Näin kesällä taas hämmennyn naisten innosta vaihtaa sukunimi häiden jälkeen

[Lunatic]

[QUOTE="vieras";26768473]Tunnetteko pareja, joilla on sama sukunimi alkujaankin, kumpikin vaikka niitä Virtasia?[/QUOTE]



Tiedän yhden moisen parin, en kyllä tiedä onko ne naimisissa.

 

["vieras"]

Vaihdoimme molemmat mieheni kanssa sukunimeä. Oma tyttönimeni oli järkyttävä ÄÖ-YÄ yhdistelmä. Halusin jatkaa mummoni harvinaista sukunimeä, joten vaihdoin sen ensin itselleni ja sitten kun olimme menneet naimisiin mies vaihtoi sen itselleen.

 

[evita]

No arvaa mikä homma on kirjoittaa joulukortteja perheille joilla on väh. kaksi eri sukunimeä?

Jos kirjoittaa vain miehen tai naisen nimen niin joku loukkaantuu "ei ollu mulle osoitettu" tai "ei sitten arvosta meidän lapsia" jos lapsilla onkin eri sukunimi.

Paljon helpompaa ja perinteitä kunnioittavaa ottaa miehen sukunimi. En siis ymmärrä näitä femakoita jotka eivät voi ottaa miehen sukunimeä periaatteesta.

Perinteet kunniaan!

Sinäkö oikeasti kasvatat tyttäresi ja poikasi ajattelemaan, että naisten on hyvä kunnioittaa perinteitä ottamalla miehensä sukunimi? Että naisella ei saisi olla periaatetta, jonka mukaan hän saa pitää oman sukunimensä, mutta miehellä sellainen periaate saa olla?

Valitettavasti tuosta ajattelusta puuttuu täydellisesti kaikki logiikka. Eihän sukunimi ole mikään biologisesti määräytyvä asia! Tällä ajattelulla kuitenkin sukunimi pitäisi valita biologiaan perustuvan perinteen mukaan.

Tässä on aika kauan yritetty tapella, jotta miehiä ja naisia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti eikä sukupuolisen jaottelun perusteella asioissa, jotka eivät mitenkään liity biologiaan. Näköjään taistelu ei vielä ole ohi...

 

[fortunate]

Itse en sukunimeäni vaihtaisi ihan jo senkään takia, että se on toinen mun NIMISTÄ enkä mä etunimeänikään vaihtaisi.
Niin ja selvennän vielä, että minua kutsutaan myös pelkällä sukunimellä.
Lisäksi olen sukurakas, kivaa edustaa nimellisestikin sukua, sillä sitä sukuahan kunkin SUKUnimen kantaja edustaa.
Lisäksi lapsellakin on meidän suvun nimi, enkä voisi kuvitella olevani eri niminen kuin lapseni.

Muut vaihdelkoot sukunimiään miten lystää, ei kutita mun persettä.

 

[heihei mutsit]

[QUOTE="trolli";26768144]Miksi omiin henk.koht. ratkaisuihin omassa elämässään pitäisi ottaa mukaan politiikka ja aatteet? Sitäpaitsi, nykyfeminismi on kaukana siitä, mitä minä pidän tasa-arvon kannattamisena.
Eiköhän oikeasti tasa-arvoinen ratkaisu ole yhdistelmänimi. Miehelle ei ole tasa-arvoista että omat lapset eivät saa hänen nimeään. Naiselle ei taas jos lapset eivät saa hänen, joten yhdistelmä on ainoa hyvä kompromissi, ja aitoa tasa-arvoa. Tai sitten kokonaan uuden sukunimen keksiminen perheelle.[/QUOTE]

Ihan tiedoksesi: ei ole mitään "nykyfeminismiä". Nykyfeminismissä on lukuisia suuntauksia (tai koulukuntia), joista toiset ovat toisia kärkkäämpiä.

Valtaosa on silti ihan oikean tasa-arvon kannalla - ne kärkkäimmät vaan ovat usein äänekkäimpiä.

 

[heihei mutsit]

[QUOTE="vieras";26768219]No hyvänen aika, voihan mies tehdä sen valinnan ja osa tekeekin. Yhtälailla tässä voi sitten vierittää "syytä" miesten harteille, miehille kollektiivisesti, kun eivät sankoin joukoin "innostu vaihtamaan nimeään", kuten ap alussa sanoi naisten tekevän. Eihän se ole yksilön vastuulla millaiset valinnan tässä henkilökohtaisessa asiassa muut tekevät.[/QUOTE]

Ihan yhtälaillahan Mörköäiti tässä ymmärtääkseni perää miesten vastuutakin.

 

[Metsäpeikko]

Ja varmaan ymmärrät vielä vähemmän niitä femakoita, jotka ottavat vaimonsa nimen? Kaikki femakot katsos eivät ole naisia.

Eli jos periaatteen vuoksi perhe ei ota miehen nimeä, se on outoa - mutta jos periaatteen vuoksi perhe ottaa miehen nimen, se on ihan ymmärrettävää?

Ei vaan perinteen. Tiettyjä asioita ei mennä sorkkimaan. Sukunimikäytäntö on yksi niistä.

 

[ohho]

[QUOTE="hip";26768290]

Ja sitten tyttönimeni, joka siis on ollut isäni nimi. Mä en ole koskaan tuntenut suurta yhteenkuuluvuutta isäni suvun kanssa, isäni toki on mulle hyvin läheinen ja välit siis kunnossa. Isäni isä sen sijaan on ollut lapsiaan (myös isääni) piinaava alkoholisti, jonka isäni äiti antoi rellestää (ei siis puuttunut lastensa kiusaamiseen) miten tahtoi. Kun isäni oli teini-ikäinen ja töissä samassa paikassa kuin oma isänsä, hän ei koskaan saanut isältään autokyytiä töihin, koska isänsä ei yksinkertaisesti suostunut ottamaan häntä kyytiin. Johtotason henkilö ei kuulemma kuskannut alempiarvoisia. Isäni isä pisti myös kännipäissään isäni veljet tappamaan isäni koiran (joka oli hänelle rakkainta maailmassa), kun isäni oli töissä. Isä kun tuli töistä, niin koiralta oli ammuttu aivot pellolle. Tässä vaan muutamia isääni kohdistuneita iisimpiä juttuja, kyseinen äijä piti koko perhettään pelossa.

Mulle mun tyttönimeni siis jotenkin kulminoituu isoisääni, joka ei koskaan ollut mulle läheinen. En itkenyt hänen kuollessaan ja hänen kuvastaan mulle tulee vaan erilaisia kammottavia ajatuksia mieleen. Niin paljon olen hänen tekemisistään suvulta kuullut.
[/QUOTE]

Eipä mullakaan tossa kohtaa ois ollut mielenkiintoa jatkaa isän suvun nimeä. Ymmärrän hyvin ratkaisusi jo pelkästään tuolta pohjalta.

 

[heihei mutsit]

[QUOTE="vieras";26768403]Entä jos ei ole isää? Siis tunnustettua isää? Saivartelen, tiedän, mutta kiinnostuin tästä [/QUOTE]

Muistaakseni aiemmin oli käytössä muutamia isän suhteen ns. neutraaleja "patronyymejä", jotka saattoivat olla kuvailevia (esim. käännettynä "kulkijanpoika", "muukalaisentytär" tai "ulkomaalaisenpoika").

Nyttemmin on muistaakseni jo pitkään voinut antaa lapselle myös äidin nimestä muodostetun matronyymin - Islantihan on varhainen tasa-arvomaa.

Tuo perinne on kyllä erikoisuudessaan kiinnostava (vaikka pohjimmiltaan patriarkaalinen sekin). Ei vain taitaisi toimia melkein missään muualla: Islannissa on etenkin vielä tovi sitten ollut niin vähän asukkaita, että he ovat oikeasti lähes tunteneet toisensa jokainen.

 

[heihei mutsit]

Ei vaan perinteen. Tiettyjä asioita ei mennä sorkkimaan. Sukunimikäytäntö on yksi niistä.

No mutta silloinhan se sukunimikysymys ja -perinne juuri on sulle tiukasti _periaatteen_ asia. Eikö?

Että tämä periaate hyvä, tämä periaate huono.

 

["vieras"]

Ei vaan perinteen. Tiettyjä asioita ei mennä sorkkimaan. Sukunimikäytäntö on yksi niistä.

Perinteisintä olisi kyllä vaihtaa sukunimeä aina torpan ja tilan mukaan, esim. Matti Rekonen menee naimisiin talollisen Rauni Keski-Kikkelin kanssa ja muuttaa Raunin tiluksille tulee Matista Keski-Kikkeli. Tai jos he muuttavat yhdessä Mäkisen tilasta lohkottuun torppaan tulee heistä Matti ja Rauni Ranta-Mäkinen tms. riippuen, mikä kuvaa lohkotun tilan ominaisuutta.

 

[evita]

Ei vaan perinteen. Tiettyjä asioita ei mennä sorkkimaan. Sukunimikäytäntö on yksi niistä.

Tuossa ylempänä yritinkin jo kysyä sinulta perusteluja biologian käytölle sukunimikäytännön legitimoijana, mutta et ole vastannut.

Tästä tulee mieleen, että perinteellä perustellaan myös joissakin maissa sitä, että tyttöjen ei pidä käydä koulua. Esim. talebanit ovat tätä mieltä.

Onko sinulla mielessäsi muita biologisen sukupuolen perusteella määräytyviä perinteitä kuin sukunimi, joita pitäisi Suomessa noudattaa?

Itse ymmärrän oikein hyvin esim. sen, että imettämistä pidetään naisten oikeutena ihan vain sen takia, että se on biologisesti mahdollista vain naisille. Mutta sitä en ymmärrä, että biologiaan mitenkään liittymättömiä asioita perustellaan biologialla.

 

[J-Annika]

Hmm. Syntyessä mulla oli isäni sukunimi, jonka vaihdoin reilu kymmenen vuotta sitten äitini sukunimeen (en ole ollut missään tekemisissä isäni kanssa) näin minulla oli sama sukunimi kuin suvullani. Naimisiin mentäessä mietittiin kauan mitä tehdään, mies olisi ottanut minun sukunimeni mutta olisi ollut sitten saman niminen kuin enoni.. Yhdistelmänimi olisi ollut liikaa (2 nen loppuista) ja päädyin siihen että otan mieheni että koko perheellä olisi sama nimi. Nyt olen miettinyt että pitäisikö sittenkin vaihtaa takaisin omaan sukunimeeni.. Vaikka aikalailla samanlaisia nää on..

 

[Scarlett O Harava]

[QUOTE="xXx";26767945]
Itse asiassa kokisin hankalana asiana lasten suhteen olla eri nimellä, esim kaikki viralliset asioinnit kuten neuvola, pk yms. Huomattavasti helpompi hoitaa asioita kun on itsekin samalla nimellä, ei tarvi toistella että niin siis olen sen ja sen äiti...[/QUOTE]

Tätä mä en kyllä oikeen ymmärrä perusteluna. En mä oo ainakaa ikinä kokenu mitenkää vaikiaksi sitä, että mulla ja likalla on eri sukunimet. Mutta saahan tuostaki asiasta vaikian jos siitä tekee sellaasen...

Joku tuolla kirjootti, että typerää jos perheenjäsenillä eri sukunimet. No mun mielestä typerää sanoa tuollaasta typeräksi. Vaikka meillä on likan kans eri sukunimet niin ei me olla yhtää sen vähemmän perhe ku ne joilla sama sukunimi. Ei meidän elämä ja perheen yhteenkuuluvuus on sukunimistä kiinni.

JOS mä joskus menisin naimisiin, niin vois olla että pitääsin oman sukunimen koska se on ollu mulla jo 33 vuotta tähän mennes. Mitä sitä enää täs vaihees muuttamaan.

 

["Tuikku"]

Muistaakseni aiemmin oli käytössä muutamia isän suhteen ns. neutraaleja "patronyymejä", jotka saattoivat olla kuvailevia (esim. käännettynä "kulkijanpoika", "muukalaisentytär" tai "ulkomaalaisenpoika").

Nyttemmin on muistaakseni jo pitkään voinut antaa lapselle myös äidin nimestä muodostetun matronyymin - Islantihan on varhainen tasa-arvomaa.

Tuo perinne on kyllä erikoisuudessaan kiinnostava (vaikka pohjimmiltaan patriarkaalinen sekin). Ei vain taitaisi toimia melkein missään muualla: Islannissa on etenkin vielä tovi sitten ollut niin vähän asukkaita, että he ovat oikeasti lähes tunteneet toisensa jokainen.

Wikipedia sanoo näin:

Matronyymi on asiakirjassa (tai esimerkiksi sukuselvityksessä) esiintyvä ilmaus, jolla ilmoitetaan, kenen äidin poika tai tytär etunimeltä mainittu henkilö on. Matronyymi on tavallaan etunimen attribuutti, tarkentava lisämäärite. Matronyymiä on yleisesti käytössä vain silloin, kun patronyymiä eli isännimeä ei käytetä (esimerkiksi avioliiton ulkopuolisen raskauden vuoksi).

 

[Kdkff]

Mun sukunimen haltijoita suomessa 8 kpl, silti aion ottaa miehen sukunimen, vaikka se on nen loppuinen tavis

 

[heihei mutsit]

[QUOTE="Tuikku";26769028]Wikipedia sanoo näin:

Matronyymi on asiakirjassa (tai esimerkiksi sukuselvityksessä) esiintyvä ilmaus, jolla ilmoitetaan, kenen äidin poika tai tytär etunimeltä mainittu henkilö on. Matronyymi on tavallaan etunimen attribuutti, tarkentava lisämäärite. Matronyymiä on yleisesti käytössä vain silloin, kun patronyymiä eli isännimeä ei käytetä (esimerkiksi avioliiton ulkopuolisen raskauden vuoksi).[/QUOTE]

Öh... niin?

Tuo WP-artikkeli käsitteli näemmä termiä yleisesti (suomalaista perinnettä?), joka luonnollisesti on eri juttu kuin ainutlaatuinen Islantilainen nimeämistapa.

Tuo kertomani pohjaa ihan Islannissa opittuun (ko. kulttuuria käsittelevä kurssi yliopistolla), ja muistini kanssa olen epävarma lähinnä yksityiskohdista.

 

["Vieras"]

Mun sukunimen haltijoita suomessa 8 kpl, silti aion ottaa miehen sukunimen, vaikka se on nen loppuinen tavis

Niin sen kuuluukin olla, koska naisen täytyy antaa suhteessa aina enemmän itsestään. Nainen melkein poikkeuksetta rakastaa enemmän. Miehet eivät yleensä edes halua naimisiin, mutta menevät, koska ketään muutakaan naista ei ole yhtä helpolla saatavissa. Ja mitä nöyrempi nainen, sen parempi. Miehen nimen ottaminen ainakin on yksi tälläisen omistussuhteen merkki. Onnea hääparille!

 

[endie2]

JOS mä joskus menisin naimisiin, niin vois olla että pitääsin oman sukunimen koska se on ollu mulla jo 33 vuotta tähän mennes. Mitä sitä enää täs vaihees muuttamaan.

mä olin kolmekymppinen kun menin naimisiin ja ällöä ja lässyä ,mutta tahdoin sen miehen nimen siksikin, että halusin vielä enempi jotenkin "limittyä" ja "linkittyä" häneen.
ja me oltiin oltu jo vuosia kyllä yhdessä ennen naimisiinmenoa et ei sinällään alkuhuumasta ollut kyse
*lukekaa tämä nyt vaaleanpunaisten lasien läpi,niin ymmärrätte *

 

["Pöh"]

Vaihdoin naimisiin mennessäni sukunimeni miehen sukunimeen, koska omani kirjoitettiin joka ikisessä paikassa väärin ja sitä sai olla aina korjaamassa. Se ärsytti, joten ihan mielelläni vaihdoin nimeä sellaiseen jota kukaan ei taatusti kirjoita väärin, eli siis sellainen ihan tavis -nen loppuva nimi nykyään ja hyvä näin.

 

[evita]

mä olin kolmekymppinen kun menin naimisiin ja ällöä ja lässyä ,mutta tahdoin sen miehen nimen siksikin, että halusin vielä enempi jotenkin "limittyä" ja "linkittyä" häneen.
ja me oltiin oltu jo vuosia kyllä yhdessä ennen naimisiinmenoa et ei sinällään alkuhuumasta ollut kyse
*lukekaa tämä nyt vaaleanpunaisten lasien läpi,niin ymmärrätte *

Eikö miehellä ollut vastaavaa halua limittyä ja linkittyä sinuun? =)

 

[ertgr]

Lukematta aloitusviestiä enempää vastaan omalta kohdaltani että mieheni otti minun sukunimen vaikka omansa on äärimmäisen harvinainen.
Minä olin jo 18-vuotiaana omaksunut oman nimeni käytön enkä osannut kuvitellakaan sopeutuvani muuhun nimeen. Mieheni taas on kärsinyt harvinaisen nimensä aiheuttamista ongelmista ja toisaalta ei ole koskaan kokenut kuuluvansa omaan sukuunsa joten valinta oli helppo koska halusimme yhyeisen sukunimen koko perheelle.

Pappi muuten sanoi jo silloin 13v. sitten että ei ole vihkinyt yhtään paria joka olisi ottanut vaimon nimen!

 

["Vieras"]

mä olin kolmekymppinen kun menin naimisiin ja ällöä ja lässyä ,mutta tahdoin sen miehen nimen siksikin, että halusin vielä enempi jotenkin "limittyä" ja "linkittyä" häneen.
ja me oltiin oltu jo vuosia kyllä yhdessä ennen naimisiinmenoa et ei sinällään alkuhuumasta ollut kyse
*lukekaa tämä nyt vaaleanpunaisten lasien läpi,niin ymmärrätte *

Oih tosi ihanaa. Jos ei mieti sitä, että miehesi ei ilmeisesti tuntenut sinua kohtaan samoin, koska ei halunnut limittyä kanssasi ottamalla sinun sukunimeä.

 

[endie2]

Eikö miehellä ollut vastaavaa halua limittyä ja linkittyä sinuun? =)

no tuota... ei tietenkään

 

[endie2]

[QUOTE="Vieras";26769155]Oih tosi ihanaa. Jos ei mieti sitä, että miehesi ei ilmeisesti tuntenut sinua kohtaan samoin, koska ei halunnut limittyä kanssasi ottamalla sinun sukunimeä.[/QUOTE]

toki voit(te) kääntää sen näinkin ja saivarrella.ei se minua haittaa