[QUOTE="minnie";25383945]tuota vaikka olisi masentunut,se ei oikeuta siihen että ei millään lailla huomioi puolisoansa!! se että on itsekeskeinen ei ole masennuksen syytä vaan joko luonteenpiirre tai puhdasta välinpitämättömyyttä. Vai väitätkö että masentunut ihminen=idiootti? minä väitän että masentuneella on iha sama ymmärrystaso kuin ei masentuneella(paitsi psykoottinen masennus,mutta siitä ei ollutkaan kyse). Eli vaikka se puoliso ei jaksa tehdä fyysisesti asioita,niin kyllä se jaksaa sanoa kauniin sanan vaimolle/miehelle,halata,pyytää kuuntelemaan ja puhua!
Eli kyllä käsitän olotilan,mutta se ei oikeuta ihan kaikkeen![/QUOTE]
On tuossa jotain perääkin, muttamutta. Kyvyttömyys huomioida puolisoa voi myös sisältää paljon nieltyä kiukkua. Masentuneena minä olen samaan aikaan kirkkaimmillani ja toisaalta vaikeuksissa ymmärtää omia tunteitani, jotka ikään kuin tukkivat ymmärryskanavat ja ovat liian vaarallisina juuttuneet ennakkosensuuriin. On mieheen kohdistuvaa tyytymättömyyttä, jota häpeän tuntea saati ilmaista. Silloin ei ole halua eikä voimia esiintyä myönteisenä, eikä sitten negatiivisenakaan kehtaa, koska itseinho on kova. Ei masentumatonkaan ihminen kiukkuisena kykene kohtelemaan kiukun kohdetta myönteisesti ennen kuin on todella valaistunut persoona.
Itsekeskeisyys ja itseen uppoaminen ovat eri asioita. Tämänhetkisessä masennuksessa en useinkaan kuule kun minulle puhutaan. Pitää tulla nykimään, jos on asiaa. Ei silloin halailla tai pyydellä mitään, ellei aloite tule ulkoa, ja silloinkin se voi tulla väärällä hetkellä tai olla itsessään liikaa. Kun tuskan aalto tulee, niin pitää joko sulkeutua ulkoisilta asioilta ja keskittyä kivunhallintaan, tai uppoutua salamana johonkin missä itsensä pystyy unohtamaan - ja silloinkaan ei tiedä ulkomaailmasta mitään, koska ei ole sillä hetkellä itse olemassa. Pikasyöksy flow-tilaan, siis (esimerkiksi tietokonepelit varmaan toimivat monella tuossa tehtävässä).
Mutta sitä mieltä taidan olla, että jos masentunut puhuttelee törkeästi ja loukkaavasti, niin sitä ei pidä sietää. Sen sijaan jos sille yrittää kertoa jotain kivaa omasta päivästä ja näkee ettei sitä vaan kiinnosta, niin masentunut voi olla justiinsa kahden kivitalon korkuisen aallon välissä pelkäämässä hukkumista. Kumman vajavaisuudesta tuossa tilanteessa siis on kysymys?
Tuo kaikki on kuitenkin sitä, että puoliso peilaa omaa arvoaan vaatimalla masentuneelta ihastuneita ja vastuullisia reaktioita, joihin tämä ei teknisistäkään syistä kykene. Sitten kun oikeasti alkaa ymmärtää mistä masennuksessa on kyse, niin oppii etsimään oman arvonsa vahvistukset omasta sielustaan - ja sieltähän ne pitäisi viime kädessä etsiä muutenkin.
Masennus on pitkälti vuorovaikutussairaus, ja hyvä puoli asiassa on se, että sitä vasten voi sitä vuorovaikutusta hioa optimaaliseen suuntaan, ja etsiä mahdollisimman kivutonta kommunikaatiotapaa, jossa kunnioitetaan molempia. Sitten kun masennusjakso on ohitettu, niin osataan edelleen viestiä parhaalla mahdollisella tavalla. Sen taidon voi kääntää suoraan suhteen voitoksi. Usein viestinnän vaikeus on siinä, että masentunut kestäisi kuulla aika paljon tosiasioita, kunhan ne pystyttäisiin irroittamaan negatiivisista tunneviesteistä. Niitä on masentuneen vaikea vastaanottaa muuten kuin lyönteinä.