Näin kesällä taas hämmennyn naisten innosta vaihtaa sukunimi häiden jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Akaatti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
no tuota... ei tietenkään :D

Ymmärrän kyllä ajatuksesi, mutta ei sille vaan voi mitään, että tuollainen kysymys siitä heti herää.

Sama ajatus on tullut tässäkin ketjussa esille naisten viesteissä: naiset haluavat olla yhtä miehen ja tämän suvun kanssa, miehille taas yhteys naiseen ja tämän sukuun näyttää olevan jotenkin biologisesti jo yksi hälläväliä-juttu. :D
 
Käytännössä oman sukunimen pitäminen ei ainakaan ole aiheuttanut hankaluuksia. Joulukortit ovat tulleet perillä ja ollaan oltu iloisia niistä luki niissä mikä nimi tahansa. Virallisissa yhteyksissä siinä on usein rasti kohdassa "äiti" ja oma nimi perässä. Ja mun äänihuuleni eivät liikaa kulu siitä, että sanon: "Olen Tiia Muhonen, Milja Leinosen äiti".

Vanhemmassa sukupolvessa tämä on aiheuttanut närää, mutta ajat ja tavat muuttuvat. Miten ne periAATTEET ja arvot elävät elleivät toteudu arjessa? Minun olisi turha sanoa kannattavani tasa-arvoa, jos se ei käytännössä näkyisi mitenkään. Häissä kyllä isänä "luovutti" ts. saattoi minut mieheni luo alttarille, mikä se jo herätti lievää nikottelua.
 
[QUOTE="Vieras";26769191]Mutta tottahan se on. Teit jotain, mitä miehesi ei olisi tehnyt.[/QUOTE]

mistä sinä tiedät mitä mieheni olisi halunnut tehdä tai ei olisi halunut tehdä ? miksi oletus ei voisi olla, että minä justiinan voimalla naisherneet nenässä jyräsin miehen tahdon ja halun vaihtaa sukunimeään ?
:D
mutta oikeasti ; miksi ihmeessä vääntää ongelmaksi jokin asia, kun se ei oikeasti ole sellainen ? :)
 
Ymmärrän kyllä ajatuksesi, mutta ei sille vaan voi mitään, että tuollainen kysymys siitä heti herää.

Sama ajatus on tullut tässäkin ketjussa esille naisten viesteissä: naiset haluavat olla yhtä miehen ja tämän suvun kanssa, miehille taas yhteys naiseen ja tämän sukuun näyttää olevan jotenkin biologisesti jo yksi hälläväliä-juttu. :D

naiset ja miehet ovat erilaisia - naiselle se nimi voi olla tärkeämpi kuin miehelle.
mutta ei siitä voi vetää sellaista johtopäätöstä, että miehelle yhteys olisi "hälläväliä"-linjaa.
mun miehelle esim on tärkeeä, että lapset ovat hänen nimellään .mulle taas tuo asia on aikalailla yksi ja sama. en silti ajattele, että yhteys lapsiini olisi jotenkin heikompi tai vähäisempi :)
 
naiset ja miehet ovat erilaisia - naiselle se nimi voi olla tärkeämpi kuin miehelle.
mutta ei siitä voi vetää sellaista johtopäätöstä, että miehelle yhteys olisi "hälläväliä"-linjaa.
mun miehelle esim on tärkeeä, että lapset ovat hänen nimellään .mulle taas tuo asia on aikalailla yksi ja sama. en silti ajattele, että yhteys lapsiini olisi jotenkin heikompi tai vähäisempi :)

Minusta miehet ja naiset eivät ole biologisesti sillä tavalla erilaisia, että kysymys sukunimestä olisi miehille jotenkin geneettisesti jo eri asia kuin naisille.

Ja miehetkin ovat luojan kiitos keskenään erilaisia ihan niin kuin naisetkin. Minun mieheni ei halunnut tai vaatinut minun vaihtavan sukunimeä, enkä minä halunnut sitä tehdä. Ehkä minun mieheni ei sitten ole miehekäs?
 
Minusta miehet ja naiset eivät ole biologisesti sillä tavalla erilaisia, että kysymys sukunimestä olisi miehille jotenkin geneettisesti jo eri asia kuin naisille.

Ja miehetkin ovat luojan kiitos keskenään erilaisia ihan niin kuin naisetkin. Minun mieheni ei halunnut tai vaatinut minun vaihtavan sukunimeä, enkä minä halunnut sitä tehdä. Ehkä minun mieheni ei sitten ole miehekäs?

hmm. en tarkoittanut biologista erilaisuutta tuolla erilaisuudella. ennemminkin liputin ( ja liputan ) sitä erilaisuutta, että mies ja nainen on ajatusmaailmaltaan joillakin ( monillakin ? ) tavoilla erilaisia. ehkä se johtuu kulttuurista, kasvatuksesta jne.
leikkisät sanonnat "tippaleipä" ja "putkiaivot" - niissä piilee totuudensiemen.

tottakai jokainen ymmärtää ja tajuaa ( tai no palstalla ollaan ,ei voi olla varma :D ), että kaikki me olemme yksilöitä ja kahta samanlaista ei ole.ei miestä, ei naista. mutta jotta me voitas keskustella edes jollakin tasolla, on varmaan pakko vähänkin niputtaa ja yleistää tiettyjä asioita, eikö vain :)

ja sun miehesi miehekkyydestä en tiedä kun en tunne. mutta ei munkaan mies ole mua pakottanut tekemään tai olemaan tekemättä nimenvaihtoa ( kun helposti voisin kuvitella nyt, että riviesi välissä niin oletat ? ).
 
Mua jotenkin ärsyttää suunnattomasti nykyajan tapa, että kaikesta pitää tehdä ongelma. Asiat jotka on ollut käytössä ja toimineet hyvin, vuosikymmeniä, pitää muuttaa vain sen takia että pitää olla niin tasa-arvoista ja plaaplaaplaa...
Asiat joilla ei ole niin suurta merkitystä, että se oikeasti sortaisi ketään tai hankaloittaisi kenenkään elämää.
Miksei vaan voi hyväksyä asioita? Mitä pahaa siinä on että, mies, edes nimellisesti, on perheen pää?
Onko nykyajan naiset niin epävarmoja, että pakko pönkittää omaa egoaan tyylillä " minähän en mieheni nimeä ota, minähän en " kuulu" kenellekään, minä ole minä..."
 
Miksi miehiltä yritetään viedä kaikki keinot, joilla heidät voi yhdistää jälkeläisiinsä. Ainut keino miehen " julkisesti tunnustaa" lapsensa, on antaa tälle oma sukunimensä.
Mun miehelle ainakin on tärkeetä, että lapset ovat hänen nimellään. Joten näin tehtiin, kun menimme naimisiin otin mieheni nimen koska halusimme, että meidät " yhdistetään" perheeksi, myös sillä nimellä.
 
[QUOTE="Vieras";26769606]Miksi miehiltä yritetään viedä kaikki keinot, joilla heidät voi yhdistää jälkeläisiinsä. Ainut keino miehen " julkisesti tunnustaa" lapsensa, on antaa tälle oma sukunimensä.
Mun miehelle ainakin on tärkeetä, että lapset ovat hänen nimellään. Joten näin tehtiin, kun menimme naimisiin otin mieheni nimen koska halusimme, että meidät " yhdistetään" perheeksi, myös sillä nimellä.[/QUOTE]

Miten lie isät tuntevat yhteenkuuluvuutta jälkeläisiinsä niissä maissa, joissa nimi periytyy matrilineaarisesti eikä asiassa ole mitään epäselvää... Yhden äidin lapsilla voi olla useampi eri isä, mutta kaikkien lasten sukunimi on sen vanhemman, joka tiedetään aina varmasti: Äidin. Varsin loogista :) Mies, joka tahtoo liittyä naiseen, ottaa naisen sukunimen tai pitää omansa, mutta jälkeläiset seuraavat nimen osalta äitiään.
 
Öh... niin?

Tuo WP-artikkeli käsitteli näemmä termiä yleisesti (suomalaista perinnettä?), joka luonnollisesti on eri juttu kuin ainutlaatuinen Islantilainen nimeämistapa.

Tuo kertomani pohjaa ihan Islannissa opittuun (ko. kulttuuria käsittelevä kurssi yliopistolla), ja muistini kanssa olen epävarma lähinnä yksityiskohdista. :)

Niin, jossain tuossa aiemmin mietiskeltiin sitä, että mitä jos ei ole isää. Silloin voisi teoriassa soveltaa kohtaa "Matronyymiä on yleisesti käytössä vain silloin, kun patronyymiä eli isännimeä ei käytetä (esimerkiksi avioliiton ulkopuolisen raskauden vuoksi)."

En sitten tiedä, onko Islannissa tällaista tapaa.
 
Miten lie isät tuntevat yhteenkuuluvuutta jälkeläisiinsä niissä maissa, joissa nimi periytyy matrilineaarisesti eikä asiassa ole mitään epäselvää... Yhden äidin lapsilla voi olla useampi eri isä, mutta kaikkien lasten sukunimi on sen vanhemman, joka tiedetään aina varmasti: Äidin. Varsin loogista :) Mies, joka tahtoo liittyä naiseen, ottaa naisen sukunimen tai pitää omansa, mutta jälkeläiset seuraavat nimen osalta äitiään.

Nii, no siellä sellainen tapa, täällä kuitenkin tapana ollut, että lapset saavat isänsä sukunimen.
 
[QUOTE="Vieras";26769831]Nii, no siellä sellainen tapa, täällä kuitenkin tapana ollut, että lapset saavat isänsä sukunimen.[/QUOTE]

Tapa on suhteellisen uusi ja vain muutos on maailmassa pysyvää... Loogisempaa olisi, että sukunimi periytyisi tavan mukaan äidiltä.

Minulla on ollut hyvin tärkeää, että lapseni tulevat osaksi minun sukuani ja mies on myös halunnut sen tehdä. Oli sukunimensä vaihdettuaan yhtä jännittyneen iloinen kuin ilmeisen moni nainenkin naimisiin mentyään ja sukunimen vaihdettuaan. Kuitenkin moni on olettanut mieheni olevan tohvelisankari sen perusteella, että on ottanut vainonsa nimen :D Miksi juuri kenellekään ei tule mieleen, että vaimo olisi nyrkin ja hellan välissä elävä alistettu vässykkä, kun on ottanut miehensä sukunimen?
Moni täSsäKin ketjussa on maininnut, ettei sukunimen säilyttäminen ollut itselle mitenkään erityisen tärkeä asia. Onko äärettömän vaikeaa uskoa, ettei se olisi sitä miehelle?
 
Jopa tämä keskustelu on venynyt, ilmisesti sukunimellä on kovin erilainen merkitys eri ihmisille. Minulle se on vain liite etunimeni perässä, ihan yhtälailla sen perässä voisi olla järjestysnumero, jos ihmiset olisi kätevä erotella toisistaan siten.
Identiteettiäni tai tasa-arvo"tilaani" ei sukunimin horjuteta tai rakenneta.
 
Tapa on suhteellisen uusi ja vain muutos on maailmassa pysyvää... Loogisempaa olisi, että sukunimi periytyisi tavan mukaan äidiltä.

Minulla on ollut hyvin tärkeää, että lapseni tulevat osaksi minun sukuani ja mies on myös halunnut sen tehdä. Oli sukunimensä vaihdettuaan yhtä jännittyneen iloinen kuin ilmeisen moni nainenkin naimisiin mentyään ja sukunimen vaihdettuaan. Kuitenkin moni on olettanut mieheni olevan tohvelisankari sen perusteella, että on ottanut vainonsa nimen :D Miksi juuri kenellekään ei tule mieleen, että vaimo olisi nyrkin ja hellan välissä elävä alistettu vässykkä, kun on ottanut miehensä sukunimen?
Moni täSsäKin ketjussa on maininnut, ettei sukunimen säilyttäminen ollut itselle mitenkään erityisen tärkeä asia. Onko äärettömän vaikeaa uskoa, ettei se olisi sitä miehelle?

Niinhän se oli, sitä en kiellä, mutta kun näin ei ole.

En mä pidä miestä mitenkään vässykkänä, jos nimensä haluaa vaihtaa. Ainut mitä tässä yritän sanoa, on se kuinka ärsyttävää on, että nykyään on ihmisiä, joiden vaan periaatteen vuoksi pitää saada tehdä kaikesta niin tasa-arvoista.
Haen tässä takaa sitä, että miksi nämä uuditusta kannattavat, kokevat niin tärkeäksi nollata perinteet? Tai halventaa perinteitä noudattavat ihmiset, jotenkin alistuviksi?
Eikö se nyt pitäisi kaikille olla ihan sama? Joku putäämperinteistä, eikä koe niiden noudattamista, etenkään näin mitättömässä asiassa, omaa arvoaan alentavaksi.
 
[QUOTE="Tuikku";26769758]Niin, jossain tuossa aiemmin mietiskeltiin sitä, että mitä jos ei ole isää. Silloin voisi teoriassa soveltaa kohtaa "Matronyymiä on yleisesti käytössä vain silloin, kun patronyymiä eli isännimeä ei käytetä (esimerkiksi avioliiton ulkopuolisen raskauden vuoksi)."

En sitten tiedä, onko Islannissa tällaista tapaa.[/QUOTE]

No mut juuri siihen kysymykseenhän (=pohdintaan) mä alunperin vastasin. :D

(Että aiemmin ei ollut mutta nyt on kyllä jo hyvän aikaa ollut.)
 
[QUOTE="Vieras";26769569]Mua jotenkin ärsyttää suunnattomasti nykyajan tapa, että kaikesta pitää tehdä ongelma. Asiat jotka on ollut käytössä ja toimineet hyvin, vuosikymmeniä, pitää muuttaa vain sen takia että pitää olla niin tasa-arvoista ja plaaplaaplaa...[/QUOTE]

Mutta miksi ei? Jos se "toimiva käytäntö" ei tunnu tasa-arvoiselta tai jos se selvästi kumpuaa epätasa-arvoisista käytännöistä, niin miksi ei muuttaisi? Mitä pahaa siinä yleensäkään on, että asioita halutaan muuttaa? Huonoin mahdollinen argumentti milloin millekin asialle on muuten se, että "niin on aina ennenkin ollut".

[QUOTE="Vieras";26769569]Asiat joilla ei ole niin suurta merkitystä, että se oikeasti sortaisi ketään tai hankaloittaisi kenenkään elämää.[/QUOTE]

Jos sukunimiasia on kerran ihan yhdentekevä, niin silloinhan sen pitäisi olla ihan sama, kenen nimi otetaan - joten yhtä hyvin voitaisiin ottaa naisen nimi.

[QUOTE="Vieras";26769569]Miksei vaan voi hyväksyä asioita? Mitä pahaa siinä on että, mies, edes nimellisesti, on perheen pää?[/QUOTE]

Koska se ei vastaa nykyaikaista perhekäsitystä.

[QUOTE="Vieras";26769569]Onko nykyajan naiset niin epävarmoja, että pakko pönkittää omaa egoaan tyylillä " minähän en mieheni nimeä ota, minähän en " kuulu" kenellekään, minä ole minä..."[/QUOTE]

Ovatko miehet epävarmoja, oman egon pönkittäjiä pitäessään oman nimensä?
 
[QUOTE="Vieras";26769606]Miksi miehiltä yritetään viedä kaikki keinot, joilla heidät voi yhdistää jälkeläisiinsä. Ainut keino miehen " julkisesti tunnustaa" lapsensa, on antaa tälle oma sukunimensä.
Mun miehelle ainakin on tärkeetä, että lapset ovat hänen nimellään. Joten näin tehtiin, kun menimme naimisiin otin mieheni nimen koska halusimme, että meidät " yhdistetään" perheeksi, myös sillä nimellä.[/QUOTE]

Sukunimi ei muuten tässä maassa ole mikään erityisen pätevä keino yhdistää vanhempi jälkeläiseen. Mies tunnustaa julkisesti lapsensa olemalla virallisesti tämän isä. Ja sitten taas henkilökohtaisella tasolla olisi toivottavaa, että perheenjäsenyys, isyys, läheisyys, yms. rakentuisivat muille seikoille kuin sukunimen varaan.

Ja jos joku ei kykene tajuamaan isän ja lapsen olevan samaa perhettä erinimisenä, niin kannattaako tällaista vatipäiden järjesjuoksusta edes välittää? Onko suurta väliä, mitä jotkut yhdentekevät ihmiset ajattelevat?
 
[QUOTE="Vieras";26769963]Ainut mitä tässä yritän sanoa, on se kuinka ärsyttävää on, että nykyään on ihmisiä, joiden vaan periaatteen vuoksi pitää saada tehdä kaikesta niin tasa-arvoista.[/QUOTE]

Miksi sukupuolten välinen tasa-arvo on sinusta huono periaate? Suhtaudutko yhtä kielteisesti myös muihin tasa-arvokysymyksiin - monellehan esim. etninen tasa-arvo on tärkeä periaate, ja siksi on haluttu karsia sellaisia käytäntöjä, jotka ovat heijastelleet esimerkiksi "rodullista" eriarvoisuutta.

[QUOTE="Vieras";26769963]Haen tässä takaa sitä, että miksi nämä uuditusta kannattavat, kokevat niin tärkeäksi nollata perinteet?[/QUOTE]

Koska perinteillä ei ole mitään itseisarvoa. Niillä on vain se arvo, jonka ihmiset niille antavat. Ja näille mainitsemillesi "uudistusta kannattaville" kyseiset perinteet eivät ole arvokkaita ja säilyttämisen arvoisia. Perinteitä ja yleistä käytäntöäkin voi tarkastella kriittisesti, niitä voi uudistaa maailman ja ihmisten muuttuessa ja niitä voi analysoida.

Jos alunperin ei olisi ollut uudistusta haluavia ihmisiä, jotka kritisoivat automaattista käytäntöä, jossa naisen oli pakko ottaa miehen nimi, ei oman nimen pitäminen olisi koskaan tullut mahdolliseksi, saati se että koko perhe ottaisi naisen nimen. Eli muutos ei todellakaan tapahdu koskaan, jos kukaan ei ikinä kritisoi mitään eikä avaa suutaan. Ja koska kaikki eivät halua ottaa miehen nimeä, olisi aikamoinen epäkohta, jos heillä ei olisi mahdollisuutta pitää omaa nimeään. Eli kyllä, perinteitä pitää kritisoida, muutoksia pitää vaatia, kaikkea ei tarvitse hyväksyä vain siksi, että "niin on aina ollut" ja "ihan hyvin se toimii" tai "ketä se haittaa" (jotakin voi hyvinkin haitata).
 
Itse tiesin jo hyvin nuorena haluavani eroon omasta sukunimestä, jos mahd. Kyseinen sukunimi siis isältä, johon välit hmm. viileät. Muutenkin sellaista sakkia koko isän puoleinen suku, etten halua nimen kautta itseäni tähän yhdistettävän. Joten aviopuolison nimi kelpaa oikein hyvin :D

Itseasiassa tänä kesänä kaksissa häissä, joissa sulhaset ottaneet morsiammen sukunimen :) Joten ei se minusta niin harvinaiselta tunnu :D
 
Minä olen pitänyt oman sukunimeni ja myös jälkikasvulla on minun sukunimeni. En ikinä vaihtaisi mieheni sukunimeen, sillä minulla on vahva identiteetti omalla (aika harvinaisella) nimelläni.

Minun mielestäni perheemme määrittelee paljon enemmän muut asiat kuin yhteinen sukunimi.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä