Miten 50+ isä jaksaa vauvaa?

["vanhan" vaimo]

Meille on eka vauva tulossa ja mieheni on minua paljon vanhempi, nyt 54 v. Vauva on myös miehelleni ensimmäinen lapsi. Minua huolestuttaa hiukan, miten tuon ikäinen mies jaksaa vauvaa ja vauva-arkea? Jaksaako yhtä hyvin kuin nuorempi mies?

Mieheni ei tarvitse paljon unta, joten yöheräämisiä en hänen puolestaan pelkää. Itse tarvisen paljon enemmän unta. Mietinkin, onkohan tulossa jotakin sellaista, johon en osaa etukäteen varautua, joka ei nyt edes tule mieleen?

Tahtoisin kommenteja teiltä, joilla mies on tuon ikäinen, enkä 20-kymppisten arvailuja ja pilkkaa siitä, että mieshän voisi olla isoisä - tiedän sen itsekin

Kiitos!

 

["tiiu"]

No ystävälläni on 50-kymppinen mies eikä hän ainakaan jaksa olla kovin kiinnostunut isä. Vauva-aika vielä menetteli, mutta sen jälkeen on ollut karjumista, hermot eivät kestä lapsen temppuilua. Aikuisseurass aon ihan mukava mies, suorastaan lepposiana aikaisemmin pidin. Mielikuva on kyllä muuttunut; isänä on kamala. Lapsiparkansa.

 

["Minnie"]

Voi olla, että jaksaa paremminkin siinä mielessä, että on nähnyt jo omaa elämää sen verran, ettei ole kiire omiin menoihin ja rientoihin...?

Tai siis luulisin, että motivaatio vauvan hoitamiseen on eri kuin parikymppisellä kossilla.

Tapauskohtaista, tiedän.

 

["eee"]

En tiedä yhtään ja arvailen vaan, mutta jos on 50 vuotta asunut ja elänyt ilman lapsia, niin elämäntapa/-tyyli on kehittynyt varmaankin siihen suuntaan, että ottaa kyllä aikansa sopeutua lapsiperhe-eloon. Mies on varmaankin tähän asti saanut mennä ja tulla miten tykkää, ei ole tarvinnut olla vastuussa muista kuin itsestään. Opettelemista varmasti edessä siis!

Tsemppiä teille!

 

[lohtu]

Ei aki tuonikäisellä miehellä vielä ikä päälle paina noissa vauvan kanssa jaksamisasioissa. Saattaapi olla että osaa ottaa vähän järkevämmin ja rauhallisemmi eteen mahdollisesti tulevat ongelmat. Elä huoli turhaan! Jos mun pitäisi valita kakskymppisen ja viikymmpisen isän välillä , niin ottaisin sen vanhemman

 

["aaaa"]

hmmm... ehkä näette parhaiten sitten, kun vauva syntyy... peruutusta tuskin (ainakaan toivottavasti) enää saatte... joskus käy niin, että vauveli kietoo tuon ikäisen isipapan täysin sormensa ympärille ja toisaalta on varmaan jo elämänkokemustakin sen verran, että osaa suhteuttaa pikku yöheräilyt isompaan mittakaavaan. onnea!

 

["vieras"]

Itse olen "vanhan" isän lapsi. En muista vauva-aikaa luonnollisestikaan, mutta isompana muistan, että isä oli paljon läsnä ja kotona (oli eläkkeellä ) ja se oli kivaa. Toisaalta, isälle piti antaa "rauhaa" ja häntä piti "ymmärtää" enemmän kuin kavereiden "nuoria isiä": isän piti antaa levätä, kun hän halusi ja isä oli läsnä silloin, kun itse jaksoi eikä isää saanut vaivata.

Isä ei myöskään ollut mukana harrastuksissani samoin kuin nuoremmat isät. Toisaalta, meillä oli muutenkin erilaiset kiinnostuksen kohteet.

Eli vanhassa isässä on näin lapsen kannalta hyviä ja huonoja puolia.

 

["vieras"]

Meillä mies oli vähän alle 50, kun vauva tuli. Ei juurikaan osallistu lapsen hoitoon, olettaa sen kuuluvan äidille. Oli kyllä toivottu lapsi, mies oli synnytyksessäkin mukana. Hänellä on muut lapset jo aikuisia.

 

[Mies 51]

Minä en jaksaisi mitenkään. Onneksi ei enää tarvikaan jaksaa.

En osaa sanoa miten vaikuttaa, kun on eka lapsi. Vaikka kuinka ajattelen , niin itse en enää pystyisi antamaan lapselle oikein mitään. Olisin vittuuntunut ja ärsyttävä.

 

["mie"]

Minun mieheni oli hiukan nuorempi, 48 v, kun tuli eka kertaa isäksi (minulla ennestään tuolloin 11 ja 13 v lapset). Joitakin päiviä synnytyksen jälkeen oli todella väsynyt ja kiukkuinenkin. No, synnytys kesti ja kesti, eli yhden yön valvoi ja muutaman tunnin varmaan nukkui välissä, kun taas tuli sairaalaan isompien lasten kanssa katsomaan. Heti kun kotiuduttiin, yhden yön kotona olon jälkeen takaisin sairaalaan keltaisuuden takia, eli takkuinen oli alku. Muutoin tuon jälkeen on jaksanut todella hyvin ja yölläkin heräsi lämmittämään lisämaitoa vauvalle ja muutenkin osallistui vauvan hoitoon eli hyvin on mennyt.

 

[Aliisa.82]

itellä tuli mieleen että ongelmia voi tulla siinä, että miehesi on 50v elänyt itselleen. on koko aikuisiän ollut vastuussa vain itsestään. onko tuossa iässä vaikeampi tottua siihen, että sitä ei teekään enää mitä huvittaa kun huvittaa, kun nuorempana. onko mies mukana lapsen elämässä, osaako jättää ne omat menot ja osaako luopua siitä omasta rauhasta ja vapaudesta? vauva vaatii paljon

 

["Vieras"]

Mun isä oli lähelle 50 kun synnyin. Oli hyvä ja välittävä isä, sairauksia vaan alkoi tulla.

 

["vieras"]

Mun miehen siskolla on 54 vuotias mies, ja toinen lapsi tulossa. Ei se mies ikinä valita ettei jaksaisi, mutta sen kyllä näkee miehestä kuinka väsynyt se välillä on kun siellä käy.

 

["yksi"]

Minä olin 41 ja mies 47 kun ihana poikamme syntyi. Kummallakaan ei ollut lapsia ennestään, eikä mieheni ollut koskaan edes pitänyt vauvaa sylissä. Kaikki on mennyt tosi ihanasti, mies on aivan ihana isä. Hän ei koskaan hermostu lapseen, ottaa lapsen mielellään mukaan kaikkiin askareisiinsa, leikkii ja pelleilee hänen kanssaan ja hoitaa häntä mukisematta silloin kun minä olen iltavuoroissa. Ainoat miinuspuolet ovat olleet se, että minä en saa koskaan nukkua pitkään (mieheni on aivan järkyn aamu-uninen), mutta sen minä arvasin etukäteen ja olin siihen henkisesti varautunut. Toinen on se, että mies ei pysty tekemään montaa asiaa yhtä aikaa eli jos minä olen ilta- tai viikonlopputöissä, koti kaaoksen vallassa kun palaan takaisin. Itse teen koko ajan kotitöitä ja järjestelen samalla kun hoidan poikaa, mutta mies ei kuulemma pysty siihen. Pieniä ongelmia minusta kuitenkin nuo

Ennustaminen on tosi vaikeaa, vaikka tuntisikin ihmisen. Sitten sen vasta näkee. Jokainen perhe on erilainen ja jokaisella on erilaiset systeemit, joissakin isä on täysin passiivinen ja joissakin hoitaa lasta enemmän kuin äiti. Pääasia että arki rullaa, eikä oteta hernettä nenään vaikka kaikki ei omassa perheessä menisi niin kuin "kaikilla muilla".

 

["vieras"]

Mun setäni oli 5-kymppinen, kun vaimonsa kanssa saivat 3 lasta putkeen. Eli siis kolme alle 4 -vuotiasta oli yhtäaikaa. Setä jäi jo esikoisen synnyttyä hoitovapaalle, jota jatkoi kaikkien lasten kanssa. Sanoi sen olleen elämänsä parasta aikaa.

Varmasti hyvin tapauskohtaista, miten jaksaa. Samoin kun nuorempanakin. Mun mies oli 21-vuotias kun esikoinen syntyi, jaksoi paljon paremmin hoitaa vauvaa kun minä (olen 5 vuotta vanhempi ).

 

[TULKINNANVARAINEN]

ystäväpariskunnallamme on pienet lapset ja isä on yli 50v . ei kauheasti jaksa touhuta lasten kanssa vaan pääosa vastuusta on äidillä. lapset ovat hoidossa vaikka isällä vapaat. ei jaksa tehdä päivän touhuja omien lastensa kanssa vaan mielummin keskittyy omiin juttuihinsa

 

["vanhan" vaimo]

...vastauksista. Niitä oli kiva lukea. Miehelläni ei ole juurikaan omia menoja, vaan elämämme on pyörinyt kodin ympärillä jo vuosikausia, kun on eläimiä hoidettavana. Vastuuta siis meillä molemmilla on ollut jo ennestään ja lähteminen muualle on ollut vaikeaa. Toki lapsi on ihan eri juttu. Kauhistutta vaan jo nyt vaikka lapsen teini-ikä, kun mies on sitten jo pelottavan vanha :/

 

["hmm"]

Minkä ikäinen itse olet jos saa kysyä?

 

[ads]

Olisko kannattanut ajatella asiaa, ennenkuin hankkiutui paksuksi vanhalle ukolle?

 

["noo"]

ystäväpariskunnallamme on pienet lapset ja isä on yli 50v . ei kauheasti jaksa touhuta lasten kanssa vaan pääosa vastuusta on äidillä. lapset ovat hoidossa vaikka isällä vapaat. ei jaksa tehdä päivän touhuja omien lastensa kanssa vaan mielummin keskittyy omiin juttuihinsa

Mun mies oli 55 kun saatiin lapsi (miehelle ensimmäinen ja mulle "jo" neljäs). Kyllä hän jakso ja jaksaa touhuta vieläki nyt lapsi on 3.5 v. Ite olin töissä kun lapsi oli 1-2v ja silloin mies oli lapsen kanssa kotona eikä ainakaan jaksamisessa ollut ongelmia.

 

["yksi"]

[QUOTE="noo";25589660]Mun mies oli 55 kun saatiin lapsi (miehelle ensimmäinen ja mulle "jo" neljäs). Kyllä hän jakso ja jaksaa touhuta vieläki nyt lapsi on 3.5 v. Ite olin töissä kun lapsi oli 1-2v ja silloin mies oli lapsen kanssa kotona eikä ainakaan jaksamisessa ollut ongelmia.[/QUOTE]

Tuo on "jaksaminen" varmaan paljolti asennekysymys, ellei sitten satu jo olemaan jotain sairauksia. Minun mieheni pitää pojan kotona vaikka itse on sairauslomalla vaikka flunssan takia. Minäkin teen niin jos jaksan, mutta en ole yhtä sisukas tuossa asiassa. Viimeksi kun minulla oli yrjötauti, mieheni kysyi jääkö poika kotiin. No ei todellakaan jäänyt, kun alkoi yrjöttää heti jos olin pari minuuttia pystyssä! Kaksivuotias olisi ehtinyt purkaa kaikkien kaappien sisällöt lattialle, jos olisi saanut mellastaa koko työpäivän päivän vapaasti.

 

["yksi"]

[QUOTE="vanhan" vaimo;25589605]...vastauksista. Niitä oli kiva lukea. Miehelläni ei ole juurikaan omia menoja, vaan elämämme on pyörinyt kodin ympärillä jo vuosikausia, kun on eläimiä hoidettavana. Vastuuta siis meillä molemmilla on ollut jo ennestään ja lähteminen muualle on ollut vaikeaa. Toki lapsi on ihan eri juttu. Kauhistutta vaan jo nyt vaikka lapsen teini-ikä, kun mies on sitten jo pelottavan vanha :/[/QUOTE]

Minusta se on hyvä lähtökohta perheen perustamiselle, jos molemmat viihtyvät kotona. Minun mieheni oli kuulemma nuorempana enemmän menossa, mutta ei nykyään juurikaan käy harrastuksissa tai iltamenoissa vaan tykkää rakennella kaikenlaista kotona, kunnostaa paikkoja ym. ja poika touhuilee tyytyväisenä mukana. Minäkin olen koti-ihmisiä. Aikaisemmin minulla oli aina jokin kodin ulkopuolinen harrastus, mutta aion palata niihin vasta parin vuoden päästä, nyt elämä on mukavaa tämmöisenään

 

[hipp]

se on ihan isästä itsestään kiinni ei iästä.