ja kykyni rakastaa on ollut jo kyllä koetuksella.

Rakkaus on ollut välillä sellaista, kuin joku vetelisi sydäntä raastinraudalla. Mutta tarkoitan, että vaikka vetelevätkin, ei se vauvantuoksuinen kuva, se leima ja jalanjälki kokonaan koskaan haalistu.
 
"hmh"
Lapseni ovat vielä lapsia, mutta kasvavat kyllä kokoajan.. 12v. 10v ja kohta 8v.
Vauvantuoksuista ajoista on matkaa, ja kykyni rakastaa on ollut jo kyllä koetuksella.

Rakkaus on ollut välillä sellaista, kuin joku vetelisi sydäntä raastinraudalla. Mutta tarkoitan, että vaikka vetelevätkin, ei se vauvantuoksuinen kuva, se leima ja jalanjälki kokonaan koskaan haalistu.
Niinpä juuri, ei se haalistu.

Mutta siihen rinnalle kasvaa monen ikäisiä rakkauksia: reppuselkäinen koululainen, tyttö joka haluaa hevosen, sama tyttö naama aivan täynnä finnejä, hienhajuiset lenkkarit, lapsi joka soittaa17-vuotiaana keskellä yötä äitiä hakemaan itseään kännissä lähiöstä naama ruvella (kun piti olla ystävän luona yökylässä...), ylioppilaslapsi, lukionsa keskeyttävä etsijä, nuori joka on rakastunut, nainen joka itkee sydänsurujaan (kun itse ajattelee että eihän tosta mitään olis koskaan voinut tullukaan ton jätkän kanssa...), nuori mies joka sotkee raha-asiansa kunnolla...

Ei ne lapset joka iässä tuoksu vauvanhiuksilta. Heillä on oikeus väsyä ja surra, ja iloita ja rakastua, etsiä ja pettyä... Minulla on oikeus rakastaa heitä, monen ikäisinä.
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
[QUOTE="hmh";27227127]Niinpä juuri, ei se haalistu.

Mutta siihen rinnalle kasvaa monen ikäisiä rakkauksia: reppuselkäinen koululainen, tyttö joka haluaa hevosen, sama tyttö naama aivan täynnä finnejä, hienhajuiset lenkkarit, lapsi joka soittaa17-vuotiaana keskellä yötä äitiä hakemaan itseään kännissä lähiöstä naama ruvella (kun piti olla ystävän luona yökylässä...), ylioppilaslapsi, lukionsa keskeyttävä etsijä, nuori joka on rakastunut, nainen joka itkee sydänsurujaan (kun itse ajattelee että eihän tosta mitään olis koskaan voinut tullukaan ton jätkän kanssa...), nuori mies joka sotkee raha-asiansa kunnolla...

Ei ne lapset joka iässä tuoksu vauvanhiuksilta. Heillä on oikeus väsyä ja surra, ja iloita ja rakastua, etsiä ja pettyä... Minulla on oikeus rakastaa heitä, monen ikäisinä.[/QUOTE]

:heart:
 
"vieras"
Tosi vaikea kuvitella tuota tilannetta, joten pakko sanoa että en tiedä. Miten joku voi rakastaa sarjamurhaajaa tai pedofiiliä? Onko se mahdollista? Ne on niin hirmuisia tekoja kummatkin, ja on kyllä sisältä musta ihminen joka niin tekee.
On se mahdollista ja moni murhaajan yms. vanhempi onkin sanonut yhä rakastavansa. Ehkä myös vihaavansa, mutta silti rakastavansa. Vanhemman rakkaus on suuri voima.

Ehkä tuo, että sanot ihmisen olevan sisältä musta kertookin jo jotain sinun suhtautumisestasi asiaan. Jos ajattelet näiden ihmisten olevan yksinkertaisesti pahoja, ehkä et pystyisi rakastamaan lastasi. Jos taas uskot heidän olevan mieleltään sairaita, on heitä helpompi rakastaa.
 
Ken guru
[QUOTE="vieras";27227797]On se mahdollista ja moni murhaajan yms. vanhempi onkin sanonut yhä rakastavansa. Ehkä myös vihaavansa, mutta silti rakastavansa. Vanhemman rakkaus on suuri voima.

Ehkä tuo, että sanot ihmisen olevan sisältä musta kertookin jo jotain sinun suhtautumisestasi asiaan. Jos ajattelet näiden ihmisten olevan yksinkertaisesti pahoja, ehkä et pystyisi rakastamaan lastasi. Jos taas uskot heidän olevan mieleltään sairaita, on heitä helpompi rakastaa.[/QUOTE]

Niin. En tiedä. Ajattelen sitä niin tekojen kannalta, miten järkyttäviä hetkiä pedofiilin uhriksi joutunut joutuu kokemaan, samoin murhaajan uhri. Miten joku voi tehdä toiselle mitään sellaista? Vaikka tekijä olisi sairas, ei se poista uhrin ja uhrien omaisten tuskaa, ja teko on pelkästään hirvittävä ja tuomittava. Muuten en oikein osaa suhtautua siihen. Mutta vaikka ihminen on "sisältä musta", voi se johtua, ja monesti johtuukin sairaudesta tai siitä että tekijää on itseään kohdeltu kaltoin.

En kyllä edelleenkään osaa kuvitella tuollaista lapseni tekemäksi, joten en yhtään osaa sanoa mitä silloin tuntisin, mutta enpä kyllä välitä niin tietääkään. Mutta nyt meni kyllä todella aiheen sivuun tämä .
 
Ymmärtääkseni ampuja Auvisen vanhemmat yhä rakastavat. Sanoivat niin dokumentissa.
Palaan huomenna ketjuun taas. Kiitos vastauksista, katson ainakin dokumentin Kevinistä.
Kannattaa mielestäni ehdottomasti lukea kirja, sillä siinä pääsee äidin pään sisään ihan eri tavalla kuin elokuvassa. Tarina on fiktiota, mutta pohjana toki monet vastaavanlaiset tapahtumat ja kirjoittajan teemana niiden syiden pohdinta. Valmista vastausta kirjailija ei anna, vaan se jää lukijan ratkaistavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Lunatic
Onpas tää outo ketju, tulin tähän johtopäätökseen luettuani muutaman viestin.
Oikeestiko on tosiaan äitejä, jotka rakastaa miehiään yhtä paljon kuin lapsiaan!!!! Olen järkyttynyt.

fortunatella on sentään prioriteetit kohdillaan. :flower:
 
Ken guru
Onpas tää outo ketju, tulin tähän johtopäätökseen luettuani muutaman viestin.
Oikeestiko on tosiaan äitejä, jotka rakastaa miehiään yhtä paljon kuin lapsiaan!!!! Olen järkyttynyt.

fortunatella on sentään prioriteetit kohdillaan. :flower:
Sulla vaan ei ole ollut onnea että olisit löytänyt jonkun jota rakastat todella paljon, sellaista joka on myös sen rakkauden arvoinen. Sen vuoksi sitä on varmasti vaikea ymmärtää. Mun mies on mulle aina hyvä ja kiltti ja toimii aina perheen parhaaksi ja on kyllä "ansainnut" kaiken rakkauden mitä saakin. Me ollaan perheenjäsenten kanssa tosi tiiviitä, eikä kenelläkään ole tarvetta olla mustasukkainen toisista, vaan kaikki haluaakin että kaikkia rakastetaan yhtälailla. Lapset on yhtälailla tunteella mukana jos toinen vanhempi järjestää lasten kanssa toiselle jotain erikoista. Joskus se perheyhteisö vaan toimii hyvin.
 
Lunatic
Sulla vaan ei ole ollut onnea että olisit löytänyt jonkun jota rakastat todella paljon, sellaista joka on myös sen rakkauden arvoinen. Sen vuoksi sitä on varmasti vaikea ymmärtää. Mun mies on mulle aina hyvä ja kiltti ja toimii aina perheen parhaaksi ja on kyllä "ansainnut" kaiken rakkauden mitä saakin. Me ollaan perheenjäsenten kanssa tosi tiiviitä, eikä kenelläkään ole tarvetta olla mustasukkainen toisista, vaan kaikki haluaakin että kaikkia rakastetaan yhtälailla. Lapset on yhtälailla tunteella mukana jos toinen vanhempi järjestää lasten kanssa toiselle jotain erikoista. Joskus se perheyhteisö vaan toimii hyvin.
:headwall: :headwall: :headwall:

Öh, en halua olla niin "onnekas" ikinä, etten rakastaisi lastani eniten maailmassa.
Toivottavasti sun kaltaisia äitejä ei ihan kauheasti ole.
 

Yhteistyössä