En jaksa enää masentunutta miestäni! Milloin on lupa luovuttaa, kun mikään ei riitä?

  • Viestiketjun aloittaja "harmaa"
  • Ensimmäinen viesti
keskimasentunut
[QUOTE="minnie";25383945]tuota vaikka olisi masentunut,se ei oikeuta siihen että ei millään lailla huomioi puolisoansa!! se että on itsekeskeinen ei ole masennuksen syytä vaan joko luonteenpiirre tai puhdasta välinpitämättömyyttä. Vai väitätkö että masentunut ihminen=idiootti? minä väitän että masentuneella on iha sama ymmärrystaso kuin ei masentuneella(paitsi psykoottinen masennus,mutta siitä ei ollutkaan kyse). Eli vaikka se puoliso ei jaksa tehdä fyysisesti asioita,niin kyllä se jaksaa sanoa kauniin sanan vaimolle/miehelle,halata,pyytää kuuntelemaan ja puhua!

Eli kyllä käsitän olotilan,mutta se ei oikeuta ihan kaikkeen![/QUOTE]

On tuossa jotain perääkin, muttamutta. Kyvyttömyys huomioida puolisoa voi myös sisältää paljon nieltyä kiukkua. Masentuneena minä olen samaan aikaan kirkkaimmillani ja toisaalta vaikeuksissa ymmärtää omia tunteitani, jotka ikään kuin tukkivat ymmärryskanavat ja ovat liian vaarallisina juuttuneet ennakkosensuuriin. On mieheen kohdistuvaa tyytymättömyyttä, jota häpeän tuntea saati ilmaista. Silloin ei ole halua eikä voimia esiintyä myönteisenä, eikä sitten negatiivisenakaan kehtaa, koska itseinho on kova. Ei masentumatonkaan ihminen kiukkuisena kykene kohtelemaan kiukun kohdetta myönteisesti ennen kuin on todella valaistunut persoona.

Itsekeskeisyys ja itseen uppoaminen ovat eri asioita. Tämänhetkisessä masennuksessa en useinkaan kuule kun minulle puhutaan. Pitää tulla nykimään, jos on asiaa. Ei silloin halailla tai pyydellä mitään, ellei aloite tule ulkoa, ja silloinkin se voi tulla väärällä hetkellä tai olla itsessään liikaa. Kun tuskan aalto tulee, niin pitää joko sulkeutua ulkoisilta asioilta ja keskittyä kivunhallintaan, tai uppoutua salamana johonkin missä itsensä pystyy unohtamaan - ja silloinkaan ei tiedä ulkomaailmasta mitään, koska ei ole sillä hetkellä itse olemassa. Pikasyöksy flow-tilaan, siis (esimerkiksi tietokonepelit varmaan toimivat monella tuossa tehtävässä).

Mutta sitä mieltä taidan olla, että jos masentunut puhuttelee törkeästi ja loukkaavasti, niin sitä ei pidä sietää. Sen sijaan jos sille yrittää kertoa jotain kivaa omasta päivästä ja näkee ettei sitä vaan kiinnosta, niin masentunut voi olla justiinsa kahden kivitalon korkuisen aallon välissä pelkäämässä hukkumista. Kumman vajavaisuudesta tuossa tilanteessa siis on kysymys?

Tuo kaikki on kuitenkin sitä, että puoliso peilaa omaa arvoaan vaatimalla masentuneelta ihastuneita ja vastuullisia reaktioita, joihin tämä ei teknisistäkään syistä kykene. Sitten kun oikeasti alkaa ymmärtää mistä masennuksessa on kyse, niin oppii etsimään oman arvonsa vahvistukset omasta sielustaan - ja sieltähän ne pitäisi viime kädessä etsiä muutenkin.

Masennus on pitkälti vuorovaikutussairaus, ja hyvä puoli asiassa on se, että sitä vasten voi sitä vuorovaikutusta hioa optimaaliseen suuntaan, ja etsiä mahdollisimman kivutonta kommunikaatiotapaa, jossa kunnioitetaan molempia. Sitten kun masennusjakso on ohitettu, niin osataan edelleen viestiä parhaalla mahdollisella tavalla. Sen taidon voi kääntää suoraan suhteen voitoksi. Usein viestinnän vaikeus on siinä, että masentunut kestäisi kuulla aika paljon tosiasioita, kunhan ne pystyttäisiin irroittamaan negatiivisista tunneviesteistä. Niitä on masentuneen vaikea vastaanottaa muuten kuin lyönteinä.
 
kyllä se on niin.
Mun mutsi oli/on masentunu ja halusin mahdollisimman nopeasti hänestä eroon kotoa pois muuttamalla. Ja vieläkin kun käyn kylässä ni tunti pari riittää ja alkaa itteäniki melkein se huokailu ahdistaa.. Eli en yhtään ihmettele tai epäile KUINKA RANKKAA on ku aviomies on masentunu.

Minä en jaksasi.. Ihmisellä on vain yksi elämä, tuota pikaa sinäkin oot kohta masentunu ja kukas ne lapset sitte hoitaa.. Jos rakkaus on loppu ja tunteet kuollu, sulla on ihan sama "oikeus" erota ku reumaatikosta tai diabeetikosta tai terveestä miehestä..
 
"vieras"
Ajatella. Oikein puoli vuotta kestänyt miestä, jonka kanssa ei voi tehdä mitään. Olet ap niin erikoinen ihminen itse, että en yhtään ihmettele, vaikka sinun seurassasi masentuu.
 
nääs
Mä tiedän ja ymmärrän tuon.

Mutta ymmärrän erittäin hyvin myös sen, ettei masentuneen puoliso jaksa kantaa koko vastuuta kodista, lapsista ja elämästä yksin.

Sitä en ymmärrä, että joidenkin mielestä masentuneesta puolisosta ei saisi ottaa eroa. Masentuneen läheisenä eläminen on taatusti rankkaa, eikä ketään auta se että puolisokin väsyy ja masentuu. Joten jos muu ei auta, niin ajoissa pois, sanon minä.
Mutta joutuuhan se masentuneen puoliso kantamaan vastuun elämästä ja lapsista yksin jos ottaa eron?????? Va antaako lapsetkin pois?Vai onko uusi mies jo valmiina?
Minusta tässä on juuri se myötä ja vastamäessä, mitä tahansa ei tarvite sietää mutta miksi ei hetkeä jaksa tukea mietä ja uskoa toipumieen??
 
"mie täältä"
[QUOTE="vieras";25386439]Kyllä voi parantua.[/QUOTE]

Ja sehän siitä taas tekee niin vaikean ymmärtää. Eihän diabeteskään parane siitä että vaikka kovasti toivoo sen haiman alkavan toimia, tai puhuu huonosti toimivasta haimasta jollekin muulle. Kyllä siihen tarvitaan elintapojen muutosta/lääkitystä. Siksi on välillä niin vaikea ymmärtää että masennuskin on sairaus, eikä vaan masentuneen korvien välissä oleva olotila josta pääsee eroon ryhdistäytymällä.

Ja tiedän ettei siitä ryhdistäytymällä pääse eroon, mutta silti on vaikea ymmärtää... Omassa miehessäni ärsyttää myös mm. se, että liikunnan on todettu tutkimuksissakin auttavan ainakin lievään masennukseen jopa tehokkaammin kuin lääkkeet, ja on sillä varmasti merkittävä teho keskivaikeassa/vaikeassa masennuksessakin. Ja silti miestä ei saa ylös sohvalta liikkumaan... "Kun ei kiinnosta pätkääkään..." Tuntuu, että eipä hän kovin kiinnostunut ole tekemään olotilalleen mitään...
 
"mie täältä"
Alkuperäinen kirjoittaja nääs;25386511:
Mutta joutuuhan se masentuneen puoliso kantamaan vastuun elämästä ja lapsista yksin jos ottaa eron?????? Va antaako lapsetkin pois?Vai onko uusi mies jo valmiina?
Minusta tässä on juuri se myötä ja vastamäessä, mitä tahansa ei tarvite sietää mutta miksi ei hetkeä jaksa tukea mietä ja uskoa toipumieen??
Kyllä, mutta siinä tilanteessa olisi tavallaan yksi lapsi vähemmän hoidettavana, yhden pyykit ja tiskit vähemmän pestävänä... Ja pääsisi siitä painostavasta synkkyyden ilmapiiristä eroon... Ja kyllä minä ainakin olen tämän vuoden yrittänyt parhaani mukaan miestäni tukea, mutta vuodessa ei vielä paljoa masennuksen suhteen saavuteta, meilläkin tilanne on se, että mies on vasta ALOITTAMASSA terapian, jossa on varmaan käytävä vuosia... Lääkitystä on vaan pikkuhiljaa lisätty, ei vähennetty. Joten ollaan tavallaan vasta alussa tämän sairastamisen kanssa, uskon että vaikka mies paranisikin niin siihen menee vuosia. Tuntuu minusta pidemmältä ajalta kuin hetki. Lasten pikkulapsiaikakin menee tavallaan sivu suun, kun perhe rypee miehen sairaudessa.
 
Masennuksen hoidossa ei pelkkä terapia ja lääkkeet riitä. Masentuneella pitäis olla myös motivaatiota parantua ja keskeistä on myös itsehoito. Sitä pitäis vaan tehdä niitä asioita, vaikka ei jaksa eikä kiinnosta. Lähteä sinne ulos vaikka tuntuisi ettei siitä mitään hyötyä olekaan. Ei se masennus ainakaan sisälä makaamalla parane vaikka olisi mikä lääkitys..
 
"vieras"
Masennuksen hoidossa ei pelkkä terapia ja lääkkeet riitä. Masentuneella pitäis olla myös motivaatiota parantua ja keskeistä on myös itsehoito. Sitä pitäis vaan tehdä niitä asioita, vaikka ei jaksa eikä kiinnosta. Lähteä sinne ulos vaikka tuntuisi ettei siitä mitään hyötyä olekaan. Ei se masennus ainakaan sisälä makaamalla parane vaikka olisi mikä lääkitys..
No ei tämä kyllä ihan näin mene.
 
"noh"
Mä en masennusta sairastavana ainakaan makaa sängyn pohjalla. Siivoilen ja hommailen enempi kuin mies. Käyn kaupassa ja asioilla. Masennus näkyy ainoastaan ahdistuksena elämäänsä.
 
"vieras"
Meinaat siis, että kyllä sitä paranee kun makaa vaan sängyn pohjalla?
Kyllä näin tosiaan voi käydä. Itsellä parani siitä, että ajattelu joissakin asioissa muuttui ja tämä kävi ihan sohvalla päivät pitkät maatessa. Aikaisemmin kävin terapiassa, söin lääkkeitä ja yritin aktiivisesti hoitaa masennusta liikunnalla ja vitamiineilla ja ties millä konsteilla ja niistä ei ollut mitään hyötyä, mutta sohvan pohjalla parani.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25386720]Kyllä näin tosiaan voi käydä. Itsellä parani siitä, että ajattelu joissakin asioissa muuttui ja tämä kävi ihan sohvalla päivät pitkät maatessa. Aikaisemmin kävin terapiassa, söin lääkkeitä ja yritin aktiivisesti hoitaa masennusta liikunnalla ja vitamiineilla ja ties millä konsteilla ja niistä ei ollut mitään hyötyä, mutta sohvan pohjalla parani.[/QUOTE]
Ja siis monesti masentuneilla ihmisillä on muutenkin taipumusta ylisuorittamiseen ja puuttuu kyky vaan olla ilman syyllisyydentuntoa. Siihen kun joku tulee sanomaan näitä nouse sängystä ja mene ulos kommentteja, että masennuksesi paranee, niin siitä on vaan haittaa.
 
[QUOTE="vieras";25386736]Ja siis monesti masentuneilla ihmisillä on muutenkin taipumusta ylisuorittamiseen ja puuttuu kyky vaan olla ilman syyllisyydentuntoa. Siihen kun joku tulee sanomaan näitä nouse sängystä ja mene ulos kommentteja, että masennuksesi paranee, niin siitä on vaan haittaa.[/QUOTE]

Hyvä että sinulla masennus on parantunut "sohvalla makaamalla" :)

Itselläni on kyllä omakohtaista kokemusta masennuksesta ja tiedän että on todella vaikea lähteä ulos, ja se on ok jos joskus ei vaan jaksa, en minäkään jaksa. Meinasinkin lähinnä sitä että kannattaa yrittää vaikka sängystä nouseminen tuntuisi mahdottomalta.
Olen nuorempana sairastanut vaikeaa masennusta sairaalahoitoineen kaikkineen. Tällä hetkellä minulla on keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö, kolmatta kertaa masennus uusiutunut. Tällä kertaa yritän itsekin tehdä asian eteen jotain. Ja pakkohan minun onkin pienen lapsen yksinhuoltajana tehdä asioita. Jos lasta ei olisi niin tilanne voisi olla toinen. Nyt minun on pakko käydä ulkoilemassa, hoitaa kotia, käydä kaupassa ym. ja huomaan että se auttaa.
 
Eli masentuneenakin PYSTYY toimimaan?
Luulisi, että toiminta ja sen antamat onnistumisen kokemukset olisi sitä parasta lääkettä - JES jaksoin laittaa pyykit koneeseen ja vielä narulle. Siitä sitten syntyisi positiivinen kierre.
Jos ei pyykit kiinnosta, niin lohduksi vaan, ei ne kiinnostaa yhtään ketään. Ne vaan PITÄÄ jaksaa hoitaa.

Mutta ei. Joo, myönnän, masennusta on todella vaikea näin ulkopuolisen näkökulmasta ymmärtää tai edes pitää todellisena.
riippuu niin masennuksen asteesta, miksi se on puhjennut ja tietenkin ihmisen luonteesta ja temperamentista pystyykö toimimaan. moni makaa peiton alla, moni hoitaa työnsä ja muut hommat, tuntuipa sitten onnistuneelta tai ei miltään.

uskotko, että masennusta on vaikea nähdä vaikka itse sitä sairastaisi - ja vasta kun sen itse tajuaa voi parantua. :)
 
"vieras"
Hyvä että sinulla masennus on parantunut "sohvalla makaamalla" :)

Itselläni on kyllä omakohtaista kokemusta masennuksesta ja tiedän että on todella vaikea lähteä ulos, ja se on ok jos joskus ei vaan jaksa, en minäkään jaksa. Meinasinkin lähinnä sitä että kannattaa yrittää vaikka sängystä nouseminen tuntuisi mahdottomalta.
Olen nuorempana sairastanut vaikeaa masennusta sairaalahoitoineen kaikkineen. Tällä hetkellä minulla on keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö, kolmatta kertaa masennus uusiutunut. Tällä kertaa yritän itsekin tehdä asian eteen jotain. Ja pakkohan minun onkin pienen lapsen yksinhuoltajana tehdä asioita. Jos lasta ei olisi niin tilanne voisi olla toinen. Nyt minun on pakko käydä ulkoilemassa, hoitaa kotia, käydä kaupassa ym. ja huomaan että se auttaa.
Omakohtaisen kokemuksen mukaan vaikealla ja keskivaikealla masennuksella on huikea ero. Jälkimmäisessä asioiden suorittaminen huomattavasti helpompaa kuin ekassa.
 
"vieras"
[QUOTE="a.p";25384846]Siis se koko härpäke puuttuu edelleenkin mihin se lamppu kiinnitetään! johdot roikkuu katosta ja mä en osaa laittaa ite, enkäö yletä, tai ees tajuu![/QUOTE]
Eli se voi olla myös miehellesi liian vaativa tehtävä, ellei miehesi satu olemaan tuon alan ihmisiä.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25386870]Omakohtaisen kokemuksen mukaan vaikealla ja keskivaikealla masennuksella on huikea ero. Jälkimmäisessä asioiden suorittaminen huomattavasti helpompaa kuin ekassa.[/QUOTE]
Tiedän tapauksen, jossa työterveyslääkäri lääkitsi keskivaikeaa masennusta aktiivisuutta parantavalla masennuslääkityksellä. Tilanne paheni ja henkilö ei pysytynyt nukkumaan enää juuri lainkaan. Asian korjaamiseksi lääkäri vain lisäsi lääkitystä. Tämä johti siihen, ettei henkilö enää jaksanut ja hän yritti itsemurhaa. Henkilö pääsi sairaalahoitoon, jossa aktiivisuutta lisäävät lääkkeet poistettiin kokonaan ja tilalle laitettiin rauhoittavaa, jotta jatkuvasta suorittamisesta ja ylikierroksilla olosta päästiin eroon.
 
keskimasentunut
Hyvä että sinulla masennus on parantunut "sohvalla makaamalla" :)

Itselläni on kyllä omakohtaista kokemusta masennuksesta ja tiedän että on todella vaikea lähteä ulos, ja se on ok jos joskus ei vaan jaksa, en minäkään jaksa. Meinasinkin lähinnä sitä että kannattaa yrittää vaikka sängystä nouseminen tuntuisi mahdottomalta.
Olen nuorempana sairastanut vaikeaa masennusta sairaalahoitoineen kaikkineen. Tällä hetkellä minulla on keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö, kolmatta kertaa masennus uusiutunut. Tällä kertaa yritän itsekin tehdä asian eteen jotain. Ja pakkohan minun onkin pienen lapsen yksinhuoltajana tehdä asioita. Jos lasta ei olisi niin tilanne voisi olla toinen. Nyt minun on pakko käydä ulkoilemassa, hoitaa kotia, käydä kaupassa ym. ja huomaan että se auttaa.
Minäkin tunnistan tuon, että sohvalla makaaminen joinakin päivinä on parasta hoitoa. Siinä vaiheessa kun on niin, että lenkki ulos vain syventää ahdingontunnetta. Vertaan sitä siihen, että lähtisi keuhkokuumeessa kävelylle: ei hyvä idea. Silloin on ihan ok, että asettuu sohvaa puolustamaan kunnes siitä jaksaa nousta. Jos tämä kerrottaisiin sohvapotilaalle ja sanottaisiin, että on ihan ok maata kun ei jaksa nousta, niin voisi lyhentyä se sohvavankeus.

Se vielä, että on ihan eri asia hoitaa itse itseään silloin kun ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Tietää jo itsekin, että tästä noustaan vielä. Silloin toivottomuudessakin on vaaleampi sävy. Itse olen noita jaksoja käynyt tähän ikään niin monta, että itse asiassa varsinaista toivottomuutta poden tosi vähän vaikka muuten olisinkin sohvakunnossa.

Kun osaan kurittaa syyllisyydentunteita ja toivottomuus ei saa otetta, niin nykyisin jakson pituus lasketaan viikoissa. Ja monesti en kuoppaan asti edes putoa.
 
nojuu
Alkuperäinen kirjoittaja tiedän tunteen;25382997:
sama täällä menossa, vuoden verran kestänyt ja tuntuu että masennun itsekin.
Tai olenkin jo masentumaan päin..
Ajattelen eroa päivittäin.
Mies ei käy enää edes töissä.
Sama täälläkin, mies sairaslomalla ja syö citalopramia. Itse olen työtön tällä hetkellä. Onneksi ei ole lapsia tässä sopassa.
Miehellä kaikki pienikin tekeminen kauhean työn takana ja sitten on ihan puhki. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja tukea ja auttaa, piristää mutta vaikeaa on välillä. Itsekin olen masentunut. Myös talousasiamme ovat ihan retuperällä. Itse en saa mistään rahaa, mies vain sairaslomakorvausta, lainaa ja laskuja on. Elämä ei maistu, mikään ei kiinnosta. Päivät valuu hukkaan, ahistaa.
Eroa en voisi kuvitellakaan.
 
[QUOTE="höh";25386380]Ja sit kuvitellaan että tämä paranee terapialla.[/QUOTE]

Masennukseenkin on eri syitä, taustalla voi olla esimerkiksi traumaa, josta puhuminen voi auttaa. Ja me kuitenkin tiedämme aivojen toiminnasta vielä niin hirveän vähän, ehkä voimme muuttaa aivojen biologiaa ja kemiaa ihan pelkällä terapialla. Diabetesta ei voi parantaa ajatuksen voimalla, mutta placebo voi auttaa moneen fyysiseen sairauteen.
 
keskimasentunut
[QUOTE="vieras";25387012]Tiedän tapauksen, jossa työterveyslääkäri lääkitsi keskivaikeaa masennusta aktiivisuutta parantavalla masennuslääkityksellä. Tilanne paheni ja henkilö ei pysytynyt nukkumaan enää juuri lainkaan. Asian korjaamiseksi lääkäri vain lisäsi lääkitystä. Tämä johti siihen, ettei henkilö enää jaksanut ja hän yritti itsemurhaa. Henkilö pääsi sairaalahoitoon, jossa aktiivisuutta lisäävät lääkkeet poistettiin kokonaan ja tilalle laitettiin rauhoittavaa, jotta jatkuvasta suorittamisesta ja ylikierroksilla olosta päästiin eroon.[/QUOTE]

kiitos! Tämä valaisi minulle asioita. On se harmi, että masennuksestakaan niin vähän osataan kirjoittaa näin selkosuomeksi.
 

Yhteistyössä