Auttakaa mua, en jaksa enää (vauvan kanssa kotona)

Mä pelkään itteäni. Mä rakastan mun 5kk vauvaani, mutta en jaksa olla sen kanssa. Hän nukkuu huonosti päivisin ja öisin herää myös monta kertaa syömään. Mä olen ihan poikki. Päivällä haluaisin olla edes hetken rauhassa koneella, mutta sitten herää taas ja alkaa kitinä. Mikään ei käy. Ei ole nälkä, ei halua olla sylissä, ei halua olla lattialla... Tutti ei kelpaa, ei mitään. Mä suutuin sille äsken, nappasin sen aika kovin syliini ja huusin, että ole nyt hiljaa ja se kävi itkemään. Satutinko mä sitä?? Vai säikähtikö se?? En mä halua satuttaa sitä, en tietenkään. Mä rakastan sitä enemmän kuin mitään. Meillä on ollut yhtä sairaskertomusta tää koko 5kk ja on ollut rankkaa. Välillä on ollut viikon terveenä ja sillon on mennyt paremmin. Mies auttaa aina kun voi, mutta on päivät töissä. Itekin olen ollut kohta 2 viikkoa kipeänä enkä ole saanut nukuttua vauvan sairauden ja yöheräämisten takia. Haluaisin vain olla hetken yksin. Mä pelkään, että satutanko mä mun vauvaa? Yleensä päivisin jaksan sitä ihan hyvin, mutta nyt se herääkin jo kitisemällä ja jatkaa ja jatkaa sitä... Koko ajan pelkään, että kohta taas se herää. En mä muuten varmaan haluaisi olla rauhassa, mutta kun sitä aikaa ei vain ole. Ei riittävästi. Mä en jaksa. Mitä mun kannattaisi tehdä? Auttakaa mua.

 

Ota yhteyttä neuvolaan ja pyydä perhetyöntekijää.

 

Joo, neuvolasta voi toki kysyä apua ja tukea.

Mutte sellainen kysymys täytyy kyllä nyt esittää, että miksi mies ei iltaisin ja viikonloppuisin hoida lastaan niin, että saisit olla rauhassa itseksesi? Vai miten hän sitten "auttaa aina kun voi", jos et ole saanut olla yksin ollenkaan tai hän ei ole esim. viikonloppuna hoitanut öitä niin, että saisit levätä?

 

Mikä se perhetyöntekijä on? Voiko ne sitten ottaa multa lapsen pois jos vaikutan siltä, etten jaksa sitä hoitaa?

 

Joo, jostain on pakko saada hoitoapua, harva nainen ihan yksin vauvan hoitaa aina, varsinkin jos on sairauksia puolin ja toisin. Kannattaa pyytää apua ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Onko sukulaisia tai ystäviä, jotka hoitaisi vaikka päiväunien ajan silloin tällöin, kävisi vaikka vaunulenkillä jossain? Meillä on ainakin nuo mummot sitä sorttia, että lapsia hoitaessa samalla siinä siivoavat keittiönkin ja laittavat ruokaa. Oletteko te miehen kanssa ihan yksin? Ja eikö mies saa panostettua enemmän viikonloppuna niin että saat kunnolla lepoa?

Jos muuten ei apua irtoa niin kannattaa tosiaan kysyä neuvolasta.

 

Minullakin on ollut noita tunteita, ei tosin jatkuvasti mutta silloin tällöin. Voisiko miehesi ottaa vähän lomaa, edes päivän? Lähde iltaisin ja viikonloppuisin pois kotoa yksin ja arkisin kävelyille ja kerhoihin vauvan kanssa. Tai sovi miehesi kanssa vaikka että iltaisin tunnin ajan vaikka makkari on vain sinun käytössä, ota torkut ja lue lehteä. Voimia, vauvat osaa olla aika haastavia! Niin ja ota vauva viereesi nukkumaan, siitä on ollut meillä apua!

 

[QUOTE="väsynyt";25856736]Mikä se perhetyöntekijä on? Voiko ne sitten ottaa multa lapsen pois jos vaikutan siltä, etten jaksa sitä hoitaa?[/QUOTE]

Ei vaan se tulee auttamaan sua arjen kanssa pärjäämisessä, että saat välillä levätä.

 

Ekana kiinnitin huomion tuohon lauseeseen, missä toivot pääseväsi edes hetkeksi rauhassa koneen ääreen.
Hmm. Oletkohan nettiaddikti? Yritä vieroittautua tietokoneesta ja puuhastele jotain lapsesi kanssa yhdessä. Tietty vähän hankalaa touhuilla mitään noin pienen kanssa, mutta mene lattialle makaamaan ja olkaa vain siinä. Tai ota vaavi mahan päälle makailemaan ja katso vaikka teeveetä.

 

[QUOTE="väsynyt";25856736]Mikä se perhetyöntekijä on? Voiko ne sitten ottaa multa lapsen pois jos vaikutan siltä, etten jaksa sitä hoitaa?[/QUOTE]

Ei perhetyöntekijä ota lastasi pois, vaan auttaa, että saat puhua ja auttaa hommaamaan apua. Tarttet nyt hengähdystaukoa eli nukkumista. Pyydä apua neuvolasta ja nopeasti! Kukaan ei auta, jos et pyydä. Älä päästä tilannetta liian pitkälle.

 

Me ollaan aika yksin, sukulaiset asuu kaukana. Miehellä on iltaisinkin ja viikonloppuisin töitä, yrittää panostaa nyt nopeasti, että saataisi asiat tällä paikkakunnalla valmiiksi ja päästäisiin muuttamaan. Vauva nukkuu päivisin kerrallaan korkeintaan 40 minuuttia, ei hänen kanssa oikein uskalla pidemmälle vaunulenkille lähteä. Mulla ei oikeastaan ole ystäviä, jotka osaisivat vauvaa hoitaa täällä. Mieskin on väsynyt, kaipa hänkin haluaisi nukkua viikonloppuna. Ja iltaisin vahtii kyllä lasta, mutta yleensä ovat kotona, niin menen kyllä auttamaan, jos tuntuu, ettei kitinästä tule loppua. Enkä oikein osaa ottaa itselleni aikaa jos ovat kotona ja itsekin olen. Itkettää ihan. En tiedä mitä tekisin.

 

Itse ajattelen näin jälkeenpäin (oma lapseni on jo 3), että ratkaisevan tärkeä juttu tuossa elämänvaiheessa jaksamisen kannalta oli päivittäinen vaunulenkki. Usein otti aivoon lähteä loskaan tarpomaan enkä totisesti ole mikään reippailijaluonne. Siitä huolimatta uskon, että valo, metsä ja happi piti nuppia jotenkin kasassa. Ja ainakin oma vauvani nukahti vaunuihin helposti. Tämä resepti ei tietenkään sairaana toimi, mutta sitten kun pystyt ja jaksat, niin suosittelen lämpimästi. Voimia sinulle!

 

Ollaan yritetty lenkkeillä, kun ollaan oltu terveitä ja kyllä se ihan hyvää tekee. Mutta vauva tosiaan nukkuu kuin kello sen 40 minuuttia, herää sitten ja alkaa huutaa kun ei viihdy vaunuissa jos ei nuku. Loppumatkan sitten saakin kantaa kotiin. Siksi ei oikein houkuta nuo lenkit pidemmän päälle. Aiemmin nukkui autossa, nyt huutaa sielläkin. Nyt se tosin nukkuu, pitää varmaan käydä kattomassa, että on kunnossa... Kyllä mies yrittää auttaa, mutta olen itse liian kiltti enkä osaa pyytää, vaikka mieli tekisikin. Olen jostain keksinyt, että hyvä äiti hoitaa vauvansa itse ja tätä kun yritän toteuttaa, meinaa nuppi levitä.

 

[QUOTE="väsynyt";25856767]Me ollaan aika yksin, sukulaiset asuu kaukana. Miehellä on iltaisinkin ja viikonloppuisin töitä, yrittää panostaa nyt nopeasti, että saataisi asiat tällä paikkakunnalla valmiiksi ja päästäisiin muuttamaan. Vauva nukkuu päivisin kerrallaan korkeintaan 40 minuuttia, ei hänen kanssa oikein uskalla pidemmälle vaunulenkille lähteä. Mulla ei oikeastaan ole ystäviä, jotka osaisivat vauvaa hoitaa täällä. Mieskin on väsynyt, kaipa hänkin haluaisi nukkua viikonloppuna. Ja iltaisin vahtii kyllä lasta, mutta yleensä ovat kotona, niin menen kyllä auttamaan, jos tuntuu, ettei kitinästä tule loppua. Enkä oikein osaa ottaa itselleni aikaa jos ovat kotona ja itsekin olen. Itkettää ihan. En tiedä mitä tekisin.[/QUOTE]

Jos joku kaveri vaan on, ja suunnilleen täyspäinen, kyllä se hetken aikaa (vaikka pari tuntia) pärjää vauvan kanssa. Ehdit esim. kirjastoon, kahville, uimaan, vaatekauppaan.. mistä nyt tykkäät. Ainakin jos ette ihan korvessa asu

Ja vaunulenkille voi mennä, vaikka vauva sen aikana heräisikin. Kyllä se siellä kärryissä pysyy Ja jos vaatii herätessään rintaa tai vaipanvaihtoa, niin asia hoitoon seuraavassa sopivassa pisteessä ja matka jatkuu Ja juu, saattaa se siellä vaunuissa välillä itkeäkin, mutta ei se haittaa. Ja toinen vinkki, kantoliinassa retkeily voisi olla hyvä vaihtoehto.

Ja sitten se mies enemmän vastuuseen! Sinun ja lapsensa takia saa nyt vähentää niitä ilta- ja viikonlopputöitä ja sillä siisti. Kissa pöydälle ja asia puheeksi. Eiu ole ollenkaan kohtuutonta, että viikonloppuna valvoisi vauvan kanssa _edes sen toisen yön_!! Onhan sillä sitten kuusi muuta yötä viikossa, jolloin ei tarvitse.

Mitä tulee niihin iltoihin: mene ulos. Vaikka vauva kitisisikin. Tai jos olet toisessa huoneessa tekemässä jotain, ÄLÄ KESKEYTÄ JA MENE HÄTIIN. Mies on vauvan isä ja hänen kuuluu opetella olemaan lapsensa kanssa ja tyynnyttelmään häntä. Alkuun voi olla hankalaa jos ei sitä ole joutunut tekemään, mutta siihen eivät hajoa isä eikä vauva.

Ja jos isä ei tähän suostu, niin sitten on astetta vakavamman keskustelun paikka.

 

Itselläni oli esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi äärimmäisen rankka, en hakenut apua, kukaan ei huomannut tai ainakaan sanonut mitään käytöksestäni tai mistään. Olin väsynyt, kiukkuinen, vauva oli kokoajan tiellä, niin ihmisuhteiden kuin oman ajan.Toisaalta vihasin sitä että se tuli "pilaamaan" elämäni, toisaalta rakastin..ehkä velvollisuuden tunnosta, koska tottakai olin tietoinen että äitinä minun pitää lastani rakastaa. Synnytyksen jälkeen tuntui kuin minulle olisi annettu mukaan nyytti jota piti rakastaa, Koskaan lapsi ei ole tuntunut omalta.

Olin monesti väsyneenä kovakourainen, jätin huomiotta, huusin..vaikka eihän se pieni ihminen voinut tietää miksi olin vihainen.

Sen vaan kerron että lähes kuusivuotta myöhemmin, ongelmat ovat lapsen kanssa läsnä, en edelleenkään osaa häntä rakastaa oikein, välillä tuntuu etten jaksa silmissäni, koen huonoa omaa tuntoa jos ei tehdä asioita yhdessä.. eihän ketään voi pakottaa rakastamaan... on todella ristiriitainen olo tästä lapsesta.. :/

Hänellä on kova huomion tarve, on äänekkäämpi ja ilmiömaisen sosiaalinen, liiankin. On käynyt toimintaterapiass, ollaan pyöritetty läpi sossut ja perheneuvolat... Eihän niistä ole apua, kun tiedän että vika on minussa. En vai rakasta lasta niinkuin pitäisi...

Koitan saada sanotuksi sen että olen katkeran karvaasti kokenut sen rakkauden puutteen, joka aiheutti ongelmia vauva vaiheessa ja aiheuttaa tänäkin päivänä.

En tiedä menikö synnytys pieleen, se että olin alusta asti nuori yksinhuoltaja ,en pyytänyt apua.... Mikä meni pieleen...

Muistan vain sen ensimmäisen kotiin meno päivän kun jäin kaksin vauvan kanssa ja mietin missä se rakkaus viipyy... tälläistäkö...tunteetonta tämä on?

Enkä nyt tarkoita ettet sinä rakastaisi lastasi, vaan että vauva aikana oma vointi ja jaksaminen on tärkeää, avun pyytäminen..ajan antaminen lapselle... kaikki löytyy edestä minkä taakseen jättää....

 

Onko vauvasi terve, onko tutkittu mistä jatkuva kitinä johtuu, onko allergioita tai muita vaivoja? Tsemppiä.

 

Ja hei heitä nyt metikköön tuollaiset hyvä äiti -kuvitelmat! Tsemppiä!

Ei maailmassa MISSÄÄN ole sellaista kulttuuria jossa äiti yksin kykkiin neljän seinän sisällä vastuussa vauvasta ja kaikesta eikä kukaan muu tee mitään koska öö. Suomessa näin joskus tapahtuu, mutta s eei ole hyvä eikä tavoittelemisen arvoinen tilanne. Vaikka kaksplussaa lukemalla niin voisi luullakin.

Ja hei mietipä vielä sitä, että millainen sun mielestä on hyvä isä?

 

Onko esim. allergiat tutkittu? Minun itkuinen esikoiseni olikin allerginen lähes kaikelle, luulin ekan lapsen kyseessäollen että vauva-arki vaan on sellaista.. Itki päivisin, itki öisin, mikään ei ollut hyvä. Rassukka..

 

Onko nuo miehen lisätyöt kuinka pakollinen ja kuinka pitkä homma? Vähän hankalassa paikassa nyt ovat. Mutta jos taas paljosta töistä tulee paljon palkkaa, niin palkatkaa vaikka lapsenvahtia välillä? Uskoisin kyllä että voisitte saada perhetyöntekijänkin.

 

Avain on se, ettette jämähdä sinne kotiin! Vaikka susta saattaa tuntua, ettei vauvakahvilat tai avoimet kerhot "ole sun juttu", niin on nekin oikeasti parempi kuin se, että kökitte siellä neljän seinän sisällä kaiket päivät. Eihän sitä kenenkään pää kestä! Ja tuo päivittäinen happihyppely ulkona on toinen hyvä. Tietty sairastelu hankaloittaa kaikkea lähtemistä. Tuo on ihan oikeasti yksi raskaimpia vaiheita, kun on yksi pieni vauva, joka ei vielä oikein liiku, ei leiki, ei puhu ja vielä nukkuukin huonosti. Mulla ei ainakaan ole ollut nyt kahden pienen (2 v ja vauva) kanssa ollenkaan niin rankkaa kuin esikoisen vauva-aikana, tai ainakin rankkuus on ollut tekemisen paljoutta eikä sitä, että pää hajoisi "yksin kotona kaksin".

 

Missä asut?? Uskon että on monia vapaa-ehtoisia auttajia tälläisissä tilanteissa.

 

Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä neuvolaan. Ne kyllä ymmärtää siellä äitien väsymyksen, eivät tietenkään ota sulta vauvaa pois. Eräs ystäväni oli juuri tuollaisilla fiiliksillä ja hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus, häntä helpotti tosi paljon kun otti yhteyttä neuvolaan, ja sai sieltä apua. Ei kannata sinnitellä vaan yksinään jos tuntuu ettei enää jaksa. Nyt vaan rohkeasti puhelin kouraan!

 

Itse olin melkein samassa tilanteessa. Vauvaa en kyllä kovakouraisesti kohdellut. Itse tein niin että laitoin vauvan pinnasänkyyn ja menin vessaan rauhoittumaan. Lapsi ei siitä itkusta mene rikki jos vähäksi aikaa menin vessaan rauhoittumaan.

Tarvitset lepoa. Soita nyt tänään heti neuvolaan. Ne ei sinulta lasta vie. Ei se ole kenenkään etu että heti lapsi huostaan. Eiköhän ne ensiksi anna sinulle apua lapsen hoitoon.

Ilmeisesti olet väsynyt. Syötkö hyvin?

 

Sitten on myös seurakunta josta voi kysyä apua.

 

Ei ole tutkittu vauvan allergioita. Uskoisin, että sairaudesta johtuu tämä, kun välillä on parempiakin kausia kun on terve. Vauvan isä on hänelle hyvä ja rakastava isä. Leikkii vauvan kanssa iltaisin ja nukuttaa ja vaihtaa vaippaa pyydettäessä. Itse en oikein osaa edes antaa toiselle tilaa tehdä vauvan kanssa. Isän kanssaan vauva nauraakin, mun kanssa vähemmin. Harvoin. Miehen työt ovat suhteessa siihen pakollisia, että milloin haluamme muuttaa. Muutto olisi vauvan toisten isovanhempien lähelle. Mä tunnen vaan olevani niin huono ja niin yksin. Mulla on muutenkin huono itsetunto ja pelkään senkin takia lähes kaikkea. Uudet tilanteet on tosi pelottavia, ja olen maailman kömpelöin mommy-talkissa. Kiusaannun kun tapaan muita äitejä, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Mä käyn psykologilla, mutta se on sairaslomalla vielä kuukauden ja on ollut jo kuukauden, joten en ole päässyt käymään sielläkään.

 

Veikkaisin allergiaa teillä. Mene kipinkapin puhumaan lääkärille asiasta (mieluiten yksityiselle, jos on vakuutus). meillläkin kuopus kitisi ekat kaksi vuotta ja taustalla oli allergiaa, astmaa, räkätautia yms..