Dana Mun on pakko yrittää käydä tsemppaamassa sinua! En tiedä auttaako se, mut muutaman sanan haluan sanoa...
Me olemme tosiaan neljä vuotta yrittäneet lasta. Välillä olimme sijaisvanhempina pikkusiskoni kahdelle lapselle, jotka tosiaan vietiin oikeusmurhan saaneena ilman hyvästejä lastenkotiin. Olin todella rikki! Itkin monta päivää maailman julmuutta!
Myöhemmin tulin raskaaksi, joka meni kivuliaasti kesken. Sillä hetkellä tuntui, että tämä ei voi olla enää totta! Kysyin monta kertaa, miksi minä?
Lähdimme sijaisvanhemmuus-koulutukseen. Valmistuimme ja sen jälkeen odotimme ja odotimme. Tuli kevät, tuli kesä... Luovuin tosiaan taas toivosta!*
Näiden kaikken yhteissummana me melkein erosimme kesällä mieheni kanssa. Minulla yksinkertaisesti kuppi tuli täyteen. Olin todella hukassa, halusin vain pois, kauas pois! Sitä oloa kesti monta kuukautta!
Mutta onneksi mieheni oli kärsivällinen! Hän seisoi rinnallani, eikä suostunut päästämään minusta irti! Hän joka kerta vain toisti, että rakas, sä menetät liikaa, jos lähdet... Pikku hiljaa aloin taas uskoa huomiseen, uskoa siihen päivään, johon heräsin!
Tänään veimme viimeisen kerran 1.5 vuotiaan suloisen tukityttömme kotiin. Pidätin kyyneleitä, sillä lapsi ei halunnut päästää minusta irti. Hän painoi päätään minun rintaani vasten, vaikka oma isä seisoi odottavaisin käsin tytön vierellä. Koti haisi pahalta ja oli kuin pommin jäljiltä
Halusin jälleen kerran huutaa!! Olisin halunnut ottaa pienen syliini ja kävellä vain pois....
Nyt odotamme huomista puhelua näistä kahdesta pienestä lapsesta. Heistä tulee meidän perhe :heart: Rakastan tällä hetkellä miestäni enemmän kuin koskaan. Ensi viikolla vietämme neljättä hääpäivää!
Kaikesta huolimatta odotan, toivon ja uskon, että voin vielä raskautua ja saada sen biologisenkin nyytin. Minulle se ei ole ollut koskaan välttämätön, minulle kaikista tärkeintä on saada olla ÄITI!*
Moni kysyy minulta, että enkö ole katkera, kun emme saa omaa lasta. Olen yli kolmelle kymmenelle lapselle täti, mutta itselläni ei ole yhtään lasta. Joka kerta vastaan, että kukaan ei voi saada kaikkea! Se vain yksinkertaisesti menee niin... Mutta kukaan ei voi viedä minulta unelmiani, niistä pidän kiinni jokainen päivä ja niitä kohti kuljen!
Älkää tytöt luovuttako! Joka kerta nousette vahvempina ja joku päivä tulette huomaamaan, että kaikki tämä oikeasti pitikin kokea, jotta osaa arvostaa vielä enemmän sitä, mitä minulla nyt on!
Itse en vaihtaisi päivääkään näistä välillä niin kärsimysten vuosista! Jos en olisi käynyt kaikkea tuota läpi, en olisi vierestäkään näin vahva ja varma, mitä minä haluan elämältäni.
Se, mikä ei tapa, se todellakin vahvistaa :heart:
Voimahali sinulle
Dana ja muutkin tytöt!