Katsoin sattumalta, vaikken yleensä koskaan katso tuon tyyppisiä ohjelmia. Kiva oli nähdä tuollainen uskova pari ko. ohjelmassa.
Vähän ehkä epäilytti tuollainen pohja suhteessa että kumpikin tulee syvältä ahdingoista. Elämän suunnittelu voi olla lähtökohtaisesti hankalaa.
Lähipiirissä on samantyyppinen rakkaustarina ja olen kieltämättä ollut vähän skeptinen. Jos on jo ennestään syvässä taloudellisessa ahdingossa elävä yh ja on astumassa avioon työkyvyttömyyseläkkeellä olevan miehen kanssa niin miten se yhtälö sitten toimii oikeasti...
Jotenkin se muutos mitä itsessä tapahtui uskoontulon jälkeen oli siinä että oman itsen arvo nousi siinä määrin etten enää halunnut ajautua samantyyppisiin suhteisiin kuin aiemmin vaan uskalsin ensimmäistä kertaa vaatia parempaa kuin aiemmin.
Huomaan helposti ihmiset, joilla on ollut ongelmia ja ajautuvat uudelleen suhteisiin jotka eivät välttämättä ole taloudellisesti yhtään mahdollisia asetelmia vaan pelkkiä tunteellisia laastariviritelmiä. On toki hienoa että kaksi uskovaa ihmistä löytää toisensa, mutta on niin helppoa niputtaa kaikki automaattisesti Jumalan johdatukseksi.