Oletko "vanhanaikainen"?

Ensin naimisiin, sitten vasta lapset. En ymmärrä heitä jotka juoksevat alttarille tai maistraattiin maha pystyssä viimeisillään(lähipiiri täynnä näitä). Miksei mennä aiemmin naimisiin tai sitten kun lapsi on jo syntynyt? Ja sitten kun ollaan naimisissa niin siinä ollaan sitten sillä idealla ettei heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla laiteta lapsia ja tavaroita jakoon.

Töissä tehdään töitä; työpaikka ei ole mikään seurustelu-kahvin juomis- juorujen vaihto- paikka. Töissä laiskottelevat ihmiset saa mut näkemään punaista. Ja ne työt tehdään kunnolla! Muutenkin sellainen lintsaamis- asenne elämän muillakin osa-alueilla ärsyttää.

Käytöstavat pitää olla, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ja kiroileminen ei sovi kellekään.

Tietyn yksityisyyden ylläpitäminen; työpaikan kahvipöydässä tai bussipysäkillä ei tarvitse kertoa niitä intiimiasioita puolelle kylälle tai kehuskella viime viikonlopun känni/oksennus/paneskelu/tappelu- sessioista.

Ennemmin kulissit kunnossa kuin kaikki asiat reposteltuna ympäri pitäjää.
 
No mun mielestä pariskunnan kuuluu olla naimisissa jos aiotaan hankkia lapsia. Mä en myöskään ymmärrä tota kihloihin menoo ilman aikeitakaan naimisiin menosta. Tosin en tästä koskaan ääneen puhu kellekään, eikä mua nyt oikeestaan ihan liikaa kiinnosta miten muut asiansa järjestää, mutta itse halusin tehdä näin, koska mun mielestä se vaan kuuluu olla niin. Itse arvostan myös pitkää avioliittoa, yhdellä ystävällä on usein tulevaisuudestaan puhuessa tapana sanoa "jos meille tuleekin ero" tai "jos tää ei sitten toimikaan." Hän on kihloissa ja väistämättä mulle tulee mieleen että sen arvot on jotenkin erikoiset.
 
gfgf
Olen vanhanaikanen miesten ja naisten kanssakäymisen suhteen. Sellainen vanhanaikainen herrasmiesmäisyys on viehättävää ja toivottavaa. Kuitenkaan en sitä vaadi, osaan avata oveni ja kantaa kantamukseni itsekin. :)
Olen myös sitä mieltä, että miehen tulisi olla perheen ensisijainen elättäjä ja pitää perheestään huolta johtajan tavoin. Hellästi, mutta itsevarmasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Blue cat ja Koyote
"poks"
Vastaavasti taas mä passaan ihan mielelläni miestäni. Katan sille kahvit ja ruoat nenän eteen, pesen pyykit, siivoan...jne. Mies hoitaa auton, puiden haun, lumityöt. Meillä menee vähän sillee et on miesten ja naisten työt :D
[QUOTE="Piika-äiti";25814521]Marjastan, sienestän, uskon kotiruokaan, kotikasvatukseen ja kotitöihin.
Kuulen esiäitien luiden kolisevan kaukaisilla kalmistoilla kun ostan kaupan pakastealtaasta pullapussin.[/QUOTE]
[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";25814595]Juuri ajattelin lukiessani tuota yhtä ketjua, että taidan olla vanhanaikainen kun ajattelen, että parisuhde on vain kahden ihmisen välinen juttu (ei kolmansia pyöriä, avointa suhdetta jne.) eikä seksiasioista huudella julkisesti vaan ne on jokaisen yksityisiä juttuja. Tuntuu että kuulun niihin harvoihin jotka tänä päivänä näin ajattelee. [/QUOTE]

Peesaan näitä. Itse en aio sortua pettämään, omanapaisuus ja minäminäminä on ärsyttävää. Viis muista, mun on saatava kokea kaikki. Ei käy mulle laatuun.

Käytöstavat opetti mummoni ja että mua inhotti tämän samaisen mummon hautajaisissa, kun serkkuni käyttäytyivät ihan järkyttävän huonosti. Aikuiset ihmiset.

Kaikinpuolinen kohteliaisuus on tarpeen. En pidä öykkäreistä. Jos on annettava vaikka negatiivinen asiakaspalaute, sen voi tehdä nätisti ja asiallisesti, ei kurkku suorana karjuen ja nyrkkiä pöytään lyöden.
 
reliikki
Mitä se ylipäänsä on, että ollaan kihloissa, ja sitten iloitaan uudelleen että toinen kosii? Siis mitä se kihloissa oleminen on, ellei lupaus naimisiinmenosta? Sinänsä mulle on ihan yksi lysti, mitä ihmiset puuhaa, mutta tuo kieltämättä ihmetyttää.
Mä olen vanhanaikainen ainakin siinä, että noudatan, odotan ja kannatan hyviä käytöstapoja, ihan kaikessa ja kaikkien kanssa. Kohteliaisuus, sovitusta kiinni pitäminen, toisten huomioonottaminen, työmoraali jne. Ei tarkoita, etteikö asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä, tai että pitäisi nöyristellä, mutta kaiken voi hoitaa fiksusti, jos haluaa.

Mä olen myös ihan reliikki siinä, että noudatan näitä juttuja myös aivan anonyymisti keskustelupalstoilla
 
Monia samoja juttuja, kihlat, käytöstavat, vanhempien kunnioitus (mutta ei tietenkään mikään sokea palvonta). En myöskään pidä julkisista nuolemisista tai tästä yhteiskunnan yliseksualisoitumisesta. Kotona saa harrastaa mitä haluaa ja kyllä pornolle ja erotiikalle saa olla oma scenensä, mutta ei niitä bikinikuvia, seksimakasiineja ja muita tarvisi silti ihan joka paikkaan tunkea.

Minusta on myös mukavaa jos mies vaikka aukaisee oven tai ottaa kantamukseni tms, mutta en sitä mitenkään vaadi.
 
[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";25814595]Juuri ajattelin lukiessani tuota yhtä ketjua, että taidan olla vanhanaikainen kun ajattelen, että parisuhde on vain kahden ihmisen välinen juttu (ei kolmansia pyöriä, avointa suhdetta jne.) eikä seksiasioista huudella julkisesti vaan ne on jokaisen yksityisiä juttuja. Tuntuu että kuulun niihin harvoihin jotka tänä päivänä näin ajattelee.
[/QUOTE]

Tätä samaa mietin. Mikään ei saisi nykyaikana olla enää "pyhää", vaan olet kaunis, rohkea ja cool vain jos repostelet edistyksellisen avoimella seksielämälläsi.
Pitäähän nyt asioista voida puhua.

Kaikkihan sitä tekee, joo, mutta jotkut asiat saisi jäädä edelleen yksityisiksi.
 
"Vieras"
Joo. Mä olen vanhanaikainen ja ylpeä siitä. Kiva huomata, että on näin paljon muitakin perinteisten arvojen kannattajia. Listaamaan mä en enää ala. Tässä on niitä jo niin paljon lueteltu. Mä olen vanhanaikainen varmaan melkein kaikissa asioissa.
 
"vieras"
En tosiaan taida olla.
Kihloissa kohta 10 vuotta," se maksaa joka jaksaa", mies imuroi/pesee ikkunat/laittaa ruokaa siinä missä minäkin, ketään en viitsi passata.

Peruskäytöstavoista (kiittäminen, anteeksi pyytäminen, silmiin katsominen, teitittely tietyissä tilanteissa, haarukka vasemmassa kädessä syödessä jne.) kiinnipitäminen ei myöskään ole mun mielestä vanhanaikaista vaan kuuluu ihan yleissivistykseen, tai no, pitäisi kuulua!
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
harmailen nyt
Menin kihloihin aikoinaan, mennäkseni naimisiin.
Emme asuneet yhdessä ennen "papin aamenta".
Nyt en ole enää avioliitossa, se päätyi puolison menehtymiseen.
En harrasta ravintola-iltoja äiti ihmisenä, enkä vapaata seksiä ole koskaan pitänyt hyvänä asiana.
 
huomautus
[QUOTE="vieras";25815231]En tosiaan taida olla.
Kihloissa kohta 10 vuotta," se maksaa joka jaksaa", mies imuroi/pesee ikkunat/laittaa ruokaa siinä missä minäkin, ketään en viitsi passata.

Peruskäytöstavoista (kiittäminen, anteeksi pyytäminen, silmiin katsominen, teitittely tietyissä tilanteissa, haarukka vasemmassa kädessä syödessä jne.) kiinnipitäminen ei myöskään ole mun mielestä vanhanaikaista vaan kuuluu ihan yleissivistykseen, tai no, pitäisi kuulua![/QUOTE]

Onko haarukka vasemmassa kädessä peruskäytöstapa? Eikös tuosta ole nykyään luovuttu etiketissä ja vasenkätisetkin pääsevät helpommalla? Itse vasurina ärsyttää tuollaisen asian luokittelu käytöstapoihin, minkäs minä sille voin, että leikkaaminen oikealla kädellä on pirun hankalaa.
 
Onko haarukka vasemmassa kädessä peruskäytöstapa? Eikös tuosta ole nykyään luovuttu etiketissä ja vasenkätisetkin pääsevät helpommalla? Itse vasurina ärsyttää tuollaisen asian luokittelu käytöstapoihin, minkäs minä sille voin, että leikkaaminen oikealla kädellä on pirun hankalaa.
Joo minä en ole kyllä ymmärtänyt näitä tällaisia hienostelujuttuja oikeastaan ollenkaan, eihän nyt ketään loukkaa jos joku pitää haarukkaa ja veistä toisinpäin jos kokee sen helpommaksi niin.

Ja valitettavasti vanhempien kunnioittaminen ja kohteliaisuus eivät tunnu kuuluvan nykypäivään. Nykyään jos näkee kohteliaan lapsen niin sen panee oikein merkille, kun se on niin harvinainen näky :(. Yleisemmin ala-asteikäisiltäkin lentelee jotain "vitun huoraa" aikuisille ohikulkeville ihmisille. On se aika tylyä.

Passaamaan minäkään en ala enkä ymmärrä että kenenkään pitäisi maksaa toisen menoja, mutta sitten taas menneisyydessä on paljon kohteliaita tapoja ja mukavia perinteitä, joita voi kyllä vaalia.
 
"tiipii"
Mä OON silleesti "vanhanaikainen", että:

-onnittelukortti ihan postin kautta on paljon henk.kohtaisempi tapa muistaa ystäviään/läheisiään kuin tekstiviesti

-musta ois ihanaa, että ihmiset menis naimisiin, jos tekevät lapsia tai jos menevät kihloihin

-ekan vastoinkäymisen edessä EI olla eroamassa parisuhteesta

- ei aloitettas uutta suhdetta, jos edellinen on vielä olemassa tai ns."käymistilassa"

-lapsilla pitää olla vanhemmat, jotka ovat siis vanhemmat, eivät kavereita

-lapsilla pitää olla rajat, jotta he voivat kokeilla rajojaan

-aikuisten pitää olla aikuisia lastensa elämässä

-aina ei tarvitse olla kännykkä avoinna/sen tavoitettavissa

-lapsi ei tarvitse kännykkää alle kouluikäisenä

-autetaan kykynsä mukaan läheisiään/tuttujaan/naapureitaan, jos he apua tarvitsevat

Tässäpä nämä ensimmäiset aatokset dinosaurukselta! *avaa sateenvarjon*
 
La Paset
Kyllä minulla on tuolla selkäytimessä kotoa opitut käytöstavat. Kyläreissuille ja juhliin pukeudutaan asiallisesti. Farkuissa ei lähdetä. Pöytätavat/ käytöstavat on hallittava. Olemme opettaneet myös jälkipolvelle namä taidot.
En kannata avoliittoa, mutta kukin saa taablata tyylillään.
Pidän vanhoista huonekaluista, en huolisi kotiini mitään modernia.
 
puolustuspuhe
Ensin naimisiin, sitten vasta lapset. En ymmärrä heitä jotka juoksevat alttarille tai maistraattiin maha pystyssä viimeisillään(lähipiiri täynnä näitä). Miksei mennä aiemmin naimisiin tai sitten kun lapsi on jo syntynyt? Ja sitten kun ollaan naimisissa niin siinä ollaan sitten sillä idealla ettei heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla laiteta lapsia ja tavaroita jakoon.
Me teimme 12 vuotta sitten juuri noin, eli menimme naimisiin, kun odotin esikoistamme yhdeksännellä kuulla. :D Siitä syystä, ettemme halunneet perua häitä. Olimme yli vuotta aiemmin lyöneet lukkoon hääpäivän ja sitä myötä varanneet kirkon ja jatkopaikan.

Mies sitten vienosti kysyi noiden päätösten jälkeen, että eikös vauva nyt voisi tulla jos on tullakseen. Lähipiirissä ihmisten keskimääräinen raskautuminen ehkäisyn poisjättämisen jälkeen kesti noin puoli vuotta. Noh, minä raskauduinkin sitten heti ekasta kierrosta. Me, pappi ja läheisemme olimme sitä mieltä, että pidetään häät, jos yhtenä kappaleena silloin olen. :D Täällä päin kun kaikki pitää varata todella ajoissa juhlia varten. Miehelle oli myös tärkeää se, että meillä kaikilla olisi sama sukunimi vauvan syntyessa (vanhanaikaista :D ).

Menimme naimisiin kesäkuun puolessa välissä, esikoinen syntyi heinäkuun lopulla. Kivaa oli, eikä olla kaduttu.
 
"tiipii"
[QUOTE="tiipii";25815670]Mä OON silleesti "vanhanaikainen", että:

-onnittelukortti ihan postin kautta on paljon henk.kohtaisempi tapa muistaa ystäviään/läheisiään kuin tekstiviesti

-musta ois ihanaa, että ihmiset menis naimisiin, jos tekevät lapsia tai jos menevät kihloihin

-ekan vastoinkäymisen edessä EI olla eroamassa parisuhteesta

- ei aloitettas uutta suhdetta, jos edellinen on vielä olemassa tai ns."käymistilassa"

-lapsilla pitää olla vanhemmat, jotka ovat siis vanhemmat, eivät kavereita

-lapsilla pitää olla rajat, jotta he voivat kokeilla rajojaan

-aikuisten pitää olla aikuisia lastensa elämässä

-aina ei tarvitse olla kännykkä avoinna/sen tavoitettavissa

-lapsi ei tarvitse kännykkää alle kouluikäisenä

-autetaan kykynsä mukaan läheisiään/tuttujaan/naapureitaan, jos he apua tarvitsevat

Tässäpä nämä ensimmäiset aatokset dinosaurukselta! *avaa sateenvarjon*[/QUOTE]

Hups! Mä taas niin paatoksella aloin omiani latelemaan, etten lukenut aiempia viestejä yhtään, joten olen aikas samanlainen monen muun kanssa, kiva<3
 
[QUOTE="tiipii";25815753]Hups! Mä taas niin paatoksella aloin omiani latelemaan, etten lukenut aiempia viestejä yhtään, joten olen aikas samanlainen monen muun kanssa, kiva<3[/QUOTE]

Minä taas huomannut monia kohtia joissa en näemmä olekaan "vanhanaikainen".
:)
 
vier
Ilahdutanpa anekdootilla teitä vanhanaikaisia.

Tänään odottelin bussia Helsingissä ja samalla pysäkillä oli semmoinen ehkä 14v pissa-lasse. Eli siis erittäin trendikäs poikalapsi, oikein semmonen kukonpoika :D

Kun bussi pysähtyi kohdallemme niin ovi sattui lähemmäs poikaa. Mutta tämä jäi odottamaan ja sanoi vielä kohteliaasti minulle että mene vaan ensin. Ai että se oli söpö!
 
Minäkään en ymmärrä että ollaan kihloissa varsinkin jos ei ole koskaan aikomustakaan mennä naimisiin. Itselle kihlaus oli lupaus avioliitosta, ja minulle oli myös itsestäänselvyys että olen naimisissa ennen kuin lapsia edes aletaan suunnittelemaan.
 
Täällä onki tullu vino pino kaikkia juttuja mitä en ite jaksanu alkaa kirjottaa tohon aloitukseen, ja peesaan aikalailla kaikkia niitä. Pistää välillä naurattaan kun ollaan miehen kanssa molemmat vasta 23-vuotiaita ja kumpikin ajattelee asioista todella vanhankansan tavalla. Saman ikäiset kaverimme ovat välillä ihan hämillään kun käyttäydytään niin eritavalla kun "nykyajan nuoret" yleensä ja ollaankin ikätovereidemme mielestä täysiä kalkkiksia. :D Ja kaikki jaksavat ihmetellä sitä että "ompas teillä hyväkäytöksisiä lapsia", nii i...mistähän ne lapset mahtaa mallinsa ottaa... ;)
 
Kihlaus on lupaus avioliitosta.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen sinetti.
Vanhempia ihmisiä teititellään (ja joskus saatan niiaa niksauttaa mummoille).
Hattua ei pidetä sisätiloissa.
Ruuasta kiitetään, anteeksi pyydetään kun siihen on aihetta jne.
Naapureita tervehditään
ja takana tulevalle pidetään ovea auki.
Kassantätiä tai setää tervehditään, sanotaan huomenta taksi- tai vaikka bussikusikuskille aamulla.

Ja tätä rataa. Lisäksi olen seksistä vähän sitä mieltä, että vähempi kumppaneita on parempi.
 
"minä"
*Koulut täytyy käydä
*Ei saa julkisesti kiroilla, huutaa, riehua, piereskellä, syljeskellä tms.
*Muita ihmisiä pitää kunnioittaa
*Kihlaus on lupaus
*Nainen ei saa pukeutua paljastavasti, esim. tissivakoa ei tarvitse esitellä
*Baarissa ravaamista/ravaajia en ymmärrä
*Ei saa juoruta
*Yleiset käytöstavat täytyy osata, kiitos, ole hyvä, ym
*Avataan ovi toisille tarvittaessa
*Kylään viedään tuliaisia
*Oikeinkirjoitus pitää hallita

Ja mitähän vielä..
 
  • Tykkää
Reactions: Blue cat

Yhteistyössä