[QUOTE="vieras";26770386]Nojoo, tuollaisia tilanteita sattuu, ei se tee kenestäkään huonoa äitiä. Mutta todettakoon myös että monesti ne pahat katseet ja silmien pyörittelyt on ihan meidän omassa päässä, kun pelätään että kauhee kun muut nyt tuomitsee mut tässä huonoksi äidiksi ja lapsen kauhukakaraksi eikä tää lapsikaan nyt millään lopeta ja apuaaa.....
Jotkut harmi kyllä menee ihan paniikkiin kun lapsi järjestää kohtauksen hankalassa paikassa, ja fiksut lapset saa siitä oikein pontta purjeisiin.... eli sit vaan pysyy tyynenä itse ja silti johdonmukaisena eikä anna periksi sille huudolle tms.
Näin yksi päivä vastaavan tilanteen, lapsi vaan oli jo isompi, ehkä joku 3-4v. Vinkus siinä jotain karkkia kassalla ja äiti sanoi että ei nyt osteta. Lapsi sai kovat huutoraivarit, mutta äiti ei ollut moksiskaan, jatkoi vaan tavaroiden lataamista hihnalle, maksoi ostokset ja pakkas, kun toinen roikkus lahkeessa ja rääkys. Äiti vaan totesi uudestaan moneen kertaan rauhallisesti että me emme nyt osta mitään karkkia, joten kiukuttelu ei auta ja tuolla käytöksellä ei saa mitään karkkia tms.. Ainakin minusta tämäkin on ihan riittävää puuttumista, kun ei siitä tilanteesta pois pääse. Eikä kumminkaan oltu missään raflassa, missä se huutaminen pitkittyessä häiritsee vähän eri tavalla muita ihmisiä...[/QUOTE]
Joo kyllä äitiys on erittäin tehokas tapa syyllistyä.
Tuossa kertomassasi tilanteessa äiti toimi minusta juuri oikein, itse teen samalla tavalla, eikä tuohon tilanteeseen minusta kerrassaan ole toista yhtä järkevää tapaa toimia. Täytyy vaan ajatella että jos joku häiriintyy muutaman minuutin huudosta, se on hänen ongelmansa. Minä en jätä ostoksia kauppaan vaikka lapsi käyttäytyisi miten. Eri asia jos kenkkuilu alkaa jo ennen kauppaan menoa, sitten sitä lykätään.
Pari viikkoa sitten poika käyttäytyi ihan loistavasti kaupassa- otti pikkukärryt ja työnsi niitä nätisti ja säntäilemättä, ja otti haluamiani tavaroita kärriin. Sanoin että mennäänpäs sitten leluosastolle ja valkkaat itsellesi uuden pikkuauton, kun olet noin reipas. Poika oli onnesta soikeana.
Ja sen jälkeen kauppareissut on ainakin suurimmaksi osaksi alkaneet sujua ilman pikkuautojakin. 
Näin yksi päivä vastaavan tilanteen, lapsi vaan oli jo isompi, ehkä joku 3-4v. Vinkus siinä jotain karkkia kassalla ja äiti sanoi että ei nyt osteta. Lapsi sai kovat huutoraivarit, mutta äiti ei ollut moksiskaan, jatkoi vaan tavaroiden lataamista hihnalle, maksoi ostokset ja pakkas, kun toinen roikkus lahkeessa ja rääkys. Äiti vaan totesi uudestaan moneen kertaan rauhallisesti että me emme nyt osta mitään karkkia, joten kiukuttelu ei auta ja tuolla käytöksellä ei saa mitään karkkia tms.. Ainakin minusta tämäkin on ihan riittävää puuttumista, kun ei siitä tilanteesta pois pääse. Eikä kumminkaan oltu missään raflassa, missä se huutaminen pitkittyessä häiritsee vähän eri tavalla muita ihmisiä...[/QUOTE]
Joo kyllä äitiys on erittäin tehokas tapa syyllistyä.
Tuossa kertomassasi tilanteessa äiti toimi minusta juuri oikein, itse teen samalla tavalla, eikä tuohon tilanteeseen minusta kerrassaan ole toista yhtä järkevää tapaa toimia. Täytyy vaan ajatella että jos joku häiriintyy muutaman minuutin huudosta, se on hänen ongelmansa. Minä en jätä ostoksia kauppaan vaikka lapsi käyttäytyisi miten. Eri asia jos kenkkuilu alkaa jo ennen kauppaan menoa, sitten sitä lykätään.
Pari viikkoa sitten poika käyttäytyi ihan loistavasti kaupassa- otti pikkukärryt ja työnsi niitä nätisti ja säntäilemättä, ja otti haluamiani tavaroita kärriin. Sanoin että mennäänpäs sitten leluosastolle ja valkkaat itsellesi uuden pikkuauton, kun olet noin reipas. Poika oli onnesta soikeana.