Imetyskeskusteluissa ei saisi sanoa pahaa sanaakaan korvikkeista, vihjaisustakin pillastutaan. Nyt sanon kuitenkin,

"pop"
Lopetin tähän ketjuun kirjoittamisen jo jonkin aikaa sitten, mutta muuta tietoa tarkistaessani tuli vastaan yhdestä opuksesta niin hyvä lause, että oli pakko ihan tännekin se tulla laittamaan ap:n tiedoksi:

"TIETOISESTI pulloruokinnan valinneet eivät tutkimusten mukaan syyllisty" (Onnistunut imetys 2010, Duodecim s. 169)
Samassa kirjassa puhutaan siitä, miten syyllistäminen muille äideille, etenkin niille joille imetys on vaikeaa, on yksi imetykselle HAITALLISISTA tekijöistä.

Voinet harkita tekstisi muuttamista, niin että se kohdistuisi niille äideille joille se on tarkoitettu. Näille muille äideille voinet myös omistaa kappaleen, pari, koska heitäkin teksti tietysti kiinnostaa.

Ihmisenä, sinulla on vastuu tehdä tässä maailmassa hyvää. Aina se ei ole mahdollista, mutta tässä tapauksessa on.
 
vrs
[QUOTE="pop";26951834]Lopetin tähän ketjuun kirjoittamisen jo jonkin aikaa sitten, mutta muuta tietoa tarkistaessani tuli vastaan yhdestä opuksesta niin hyvä lause, että oli pakko ihan tännekin se tulla laittamaan ap:n tiedoksi:

"TIETOISESTI pulloruokinnan valinneet eivät tutkimusten mukaan syyllisty" (Onnistunut imetys 2010, Duodecim s. 169)
Samassa kirjassa puhutaan siitä, miten syyllistäminen muille äideille, etenkin niille joille imetys on vaikeaa, on yksi imetykselle HAITALLISISTA tekijöistä.

Voinet harkita tekstisi muuttamista, niin että se kohdistuisi niille äideille joille se on tarkoitettu. Näille muille äideille voinet myös omistaa kappaleen, pari, koska heitäkin teksti tietysti kiinnostaa.

Ihmisenä, sinulla on vastuu tehdä tässä maailmassa hyvää. Aina se ei ole mahdollista, mutta tässä tapauksessa on.[/QUOTE]

Siis käsitätkö yhtään, miten "pieni" blogi on kyseessä...? Ei tuota kukaan lue! :D Nyt on kävijöitä, mutta kun tämä ketju rauhoittuu, katoaa koko blogi ja sen sisältö unholaan. Siis toihan on vaan mun julkinen päiväkirja, ei mikään valistuspiste tai tietolähde. Yleensä en postaile ku epätarkkoja leivontaohjeita. :p

Teksti oli tarkoitettu vain perusteluksi aijemmin esittämälleni väitteelle, ei varsinaisesti millekkään ryhmälle. Jos tarkoituksenani olisi ollut edistää imetystä tai antaa imetystukea, olisin tehnyt sen hyvin eri tavoin.
 
Scarlett harmaana

Palstamuisti on ikuunen eli et sä unholaan jää. :D
 
rietas
Kaivoin alun ja etpä sanonutkaan. Totesit jotain, että kaikilla ei taidot riitä, mutta et oikeastaan ollut siitäkään millänsäkään siis että et ota asioiksesi ketään neuvoa, juu.

Jos puhuu äidinmaidon hyvistä puolista ja korvikkeen pahoista, niin eikö se kuitenkin ole imetyksen edistämiseen tähtäävää? Vai miksi kehua äidinmaitoa, jos ei kuitenkaan halua edistää imetystä yleensä?

Jaa vaan voihan sen äidinmaidonkin tietty lypsää pulloon ja antaa siitä :D
 
Siis kun pointti oli se, että noin sadasti oon osallistunu johonki imetykseen liittyvään keskusteluun, mutta ku mun palstailu on niin sivusilmällä tapahtuvaa ajantappoa, en oo koskaan jaksanu perustella mielipiteitäni. Nyt tein edellisessä blogipostauksessa saman virheen ja tuli taas kysyntää perusteluille. Tää korvikepostaus oli siis ne pyydetyt perustelut, ei muuta. Ajattelin myös, että jos on joskus tarve taas jotain vängätä, voin kätevästi luntata omasta blogista. En arvannu, että tää sais näin suuren haloon aikaseks. :D Vaikka onhan tää hyvää viihdettä, en kiellä. :xmas:
 
"pop"
Siis käsitätkö yhtään, miten "pieni" blogi on kyseessä...? Ei tuota kukaan lue! :D Nyt on kävijöitä, mutta kun tämä ketju rauhoittuu, katoaa koko blogi ja sen sisältö unholaan. Siis toihan on vaan mun julkinen päiväkirja, ei mikään valistuspiste tai tietolähde. Yleensä en postaile ku epätarkkoja leivontaohjeita. :p

Teksti oli tarkoitettu vain perusteluksi aijemmin esittämälleni väitteelle, ei varsinaisesti millekkään ryhmälle. Jos tarkoituksenani olisi ollut edistää imetystä tai antaa imetystukea, olisin tehnyt sen hyvin eri tavoin.
Käsittänet, että voit tarkoittaa tehdä tekstilläsi yhtä ja todellisuudessa tehdä jotain ihan muuta? Näin tässä on käynyt.

En jaksa uskoa, että haluat antaa edes pientä osuuttasi mihinkään vahingolliseen, kuten olet nyt mennyt tekemään. Ihmisten todellisuus koostuu näistä pienistä asioista, ja tuo pienen pieni blogi saattaa löytää monen sellaisen silmille, joille suuremmat, kuten vaikkapa hs:n yleisökirjoitukset eivät koskaan löydäkään.

Vahingon ymmärrän,kukaan ei ole täydellinen, mutta en sitä, ettet senkään jälkeen kun se on sinulle monta kertaa osoitettu, suostu ottamaan siitä sitä vastuuta mikä sinulla todellisuudessa on. Pakenet sellaisten, minusta huonojen tekosyiden kuten "olen vain kouluttamaton kotiäiti" ja "julkinen kirjoitukseni oli vaan ihan pieni" taakse.

Olet osa tätä maailmaa halusit tai et, ja sinulla on vastuu toimistasi, kannoit sen tai et.
 
vrs
[QUOTE="pop";26952479]Käsittänet, että voit tarkoittaa tehdä tekstilläsi yhtä ja todellisuudessa tehdä jotain ihan muuta? Näin tässä on käynyt.

En jaksa uskoa, että haluat antaa edes pientä osuuttasi mihinkään vahingolliseen, kuten olet nyt mennyt tekemään. Ihmisten todellisuus koostuu näistä pienistä asioista, ja tuo pienen pieni blogi saattaa löytää monen sellaisen silmille, joille suuremmat, kuten vaikkapa hs:n yleisökirjoitukset eivät koskaan löydäkään.

Vahingon ymmärrän,kukaan ei ole täydellinen, mutta en sitä, ettet senkään jälkeen kun se on sinulle monta kertaa osoitettu, suostu ottamaan siitä sitä vastuuta mikä sinulla todellisuudessa on. Pakenet sellaisten, minusta huonojen tekosyiden kuten "olen vain kouluttamaton kotiäiti" ja "julkinen kirjoitukseni oli vaan ihan pieni" taakse.

Olet osa tätä maailmaa halusit tai et, ja sinulla on vastuu toimistasi, kannoit sen tai et.[/QUOTE]

Mikä tossa tekstissä tarkalleen ottaen on "se suuri kamaluus"? Se, että korvike mun mielestä on ihan sontaa? Omasta mielestäni en luetellu ku muutaman pointin ja perään sen mielipiteen, jonka tavoistani poiketen korostin olevan vain mielipide.

Lisäys:
Toki on ihmisiä, jotka loukkaantuu tosta. Saman verran on kuitenki ihmisiä, jotka arvostaa sitä, ettei kaikkea kiedota vaaleenpunaseen hattaraan ja silitellä kappaileiden välissä lukijan päätä. Mut yllätti se määrä, mitä tuli eri väyliä pitkin positiivista privaviestiä, se oli todella odottamatonta.
 
Viimeksi muokattu:
mun palstailu on niin sivusilmällä tapahtuvaa ajantappoa, en oo koskaan jaksanu perustella mielipiteitäni.
Pakko minunkin puuttua, vaikka aiheen vierestä meneekin.. Luin blogiesittelystä, että olet lukihäiriöinen. Hitto multa menee oikeesti koko ilta tätä ketjua kahlatessa ja mulla ihan mittareilla mitattuna selkeesti keskimäärästä parempi lukunopeus ja muistan lukemani&ymmärrän lukemani kertarysäyksellä.

Yritän sanoa, että sivusilmällä tapahtuvaksi ajantapoksi ehdit kyllä perskuleen hyvin vastailemaan :flower: Mä en duunin, (sekä kodin-ja lastenhoidon) ohella ehtis millään! Totta puhuen joskus kyllä mietin, että tolla voimalla ja varmuudella mikä sulla asioihin on, voisit itseäs positiivisemmin ilmaisemalla oikeasti kyetä asioihin vaikuttamaan!
 
Viimeksi muokattu:
vrs
Pakko minunkin puuttua, vaikka aiheen vierestä meneekin.. Luin blogiesittelystä, että olet lukihäiriöinen. Hitto multa menee oikeesti koko ilta tätä ketjua kahlatessa ja mulla ihan ihan mittareilla mitattuna selkeesti keskimäärästä parempi lukunopeus ja muistan lukemani&ymmärrän lukemani ihan kertarysäyksellä.

Sivusilmällä tapahtuvaksi ajantapoksi ehdit kyllä perskuleen hyvin vastailemaan :flower: Mä en duunin, sekä kodin-ja lastenhoidon ohella ehtis millään! Totta puhuen joskus kyllä mietin, että tolla voimalla ja varmuudella mikä sulla asioihin on, voisit itseäs positiivisemmin ilmaisemalla oikeasti kyetä asioihin vaikuttamaan!
:O

Kiitos. Kai? :)

Irl oon mukana kantoliina- ja imetystukitoiminnassa, kunnallispolitiikassa, vapaaehtostyössä vanhainkodissa (ok, nyt on ollu vähän taukoa metsätöiden takia) ja valmistan eri tahoille pehmoleluja, jotka menee vähävarasille lapsille.

Kotona ollessa (siis silloin, kun oon ihan vaan lasten kanssa, enkä tee töitä), on kone päällä ja puran tänne aikuiskontaktitarvettani. Niin kauan ku saan tehdä asiat omassa tahdissani, oon melekimpä tehokas.

Mulla on muuten myös adhd, mikä selittänee sen, että mulla välillä tuntuu olevan "enemmän tunteja vuorokaudessa". Yhden asian tekeminen kerrallaan, on kauheen puuduttavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Neydan
"vieras"

Tämän ketjun perusteella vietät kuitenkin netissä aika paljon enemmän aikaa kuin normaali kuolevainen, että ihan turhaan vänkäät siitä että joskus puolellasilmällä täällä käyt vilkuileen. Eikähän se mitään haittaa, mutta ihmeesti sitä pitää siitäkin alkaa valehdella. Onko se sitten se adhd vai mikä, ettet osaa pysyä totuudessa? Mene, tiedä, mulla kun sellaista diagnoosia ei ole.
 
:O

Kiitos. Kai? :)

Irl oon mukana kantoliina- ja imetystukitoiminnassa, kunnallispolitiikassa, vapaaehtostyössä vanhainkodissa (ok, nyt on ollu vähän taukoa metsätöiden takia) ja valmistan eri tahoille pehmoleluja, jotka menee vähävarasille lapsille.

Kotona ollessa (siis silloin, kun oon ihan vaan lasten kanssa, enkä tee töitä), on kone päällä ja puran tänne aikuiskontaktitarvettani. Niin kauan ku saan tehdä asiat omassa tahdissani, oon melekimpä tehokas.

Mulla on muuten myös adhd, mikä selittänee sen, että mulla välillä tuntuu olevan "enemmän tunteja vuorokaudessa". Yhden asian tekeminen kerrallaan, on kauheen puuduttavaa.
Juu, edelliskerran jälkeen kun johonkin sun ketjuun kommentoin, jäin oikeasti miettimään sinua =) Silloin ajattelin, et pitäisi sulle sanoa, että ei ne sun (positiivisetkaan!) juttus mene ohi, etkä tuuleen huuda, vaikka ihmiset ei aina sitä ääneen sanokaan.
Yllättävän moni ihan täyspäinenkin tätä palstaa seuraa, joten edelleenkin kannustan myös täällä olemaan kiltti ihmisille. Ja epävarmat&hullut (ne muovipussissa olleet vaimitensenytmeni) vielä enemmän tarviis kilttejä ja kannustavia kommentteja.
 
  • Tykkää
Reactions: vrs
vrs
[QUOTE="vieras";26952949]Tämän ketjun perusteella vietät kuitenkin netissä aika paljon enemmän aikaa kuin normaali kuolevainen, että ihan turhaan vänkäät siitä että joskus puolellasilmällä täällä käyt vilkuileen. Eikähän se mitään haittaa, mutta ihmeesti sitä pitää siitäkin alkaa valehdella. Onko se sitten se adhd vai mikä, ettet osaa pysyä totuudessa? Mene, tiedä, mulla kun sellaista diagnoosia ei ole.[/QUOTE]

Mä oon lapsivuorossa, mul ei nyt oo ku aikaa ja aikaa vaan. Huomenissa vaihtuu osat muutamaks päiväks.
 
Niin, nappasit taas yhden pointin täysin irti kontekstista, onnea hienosta suorituksesta. :flower:

Kerroin tuossa (mistä tuon poimit), että siinä utopistisessa haavemaailmassa, missä kaikki olisi niinkuin minä haluaisin, olisi asia noin, jos se sielläkään mitenkään olisi toteutettavissa. Muttei ole, koska korvikkeellekin voi tulla äkillistä tarvetta, eikä silloin auta jonotella lääkäriaikoja. Se oli ajatusleikki, jos tajuat...?
Täällä on joskus ehdotettu, että korvikkeet pitäisi saada apteekkiin ja isot määrät (päivittäinen käyttö) reseptin taakse. Korviketta saisi siis ostaa apteekista vain pieniä määriä kerrallaan. Mahtaisikohan tuokaan oikeasti olla toteutettavissa. Siinä olisi se eettinen ongelma, ettei ketään oikein voi pakottaa imettämään vaikka se olisi kuinka suotavaa. Eihän raskaana röökiä vetävääkään voi laittaa pakkohoitoon tai kieltää häntä ostamasta tupakkaa.
 
vrs
Juu, edelliskerran jälkeen kun johonkin sun ketjuun kommentoin, jäin oikeasti miettimään sinua =) Silloin ajattelin, et pitäisi sulle sanoa, että ei ne sun (positiivisetkaan!) juttus mene ohi, etkä tuuleen huuda, vaikka ihmiset ei aina sitä ääneen sanokaan.
Yllättävän moni ihan täyspäinenkin tätä palstaa seuraa, joten edelleenkin kannustan myös täällä olemaan kiltti ihmisille. Ja epävarmat&hullut (ne muovipussissa olleet vaimitensenytmeni) vielä enemmän tarviis kilttejä ja kannustavia kommentteja.
Hassu sattuma, että just aikasemmin tänään puheltiin ystävän kanssa netti- ja irl-persoonallisuuksien eroista. Irl (jostain mulle käsittämättömästä syystä) vedän ihmisiä puoleeni, kaikki kertoo mulle huolensa ja murheensa ja jotenki mystisesti ajaudun jopa niitä auttamaan. Ei nettikäyttäytymisestä varmanakaan uskois. :D
 
Nojuuei :whistle: Mutta parempi tokikin olla pidetty tosielämässä!!
 
Yhteistyössä