Olinko kohtuuton? Suutuin miehen työmatkasta!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Merja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No empä patistaisi miestä ensimmäiseksi työtä vaihtamaan. Siinä nyt yleensä menee kaikki edut jne.

Sitä paitsi aloittajan teksteistä saa sellaisen kuvan, että on ensimmäinen työmatka kyseessä.

Itselleni ei tulisi pieneen mieleenkään kieltää mieheltäni mahdollisuutta työmatkaan. Etenkin jos sillä olisi jotain hyödyllistä merkitystä työn suhteen. En tietenkään väitä, että olisin innosta pinkee sen takia, että mies olisi viikon pois.

Tämä nyt on vain miun näkemys. Mutta olisi erittäin itsekästä, kieltää mieheltä työmatka tai usuttaa työpaikan vaihtoon.
 
[QUOTE="niina";25483011]

En tiedä miehestäsi, mutta oman miehen työpaikalla silloin tällöin pitkiäkin keikkahommia johonkin pidemmälle. Mies kertoi että usein tietyt miehet ilmottautuu vapaaehtoisiksi "kun eivät jaksa hullunmyllyä kotona" ja näin äiti saattaa jäädä useammankin lapsen kanssa yksin kotiin. Reilua?????[/QUOTE]

No ehkä se hullunmylly on just tollasta, että mies joutuu työnsä lisäski tekemään kotonakin kaiken.
 
En tarkoita olla ilkeä, mutta eikö kellekään ole tullut mieleen, että mitä jos tämä mies ei lähdekään TYÖmatkalle, vaan sillä on mielessä jotkut ihan muut jutut... Tiiätte kyllä mitä tarkoitan... Kuulostaa aika rankalta miehen elämä, kun sekä vie että hakee isommat lapset, tuskin hällä on vapaa-aikaa ikinä? Siis sellaista, että sais vaan olla?
 
Jos kelpaa työstä tienatut rahat niin paree kelvata myös työn tuomat velvoitteet. Voittehan te vaihtaa paikkaakin. Mene sinä töihin ja mies tulee kotiin. Se on mahdollista kun vauvanne on 4kk....
 
Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin ap:n reaktion. Meillä 2 erittäin vilkasta poikaa, 2v ja 4v, lisäksi vauva 5kk. Mä olen ihan kuitti kun touhuan näitten kanssa miehen työpäivän ajan, vaikka mitään kovin erikoista ohjelmaa meillä ei olisikaan. Jos mies ilmoittaisi, että lähtee viikoksi jonnekin, saattaisin kyllä hetkellisesti "luhistua" pelkästä ajatuksesta. Sitli toki pärjättäisiin se viikko, ei siinä mitään, mutta olisin kyllä itsekin pikku irtioton tarpeessa sen viikon jälkeen. Jotkut jutut täytyisi käytännön ongelmien vuoksi jättää väliin, esim. lasten jumppa, koska siellä miehen läsnäolo on välttämättömyys. Meillä on miehen kanssa sovittu, että nyt kun lapset on pieniä, hän ei ota ollenkaan vastaan työreissuja. Onneksi hän voi itse valita, lähteekö vai ei. Eli täällä ainakin yksi mamma, joka ymmärtää hyvin ap:n harmistuksen ja reaktion!!
 
Ja sekö on rankkaa kun oikein vie ja hakee lapset???? Sä saat töissä kuitenkin olla omien ajatuksien kanssa, pitää ruokatunnin ja kahvitunnin, ajella matkat ihan yksin! Kotona ja töissä olleena voin ihan rehellisesti sanoa että työssä on HELPOMPAA kuin kotona!!!!
 
vaikka olisikin niin kaikkeen toki kannattaa suostua, varsinkin jos tietää omat kyvyt !
Mutta ilman tarkempia tietoja voi vain spekuloida asiasta. Kaksi ap:n vanhinta lasta on jo aika isoja, siis ei enää mitään peräänkatsottavia. Entä jos mies on halunnut vielä kolmannen ja luvannut, että on ap:n apuna arjen pyörittämisessä? Eihän me tiedetä sitäkään, onko ap:n mies ollut nykyisessä työpaikassaan silloin, kun tätä viimeisintä lasta on alettu edes laittamaan alulle. Entä jos miehellä ei ole silloin vielä ollut työmatkoja eikä työpaikkaa, jossa mitään uralla etenemistä edes olisi mahdollista tapahtua?
 
[QUOTE="niina";25483063]...niin ja jos tämän aloituksen tekijä olisi mies, niin asiasta nousisi järjetön kohu.... niin että KUKA ÄITI JÄTTÄÄ PERHEEN VIIKOKSI ja isästä kehkeytyisi todellinen arjen sankari. Kaikki ymmärtäisi miten rankkaa viikko voi olla ym...ym...ym...

![/QUOTE]

Tätä sukupuolisitonnaisuutta tähän en nyt ymmärrä? Jos kerran perheessä on päätetty, että toinen käy töissä ja toinen hoitaa lapset. Niin eiköhä sitten ole ihan normaalia, että töissä oleva hoitaa työvelvollisuudensa tällä tavalla, kun työnantaja häneltä edellyttää? Ei se tee siitä kotona olevasta puolisosta mitenkään arjen sankaria, olipa hän sitten mies tai nainen.... :D

Mun miehen veljen vaimo on reissutöissä, palasi töihin, kun kolmonen oli 6kk ikäinen. Siinähän mies hoiti lapset ja kotiin, harrastuksineen päivineen, niin vaimon töissäkäynnin kun työmatkojenkin aikana. En ole ikinä osannut kuvitella, että tässä asetelmassa olisi ollut mitään kummallista pelkästä sen takia, et isä oli kotona ja äiti töissä. Se oli heitän ratkaisu, perheensä ja työnsä, hoitivat niinkun olivat sopineet.
 
  • Tykkää
Reactions: Pennie
Kolmas lapsi oli yllätys. Pitikö tämäkin asia ottaa tähän?

Menen nyt keskustelemaan miehen kanssa asiasta kun tulee kotiin. Sisko tulee sunnuntaina. Eiköhän tämä jotenkin tästä lähde sujumaan.
 
[QUOTE="niina";25483196]tarkoitin että miehenä sais erilailla sympatiaa naisilta. Nainen on naiselle susi![/QUOTE]

Ei minulle ole kukaan sympatiaa tarjonnut vaikka parjaan joka viikko ilman miesta, enka kaipaakaan, en ole mikaan marttyyri luonteeltani! Aina kannattaa perhe mitoittaa sellaiseksi etta sen jaksaa yksinaan hoitaa, ikina ei voi luottaa etta mies on siina vierella auttamassa ikuisesti.
 
suurin osa elämästäsi ja lastesi elämästä kustannetaan miehesi palkkapussista.

Meillä sellainen tilanne, että olen äitiyslomalla, mutta siitä huolimatta käteen jäävä osuus on samansuuruinen kuin miehellä ja ekat 3kk se oli jopa isompi. Normaalielämässä tienaan nimittäin huomattavasti miestäni enemmän. Näin ollen maksankin asuntolainan lyhennykset (900-1000e/kk), puhelinlaskun ja netin itse (eikä äitiysloma muuta tilannetta). Mies maksaa sitten yhtiövastikkeen, sähkön jne.

Tähän äitiyslomaan olenkin asennoitunut niin, että vauvan hoito on mun työtä silloin kun mies on töissä. En tee kotitöitä enkä mitään muutakaan ellei satu huvittamaan. Sitten kun mies tulee töistä, kotityöt ja vauvan hoito jaetaan tasan.

Jos mies palkallaan elättäisi mutkin, tekisin todennäköisesti myös enemmän kotitöitä ja olisin ehkä vielä enemmän vauvan kanssa myös miehen työpäivän jälkeen.

Tässä tilanteessa vetäisin kyllä todella ison herneen nenään, jos mies yhtäkkiä ilmottaisi lähtevänsä viikoksi jonnekkin ulkomaille (onneksi hänen työnsä ei ole kuitenkaan sellainen).

Mutta jos miehesi työllään elättää sinutkin, on turha valittaa siitä että hän tekee töitä.
 
Meillä mies joutui selkäleikkaukseen kun lapset olivat 2 v ja 3 v. Ennen sitä valvoin miehen kanssa 2 vkoa hänen kovien kipujensa takia. Leikkauksen jälkeen parin kuukauden ajan pyöritin yksin taloutta ja autoin lisäksi miestä. Elämä yllättää välillä, mutta kaikesta selviää kyllä.
 
no miten sä opit koskaan pärjäämäänkään,jos et edes yritä??mutta voitko sä vastata siihen,että miksi sä tai siskosi ette voi ajaa autolla,jos on lapsia kyydissä?

Jotkut naiset suhtautuvat maailmaan niin, että oma ihmisarvo tulee nimenomaan siitä, mitä saa muut tekemään. Ei voi viedä roskia, ajaa autoa jne. Sinänsä en lähtisi ap:tä asiasta moittimaan, koska kysymys voi olla persoonallisuushäiriön tasoisesta ongelmasta, mutta myös lähinnä perheen kulttuurista: on otettu malli omista vanhemmista. Pidetään siis ihanteellisena sitä, että ei jouduta sitä autoa itse ajamaan, ja miehen suostuminen kuvioon todistaa hänen rakkaudestaan.

Mutta varoitan siitä, mihin tuollaiseen työnjakoon takertuminen johtaa. Joko teistä tulee hauras yhteinäisrusina, jonka maailma pienenee ja jäykistyy, kunnes edessä on kolkko vanhuus. Tai sitten toisena vaihtoehtona mies heittäytyy pakoon, ja ap jää rimpuilemaan pysyvästi lapsilaumansa kanssa ja katkeroituu taakaksi lapsille. Kummassakin tapauksessa oma elämä jää todella kapeaksi ja ahdistuksen täyttämäksi.

Nuo hysteerisyydet voi laittaa kuriin niin että ei päästä niitä ainakaan pahenemaan, ja sitten etsii apua ja laajentaa vähitellen elinpiiriään. Hyväksyy sen, että miehelle yksin vastuuseen jääminen kokonaisuudesta on rankkaa, vaikka muuten työtaakastaan selviäisikin. Etenkin tunne, että vaimo ei pysy hetkeäkään pinnalla kannattelematta, syö miehen ehkä nopeastikin.

Ei ole varmastikaan reilua vaatia tämänsorttiselta ihmiseltä sankariäidin kykyjä, mutta ap tekisi valtavan palveluksen etenkin lapsilleen, jos ottaisi lusikan käteen ja lopettaisi raivokkaan puolustautumisen. Siskon kanssa voisi olla hyvä tosiaan nyt miettiä, miten sitä elinpiiriä pystyisi laajentamaan. Nyt on liian helppo verhoutua pettymykseen kuin huopaan, koska mies osoittaa haluja jotka poikkeavat ap:n omista.

Tottakai tekee kipeää tuossa tilanteessa kenelle tahansa, jos ensimmäinen reissu tulee noin puskan takaa. Pahemmin tottakai suututtaa, jos taustalla on ratkaisematon ristiriita miehen ja naisen näkemysten välillä. Eli sinänsä romahtaminen on ymmärrettävää ja oikeutettua. Mutta ei pidä jäädä lillumaan oikeutuksentunteen varassa loputtomiin. Tunnereaktioiden oikeutus on eri asia kuin ratkaisujen oikeutus. Ja toivottavasti ap ymmärtää olla siskolle sitten asianmukaisen kiitollinen ja valmis hyvittämään vuorollaan. Eikä ala olettaa, että siskon kuuluu voida tulla joka kerta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja osapäiväavuton;25483567:
Jotkut naiset suhtautuvat maailmaan niin, että oma ihmisarvo tulee nimenomaan siitä, mitä saa muut tekemään. Ei voi viedä roskia, ajaa autoa jne. Sinänsä en lähtisi ap:tä asiasta moittimaan, koska kysymys voi olla persoonallisuushäiriön tasoisesta ongelmasta, mutta myös lähinnä perheen kulttuurista: on otettu malli omista vanhemmista. Pidetään siis ihanteellisena sitä, että ei jouduta sitä autoa itse ajamaan, ja miehen suostuminen kuvioon todistaa hänen rakkaudestaan.

Mutta varoitan siitä, mihin tuollaiseen työnjakoon takertuminen johtaa. Joko teistä tulee hauras yhteinäisrusina, jonka maailma pienenee ja jäykistyy, kunnes edessä on kolkko vanhuus. Tai sitten toisena vaihtoehtona mies heittäytyy pakoon, ja ap jää rimpuilemaan pysyvästi lapsilaumansa kanssa ja katkeroituu taakaksi lapsille. Kummassakin tapauksessa oma elämä jää todella kapeaksi ja ahdistuksen täyttämäksi.

Nuo hysteerisyydet voi laittaa kuriin niin että ei päästä niitä ainakaan pahenemaan, ja sitten etsii apua ja laajentaa vähitellen elinpiiriään. Hyväksyy sen, että miehelle yksin vastuuseen jääminen kokonaisuudesta on rankkaa, vaikka muuten työtaakastaan selviäisikin. Etenkin tunne, että vaimo ei pysy hetkeäkään pinnalla kannattelematta, syö miehen ehkä nopeastikin.

Ei ole varmastikaan reilua vaatia tämänsorttiselta ihmiseltä sankariäidin kykyjä, mutta ap tekisi valtavan palveluksen etenkin lapsilleen, jos ottaisi lusikan käteen ja lopettaisi raivokkaan puolustautumisen. Siskon kanssa voisi olla hyvä tosiaan nyt miettiä, miten sitä elinpiiriä pystyisi laajentamaan. Nyt on liian helppo verhoutua pettymykseen kuin huopaan, koska mies osoittaa haluja jotka poikkeavat ap:n omista.

Tottakai tekee kipeää tuossa tilanteessa kenelle tahansa, jos ensimmäinen reissu tulee noin puskan takaa. Pahemmin tottakai suututtaa, jos taustalla on ratkaisematon ristiriita miehen ja naisen näkemysten välillä. Eli sinänsä romahtaminen on ymmärrettävää ja oikeutettua. Mutta ei pidä jäädä lillumaan oikeutuksentunteen varassa loputtomiin. Tunnereaktioiden oikeutus on eri asia kuin ratkaisujen oikeutus. Ja toivottavasti ap ymmärtää olla siskolle sitten asianmukaisen kiitollinen ja valmis hyvittämään vuorollaan. Eikä ala olettaa, että siskon kuuluu voida tulla joka kerta.

Eihän tähän tarvitse googlettaa kun yhtä sanaa - läheisriippuvuus.
 
vaikka olisikin niin kaikkeen toki kannattaa suostua, varsinkin jos tietää omat kyvyt !
Niinpä.

Naisen kannattaisi lapsilukua suunnitellessaan miettiä ennen kaikkea sitä, montako lasta MINÄ haluan ja monenko lapsen kanssa MINÄ jaksan. Mies kun voi vaikka lähteä, tai kuolla, tai tehdä töitä joihin kuuluu työmatkat, ja silloin se on äiti joka lapsia hoitaa.

Avuttomuus on nykyajan kansantauti. Onneksi en ole saanut sitä tartuntaa.
 
  • Tykkää
Reactions: nuusa
Tsemppiä ja halit sulle ap! Kyllä sä pystyt kuule vaikka mihin ja kyllä sua saa harmittaa... tunteisiin on kaikilla oikeus. Ei me kaikki olla samanlaisia persoonia, toiset vaan on arempia, herkempiä, hitaampia ja vähän pohtivampia. Kuten itsekin olen. Sellaisen suorittajapersoonan on valitettavasti hyvin vaikea ymmärtää herkempiä tyyppejä, tälläinen kovempi tyyppi ei osaa asettua toisen asemaan, joka olisi jonkinlaisen ymmärtämisen edellytys. Harmi vaan, että näin epäempaattisiä äitejä on suomessa näinkin paljon kuin tällä palstalla näkyy olevan. Saahan sitä ihmetellä ja olla täysin ymmärtämätön erilaisia persoonia kohtaa, mutta miten asian ilmaisee kertoo kyllä ihmisen empatiakyvystä ja asenteista aika paljon. Hyvin, hyvin kovat asenteet tuntuvat jylläävän, jos ilmaiset pienenkin heikkouden merkin, käydään kiinni kuin hyeenat. Ihmettelen aina miksei mollaamisen sijasta kannusteta ja tsempata.

Mutta yritäpäs iloita siitäkin huolimatta miehesi reissumahdollisuudesta ja ota vastaavasti itsellesi vapaa viikonloppu heti kun mahdollista. Sinäkin tarvitset vaihtelua arjen pyörittämiseen. Halaus, tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle ap. Juttele miehesi kanssa, hän varmaan ymmärtää alkureaktiosi ja toivota hälle oikein mukavaa työreissua. Ja mukavaa viikkoa myös sinulle!
 
Niinpä.

Naisen kannattaisi lapsilukua suunnitellessaan miettiä ennen kaikkea sitä, montako lasta MINÄ haluan ja monenko lapsen kanssa MINÄ jaksan. Mies kun voi vaikka lähteä, tai kuolla, tai tehdä töitä joihin kuuluu työmatkat, ja silloin se on äiti joka lapsia hoitaa.

Avuttomuus on nykyajan kansantauti. Onneksi en ole saanut sitä tartuntaa.
Niinhän sitä pitäisi, mutta kuinka moni kuitenkaan tekee niin? Mä voin ihan suoraan tunnustaa, että mulla ei käynyt mielessäkään, että jäisin esikoisen kanssa yksin jo ennenkuin esikoinen oli edes syntynyt. Nuorena ei tule ajatelleeksi, että toinen yks kaunis päivä vaan ottaa ja kuolla kupsahtaa. Sen jälkeen kyllä olen ollut realisti ja lapsilukumääräni on perustunut vain ja ainoastaan omaan jaksamiseeni. Pitäisihän naimisiin mennessäkin, asuntoa ostaessa, hoitovapaalle jäädessä jne miettiä, mitä sitten tekee, jos ero tulee (avioehdot, omaisuus, velat jne). Mutta kuinka moni miettii?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25483930:
Niinhän sitä pitäisi, mutta kuinka moni kuitenkaan tekee niin? Mä voin ihan suoraan tunnustaa, että mulla ei käynyt mielessäkään, että jäisin esikoisen kanssa yksin jo ennenkuin esikoinen oli edes syntynyt. Nuorena ei tule ajatelleeksi, että toinen yks kaunis päivä vaan ottaa ja kuolla kupsahtaa. Sen jälkeen kyllä olen ollut realisti ja lapsilukumääräni on perustunut vain ja ainoastaan omaan jaksamiseeni. Pitäisihän naimisiin mennessäkin, asuntoa ostaessa, hoitovapaalle jäädessä jne miettiä, mitä sitten tekee, jos ero tulee (avioehdot, omaisuus, velat jne). Mutta kuinka moni miettii?

Muista en tieda, mutta itse mietin kylla noita kaikkia mainitsemiasi asioita, enka silti ole mikaan maailman kaytannollisin ihminen. Sen verran realisti kuitenkin olen, etta minulle ainakin oli selvio etta lapsilukua pitaa miettia OMIEN taloudellisten ja henkisten resurssejen mukaan.
 
No on se olennaista. Eli sä et normaalisti tee juuri mitään ja mies saa työnsä lisäksi hoitaa kotiasiatkin ja kuskaamiset. Ei ihme että haluaa välillä työmatkalle.

Miestä voi kyllä vähän ahdistaakin, kun tietää, että arki tulee olemaan hankalaa. Tuskin sitä lomailuna ottaa. Uskon, että on pelkästään onnellinen siskon avusta ja huokasee helpotuksesta, kun palaa töistä.

Nuo ulkomaankeikat on yleensä hyvin raskaita ja työntäyteisiä + matkustaminen. Ei se mitään lomaa ole.
 

Yhteistyössä