Tervetuloa
suhmuransantra (sorry, olin unohtanut sinut tervetulotoivotella
), kuten myös
Ulrike,
Rigel ja
Terrier.
Ulrike, lohdutushali :hug: Varmasti jää jälki mieleen ja sydämeen loppuiäksi siitä vauvasta, jota ei koskaan saanut... onneksi on kuitenkin muita hyviä asioita elämässä
Minulla oli toukokuussa km, tosin jo kahdeksannella viikolla. Surin sitä kyllä, mutta nyt huomaan, että sureminen jäi silloin kesken, kun luulin vielä uuden mahdollisuuden saavani...
Meillä siis sellainen tilanne, että viime talvena tuli ajatus siitä, että annetaan kuitenkin vielä vauvalle mahdollisuus. Olin jotenkin luullut olevani - pienestä haikeudesta huolimatta - sujut sen asian kanssa, että meille ei yhteistä lasta tulisi. Olihan molemmilla jo isot omat lapset aiemmista liitoista, ja tuntui siltä, ettei enää jaksaisi... No, joka tapauksessa päätimme siis antaa asialle muutaman kuukauden mahdollisuuden samalla, kun mies ilmoittautuu sterilisaatio-jonoon. En kyllä uskonut enää raskautuvani, mutta riemastus oli suuri, kun keväällä huomasinkin odottavani. Ja pettymys yhtälailla, kun menikin kesken... Sydänäänetkin :heart: olimme jo ultrassa kuulleet, eli vauva oli ihan todelliseksi tullut.
Pari kuukautta km:n jälkeen kuumeilin kovasti, mutta sitten iski ihan toisenlaisia tuntemuksia: pelkoa siitä, ettei enää jaksaisi, pelkoa uusista keskenmenoista, pelkoa sairaasta lapsesta. Niinpä sitten mies kävi suunnitellusti sterilisaatiossa viime viikolla. Olin asian kanssa ihan sujut, nyt kun on jo lapsenlapsikin keväällä tulossa. Ihan ällikältä on nyt lyönyt sen jälkeen HAIKEUS ja MENETYKSEN TUNNE. :'( Ajoittain kadun tuota miehen peruuttamatonta operaatiota..... Järki sanoo, että näin on hyvä, mutta tunteet jotain ihan toista! En olisi uskonut, että voi näin koville ottaa... : /
Tajuan kyllä, että tämä on vain taas yhdenlaista kasvukipua ja luopumisprosessia. Toivon kuitenkin, että voisin pian siirtyä katsomaan eteenpäin. Elämässä on turha keskittyä siihen, mitä ei saanut, vaan olla kiitollinen kaikesta siitä minkä on saanut! :heart:
Terrier, minulla on oikeastaan ollut koko naisenelämäni ajan ajoittain toistuvana ongelma hiivatulehdukset. Viimevuosina kuitenkin vähemmän. Antibiootit, hormonaaliset vaihtelut (raskaus, imetys jne), muista asioista johtuva huono yleiskunto ja masennus ainakin itselläni vaikuttanut asiaan. Olen viime aikoina innostunut ruokavalioasioista, ja ottanut käyttöön mm. neitsytkookosöljyn ruokavalioon. Jostain luin, että sillä voisi ulkoisesti hoitaa hiivaakin... Ajattelin kokeilla seuraavalla kerralla kun iskee
Tuosta sekafloorasta minulla ei valitettavasti - tai onneksi
- ole kokemuksia,
Pieni Tähtönen.
Rigel kirjoitti:
Olen kauan määrittänyt itseäni äitiyden ja omien lasten kautta. Kuulostaa kovin tutulta. Hienoa että olet saanut pikkuhiljaa ja lempeästi etsiä itseäsi muutakin kautta. Itse jouduin tuon asian kanssa totaaliseen ja repivään kriisiin vuosia sitten eroni yhteydessä, kun perinteinen perhemalli rikkoontui. En enää ollutkaan 24/7 kaikkien lasteni läsnä oleva äiti, en ollut enää kodin "toiminnanohjauskeskus" joka huolehti ja oli vastuussa kaikesta ja kaikista. Siinä kohtaa vasta todella tajusin, miten täysin identiteettini oli rakentunut äitiyden ja vaimouden kautta. Oli kuin minua ei olisi ilman niitä ollut olemassakaan.
Kaipa tämänhetkinen kipuiluni on jatkumoa tuolle samalle asialle, vaikka muuten olen jo vuosia tuntenut olevani suht tasapainossa elämässäni. Onhan niin lopullista tajuta, että ei tosiaan enää ole mahdollisuutta uudelle vauvalle......
Mutta toisaalta olen niin onnellinen tämänhetkiseen elämääni, enkä halua pilata sitä haikailemalla vielä jotain lisää! Minulla on ihana, rakastava mies, aikuisia lapsia, joiden asiat ovat hyvin, ja vielä kotona tämä kuopus. Kaikki on HYVIN - miksi haikailla vielä muuta???!!! Kun voisi aina tätä omaa mieltään ymmärtää! :headwall:
Kuopus on meilläkin juuri murrosiän kynnyksellä,
suhmuransantra. Viime kuukaudet jo muutenkin tempperamenttisella lapsella mielialat heitelleet rajusti. Mutta vielä on äiti maailman paras... ihanaa oli tänäkin aamuna, kun poitsu kömpi äidin kainaloon loikoilemaan. Tästä pitää nauttia täysillä, koska eipä taida tulla äidin kainaloon enää kauan!
mur-mur, viitsitkö vähän vielä valaista sitä mäkikuisman käyttöä? Eilisessä postauksessani sitä kyselin, mutta et tainnut huomata
Lillis, johan oli terveydenhoitajalla otsaa! Hyvä että annoit takaisin
Olen tänään varsinaisella syväluotaustuulella, kuten tekstin pituudesta ja laadusta huomaa
Olen kovasti pohtinut esim. sitä, mikä on tervettä riippuvuutta läheisistä, mikä sairasta. Mutta eipä siitä nyt sen enempää, tai kukaan ei enää jaksa lukea litaniaani!
Mies juuri soitteli olevansa pian kotona, ihanaa :heart: Ihanaa myös, että meidän uusperheemme toimii niin hyvin. Kuopuskin on koko viikonlopun selvästi ikävöinyt isäpuoltaan
eilenkin kun kävimme kahdestaan ulkona syömässä hän ykskaks tokaisi: - Olis paljon kivempää jos X (mieheni) olis mukana!
Ihanan aurinkoinen päivä! Forecan mukaan melkein koko Suomessa, toivottavasti ainakin teillä kaikilla! Nauttikaamme siitä!
Kastehelmi