Haluatko kysyä romaneista tai romanikulttuurista?

  • Viestiketjun aloittaja Romaninainen...
  • Ensimmäinen viesti
Romaninainen...
Miksi romaninaiset ovat valkolaisia kohtaan ylimielisiä? katsovat nenänvartta pitkin? ja teillähän oli romanikielessä valkolaisille joku oma nimi.. en nyt kyl enää muista.
Eikö ole niin, että syömiset menee "vanhuusjärjestyksessä" eli vanhimmat ja miehet syö ensin, ja sitten vasta naiset ja lapset ja iän mukaan. Eli nuorin joutuu kaikista kauiten odottaa ruokaansa? ja portaissa myös vanhin menee ensin ja nuorin vikana?
Monen kohdalla se ylimielisyys on sellaista ulkokuorta. Pitää jotenkin esiintyä ylimielisenä, vaikkei olisikaan. Ja jotkut vain on sellaisia; ylimielisiä ja olevinaan muka muita parempia. Onneksi moni silti osaa olla tavallinen ja käyttäytyä kuten toisia ihmisiä kohtaan kuuluu.

Niin, onhan meillä valkolaisille muutamakin nimitys. "Kaajeista" kun puhutaan, niin se nimitys tarkoittaa valkolaisia yleensäkin. Jos sanotaan kaajo (puhekielessä yleensä kaavo), puhutaan valkolaismiehestä. Kaajista tai kääjistä kun puhutaan, tarkoitetaan valkolaisnaista. Enempikin on. Ei nuo mitään huonoja sanoja ole, kertovat vaan toiselle osapuolelle sen, onko se, kenestä puhutaan, romani vaiko ei.

Yleensä vanhemmat, ihan pienet lapset, ja miehet syö ensin. Se on yleensä nuoriso, joka odottaa ruokaansa pisimpään - tai siis nuoret naiset/tytöt :)

Niin ja portaissa mennään sillä tavalla, että vanhin on aina ylimpänä. Eli jos mennään portaita alas, nuoremmat ja naiset menevät ensin. Jos mennään portaita ylös, vanhin ja miehet menevät ensin, nuoremmat naispuoliset sitten. Pienet lapset voivat mennä miten tahtovat, kun he ovat tavallaan näiden asioiden ulkopuolella.
 
  • Tykkää
Reactions: lapsilaalaa
romano
Olisit laittanut hänet työntämään ostoskärryjä tai kantamaan koria, kun kerran päätti seuralaiseksi ryhtyä.
mullekkin on näin käyny menin kovaa vauhtia kärryn kans toiselle käytävälle ja vahdille kiire perään ni sit käännyin ympäri ja tulin vastaan hymyilin leveästi ja sanoin päivää kohteliaasti, meni vartija punaseksi
 
Romaninainen...
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;26656368:
Vaikka kieli ja kulttuuri kiinnostaakin kovasti, niin musta tuntuisi vähän oudolta lähteä opettelemaan romanikieltä, koska minussa ei kuitenkaan kamalan vahvana romaniveri virtaa. Jotain aika kaukaista sukua on kyllä.

Miten romani määritellään? Onko teillä samanlaiset määritelmät kuin esim. saamelaisilla?

Kiitos tästä ketjusta. Tällaisia tarvittaisiin enemmänkin.
En tiedä, millaiset määritelmät saamelaisilla on, joten tuohon en osaa sanoa juuta enkä jaata :)

Mutta mustalaisuuden kriteerit vaihtelevat vähän sen mukaan, kuka ne määrittelee.

Esimerkiksi jonkun mielestä mustalainen on, mikäli molemmat vanhemmat ovat mustalaisia. Tai jonka toinen vanhempi on mustalainen. Joidenkin mielestä lapset ovat sitä samaa, mitä isä on, joten jos isä on mustalainen, niin lapsikin täten on. Jonkun mielestä poikalapset ovat sitä samaa mitä isäkin ja tyttölapset taas sitä mitä äitikin riippumatta siitä, edustaako toinen vanhempi valtaväestöä vai romaniväestöä. Joku laskee mustalaiseksi ihmisen, jonka toinen vanhempi on puoliromani ja toinen valkolainen. Joku taas ajattelee, että ne, jotka romanikulttuurissa elävät, ovat romaneja.

Tämä on siis aika monimutkainen juttu, kuten huomaat.
 
"Vieras"
Ystävälläni on neljä lasta ja hän aina sanoi et kotona saa käydä suihkussa ja vessassa kunhan ei ole vieraita.
Ei halunnut ajaa lapsiaan mieron tielle sen takia ettei kotonaan saa käydä vessassa.
Onhan se koti niille teineillekin.
 
  • Tykkää
Reactions: lapsilaalaa
"vieras"
mullekkin on näin käyny menin kovaa vauhtia kärryn kans toiselle käytävälle ja vahdille kiire perään ni sit käännyin ympäri ja tulin vastaan hymyilin leveästi ja sanoin päivää kohteliaasti, meni vartija punaseksi
No ei varmasti mennyt punaiseksi tai nolostunut. Nuo nyt on niin perinteisiä mustalaisten mukahauskoja-myyjien nolausyrityksiä, ne on jo NIIN nähty.
Jos vartija on päivää kauemmin töissä ollut, niin tietää jo nuo ja kyllä niissä pokka pitää.
 
Romaninainen...
Uskovatko romanit vapaaseen kasvatukseen? Silloin kun olen romanilasten kanssa ollut tekemisissä, niin minusta he ovat vaikuttaneet täysin villeiltä. Tekevät mitä huvittaa eikä yksikään aikuinen koskaan kiellä heitä.
Riippuu ihan henkilöstä.

Paljolti tähdätään siihen, että lapset on onnellisia. Monta kertaa käy sitten niin, että kuri ja rajat unohtuvat. Ei hennota kieltää lapsia, ettei niille tule paha mieli, vaan halutaan pitää lapset tyytyväisinä.

Mun lapsuudenkodissa oli kyllä kuri ja rajat, ja itsekään en vapaasta kasvatuksesta perusta.
 
Romaninainen...
Onko sinulla valkolaisia ystävinä? Miten suhtaudut jos esim. naapuri moikkaa tai kyselee kuulumisia - otatko sen kyttäämisenä ja vittuiluna? Keski-Suomessa ei yleensä romanit moikkaile naapureita ja valkolaisten mielestä romanit naapureina ovat epämiellyttäviä... Minusta olisi mukavaa, kunhan riitoja tai kahnauksia ei syntyisi (esim. naapureiden tai romanisukujen kesken). Olen harkinnut Jyväskylässä muuttavani Pupuhuhtaan, mutta kaikki pelottelevat sen maineesta "mustalaiset ampuu sut pimeällä kadulla". Oletko itse Jyväskylästä ja mitä mieltä olet? Onko tuollainen vaara tosi?

Ammattiopistossa opiskelen ja siellä luokallani oli yksi romani. Aivan ihastuttava ja luotettava, ensimmäinen romanikontakti ikinä. Juoruttiin päivät ja shoppailtiin illat. Mutta sitten tyttö muutti toiselle paikkakunnalle ja meni naimisiin.
Mulla on paljonkin valkolaisia ystävinä, ihan lapsesta saakka osa ollut ja näihin päiviin saakka säilynyt... :) En minä tervehtimistä tai kuulumisten kyselyä kyttäämisenä tai vittuiluna ota, yleensä ne sellaiset kyllä tunnistaa niihin törmätessään... :p

En ole Jyväskylästä, miehen pari sukulaista kyllä asuu siellä. Sillä Pupuhuhdalla on kyllä aika railakas maine, mutta minusta tuollaiset puheet on pahasti liioiteltuja. Taloyhtiö kannattaa varmaan valita tarkkaan, luultavasti Pupuhuhdassa - kuten muissakin paikoissa - on ne levottomammat talonsa ja rappunsa... ja asuuhan siellä Pupuhuhdassa käsittääkseni ihan tavallisiakin ihmisiä, eli ei pelkästään niitä hurjimpia tapauksia jotka aina vedetään ensimmäisenä keskusteluihin mukaan :) Miksi kukaan ampuisi sinua? Hulluja on tietysti monen sorttisia ja nykyään saa kyllä pitää varansa kun ei tiedä, milloin jollakin napsahtaa päässä, mutta tosiaan.. kyllä kaukaa haetulta tuntuu.
 
[QUOTE="Vieras";26656582]Ystävälläni on neljä lasta ja hän aina sanoi et kotona saa käydä suihkussa ja vessassa kunhan ei ole vieraita.
Ei halunnut ajaa lapsiaan mieron tielle sen takia ettei kotonaan saa käydä vessassa.
Onhan se koti niille teineillekin.[/QUOTE]

Juu, näissä asioissa on näkemyseroja... paikkakunnittain ja kodeittainkin. En tiedä, miten itse tulen toimimaan siinä vaiheessa, kun omat lapset on teinejä.
 
[QUOTE="VIERAS";26657465]Miks ne teidän puserot on ihan ylikoristeltuja?[/QUOTE]

Niitä muuten kutsutaan röijyiksi, siis jos tarkoitat perinteiseen romanivaatetukseen kuuluvaa "puseroa".

Koristeellisempia kankaita on ruvettu käyttämään sitä mukaa, kun elintaso on noussut. Ne kankaat tulee ulkomailta, esim. Turkista, Dubaista, Kiinasta, jne., kuten niiden ulkonäöstä varmaan voi päätelläkin.

Pitsit on osa koristelua, mutta samalla ne myös peittää enemmän. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jne :)
 
Uskovatko romanit vapaaseen kasvatukseen? Silloin kun olen romanilasten kanssa ollut tekemisissä, niin minusta he ovat vaikuttaneet täysin villeiltä. Tekevät mitä huvittaa eikä yksikään aikuinen koskaan kiellä heitä.
Paras ikinä saamani lastenkasvatusohje tuli vanhemmalta romanimieheltä: ei lapsia saa liikaa kieltää, nehän sairastuu, lapset on vapaita. :D
 
  • Tykkää
Reactions: lapsilaalaa
Paras ikinä saamani lastenkasvatusohje tuli vanhemmalta romanimieheltä: ei lapsia saa liikaa kieltää, nehän sairastuu, lapset on vapaita. :D
Ma sain myos samanlaisen neuvon.
Jos lasten ja nuorten jokaiseen kysymykseen vanhenpien vastaus on EI niin myoskin , kun teini-ikainen tytto kysyy sulta , jos han vois nukkua poikakaverinsa kanssa ja vastaus on Ei, se on vain yksi Ei muiden Eiden joukossa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26657893]Mustalaisillahan ei ole seksitauteja koskaan, miten teillä, ajeletko vittusi ja annatko kaikille mustalaismiehille hjos ne haluaa? Siis persettä..[/QUOTE]

Tuoko nyt oli asiallista? ;O
 

Yhteistyössä