R
random vierailija
Vieras
Mikä ihmeen äititauti joitain vaivaa? Jos menee huomauttamaan vaikkapa ruokapaikassa jo melkein tunnin karjuneen lapsen äidille, että tuo on aika ikävää, saa päälleen sellaisen haukun, ettei tosikaan. Ladellaan täyslaidallinen sitä itseään, mennään henkilökohtaisuuksiin, tullaan vielä siihen vieraan ihmisen pöytään tulkuttamaan.
Meneekö se teistä oikein, että aina pitäisi mennä lasten ehdoilla ja heidän käytöksensä on aina ok? Nyky-yhteiskunnassa näin tuntuu olevan, mikä näkyy mm. koulu- ja opiskelumaailmassa. Ammattinikin puolesta näen nykysuuntauksen valitettavan usein.
Toisaalta tuo toissapäiväinen tilanne oli jokseenkin huvittava, koska tämä äiti ei hallinnut minkäänlaisia käytössääntöjä, melkein tärisi siinä huutaessaan, kun taas itse lähinnä jatkoin syömistä ja vastailin yksisanaisesti. No, sellaiset oli lapset kuin oli äitikin...valitettavasti.
Minulla itselläni ei ole lapsia ja vaikka semisti olisikin ollut jonkinlaista vauvakuumetta, tulen näissä tilanteissa toisiin aatoksiin. Ihan lähipiirissä, mm. siskoilla, on lapsia ja heidän kanssaan ei päästetä tuollaisia tilanteita edes syntymään. Aina on joukossa joku, joka voi lähteä kiukuttelevan lapsen kanssa pois. Ei kotiin leikkimään, vaan vaikkapoa kuivin suin autoon istumaan muiden herkutellessa. Kyllä siitä oppii kovempikalloinenkin. Ja jos joku huomauttaisi käytöksestä, en alkaisi herranjumala sättimään sitä, joka siitä huomautti. Se, mikä äidin mielestä on "normaalia" käytöstä lapselle, voi toiselle olla häiriöksi.
Meneekö se teistä oikein, että aina pitäisi mennä lasten ehdoilla ja heidän käytöksensä on aina ok? Nyky-yhteiskunnassa näin tuntuu olevan, mikä näkyy mm. koulu- ja opiskelumaailmassa. Ammattinikin puolesta näen nykysuuntauksen valitettavan usein.
Toisaalta tuo toissapäiväinen tilanne oli jokseenkin huvittava, koska tämä äiti ei hallinnut minkäänlaisia käytössääntöjä, melkein tärisi siinä huutaessaan, kun taas itse lähinnä jatkoin syömistä ja vastailin yksisanaisesti. No, sellaiset oli lapset kuin oli äitikin...valitettavasti.
Minulla itselläni ei ole lapsia ja vaikka semisti olisikin ollut jonkinlaista vauvakuumetta, tulen näissä tilanteissa toisiin aatoksiin. Ihan lähipiirissä, mm. siskoilla, on lapsia ja heidän kanssaan ei päästetä tuollaisia tilanteita edes syntymään. Aina on joukossa joku, joka voi lähteä kiukuttelevan lapsen kanssa pois. Ei kotiin leikkimään, vaan vaikkapoa kuivin suin autoon istumaan muiden herkutellessa. Kyllä siitä oppii kovempikalloinenkin. Ja jos joku huomauttaisi käytöksestä, en alkaisi herranjumala sättimään sitä, joka siitä huomautti. Se, mikä äidin mielestä on "normaalia" käytöstä lapselle, voi toiselle olla häiriöksi.