Imetyskeskusteluissa ei saisi sanoa pahaa sanaakaan korvikkeista, vihjaisustakin pillastutaan. Nyt sanon kuitenkin,

vrs
Edelleen odotan sitä ehdotusta ruuaksi niissä tapauksissa, kun äidinmaitoa ei voi antaa. Luin kyllä sen loppuun aivan loppuun asti ja omasta mielestäni näin perusteluja, että miksi äidinmaito on parempaa kuin korvike. Äidinmaito ON parempaa kuin korvike, sitä en kiistä. Mutta jos korvike on paskaa, niin mitä sen sijasta sitten annetaan? Millaisen korvikkeen sinä sitten kehittäisit, ettei se ole paskaa?

Mielestäni olet itsekin todennut, että on tilanteita joissa korvikkeen antaminen on välttämätöntä. Jos korvike on täysin ala-arvoista kuraa ja suorastaan lapsen pahoinpitelyä, niin mitä silloin annetaan?

On eri asia väitellä äidinmaidon hyödyistä korvikkeeseen nähden, kuin esittää väitös että korvikkeen antaminen on suorastaan pahoinpitelyä.
MINÄ en ole sanonut korvikkeen antamisen olevan pahoinpitelyä. Osoittaisitko tästä lauseesta sen kohdan, mikä on sinusta vaikeaselkoinen:

"On hienoa, että meillä on keino ruokkia vauvat silloinkin, kun äidinmaitoa ei syystä tai toisesta ole saatavilla"

Lyhensin, jottei olisi turhan hankalaa.
 
Siinä, että totesit olevasi sitä mieltä että korvike on täyttä paskaa. Jos minä syöttäisin lapselleni paskaa, niin se olisi pahoinpitelyä. Eli millä perusteella korvike on mielestäsi täyttä paskaa? Mikä ruokintakeino (jos äidinmaitoa ei voi käyttää) ei sitten ole täyttä paskaa?
 
Tosihan se on, äm on imeväisen ensisijaista ja parasta ravintoa ja korvike korviketta, parhaimmillaankin jokseenkin heikko esitys, kun verrataan täsmätuotteeseen, jota korvike koettaa jäljitellä. Mutta sanoisin, että paskaa oli se, mitä vauvoille isoäidin aikaan annettiin äidinmaidon sijaan (mm. kauralima ja raaka lehmänmaito), niistä on tultu pitkä matka nykyisiin äidinmaidonkorvikkeisiin.
 
...sekä sokerivettä ja kappas, HENGISSÄ SELVISIVÄT!
 
Ainut asia mitä aina ihmettelen näissä keskusteluissa on se että ei myönnetä imetyksen loppumisen todellisia syitä. Tottakai on ihmisiä joilla loppuu maito vaikka imettäisi 24/7 ja ei edes katsoisi tuttiin/pulloon päin, mutta totuus on kuitenkin se että suurinosa näistä "maito vain loppui" selittäjistä on antanut jo viikkoja korviketta, eikä ole imettänyt muuta kuin silloin tällöin.
Tottakai vauvalle pitää antaa lisämaitoa jos se ei kasva kunnolla, mutta vain neuvolan ohjeella ei niin että nyt tuntuu siltä että vauva tarvii korviketta, vaan niin että käyttää vauvan puntarilla neuvolassa ja sitten katsotaan tarviiko vauva lisää ruokaa vai ei. Lisämaito ei myöskään tarkoita sitä että annetaan pullo iskälle/mummulle ja lähdetään itse pois, vaan ensin imetetään ja sitten jos tarvii niin lisää pullosta.
Totuus on myös se että sitä maitoa ei tule jos skipataan syöttöjä eli lähdetään vauvan luota pois tai annetaan isän syöttää pullosta, kyllä se isä kerkeää sitä vauvaa syöttää ihan tarpeeksi sitten kun kiinteitä aletaan syödä ja aikuisen ihmisen pitäisi myös käsittää että sitä vauvaa ei voi jättää yöhoitoon tai pidemmäksi ajaksi päivällä, koska maitoa ei tule jos ei imetä.

Eli suurimmallaosalla äideistä joilla "loppui maito", maidon loppuminen johtui vain ja ainoastaan äidin itsekkyydestä, halusta lähteä kuntosalille/kavereille/baariin/miehen kanssa lomalle tai halusta nukkua pitkään tai ihan vaan päästä irti siitä vauvasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia ja misStar
"vieras"

No, jos näinkin olisi, niin mitä ihmettä se muille kuuluu? Vaikka olisi niin, että äiti ei imetä kun pelkää rintojen rupsahtavan, niin mitä ihmettä se muille kuuluu? Typerää munkin mielestä, mutta kun eipä mikään laki pakota imettämään jos ei vaan halua.
 
Ainut asia mitä aina ihmettelen näissä keskusteluissa on se että ei myönnetä imetyksen loppumisen todellisia syitä. Tottakai on ihmisiä joilla loppuu maito vaikka imettäisi 24/7 ja ei edes katsoisi tuttiin/pulloon päin, mutta totuus on kuitenkin se että suurinosa näistä "maito vain loppui" selittäjistä on antanut jo viikkoja korviketta, eikä ole imettänyt muuta kuin silloin tällöin.
Tottakai vauvalle pitää antaa lisämaitoa jos se ei kasva kunnolla, mutta vain neuvolan ohjeella ei niin että nyt tuntuu siltä että vauva tarvii korviketta, vaan niin että käyttää vauvan puntarilla neuvolassa ja sitten katsotaan tarviiko vauva lisää ruokaa vai ei. Lisämaito ei myöskään tarkoita sitä että annetaan pullo iskälle/mummulle ja lähdetään itse pois, vaan ensin imetetään ja sitten jos tarvii niin lisää pullosta.
Totuus on myös se että sitä maitoa ei tule jos skipataan syöttöjä eli lähdetään vauvan luota pois tai annetaan isän syöttää pullosta, kyllä se isä kerkeää sitä vauvaa syöttää ihan tarpeeksi sitten kun kiinteitä aletaan syödä ja aikuisen ihmisen pitäisi myös käsittää että sitä vauvaa ei voi jättää yöhoitoon tai pidemmäksi ajaksi päivällä, koska maitoa ei tule jos ei imetä.

Eli suurimmallaosalla äideistä joilla "loppui maito", maidon loppuminen johtui vain ja ainoastaan äidin itsekkyydestä, halusta lähteä kuntosalille/kavereille/baariin/miehen kanssa lomalle tai halusta nukkua pitkään tai ihan vaan päästä irti siitä vauvasta.
Mistä sinä tiedät, että näin on? Oletko haastatellut jokaisen ja kysellyt syyt? Minä taas väitän, että ylivoimaisesti suurin osa on tehnyt parhaansa imetyksen onnistumiseksi ja suree, kun se ei onnistunut.
 
Tottakai vauvalle pitää antaa lisämaitoa jos se ei kasva kunnolla, mutta vain neuvolan ohjeella ei niin että nyt tuntuu siltä että vauva tarvii korviketta, vaan niin että käyttää vauvan puntarilla neuvolassa ja sitten katsotaan tarviiko vauva lisää ruokaa vai ei.
Mitä vittua? Siis lapselle ei saa antaa ruokaa ellei neuvola anna lupaa? Lapsi huutaa nälkäänsä eikä sille saa antaa ruokaa? Nyt jos koskaan tässä keskustelussa ollaan lähellä sitä pahoinpitelyä josta korvikeäitejä syytetään. Voi helvetti mitä ihmisiä...
 
Mistä sinä tiedät, että näin on? Oletko haastatellut jokaisen ja kysellyt syyt? Minä taas väitän, että ylivoimaisesti suurin osa on tehnyt parhaansa imetyksen onnistumiseksi ja suree, kun se ei onnistunut.
Niin. Itsekin uskoisin että suurin osa näistä maidonloppumisista johtuu pikemminkin siitä ettei noissa imetyksen ongelmissa ole saatu oikeanlaista tukea ja tietoa eikä siitä että äiti itsekkäästi haluaa vaan siirtää lapsen hoidon ja ruokinnan muille.
 
Mitä vittua? Siis lapselle ei saa antaa ruokaa ellei neuvola anna lupaa? Lapsi huutaa nälkäänsä eikä sille saa antaa ruokaa? Nyt jos koskaan tässä keskustelussa ollaan lähellä sitä pahoinpitelyä josta korvikeäitejä syytetään. Voi helvetti mitä ihmisiä...
Jos vauva kasvaa hyvin, paino nousee, niin maito riittää, eikä lisämaidolle ole tarvetta.

Itku harvemmin on mikään mittari sille, riittääkö maito vai ei. Kun vauvat tuppaa huutamaan muutakin kuin nälkäänsä - vaikka sitä, että on syötetty liian täyteen pullosta (been there, done that).
 
Vauva voi kasvaa hyvin ja paino nousta, mutta se ei poissulje sitä että maidon tulo voi hetkellisesti heiketä ja silloin lisämaitoa kannattaa antaa eikä pitää lasta nälässä. Itselläni stresssi ja syömättömyys laskivat maidontuloni niin, että pieni, 2-kuukautta vanha pulleromme huusi kaksi päivää kunnes älysin, että eipä nyt maito riitäkään. Huomasin sen siitä lopulta, että ei suostunut illalla nukahtamaan vaikka oli ollut koko päivän rinnalla. Annettiin korviketta ja tempaisi kerralla 2dl ja nukahti. :) Itkut loppui samantien ja itse huomasin, että jos en pidä huolta siitä että syön/juon ja siitä, etten stressaa niin ei se maito oikeasti vaan riitä. Niin ja imetykseni ei siitä kärsinyt ja annoin jatkossakin joskus korviketta lisäksi, imetin lopulta vuoden kunnes itse lopetin sen. Eli vaikka vauvat tuppaavat huutamaan muutakin kuin nälkäänsä, niin mahaitkujen jälkeen päiviä kestävään huutoon kannattaa silti reagoida :)
 
[QUOTE="vieras";26924070]Vauva voi kasvaa hyvin ja paino nousta, mutta se ei poissulje sitä että maidon tulo voi hetkellisesti heiketä ja silloin lisämaitoa kannattaa antaa eikä pitää lasta nälässä. Itselläni stresssi ja syömättömyys laskivat maidontuloni niin, että pieni, 2-kuukautta vanha pulleromme huusi kaksi päivää kunnes älysin, että eipä nyt maito riitäkään. Huomasin sen siitä lopulta, että ei suostunut illalla nukahtamaan vaikka oli ollut koko päivän rinnalla. Annettiin korviketta ja tempaisi kerralla 2dl ja nukahti. :) Itkut loppui samantien ja itse huomasin, että jos en pidä huolta siitä että syön/juon ja siitä, etten stressaa niin ei se maito oikeasti vaan riitä. Niin ja imetykseni ei siitä kärsinyt ja annoin jatkossakin joskus korviketta lisäksi, imetin lopulta vuoden kunnes itse lopetin sen. Eli vaikka vauvat tuppaavat huutamaan muutakin kuin nälkäänsä, niin mahaitkujen jälkeen päiviä kestävään huutoon kannattaa silti reagoida :)[/QUOTE]
Jos sillä oli tiheän imun kausi - ne on syvältä. Nimimerkillä Juuri sellaisesta selvinnyt äiti.

Tottakai päiviä kestävään huutoon kannattaa reagoida, ja mielellään jo vähän aikaisemminkin, mutta "maito ei riitä, pitää antaa lisämaitoa"-kommentti on niin usein kuultu esim. sellaisessa tilanteessa, kun vauva haluaa rintaa 2 h välein, herää syömään viidesti yössä, tai kinuaa tissille useammin kuin viime viikolla, ja ei nuo kyllä sitä tarkoita että lisämaidolle tarvetta olisi.
 
Jos vauva kasvaa hyvin, paino nousee, niin maito riittää, eikä lisämaidolle ole tarvetta.

Itku harvemmin on mikään mittari sille, riittääkö maito vai ei. Kun vauvat tuppaa huutamaan muutakin kuin nälkäänsä - vaikka sitä, että on syötetty liian täyteen pullosta (been there, done that).
Eli aina, kun lapsi huutaa, pitää ottaa yhteys neuvolaan ja tilata sinne aika asiantuntijan pakeille. Entäs kun täälläkin aina sanotaan ettei neuvolasta saa tukea imetykseen vaan siellä pikemminkin painostetaan pulloon ja kiinteisiin.

Minä nyt olen kuitenkin sitä mieltä että se oma vanhempi, jopa isä, on parempi asiantuntija sen lapsen suhteen kuin mikään kunnan palkollinen. Jos joku syöttää lastaan liikaa tai liian vähän, pitää märissä vaipoissa tms. ja siksi lapsi huutaa, en tuomitsisi kaikkia vanhempia kykenemättömiksi vastaamaan lastensa tarpeisiin. Ainakin meillä on osattu syöttää, hoitaa ja kasvattaa lapset ihan ilman että jokaista asiaa on kysytty neuvolasta tai luettu kirjoista. Maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle, uskokaa tai älkää.
 
  • Tykkää
Reactions: Neydan ja fruity
"vieras"
Jos sillä oli tiheän imun kausi - ne on syvältä. Nimimerkillä Juuri sellaisesta selvinnyt äiti.

Tottakai päiviä kestävään huutoon kannattaa reagoida, ja mielellään jo vähän aikaisemminkin, mutta "maito ei riitä, pitää antaa lisämaitoa"-kommentti on niin usein kuultu esim. sellaisessa tilanteessa, kun vauva haluaa rintaa 2 h välein, herää syömään viidesti yössä, tai kinuaa tissille useammin kuin viime viikolla, ja ei nuo kyllä sitä tarkoita että lisämaidolle tarvetta olisi.
Ei sillä ollut, tunnistan ne itsekin ja lapsentahtisesti mentiin. Kyse oli pelkästään siitä, etten ollut älynnyt syödä kun stressasin ristiäisiä. Omaa tyhmyyttä, josta lapseni kärsi. Potkin kyllä itseäni pitkään sen jälkeen, enkä tule toisen lapsen kanssa sitä virhettä enää toistamaan. Huvittavinta on se, että ristiäispäivänä lapseni isomummo oli kysynyt äidiltäni, että onkohan pojalla nälkä, kun olin melkein koko päivän lasta imettänyt ja lapsi vaan huusi, kukaan ei kuitenkaan uskaltanut sanoa minulle mitään. Illalla älyttiin antaa korviketta vasta puolilta öin, yleensä nukahti ysin pintaan. Eli viimeiseen asti kyllä imetin, eikä kyse ollut mistään parin tunnin välein imetyksestä vaan tissin olis pitänyt olla tauottomasti suussa, jotta lapsi ei huutaisi ja lopulta itki myös kun oli rinnalla, väsynyt ja nälkäinen pienimies :(
 
"tööt"
uskooko ihmiset oikeasti noin sokeasti kaikenmaailman höpönlöpön tutkimustuloksiin???

Mitäs snoo vrs siihen että maksalaatikkoa ei suositella raskauden aikana a-vitamiinin runsaan saannin takia. Äitini veteli sitä surutta raskaushimoihinsa reippaasti yli 20vuotta sitten kun tätä tietoa ei ollut. Minulla ei ole ollut minkään näköisiä ongelmia joita tosta kuuluisi seurata.

Ja hei välillä on todettu dietticola terveellisemmäksi, välillä taas epäterveellisemmäksi kuin tavallinen, sitten taas terveellisemmäksi jne..
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26923772]Katsos kun se ei ole uskon asia. Tiesitkö, että joidenkin tutkimusten mukaan passiivinen tupakointi on jopa aktiivisesta tupakointia vaarallisempaa? Sun väitteen mukaan vauvan on siis parempi pistää tupakaksi kuin juoda korviketta. Etkö oikeasti itse näe, kuinka idioottimainen väite tuo on? Sori, naurattaa... :D[/QUOTE]

Voisko vrs kommentoida tähän vielä? Vai eikö osaa myöntää, että on joissakin asioissa vaan ihan naurettavasti hakoteillä?
 
vrs
[QUOTE="vieras";26924643]Voisko vrs kommentoida tähän vielä? Vai eikö osaa myöntää, että on joissakin asioissa vaan ihan naurettavasti hakoteillä?[/QUOTE]

Kävikö mielessä, että ihan joskus, pienen hetken, saatan tehdä jotain muutakin, kuin roikkua palstalla...?

Millaista kommenttia kaipaat? Etkai kuvittele, että olisin oikeasti alkamassa kesustelemaan kanssasi aiheesta? Kuten sanottu, en arvosta keskiverto palstaharmaata riittävästi, että viitsisin nähdä piirun vertaa vaivaa.
 
Sitä, että myönnät olevasi väärässä. Ja nythän jo keskustelet. Ja jännä nähdä, että jos joku esittää faktoihin perustuvan vastaväitteen, joka omasi kumoaa, niin yhtäkkiä aletaan nälviä ja puhua palstaharmaista, kohta vedät esiin perskärpäset :D Voisko joku musta nyt siteerata mua, olen se joka puhuu passiivisesta tupakoinnista ja kumoaa vrs:n väitteet siitä, että korvikkeen anto lapselle on haitallisempaa kuin passiivinen tupakointi. Kirjoitin myös tuon kohdan, missä sanon että joidenkin tutkimustulosten mukaan passiivinen tupakointi on jopa vaarallisempaa kuin aktiivinen, joten vrs:n mukaan näin ajateltuna lapsen on turvallisempaa polttaa tupakkaa kuin juoda korviketta.
 
vrs
[QUOTE="tööt";26924482]uskooko ihmiset oikeasti noin sokeasti kaikenmaailman höpönlöpön tutkimustuloksiin???

Mitäs snoo vrs siihen että maksalaatikkoa ei suositella raskauden aikana a-vitamiinin runsaan saannin takia. Äitini veteli sitä surutta raskaushimoihinsa reippaasti yli 20vuotta sitten kun tätä tietoa ei ollut. Minulla ei ole ollut minkään näköisiä ongelmia joita tosta kuuluisi seurata.

Ja hei välillä on todettu dietticola terveellisemmäksi, välillä taas epäterveellisemmäksi kuin tavallinen, sitten taas terveellisemmäksi jne..[/QUOTE]

Höpönlöpön tutkimuksiin? :D Kerrohan, mihin Sinä uskot? Yksisarvisiin?

Ja mitä tulee maksalaatikon. Mikä on pointtisi? Sekö, että koska sinussa ei mielestäsi ole merkittävää vikaa, on tutkimukset väärässä? Mitä yleisesti ottaen tulee raskaudenaikaisten suositusten, on ne minusta naurettavaa liioittelua, mutta ymmärrän hyvin, että joillekin pitää teveellinen ruokavaliokin opastaa kädestä pitäen.

Cola taas. Dietti tai normi, pelkkää kemikaalia. Meillä ei limuja juoda ja minusta maailma ei menettäisi mitään, vaikka niiden valmistus lopetettaisiin kokonaan.
 
Yhteistyössä