Luovuttaisitko elämän lahjan?

Olen duunissa, joten vastailen iltasella paremmin

 

Hmm..kertoisiko joku tarkemmin, millainen prosessi luovuttajalla olisi edessään? Kuinka kauan prosessi kestäisi, montako käyntiä olisi jne. Lähinnä minua askarruttaa töitteni puolesta tuon onnistuminen, koska teen itse lääkärin töitä (en ole tuolla alalla, vaan terkkarilääkärinä) ja jos pitäisi ziljoona kertaa käydä työpäivien aikana tarkastuksissa, ei asia onnistuisi.

 

Olen tehnyt päätöksen lahjoittaa elämän lahjan vain elintenluovutustestamentin muodossa.

 

Hmm..kertoisiko joku tarkemmin, millainen prosessi luovuttajalla olisi edessään? Kuinka kauan prosessi kestäisi, montako käyntiä olisi jne

Vastaan oman kokemukseni pohjalta (kaivoin vanhan kalenterin esiin): Ensimmäinen käynti klinikalla oli helmikuun puolivälissä. Maaliskuun alussa tapasin klinikan psykologin. 15.3. kävin ensimmäisessä ultrassa,ja siellä sovittiin käytännön asioista. 13.4 oli taas käynti, ja sain myös lääkkeet mukaan. Pistämään aloin 8.5., klinikalla kävin 20.5 ja 24.5. Irrotuspiikki oli 25.5. ja punktio 27.5. Kesäkuussa oli vielä jälkitarkastus. Käyntejä tuli siis yhteensä kahdeksan.

Minun piti e-pillerien avulla sovittaa kiertoni vastaanottajan kiertoon, joten sovittiin että he soittavat kun lopetan pillerit, ja pillerit lopetin siis 27.2. Toisin sanoen kondomia piti käyttää yli kolme kuukautta.

Onneksi ei ollut ihan hirveän pitkä matka klinikalle ja opiskelu&harjoittelut joustivat niin että pääsin siellä käymään.

 

Voin antaa, tule hakemaan

 

En usko, että saisin luovuttaa, tai kuka haluaisi ottaa vastaan. Yksi lapsistani on vakavasti sairas, epäilen että se olisi este monille.

 

Antaisin jos voisin, mutta perimä ei ole niin priimaa että sitä klinikoille huolittaisiin. Olen kyllä useasti pyöritellyt asiaa mielessäni, etenkin kun en itse halua omia lapsia kasvatettavaksi. Olisi mukava ajatella, että auttaisin kuitenkin sellaisia jotka sen lapsen haluavat. Hukkaanhan ne munasolut minussa menevät.

 

Olen alkuperäinen kirjoittaja ja kirjauduin tänne nyt omalla nimimerkillä. Jos jotakin kiinnostaa, niin tuolta lapsettomuuspuolelta löytyy meidän rankka lapsettomuushistoria laajemminkin. En vain sinne viime kevään ihmeemme jälkeen ole jaksanut päivittää viimeisimpiä kuulumisia eli raskauteni päättyi 11. viikolla, vaikka sykkeet ja kaikki oli nähty ultrassa. Sen jälkeen on tehty vielä kaksi IVF:ää tuloksetta.

Luovutetut hoidot maksavat pariskunnille paikasta riippuen 4000-8000 e. Isoja uhrauksia taloudellisestikin. Luovuttajalle maksetaan muutaman satasen kulukorvaus, hormonit maksaa myös luovutuksen vastaanottaja, tonneja. Silti onnistumismahdollisuus on 50 % luokkaa. Hormonihoidot eivät vaikuta millään tavoin luovuttajan myöhempiin raskaaksitulomahdollisuuksiin. Luovuttajalla on oltava lapsia ennestään senkin vuoksi, että ei syntyisi juuri tuotra tunnetta "joku muu kasvattaa minun lastani". Kyse on lahjasta ja kyllä lapsi on sen oma, joka on kasvattanut sen kohdussaan, synnyttänyt ja hoitanut. Hän on äiti, ei luovuttaja. Adoptio ei ole niin itsestäänselvä prosessi kuin moni luulee, kestää noin viisi vuotta ja olemme liian vanhoja, kymmenen vuotta mennyt kohta lapsettomuudesta kärsien, vielä pitäisi odottaa viisi vuotta? Eikä meitä enää huolitakaan. Astrolaba, kyllä huolisin! Muutenkin minulle voi halutessa laittaa privaviestiä, kun nimimerkkini on nyt selvä.

 

Olen alkuperäinen kirjoittaja ja kirjauduin tänne nyt omalla nimimerkillä. Jos jotakin kiinnostaa, niin tuolta lapsettomuuspuolelta löytyy meidän rankka lapsettomuushistoria laajemminkin. En vain sinne viime kevään ihmeemme jälkeen ole jaksanut päivittää viimeisimpiä kuulumisia eli raskauteni päättyi 11. viikolla, vaikka sykkeet ja kaikki oli nähty ultrassa. Sen jälkeen on tehty vielä kaksi IVF:ää tuloksetta.

Luovutetut hoidot maksavat pariskunnille paikasta riippuen 4000-8000 e. Isoja uhrauksia taloudellisestikin. Luovuttajalle maksetaan muutaman satasen kulukorvaus, hormonit maksaa myös luovutuksen vastaanottaja, tonneja. Silti onnistumismahdollisuus on 50 % luokkaa. Hormonihoidot eivät vaikuta millään tavoin luovuttajan myöhempiin raskaaksitulomahdollisuuksiin. Luovuttajalla on oltava lapsia ennestään senkin vuoksi, että ei syntyisi juuri tuotra tunnetta "joku muu kasvattaa minun lastani". Kyse on lahjasta ja kyllä lapsi on sen oma, joka on kasvattanut sen kohdussaan, synnyttänyt ja hoitanut. Hän on äiti, ei luovuttaja. Adoptio ei ole niin itsestäänselvä prosessi kuin moni luulee, kestää noin viisi vuotta ja olemme liian vanhoja, kymmenen vuotta mennyt kohta lapsettomuudesta kärsien, vielä pitäisi odottaa viisi vuotta? Eikä meitä enää huolitakaan. Astrolaba, kyllä huolisin! Muutenkin minulle voi halutessa laittaa privaviestiä, kun nimimerkkini on nyt selvä.

Korjaan muutaman virheen.

Hormoonihoidot eivät TODENNÄKÖISESTI vaikuta luovuttajan myöhempiin mahdollisiin raskauksiin. On hyvin epätodennäköistä että jotakin sattuisi, mutta on myös väärin mennä lupaamaan, etteikö niin voisi käydä.

Luovuttajalla EI OLE pakko olla omia lapsia. Mutta se on toki suotavaa.

 

Mie soitin just klinikalle. Lapsettomuuslekuri vielä lomalla mutta 2 viikon päästä voi varata aikaa. Lisää dastroja maailmaan, toivottavasti ja jos lykky myötä ja Data suopea ajatukselle niin mikä ettei loput alkiot rakastaviin koteihin.

 

Vaikka haluaisin, en voi. Eivät hyväksy sukusolujani. Syntyvällä lapsella kun olisi 50% mahdollisuus saada neurofibromatoosi..

 

Olen joskus harkinnut. Mutta kriteerit on niin kovat, pitäs olla varmaan jotenkin täydellinen ihminen. Mun mukana tulis geenejä masennukseen ja päihdeongelmiin, lisäksi tupakoin ja oon lihavakin.

 

Mie soitin just klinikalle. Lapsettomuuslekuri vielä lomalla mutta 2 viikon päästä voi varata aikaa. Lisää dastroja maailmaan, toivottavasti ja jos lykky myötä ja Data suopea ajatukselle niin mikä ettei loput alkiot rakastaviin koteihin.

Hei hyvä! Miehen kanssa tässä mietitään että milloin luovuttais siittiöitä ja munasoluja. Ei mulla ole mitään estettä siihen ja mies on avoimin mielin myös.

 

Taidan olla jo liian vanha luovuttamaan kun ikää 40v.? Ja myös historiassa perättäisiä keskenmenoja. Mutta voisin vakavasti harkita luovuttamista jos olisin nuorempi.

 

Minusta ei olisi siihen mitenkään... ajattelisin, että jos lapsia joskus minun lahjasoluillani syntyy, ne olisivat osa minua.

 

[QUOTE="Onneton";26844521]Hei,

Oletko koskaan harkinnut munasolujen luovutusta? Jos olet, niin antaisit elämän arvokkaimman lahjan meille. Olemme rakastava pari ja molempien hartain tarve on ollut lapsi jo vuosia. Itse jonottelemme Turun väestöliittoon. Kaivattua puhelua ei ole vielä tullut. Takana lapsettomuushistoriaa kymmenisen vuotta, koeputkihoitoja ja keinohedelmöityksiä lukematon määrä. Samoin keskenemenoja. Surua, itkua, kaipuuta, joka seuraa päivästä päivään. Emme voi enää voi yrittää omilla soluilla. Jos olet joskus harkinnut tätä keinoa auttaa lähmmäistäsi, ja sinulla on voimia auttaa ja sydän paikallaan, tee se nyt, annat elämän arvokkaimman lahjan. Ota yhteys lähimpään lapsettomuusklinikkaan. Jos haluat auttaa juuri meitä, niin Turun väestöliittoon. Olemme jonossa, mutta tällä hetkellä luovuttajia ei ole. Lämmin kiitos![/QUOTE]

Jos itse hankitte luovuttajan, niin onko ikärajat samat kuin muuten? Minä olen vakavasti harkinnut munasolujen luovuttamista, mutta omat hoidot vei niin monta vuotta, että ikä tuli vastaan.

Olen siis itse 42-vuotias kolmen pakastetusta alkion siirrosta (PAS) alkunsa saaneen pienen ihmeen äiti. Olemme ns selittämätön tapaus (minusta ja miehestä ei mitään syytä lapsettomuuteen koskaan löytynyt) ja ilmeisesti munasoluissa ei mitään vikaa tosiaan ole, sillä hedelmöityshoidot onnistuivat suht helposti.

 

Minusta ei olisi siihen mitenkään... ajattelisin, että jos lapsia joskus minun lahjasoluillani syntyy, ne olisivat osa minua.

Saattaahan ne tulla sitten täysi-ikäistyttyään tekemään tuttavuutta?

Uskoisin, että ympäristöllä myös merkittävä vaikutus, enkä jaksa uskoa, että pelkät sukusolut riittäisivät siihen, että alkioista kehittyisi toisten hoivissa samoja kuin meidän perheessä eläen.

 

Saattaahan ne tulla sitten täysi-ikäistyttyään tekemään tuttavuutta?

Sekin vielä.
En koe, että tämä olisi minun juttuni. Adoptiolapsena en halua irrallisia ihmisiä lisää maailmaan.

 

En missään nimessä luovuttaisi, ei juurikaan kiinnosta ottaa ylimääräisiä hormoneja.Eikä juuri muutenkaan kiinnosta koko asia. Estettä ei sinänsä olisi.

Ja kieltämättä, minuakin "ahdistaisi" ajatus, että on olemassa se mahdollisuus, että oma lapseni vahingossa pariutuisi sisarpuolensa kanssa.

 

Mä ajattelin ennen etten voisi luovuttaa munasolujani, että ne olis jotenkin osa mua.
Vuosien mittaan ajatukset on hieman kypsyneet ja muuttuneet ja nykyään ajattelen, että miksei joku voisi mun munasolujani saada. Ainoa asia mikä nykyään mietityttää on se, että lapsi voi halutessaan 18 vuotiaana tulla tervehtimään, en välttämättä haluaisi tällaista yllätys vbierailua, mutta siihen olisi kai sopeuduttuva jos luovuttajaksi lähtisi.
Enkä kyllä oikeastaan tiedä olisiko lähisuvun(oma sairaushistoria esteenä, mutta sehän selviäisi kysymällä. ehkä vielä joku päivä otan sen asiakseni

 

Toivoin ap teille hartaasti omaa pientä nyyttiä :heart:

Olen luovuttanut kaksi kertaa, vielä kolmannen kerran luovutan sitten kun se on jotenkin mahdollista (imetän + pitkä matka klinikalle). Varmasti teillä on kivinen tie takana, sitä soisi jotenkin helpottavansa toisten kulkua hieman.

 

Aloin miettiä tätä tarkemmin.

Huolisitko munasolun naiselta, joka on alle 160 cm pitkä, jolla on mantelinmuotoiset silmät (eli vinohkot), tarkkaavaisuushäiriö ja high-functioning autism?

jos multa kysyttäisiin niin en huolisi.. joku lapsen kipeä vois huoliakkin mutta... jos noi periytyy lapselle(tarkkaavaisuushäiriö ym) niin en ite ottais riskiä!

nimittäin mulla on 1tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi ja elämä ei kyllä ole mitenkään helppoa, en siis voi kellekkään suositella. mutta toki adhd:n voi saada vaikka lähisuvussa eisitä olisi... mutta mulla on isällä ja sedällä... ja 1 veljellä ja omalla pojalla.. että... vissiin perintötekijöillä hiukan vaikutusta.

 

Saattaahan ne tulla sitten täysi-ikäistyttyään tekemään tuttavuutta?

Uskoisin, että ympäristöllä myös merkittävä vaikutus, enkä jaksa uskoa, että pelkät sukusolut riittäisivät siihen, että alkioista kehittyisi toisten hoivissa samoja kuin meidän perheessä eläen.

itseasiassa mä uskon että geeneillä on enemmän vaikutusta kuin elinympäristöllä. vai saatko sä kasvatettua kissasta koiran?

 

en luovuttaisi koska en en ole valmis pumppamaan itseeni hormooneja, kärsimään mahdollisista sivuvaikutuksista, matkustamaan satoja kilometrejä enkä järjestelemään työasioitani ko asian vuoksi.

Tämä. Olen jo ehkäisyn takia osani ylimääräisistä hormoneista saanut, joten kiitos ei. Yhtään ylimääräisiä hormoneja minuun ei pumpata. Jos soluja voisi luovuttaa samalla tyylillä kuin verta (=ilman etukäteisvalmisteluja puolen tunnin polikäynnillä tms) niin mikä ettei. Mutta ei nykysysteemillä.

 

Olen harkinnut ja luovuttaisinkin mutta en kelpaa luovuttajaksi.