K
kiitos!
Vieras
Haluaisin kovasti ottaa itselleni sukunimen jota mun kaukaiset sukulaiset käyttivät joskus 1200-1500-luvulla. Nyt suku on kokonaan sammunut ja sen nimisiä ei väestörekisterin mukaan ole.
LAKI SANOO:
1. "uuden nimen tulisi olla omaan sukuun suoraan kuuluva. Nimen voi valita aina viiden sukupolven takaa, Ketomäki kertoo. Suvun vanhan nimen hakemiseen tarvitsee virkatodistuksen. Selvitykset joutuu hankkimaan itse, hän opastaa."
SE SANOO MYÖS:
2. "Jos oman suvun nimet eivät mieltä ylennä, voi sukunimen keksiä omasta päästä. Ketomäen mukaan luova ratkaisu on myös helppo: sen saamiseksi riittää hakemus maistraattiin."
JA:
3. "Keksityn nimen tulee olla uusi tai ollut poissa käytöstä usean vuosikymmenen ajan."
Mitä noista kolmesta valttikortista käytän kun ilmoitan että haluan ottaa uuden sukunimen? Mulla ei tosiaan ole mitään virkatodistusta niistä sukulaisista ja koska tossa sanotaan että VIISI sukupolvea takaperin niin sitten ne on liian kaukaista sukua
MUTTA voinko sitten sanoa että keksin sen sukunimen omasta päästäni?
Ja koska väestörekisterin mukaan se sukunimi ei ole käytössä niin sehän on vapaata riistaa? :O Miksi kaikki on tehty näin monimutkaiseksi....