<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat VOL 12 <3<3

Eilen käytiin naistentautien polilla lääkärin juttusilla, ja saatiin kuulla miehen verikokeiden tulokset. Miehellä Y-kromosomissa deleetio, saatiin lähete Helsinkiin ja matka jatkuu perinnöllisyyslääkärille..
 
Huomenet! Ihanat jännäilyt täällä porukoilla. Toivottavasti jaksatte vielä venailla sinne sunnuntaihin ennen kuin testaatte :) Ite en jaksanut. Tai siis tänä aamuna päätin olla testaamatta, että vasta huomen aamulla. Mutta kappas, ku aamuvessalla tulikin vähän verta :( Eli oisko se täti kurvaamassa nyt joko tän päivän taikka huomisen aikana. SItte olis sellanen lyhyempi kierto meneillään. Tissit tuli kipeeks ihan parin viimisen päivän aikana niin että ei nännit ol kipeet yhtään. Eli tätioloi :( JOtenki sitä piti silleen toiveita yllä, kun on lukenut paljon muiden juttui... että ne kierrot, kun ovat oireilleet hirveesti niin on ollu negoja ja sitten, ku o tullu kierto missä ei mitään oireita oikeen ole niin onkin ollut tärppikierto. Mut se siitä sitten, ei pitänyt paikkaansa mun kohalla :( Byääääh!!!

Millähän sitä sais kohotettua mielialaansa.. Tahtois muuttaakin, johki pääkaupunki seudulle!

Täällä ootan siis babyn ja panteran testausta puhkuen plussa tuulta sinne teille!
 
Piimis tervetuloa joukkoon turisemaan ja jännäilemään! Vaikka itellä ei vielä yritys olekaan päällä niin täällä on kiva käydä lukemassa ja jännittämässä muiden puolesta!

pantera Toivotaan että noi kipuilut olis just sitä itteään! Olispa hienoo jos testiin pärähtäis viikonloppuna komea plussa :)

Mulla kolmas tätipäivä menossa ja pystyy jo elämään ilman että olen täyteen pumpattu särkylääkkeitä. Kun noi miehet vaan tajuis puoliakaan mitä me naiset joudutaan kärsimään :D
Huomenna olis sitten hyvän ystävän häät, niistä tulee varmasti kivat juhlat. Sunnuntaina tosin aattelin illasta kyetä treeneihin joten pitänee jättää alkoholin kanssa läträäminen sitten hiukan vähemmälle. Eipähän tule sitten krapulaa, ne kun alkaa tässä iässä olla jo aika mojovia ettei niitä kovin usein viittisi kärsiä..

Mukavaa viikonloppua ladies!
 
maimai ei tuo "perus"naistentautitohtori osannut sanoo asiasta mitään tai antaa mitään arvioita, kun ei hänellä ollu asiantuntemusta tältä alueelta, ja vielä epätietoisempia myö ollaan asiasta... Siksipä mennään nyt sitten sinne perinnöllisyyslääkärille, että siellä osataan kertoo mitä tulos tarkoittaa ja mitkä on vaihtoehdot. Jotenkin itellä on semmonen mielikuva, että nyt voi olla ainoo vaihtoehto hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä...

Ja taas malttamattomana odottamista, että millonka tulee kutsu sinne Helsinkiin. Meijän lääkäri kyllä totesi, että yleensä heidän asiakkaansa on päässy sinne melko nopeesti. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tuisku onneks pääsette sinne perinnöllisyyslääkärille. Onkos teillä aika sinne kuinka pian? Ettei tarttis olla tietämättömänä kovin pitkään. Nyt vaan kauheesti googlettamaan, josko sieltä löytyis jotain tietoa... Tsemppiä vielä uudestaan!


Nyt pakko kiiruhtaa töihin...
 
Tuisku Toi epätietosuus on kyllä niin kamalaa.. Toivottavasti teille tulis aika sinne perinnöllisyyslääkärille pian ja saisitte selvyyttä asioihin! Jaksamista!! :hug:

maimai Toivottavasti se täti ei nyt kuitenkaan tulis :)

ON Ovis on kai jo ohitse ja se kyllä hyödynnettiin ;) Me tehtiin kaikki onnistumisen eteen, joten loppu on kiinni jotain ihan muusta kun meistä :D Musta on ihan outoa, että jos niitä siittiöit menee sinne kohtuun monta miljoonaa, niin miten muka yksikään niistä ei pääsis perille? ei vaan voi ymmärtää.. Nyt sitte vaan odotellaan seuravat kaks viikkoa. Ihanaa ku saa olla stressaamatta mistään edes parin viikon ajan! Testin teen joka tapaksessa kahden viikon päästä, (ellei täti ole tullut,) koska lähdetään joukkueen kanssa vähän juhlimaan onnistunutta kautta tallinnaan :)
 
Maimai, mä taas tahtoisin pois täältä pk-seudulta :LOL:

Äsken nousin sängystä vähän äkäseen, ei kipuiluja eikä mitään, mutta vähän huippas... Nyt jos jaksais vielä viikonlopun yli sinnitellä ilman testaamista...
 
pk-seudulla ois enemmän duuni mahollisuuksia. Helsingistä oon aina tykännyt. Mut varmaan ei Helsinkiin tai en tie. Miehelle olis kans enempi duunia ja se haluis ajaa ulos... Joskus oli puhettakin, et oon siellä muutamaan otteeseen asunut ja tykänyt kovin. Erinäisten asioiden johdosta ajautunut pois. Ps. Kännyllä kirjotan, sorry virheet.
 
No tuo on kyllä totta:)

ON: En sitte malttanu ens viikon alkuun... Testiin ilmesty tooooosi haalea haamu, ens viikolla jos viiva olis jo vahvempi tai jotain :heart:
Eilen kirjoitit että oviksesta 4-5pv ja nyt jo tuli haamu? olisiko sulla niin että ovis olisi ollut aiemmin? tai tuo testi reagoi edelleen lh hormooniin? tai sit se on kiinnittyminen on tapahtunut supernopeasti :D

Noh mutta toivon todella TODELLA paljon että se on sitä ihteään :) :heart:
 
Voi toisaalta olla, että ovis olis ollu aijemmin... Koska nyt ensimmäistä kertaa aloin laskemaan, että koska se vois olla. Sain kyllä tehä töitä ihan himmeän viivan näkymiseks. Kääntelin ja vääntelin vaikka missä valossa, joten periaatteessa voi olla että silmätkin teki tepposen :D No ens viikolla uutta testiä kehiin, tuota koitan nyt ajatella negatiivisena, ettei tulis kauheeta pettymystä jos ei mitään ookkaan... :confused:
 
  • Tykkää
Reactions: Naapurin tyttö
Terveisiä kotipuolesta! Mies lähti iskän kanss jääkiekkotreeneihin, joten mulle jäi sopivasti palstailutauko ;)

Toivotaan pantera parasta, millä testillä teit? Luulis et ovis ois ollukki ennemmin...muute ois aika nopeeta toimintaa, mut eihän sitä tiä, toivotaan, toivotaan!

Tuisku: jaksuja sinne! Onneksi pääsette nyt spesialistin puheille niin saatte varmaan kaiken avun mitä voi olla. Kovasti toivon että tilanteenne ratkeisi pian, ja saisitte viimein oman nyytin :)

Maimai toivotaan et täti pysyy poissa.

ON: täällä dpo 0. Eilen tikutin mojovan ovisplussan. Kyläilystä huolimatta hyvin sujuu ja pari kertaa jo eilenki hyödynnettiin tärpit...on semmonen olo et mieli tekis koko ajan ;) eiköhän siis tänään taas hempimistä luvassa, jee!!
 
  • Tykkää
Reactions: Babyfever1
maimai tänään soitti vielä hoitaja polilta, että meijän molempien pitää käydä vielä verikokeissa (HIV + vissiin kaikki muutkin sukupuolitautitestit) ja saada tulokset, ennen kun polilta laitetaan lähete sinne Helsinkiin... Joten saa taas hetken ootella ennen kun mitään tapahtuu. No, pääasia että jotain tulee jossain vaiheessa tapahtumaan. :D Kiitos tytöt tsempeistä. :heart:
 
Tuisku tsemppiä kovasti jatkotutkimuksiin!! Toivotaan kovasti, että voisitte vielä saada teille molemmille biologisen lapsen :heart:

Dana erittäin todennäköistähän se onkin, että munasoli hedelmöittyy, mut se sit taas, et kiinnittyykö se, on se 25% mahdollisuus..about :) tsemppiä kovasti, et pupuilut ovat tuottaneet tulosta ;)

pantera eli siis en laittanut sua listallen, kun ymmärsin, että et oikein ole itsekkään varma kp:stä yk:sta yms. :D vai?! Tai sori, jos vaan meni epähuomiossa tietosi ohi!! :ashamed:

Vilijonkka onnea kovasti ovisplussasta!!! :p tsemppiä OIKEAN plussan metsästykseen ;) piiiiiiiiiitkät kaks viikkoa on taas edessä :D :D

).( täällä on vieläkin maltettu :p

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA TYTSYILLE!!! :heart: :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tuisku85
Pantera voih, ihanaa! Toivottavasti se haamulainen vahvistuu kunnon plussaksi! Jotkut tuolla himo testaajossa ovat sanoneet saaneensa ekan haaleentakin haaleemman viivasen joskus dpo6. Mennään päivä kerrallaan ja pidetään peukkuja sille <3

Vilijonkka ihanaa, se ovis tuli juurikin kyläilyn yhteyteen niinku veikkasit ;) Jänniä hetkiä tiedossa vieläs siis. Mukavaa iltaa sinne!

Tuisku aivan. Mut hyvä et asiat rullaa eteen päin. Ja hyvä, että kaikki testit halutaan ottaa ennen ettei sitten tyssää johonkin "tätä testiä ei olekkaan vielä otettu, otetaan se ennen. Muuten ei voida jatkaa tutkimuksii.." tms. Toivottavasti aika menis nopee ja aika sinne perinnöllisyyslääkärille tulis pian ja tietty sitä ennen noi muut testit.

baby hienoa, että vielä maltat! Ootan jo kovin sunnutnaita, että pääset testaileen :) Vai oliks se päivä sunnuntai?

ON täällä ei sen kummemoaa vuotoa toistaseks, vähän jotain tuhrua. Ei ihan täti oloakaan. Väsyttää vaan, mut sitäpä mulla on ollu viimeset kolme viikkoa vai... Tänään jäi pyöräkin töihin, ku sato nii kovin. MIes tuli hakeen töistä ja käytiin kaupassa. Joskos huomenna taikka sunnuntaina kävis pyörän hakees kotiin lenkkeillen :) Ihanaa, et on perjantai ja saa röhnöttää soffalla, ku sataakin. Koirakaan ei suostu ulos ku pakollisen pisun ajaks.

Muuten missäs on Fiinaliina ja Kaiku?

Niin joo ja Piimis tervetuloa munkin puolesta :)
 
Iltaa tytöt :) Täällä vielä napotetaan työmaalla ja sitte kotiin murusen luokse :) On koko päivän ollu niin ihana fiilis ku tietää, että mieheke on tullu reissusta :) Huomenna tietty takasi töihin, mut niinhän se joskus menee. Onneksi on aamuvuoroa koko v.loppu niin keretään päivät ja illat olla yhessä :)
pantera Toivotaan nytte, että se haamu ois ihan kunnon plussa! Nyt peukut pystyyn ja paljon plussatuulia :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: maimai83
buffy mukavaa iltaa teille. Pian jo varmaan pääset kotiin kullan luokse.

Meillä mökötetään tai siis mä loukkaannuin, kun tekemä ruoka ei kelvannut vaikka vain miehelle sitä tein. Tulee niin kurja olo. Tein jauhelihakastikkeen vääriin. Muistin siinä vaiheessa, ku olin jauhot heittänyt jauhelihan sekaan että mieshän ei pidäm, että kastike tehään niin. No, mutta päätimpä ettei mun tartte enää hälle tehä mitään ruokaa. Kyllä mä sen kastikkeen itekkin syön. Nou hätä. Vaikka enempi kasvisjutuista tykkäänkin. Suutuspäissäni sitten kipitin lähi siwaan ja ostin uuden jauhelihan ja totesin, että tossa on uus jauhelija, voit tehä ite niin saat sellata. Taisin perunatkin keittaa varmaan väärin :/ Kiva, ku muutenki kurja olo. Masussa tuntuu molemmin puol vihlovia tunteita, sellasii mitä ois oviksen aikaan tuntenut ennen. Ei niinkä tädin tullessa. Mut tää nyt tuntuu olevan muutenki outo kierto,. Jos ois kyse tärpistä niin eikös silloin ois nännit kipeet eikä tissit niinku vaan reunoilta???
 
Babyfever Kiitos päivittämisestä. Saat jatkaa ihmeessä. Päivitän toki itekki välillä kun jaksan.. Oon käyny joka päivä useeseen otteeseen lukemassa tein kuulumisia, mut nyt on sellainen tilanne et mie oon niin loppu tätä vauvahommaa kun mitään ei tapahdu.. :'( tahtoisin vaan itkee silmät päästäni kokoajan.. :'( Parempaa fiilistä ja plussapuhureita siulle niinku kaikille muillekkin. :heart: :hug:
 
Viimeksi muokattu:


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT LA 15.9.2012



miranenn................23.................kp 66/28-?............yk 12/yv 3
Hydrangea..............26.................kp 35/26-?....................yk 7
kaiku<3.................22..................kp 30/32......................yk 5



Babyfever1..............26................kp 29/32-37..................yk 11
empp.....................21..................kp 25/30-35...................yk 5
Dana-....................28..................kp 24/28.....................yk 15
buffy.....................23..................kp 22/28......................yk 5
Fiinaliina................22.................kp 21/?...................yk/TJOT 2



Vilijonkka...............26................kp 19/29-35...................yk 7
Niiu.......................25.................kp 17/27-31...................yk 2
emppuli83.............29.................kp 13/28?...................yk 3 (4)
Miuyy...................21.................kp 12/28.........................yk 1
Henrietta-............25.................kp 10/38-49....................yk 1



Lullaby89..............23.................kp 9/31-36.................yk 12
eläväinen..............19.................kp 8/30........................TJOT
Marpa...................23.................kp 8/23-31....................yk 8
Naapurin tyttö.........28................kp 5/29-?.....................yv 10
Piimis....................24..................kp 4/31-36...................yk 4
miss_piggy..............31.................kp 3/27........................yk 5
maimai83................28.................kp 1/27-33..................yk 4



HAAMUJENGI/RKTT

TAUSTALLA KUUMEILEE
pienestäkii
tada
Hey
Tuisku85
Laola
Sanja
Ampparsson
Shih
An-nie
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
Dremming
Lilly-
pöppinen
-jannica-
jenninoora
Cheer115-





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2160869-esikoishaaveista-plussanneet-2011-2012-a/

horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4
Emby^ 14.10.2011
Pikkumyy87 15.10.2011 yk 6
-pansku- 27.11.2011 yk 6
Callisto 30.12.2011 yk?
Selia ? ?
Taiteilijatar 7.12.2011 yk 3
Vanilja 87 19.12.2011 yk 5
lemonade 27.12.2011 yv 3
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 km
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 km
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 km
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 km
iitahoo 22.8.2012 yk 2


 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille tsempeistä :) toivotaan parasta! Tänään onki ollu vähän enemmän kipuja nyt illasta ja nyt illasta taas kauhee turvotus... Yökkäilyttää iha mukavasti ja harva se.kerta.meinaa päivän ruoat tulla ylös.. Uh. Huomenna ku selviäis sisarusten synttäreistä ilman yökötyksiä niin olisin ilonen! Mielenkiintoset olot kyllä...

Nyt vetäydyn (koitan) viettämään vkl serkun kanssa ja koitan hetkeks unohtaa pohtimiset näistä oloista :)
 
  • Tykkää
Reactions: miranenn

Yhteistyössä