Puistossa Kaisla,3, oli valovuoden lastani edellä - poikkeusko?

Meillä myös kuopus oppii nopeammin. Lähti kävelemään aiemmin, kun oli kova halu veljen perään. Ja oppi kuperkeikan vuoden vanhana, isomman oppiessa sen likellä 3v ikää. Mallioppimistahan se pitkälti on.

Oikeastaan isoin asia, mihin mä pitäydyn, on se, että jos oikeasti sattuu, lapsi saa kyllä roppakaupalla lohtua, otetaan syliin ja pipiin puhalletaan. Mutta jos tulee pieni muksahdus, niin se kuitataan iloisella "hupsistakeikkaallla" tai vastaavalla. Ei ikinä hysteerisellä "herranjumalasattuikosinuunäidinkultapieni" -huudolla. Niin lapsi uskaltaa yrittää, kun jokainen pepulleen kaatuminen ei ole maailmanloppuun verrattava asia.

 

Ihan oikeastihan normaalin kehityksen skaala on kovin laaja. Ja joskus tuntuu, että joku lapsi on valovuosia omaa lasta edellä, ja että oma lapsi olisi superkömpelö, vaikka näin ei ole.

Luonne tietty vaikuttaa, ja mieltymykset myös: mun poika ei esim. tykännyt ollenkaan keinumisesta kun oli pieni, ei hän siis myöskään osannut ottaa vauhtia, kun ei edes keinunut koskaan.

Ja lapsen koko vaikuttaa. Isoa kroppaa on hankalampi hallita, pienikokoisemmat on usein isokokoisempia ikätovereitaan ketterämpiä ja motorisesti taitavampia.

Meillä esikoinen oppi keskimmäistä nopeammin about kaiken, pienimmästä on paha sanoa mitään kun hän on vielä niin pieni.

 

[QUOTE="hop";27034759]Mun 3v2kk esikoispoikani ei itse yritä kiivetä vauvakeinuun. Hämähäkkikeinuun hän kiipeää, että vilahtaa. Tavalliseen keinuun häntä ei edes voi laittaa, sillä hän unohtaa kesken kaiken pitää kiinni kannatinnaruiista ja tykkää tosi hurjista vauhdeista. Vauvakeinu on turvallisempi. Muutaman kerran ollaan harjoiteltu isojenkin keinussa keinumista, viimeksi hän jo muisti pidellä kiinni koko ajan, kun jaksoin muistuttaa useasti. Itsenäinen vauhdinotto ei kiinnosta.

En tiedä, mikä tuollainen köysikiskorata on..? Poikani tykkäisi kiivetä mm. tikkaita myöten. En uskalla olla seisomatta takana valmiina ottamaan koppia, mutta olen opetellut pitämään näppini irti, kun lapsi kiipeää. Myös traktoriin hän pääsee omin avuin, mitä ihmettelen, kun astimia on niin vähän ja korkein välein. Nykyään hän uskaltaa kiivetä itse mm. leikkipuiston kiikkueläinten selkään. Ihan noin vain, yhdellä reissulla se sujui, ennen hän ei ollut edes yrittänyt. Todennäköisesti teilläkin ap asiat loksahtavat joku kerta justiinsa kohdalleen ilman erityistä treenaamista.

Meillä poika ajaa esim. polkupyörällä + apupyörilla, mutta muutaman viikon hän halusi polkea vielä kolmipyöräisellä, kun sattui kaatumaan kahdesti samalla reissulla apparipyörällään. Eli varovainen hän on.[/QUOTE]

Projekti: Leikkipuisto: Mussorintien leikkialue

4. Kuva ylhäältä alas lukien niin löytyy sellainen köysirata jota Henri käytti tänään

 

Mun tytöillä on 3 vko vaille 2v ikäeroa ja ovat oppineet ihan samaan tahtiin esim.pyöräilemään ilman apareita (5v ja 3v), luistelemaan (4 ja 2) yms. Ihan normaalisti kehittyneitä molemmat, esikoista varmaan enemmän suojeltu, eikä ois EES tullut mieleen yrittää luistelua 2 vuotiaana! Eli isomman sisaruksen esimerkki on kyllä tärkeä, samoin luonne

 

Projekti: Leikkipuisto: Mussorintien leikkialue

4. Kuva ylhäältä alas lukien niin löytyy sellainen köysirata jota Henri käytti tänään

Veikkaan, että omani saisi nostaa kyytiin.

 

Ihan oikeastihan normaalin kehityksen skaala on kovin laaja. Ja joskus tuntuu, että joku lapsi on valovuosia omaa lasta edellä, ja että oma lapsi olisi superkömpelö, vaikka näin ei ole.

Luonne tietty vaikuttaa, ja mieltymykset myös: mun poika ei esim. tykännyt ollenkaan keinumisesta kun oli pieni, ei hän siis myöskään osannut ottaa vauhtia, kun ei edes keinunut koskaan.

Ja lapsen koko vaikuttaa. Isoa kroppaa on hankalampi hallita, pienikokoisemmat on usein isokokoisempia ikätovereitaan ketterämpiä ja motorisesti taitavampia.

Meillä esikoinen oppi keskimmäistä nopeammin about kaiken, pienimmästä on paha sanoa mitään kun hän on vielä niin pieni.

Hyvä huomio, meidän pojalla siis mm. pää on kovin iso ja hän oli vauvanpullea pitkään.

Olikos esikoisesi poika vai tyttö? (tosin jo se taisi selvitä että kyllä neyksilöerot on sp-eroja suuremmat)

 

[QUOTE="vieras";27034813]Mun tytöillä on 3 vko vaille 2v ikäeroa ja ovat oppineet ihan samaan tahtiin esim.pyöräilemään ilman apareita (5v ja 3v), luistelemaan (4 ja 2) yms. Ihan normaalisti kehittyneitä molemmat, esikoista varmaan enemmän suojeltu, eikä ois EES tullut mieleen yrittää luistelua 2 vuotiaana! Eli isomman sisaruksen esimerkki on kyllä tärkeä, samoin luonne[/QUOTE]

joo näin se varmaan usein menee

 

Hyvä huomio, meidän pojalla siis mm. pää on kovin iso ja hän oli vauvanpullea pitkään.

Olikos esikoisesi poika vai tyttö? (tosin jo se taisi selvitä että kyllä neyksilöerot on sp-eroja suuremmat)

Tyttö on esikoinen, ja keskimmäinen on poika.

 

Ihan normaalilta kuulostaa tuo Kaisla, mun 1,5-vuotias tekee joitain samoja juttuja.

Henrikin on luultavasti ihan normaali tyyppi, lapset kehittyy niiiiin omaan tahtiin.
Tietty vanhempi voi vähän vaikuttaa ja rohkaista lasta.

 

Ihan oikeastihan normaalin kehityksen skaala on kovin laaja. Ja joskus tuntuu, että joku lapsi on valovuosia omaa lasta edellä, ja että oma lapsi olisi superkömpelö, vaikka näin ei ole.

Luonne tietty vaikuttaa, ja mieltymykset myös: mun poika ei esim. tykännyt ollenkaan keinumisesta kun oli pieni, ei hän siis myöskään osannut ottaa vauhtia, kun ei edes keinunut koskaan.

Ja lapsen koko vaikuttaa. Isoa kroppaa on hankalampi hallita, pienikokoisemmat on usein isokokoisempia ikätovereitaan ketterämpiä ja motorisesti taitavampia.

Meillä esikoinen oppi keskimmäistä nopeammin about kaiken, pienimmästä on paha sanoa mitään kun hän on vielä niin pieni.

kaikki tämä ihan totta.(itselläni hoikka mutta tosi pitkä poika,oppi kävelemään verraten aika hitaasti,luulen että pituudella on osuutta asiaan) muutenkin vähän hitaammanlainen kuin pienempikokoiset lapset. Mutta se pointti on pakko heittää ilmoille,vaikka olis jo sanottukin,en lukenut kaikkea...,että kyllä se liika paapominen (varsinkin ainokaisten lasten vanhemmilla tuttua),myöhentää opppimista joissain tapauksissa.
esimerkkinä lapsi joka tulee hoitoon,vanhemmat sanoo että ei se osaa syödä itse,täytyy auttaa aina,niin noinpa vaan se lusikka pysyy kädessä ja ruokaa menee suuhun,kun ei ehditä päiväkodissa auttaa ihan kokoaikaa,kun on pienempiäkin autettavia. osaa se lapsi jos sille antaa tilaa oppia ja antaa kokeilla ihan itse.nokkamukikin vaihtuu tavalliseen kuppiin hyvin pian kun lapsi vaan saa sitä kokeilla.

 

meillä on nyt 3v3kk poika ja ihan samanlainen kun teidän lapsi.

Mä kyllä myönnän olevani ylisuojeleva ja paapon - mutta annan tuon toki itsekin yrittää. Hää ei vaan onnistu ja pyytää sitten apua. Just että vauhtia pitää antaa keinussa, valitsee mieluummin aina sen vauvakeinun mihin pitää nostaa..
Leikkipuistossa on kiipeilyteline johon jätkä kyllä koittaa kiivetä muttei pääse puusta pitkälle. Just yks päivä sinne pojan nenän edestä kiipes semmonen ehkä just ja just 2-vuotias poika. Keikku sielä korkeella - ja mun teki vähän pahaa kahtella sitä
Mutta joo, olen kyllä itse semmonen että monesti katson haukkana perään ja varottelen paljon, ettei tipu , satuta ihteensä, jne.

Sanasta sanaan peesi, itsekin olen aikamoinen paapoja. Ja samanikäinen poikakin.

Mulla tuo varovaisuus johtuu vrmaan aika pitkälti siitä, kun poika oli pienempi. Nimittäin vauhti oli kova mutta koordinaatiokyky olematon, sekä myös harkintakyky. On käynyt vaikka mitä vaaratilanteita vaikka olen ollut ihan lähellä, ja uskonpa että minun (ja miehen) nopeuden takia ei pojalle ole ihan sairaalakeikkoja tullut noista haavereista. Verta on kuitenkin tullut useasti, lisäksi kuhmuja ja mustelmia tms.

Nyt poika on onneksi jo vähän rauhoittunut, mutta edelleen on tapaturma-altis. Esim. Jos kiipeää kiipeilytelineen tikkaita ylös, uskaltaa kyllä kiivetä mutta voi tippua metrin korkealta selälleen maahan tms.

Meillä oli aika pitkälti aloittajan kertoman kaltainen tilanne leikkipuistossa hiljattain. Poikani kiipeili sellaisessa köysi-kiipeilytelineessä, en yhtään tiedä mikä sellainen on nimeltään, siis useita metrejä korkea, tällainen mutta korkeampi:

Google-kuvahaun tulos kohteessa http://2.bp.blogspot.com/_S4XywTpyvWQ/TUAn45v4MdI/AAAAAAAABIk/dg_rmZpfNCI/s1600/plu5.jpg

Poikani kiipeili varovasti ja häntävähän pelotti, horjahteli välillä ja meinasi pudotakin, tokalle tasolle pääsi,mutta meno oli niin epävarmaa että olin koko ajan hänen vieressään valmiina ottamaan kopin.

Siihen tuli varmaan 10 cm lyhyempi tyttö, (poikani on isokokoinen ikäisekseen, 105 cm) luulen että ehkä muutaman kk nuorempi kuin poikani, tai korkeintaan saman ikäinen. Tytön äiti istuskeli kauempana, ja tyttö kiipesi nopeasti ja ketterästi aivan huipulle saakka, horjahtamatta kertaakaan. Katsoin ihan suu auki sitä ketteryyttä.

Mutta sitten taas, poikani ei ehkä ole ketterä kiipeillessä, mutta sählyssä ja jalkapallossa on selkeästi lahjakas, sekä juoksee todella lujaa.

 

Toisten lapset on vaan vaatimattomampia. Erot vaan alkaa näkymään ennemmin tai myöhemmin. Ap:n kohdalla aiemmin...

 

[QUOTE="Viima";27034778]Meillä kanssa pitkälti sääntönä et sinne pääsee mihin itte osaa mennä. En paljon jaksa nostella. Ja ikää pian 2v.[/QUOTE]

Näin meilläki on ollut. Alusta asti on saanu yrittää omien kykyjensä puitteissa ja oli jo alta 2v kova kiipeilemään. Nyt on 4v ja melkoinen marakatti mennessään ja kiipeillessään. Keinussa alko hieman saada vauhtia joskus reilu 3v. Lasten täytyy saada yrittää ja oppia. Samalla sitä "vaatimista" vanhemmilta että opetellaan ja opetetaan asioita sen sijaan että annetaan vauhtia ja nostellaan jne...Ainoa lapsi mutta liikunnallisuus sattuu olemaan vahva. Töissä törmää kokoajan näihin " en määosaa en mää saa" 3-4v. Ja lasten motorisissa jne taidoissa on paljonkin eroja.

 

Meillä on vuotta nuorempi tyttö. Aina ollut hyvin arka, ei suinkaan mikään rämäpää. Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut, kuinka motoriset taidot on selkeästi heikompia kuin toisilla saman ikäisillä. Mutta kun ei tuo koskaan ole ollut mikään kiipeilijä tyyppi, niin mitä sitä voi muut odottaakaan? Jos mennään pihalle, niin istuu kiltisti vieressäni pihakeinussa. Usoin ihan kehotan että menepä siitä leikkimään ja touhuamaan, mutta kun mitään ei tekisi ilman seuraa. Tämä varmaan myös yhtenä syynä ettei taidot kehity.

Sen sijaan palapelit, sakisilla leikkaaminen ym. siistit sisähommat sujuu huomattavasti paremmin kuin monilla muilla ikäisillään. Ihmiset ovat yksilöitä, myös lapset. Toisia kiinnostaa toiset hommat, toisia toiset. Toiset ovat hyviä yhdessä, toiset toisessa. Itse olen tietoisesti ruvennut nyt käymään useammin leikkipuistossa tuon tytön kanssa, vaikka meiltä täältä maalta matkaa onkin. Olen ajatellut että jos ne kiipeilutaidot tuosta pikku hiljaa rupeaisivat kehittymään. Saa nähdä.

 

[QUOTE="hop";27034800]Meillä myös kuopus oppii nopeammin. Lähti kävelemään aiemmin, kun oli kova halu veljen perään. Ja oppi kuperkeikan vuoden vanhana, isomman oppiessa sen likellä 3v ikää. Mallioppimistahan se pitkälti on.

Oikeastaan isoin asia, mihin mä pitäydyn, on se, että jos oikeasti sattuu, lapsi saa kyllä roppakaupalla lohtua, otetaan syliin ja pipiin puhalletaan. Mutta jos tulee pieni muksahdus, niin se kuitataan iloisella "hupsistakeikkaallla" tai vastaavalla. Ei ikinä hysteerisellä "herranjumalasattuikosinuunäidinkultapieni" -huudolla. Niin lapsi uskaltaa yrittää, kun jokainen pepulleen kaatuminen ei ole maailmanloppuun verrattava asia.[/QUOTE]

Näin on. muksauksia ja kuhmuja tulee. Kannattaa rohkaista ja kehua yrittäjää sellanen "älä tipu, varo nyt" jne ei rohkaise lasta ja tue oppimista. Olin määkin kopparina alla samalla kun kehuin ja kerroin miten kannattaa pitää kiinni.

 

Siihen tuli varmaan 10 cm lyhyempi tyttö, (poikani on isokokoinen ikäisekseen, 105 cm) luulen että ehkä muutaman kk nuorempi kuin poikani, tai korkeintaan saman ikäinen. Tytön äiti istuskeli kauempana, ja tyttö kiipesi nopeasti ja ketterästi aivan huipulle saakka, horjahtamatta kertaakaan. Katsoin ihan suu auki sitä ketteryyttä.

Mutta sitten taas, poikani ei ehkä ole ketterä kiipeillessä, mutta sählyssä ja jalkapallossa on selkeästi lahjakas, sekä juoksee todella lujaa.

Tähän pystyn samaistumaan täysin, hyvin kirjoitettu.

Meillä on siis toinenkin lapsi ja jo nyt eron huomaa selvästi: kuopus kurkottaa jo vastaan kun häntä vaikkapa nostaa vaunuista ja autosta. Esikoinen on tosi raskas nostettava kun ei yhtään avita itse tilannetta.

Lisäksi Henri on sellainen, että hän tosiaan horjahtelee herkästi. Eli keinussa -kuten joku toinenkin pojan äiti kirjoitti- saattaa alkaa hihkua ja päästää kokonaan irti. Joskus sisällä kävelee niin huolimattomasti että useinkin lyö päänsä OVIAUKON KARMIIN. Tai vaikka vessassa lyö otsansa lavuaariin kun poistuu sieltä. Periaatteessa siis osaa jo kiivetä, tehdä, mutta KOORDINAATIO tuntuu puuttuvan.

 

Sä passaat poikaasi aivan liikaa.

 

Tähän pystyn samaistumaan täysin, hyvin kirjoitettu.

Meillä on siis toinenkin lapsi ja jo nyt eron huomaa selvästi: kuopus kurkottaa jo vastaan kun häntä vaikkapa nostaa vaunuista ja autosta. Esikoinen on tosi raskas nostettava kun ei yhtään avita itse tilannetta.

Lisäksi Henri on sellainen, että hän tosiaan horjahtelee herkästi. Eli keinussa -kuten joku toinenkin pojan äiti kirjoitti- saattaa alkaa hihkua ja päästää kokonaan irti. Joskus sisällä kävelee niin huolimattomasti että useinkin lyö päänsä OVIAUKON KARMIIN. Tai vaikka vessassa lyö otsansa lavuaariin kun poistuu sieltä. Periaatteessa siis osaa jo kiivetä, tehdä, mutta KOORDINAATIO tuntuu puuttuvan.

Juuri sama meidänkin pojalla.

 

Mä en ole antanut kiivetä vauvakeinuun, tavalliseen kyllä. Ainakin meidän puistossa se vauvakeinu on korkealla. Vauvakeinussa ei ole ollut lupa myöskään seistä. Eli ei kai sellaista opi, mitä ei saa kokeillakaan. Tyttö on kyllä myös vähän arka, kiipeilytelineessäkin tosi varovainen.

Mutta kuten toisellakin kommentoijalla, meidän neiti on ollut sitten tosi näppärä saksien yms. käyttäjä tosi pienestä pitäen. vahvuutensa kullakin.

 

[QUOTE="eee";27035002]Sä passaat poikaasi aivan liikaa.[/QUOTE]

Minusta taas ap EI passaa poikaansa liikaa. Kyllä äiti sen lapsestaan erottaa, onko liikkeet varmat vai epävarmat. Miksi äidin pitäisi vain katsella sivusta, jos tietää lapsensa haluavan yrittää tehdä sellaista mitä ei kuitenkaan osaa? Jotkut lapset vaan kuvittelevat koordinaatiokykynsä olevan parempi kuin onkaan. Minusta on vaan hyvä jos äiti sen tiedostaa. Uskon että saattaa näyttää että minäkin paapon liikaa puistoissa poikaani, mutta jos hetken katsoo poikani (hulvatonta) menoa, huomaakin etten ole ylisuojeleva, vaan realisti.

Tuntuu vaan että mikään ei oikeastaan ole hyvä. Jos joku äiti istuu penkillä ja katselee lapsensa menoa, ja sitten lapsi loukkaa itsensä pahasti, se on äidin vika. Jos taas äiti on lähistöllä ja varuillaan, sitten äiti on ylihysteerinen.

Tuntuu vähän että missään muuss maassa nainen ei ole naiselle niin susi kuin Suomessa.

 

Minusta taas ap EI passaa poikaansa liikaa. Kyllä äiti sen lapsestaan erottaa, onko liikkeet varmat vai epävarmat. Miksi äidin pitäisi vain katsella sivusta, jos tietää lapsensa haluavan yrittää tehdä sellaista mitä ei kuitenkaan osaa? Jotkut lapset vaan kuvittelevat koordinaatiokykynsä olevan parempi kuin onkaan. Minusta on vaan hyvä jos äiti sen tiedostaa. Uskon että saattaa näyttää että minäkin paapon liikaa puistoissa poikaani, mutta jos hetken katsoo poikani (hulvatonta) menoa, huomaakin etten ole ylisuojeleva, vaan realisti.

Minusta suomenkielessä on yksi hyvä sana: tolkku. Ja se pojaltani vielä jossain määrin puuttuu. Hänen yhdeltä sedältäänkin tämä "tolkku" puuttuu vieläkin ja on pudonnutkin vaikka mistä. On vielä hengissä, mutta kehossa on kirurgien laittamaa titaania aika monessa paikassa. Poikani toinen setä taas on aina ollut harkitseva eikä olekaan telonut itseään juuri koskaan - molemmat siis keski-ikäisiä miehiä. Huomattava ero on myös se, että kun tälle "tolkuttomalle" sedälle sattuu jokin tapaturma, hän ei tunnu kauhistuvan siitä juuri mitenkään ja jos toinen setä kokee vaikka vain läheltä piti -tilanteen, hän on selvästi kauhuissaan ja vaitonainen sen jälkeen. Molemmat siis rakennusmiehiä.

Kuopuksemme taas on selvästi eri maata - kuten jo sanoin. Kun hänen vaippaa vaihtaa vaikka autossa kesken matkan, hän piti jo parin kuukauden iässä niin määrätietoisesti kiinni auton vaihdekepistä samalla kun toimet tehtiin.

 

Lohdullista tosiaan. Ehkä se on sitten yhdistelmä ensikertalaisäidin varovaisuutta ja lapsen luonnetta. Vauvauinnissakin oli ainoa joka ei juuri läiskyttänyt vettä, röhnötti vain.

Meillä kaikki motoorisesti taitavia, mutta puheen kehityksessä on esikoisella ja kuopuksella valtava ero, aivan kuten piirtämisessä, siinä vain eri lapsi vahvempi.
Kälyllä nuorin noin kuukauden vanhempi kuin meidän nuorin, heilläkin keskenään valtava ero. Ollaanhan me aikuisinakin vaikka millaisia.

 

Lapset kehittyy eri tahtiin. Itsellä 3 lasta ja kaikki erilaisia. Esikoinen varovainen, keskimmäinen ketterä ja osaava, kolmas kaikista päättäväisin ja motorisesti "lahjakas"

 

Lapset kehittyy eri tahtiin. Itsellä 3 lasta ja kaikki erilaisia. Esikoinen varovainen, keskimmäinen ketterä ja osaava, kolmas kaikista päättäväisin ja motorisesti "lahjakas"

Näitä vahvistuksia ei koskaan ole liikaa, kiitos sinullekin

 

meillä esikoinen ollut aina motorisesti kömpelö, varovainen. 4v neuvolasta laittoivat fysioterapiaan. Käytiin kerran ja fysioterapeutti sanoi, että lihaksisto on pehmeä, antoi harjoitteita ja kontrollin 4kk päähän. Kesän aikan oli tapahtunut iso muutos ja sanoi liikkumisen olevan ihan ikätasoista. Ehkä se hyppäys tulee teilläkin yhtäkkiä Mä osittain syytän itseäni, olen tehnyt asioita puolesta, tämän fyssa kielsi ehdottomasti!