[QUOTE="vieras";26879473]Ja se on lapselle väärin, ettei hän saa edes mahdollisuutta tietää minkälaisesta ihmisestä mikäkin piirre on periytynyt, millaiseen sukuun kuuluu jne...[/QUOTE]
Lapsi kuuluu sen vanhemman sukuun, jonka kanssa hän elää. Jos hänellä on vain äiti, hän kuuluu äitinsä sukuun. Ja ihan samoin, jos lapsi on adoptoitu, ei hän kuulu biologisten vanhempiensa sukuun, vaan niiden vanhempiensa sukuun, joiden parissa hän kasvaa. TOISAALTA - itse olen ihan ydinperheessä kasvanut ja lapsena ollut tekemisissä molempien puolen sukulaisten kanssa, mutta nyt aikuisena en silti koe kuuluvani yhtään mihinkään sukuun. Sukujen olemassaolo on minulle ihan yhdentekevä.
Ja tuosta piirteiden periytymisestä. Onko ihan todella hirveän tärkeä tietää, mistä tulee joku pottunokka tai taipumus keskivartalolihavuuteen? Onko se niin tärkeää, että jos ei sitä tiedä, niin siitä kärsii loppuikänsä? Ihmisen identiteetti ja persoona rakentuvat pääasiassa ihan muille seikoille kuin joillekin geneettisille ominaisuuksille, joita voisi vertailla vaikka sitten sukulaisten kesken. Ja nämä henkiset ominaisuudet ovat paljon henkilökohtaisempia, ei niitä yleensä voi jäljittää kumpaankaan vanhempaan, eikä ole edes varmaa tietoa, periytyvätkö ne.
Ja toisaalta hedelmöityshoidoissahan nykyisin rekisteröidään luovuttajat, eli syyllinen pottunokkaan tai keskivartalolihavuuteen on mahdollista jäljittää. Ja nyt pitää muistaa, että hedelmöityshoitoja käyttävät myös muut kuin sinkkunaiset. Jos luovutettuja sukusoluja käyttäneet vanhemmat kertovat lapselle rehellisesti tämän alkuperän, niin uskotko sinä (ja muut samoin ajattelevat), että lapsi kipuilee koko ikänsä sen kanssa, että geneettinen äiti/isä ei kuulu samaan perheeseen ja haluaa ihan kuollakseen päästä vertailemaan omaa kehoaan ja persoonaansa tähän luovuttajaan? Se on toki luonnollista, että asia kiinnostaa. Mutta muodostuuko siitä erityisen merkittävä asia, jos ihmisen perhesuhteissa ja elämässä on muuten kaikki kunnossa?