Se ois sit viimenen pikakäynti iskän ovella....

Mikä tai kuka sinä olet määräämään toisen ihmisen surua? Jokainen suree, tavalla tai toisella kuolemaa/kuollutta riippumatta siitä onko välit olleet kunnossa vaiko ei.
Minä en pidä mitään yhteyksiä isääni, mutta voin hyvin kuvitella tuntevani jonkinlaista surua hänen kuoltua.

Lukisit kaikki viestit ennen tuota mussutustasi. Sanoin jo että saa surra mutta juuri sen ihmisen poismenon sureminen tuollaisessa tilanteessa on kuvottavaa ja tekopyhää. Ja milläkö oikeudella sanon niin? Etpä tuota ole ainakaan vielä palstalta pois heittänyt, ehkä sen teet jos ei miellytä...

 

[QUOTE="vieras";25336942]Tämä ei kyllä pidä lainkaan paikkaansa. Minun lapsuuteni oli helvettiä, äitini tappoi itsensä minun silmieni edessä ja käyn edelleen terapiassa (muitakin syitä kuin äidin alkoholismi mutta kuitenkin) Että ihan voit työntää hanuriisi elämäni helppouden. Lisäksi mun äiti ei todellakaan ole ainoa alkoholisti mun elämässä, ehei. Minä en ole sanonut että miten ihmiset saa surra. Siinäpähän surevat vaikka lemmikkihiiriä mutta kuten jo kerroin sureminen on kuvottavaa ja tekopyhää siinä vaiheessa kun vanhempi on maannut kuukausitolkulla kuolleena kenenkään välittämättä. Ties kuinka kauan olisi maannut jos löytyminen olisi ollut läheisestä kiinni. Totta kai sitä suree kaikenlaista alkoholistin lapsena jo ennen vanhemman kuolemaa mutta turha sitä ihmisen (kyllä, alkoholistitkin ovat ihmisiä!!) poismenoa on surra siinä vaiheessa kun ei edes ihmisestä paskan vertaa välitä. Koskee ihan muitakin kuin vaan alkoholisteja.[/QUOTE]

oot kyllä helvetin kapea katseinen ihminen. kyllä mä oon aidosti surru esim nuoruuden aikasten ystävien huumekuolemia vaika en oo missään tekemisissä ollu näiden ihmisten kanssa sen jälkeen kun kamaa alkoivat käyttää. ja löytyi niistä ystävistä sellanenkin joka sitten narkkarina muuttui helvetin vaaralliseksi ja sekopäiseksi rikolliseksi. hänen kuolemansa teki tästä maailmasta turvallisemman paikan, en teeskennellyt surevani sitä. mikä sä oot sanomaan mikä suru on aitoa ja mikä tekopyhää

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

Työntäisitkö kätesi purevan koiran suuhun aina uudelleen ja uudelleen?

 

[QUOTE="vieras";25337060]Lukisit kaikki viestit ennen tuota mussutustasi. Sanoin jo että saa surra mutta juuri sen ihmisen poismenon sureminen tuollaisessa tilanteessa on kuvottavaa ja tekopyhää. Ja milläkö oikeudella sanon niin? Etpä tuota ole ainakaan vielä palstalta pois heittänyt, ehkä sen teet jos ei miellytä...[/QUOTE]


Mussuttaa joo. Aivan yhtälailla sinun tuo tekstisi on loukkaavaa ja kuvottavaakin jonkun mielestä, teilaat täysin toisen (tuntemattoman sinulle) surutyön tms tässä ketjussa arvostelemalla jonkun tekemättä jättämisiä ja tekemisiä kuoleman tultua.

 

Mun äiti oli löydetty v. 2007 kuolleena kämpästään, naapuri valittanut hajusta, se oli kesäaika, käynyt haistelemassa postiluukkuja. Kuolinsyyksi todettiin itsemurha lääkkeillä n. 9 viikkoa aiemmin. Kauan oli saanu rauhassa maata asunnossaan. Mulle ilmoitti poliisi, uurnaus ja hautaus hoitui sosiaalitoimiston kautta. En edes tiedä missä äitini hautapaikka on, en ole koskaan käynyt katsomassa, välimatkaakin 700 km.

Meidän tarina oli sellainen, että äitini miesystävät avoimesti hyväksikäyttivät mua lapsena, vaihtuvat miesystävät. Äiti ei puuttunut millään lailla. 15-vuotiaana sanoin meneväni poliisilaitokselle, äiti haki ulkoa kirveen ja sanoi että tappaa. Pakenin naapuriin ja sitä kautta pääsin sijaiskotiin kasvamaan täysi-ikäisyyteeni saakka. Ilmoitin vuosien kuluttua esikoiseni syntymästä, äiti kertoi että hankkii osoitteeni ja tulee tappamaan vauvan, koska hänkään ei saanut minua kasvattaa aikuiseksi, joten minullakaan ei ole oikeutta pitää lastani. Mieheni tuella tein rikosilmoituksen ja äidilleni määrättiin lähestymiskielto perhettäni kohtaan. Se uusittiin kaksi kertaa, jälkimmäisen aikana äiti oli itsensä tappanut. Uhkaili itsarilla jo kun olin pieni lapsi, viimein onnistui, rauha sielulleen.

Voimia sinulle aloittaja, et ole yksin.

 

Ensinnäkin ap:lle osanotto ja paljon voimia tulevaan

Kamala lukea miten paljon teitä alkoholistien lapsia täällä on. Kirjoitin "teitä", enkä "meitä" koska mun tilanne hieman erilainen.. Mulla on ollut ihana, turvallinen, rakastava lapsuus. Mun vanhemmat on hoitaneet mut ja mun veljen esimerkillisesti ja antaneet eväät tasapainoiseen elämään, tukeneet henkisesti ja taloudellisesti ja olleet aivan ihania.
Kunnes me veljen kanssa muutettiin kotoa. Minä jo15-vuotiaana opiskelemaan ja veli armeijan jälkeen.

Veli kertoi mun poismuuton jälkeen, et vanhemmat oli ruvenneet juomaan. Ei mitään ryyppäämistä ja räkä poskella örveltämistä, mutta tissuttelua ja olivat usein "pienessä sievässä". Työnsä hoitivat moitteetta jne.

Veljen muutettua kotoa, homma karkasi käsistä. Tästä on nyt lähes 10 vuotta ja edelleen vanhemmat työelämässä ja KUKAAN ei uskoisi jos menisin tohon kylille huutaan et ne on päissään kun pelikaanit joka ilta. Niin hyvin ovat kulissit saaneet pidettyä. Mun veljen lapset oli kerran mummulassa yökylässä ja veli olikin extempore poikennut siellä kesken illan, niin lapset nukkumassa ja mummu ja vaari ihan pelti kiinni. Sen jälkeen meidän kummankaan lapset eivät ole siellä yöpyneet ja on ollut tosi vaikea lapsille selittää miksei voi mennä mummulaan yökylään.

Ei ne päivisin kännissä ole, mut heti töistä päästyä alkaa se tissuttaminen ja illalla töttöröö.

Eilen soitin mun äidille, et mun kaveri tulee hakemaan mun lapsen vanhat vaunut niiden varastosta ens viikolla. Kuulin heti, että äiti oli ihan naamat ja tiesin, ettei muistais puhelusta tänään mitään.
Soitin sit ihan vittuillakseni sille, et "niin siitä eilisiltasesta puhelusta, et käviskö keskiviikko? Ja oikeesti mun sisällä joku kieroutunut osa nautti siitä et äidillä ei ollut aavistustakaan mistä puhuin, mut ei voinut sitä ääneen sanoa vaan yritti hämillään rivien välistä lukea mistä puhun.

Pelottaa mihin toi menee kun ne jää eläkkeelle kohta. Sit ne varmaan ryyppää päivisinkin. Ja mulla repeää niihin heti hermot kun kuulen et ne on ottaneet jotain, varsinkin mun äitiin kun sökeltää ja sössöttää ja oksetus.

En mä itsekään lasiin sylje, mutta tajuan sentään missä raja menee.

Olen tosi pahoillani teidän kaikkien puolesta jotka olette joutuneet kestämään tämän lapsena kun tää on aikuisellekin näin saatanan vaikeeta.

 

Mun äiti oli löydetty v. 2007 kuolleena kämpästään, naapuri valittanut hajusta, se oli kesäaika, käynyt haistelemassa postiluukkuja. Kuolinsyyksi todettiin itsemurha lääkkeillä n. 9 viikkoa aiemmin. Kauan oli saanu rauhassa maata asunnossaan. Mulle ilmoitti poliisi, uurnaus ja hautaus hoitui sosiaalitoimiston kautta. En edes tiedä missä äitini hautapaikka on, en ole koskaan käynyt katsomassa, välimatkaakin 700 km.

Meidän tarina oli sellainen, että äitini miesystävät avoimesti hyväksikäyttivät mua lapsena, vaihtuvat miesystävät. Äiti ei puuttunut millään lailla. 15-vuotiaana sanoin meneväni poliisilaitokselle, äiti haki ulkoa kirveen ja sanoi että tappaa. Pakenin naapuriin ja sitä kautta pääsin sijaiskotiin kasvamaan täysi-ikäisyyteeni saakka. Ilmoitin vuosien kuluttua esikoiseni syntymästä, äiti kertoi että hankkii osoitteeni ja tulee tappamaan vauvan, koska hänkään ei saanut minua kasvattaa aikuiseksi, joten minullakaan ei ole oikeutta pitää lastani. Mieheni tuella tein rikosilmoituksen ja äidilleni määrättiin lähestymiskielto perhettäni kohtaan. Se uusittiin kaksi kertaa, jälkimmäisen aikana äiti oli itsensä tappanut. Uhkaili itsarilla jo kun olin pieni lapsi, viimein onnistui, rauha sielulleen.

Voimia sinulle aloittaja, et ole yksin.

ihan kamalan elämän olet joutunut elämään. onneksi äitisi ei voi satuttaa sinua enää. voimia ja jaksamisia että pääset yli kaikesta tuosta.

 

Hirveesti täällä tuntuu olevan ihmisiä joiden mielestä vain tietynlaisissa tilanteissa saisi surra. Ja vain tietynlainen suru on oikeaa ja oikeutettua. Itse en voi edes kuvitella sitä tuskaa ja tunteiden sekamelskaa liittyy alkoholistivanhemman lapsen elämään. Itselläni on totaalisen välinpitämätön isä (ei alkoholisti vaan täysin tunnekylmä ihminen) ja tulen varmasti suremaan hänen kuoltuaan mutta hautajaisiin en mene itkemään. Varmaankin suren sitä menetettyä isäsuhdetta tai jotain. Annetaan ihmisten surra tavallaan eikä olla heti tuomitsemassa ja syyttelemässä. Voimia ap:lle.

 

Kiitos sinulle vieras. Useamman vuoden terapian tarvitsin jotta lapsuudestani selvisin, nyt jota kuinkin sinut asian kanssa. Se on mun menneisyyteni, ei sitä muuttaakaan voi.

Viesti äidn kuolemasta oli hämmentävä. Minä itkin, mutta se ei ollut surua. Se oli helpotuksen itkua, vihdoin se kaikki on ohi. Äiti ei enää koskaan uhkaa minua edes ajatuksen tasolla. Itseeni kohdistuneet teot ja uhkailut eivät olleet mitään sen rinnalla kun kuulin äidin suusta sanat: "minä tapan sinun vauvasi". Siinä kohdassa hän lakkasi olemasta äitini, lopullisesti ja sinetöidysti.

Minustakin tuntui aluksi että tunnen ja ajattelen väärin. Ei saa olla helpottunut äitinsä kuolemasta. Mutta saa olla, pitääkin olla. Tuntui että se todellinen oma elämä alkoi kuolinuutisesta, tietynlainen vapaus ja ilo mun sielussa pääsi lentoon.

 

Mulla oli kaks vuotta sitten aivan sama tilanne ku aapeellä. Alkoholisti-isäni oli kanssa kuollut ja ehti olla toista kuukautta ennen löytymistään kuolleena asunnossaan. ite olin raskaana tuolloin ja tosi kipee vielä. Kaikki järjestelyt sitte oli mun tehtävä. Huoltoyhtiö munki isän asunnon tyhjensi ja siivos. Jotku raikastimet siellä oli yhen viikonlopun, enneku sinne pystyi kukaan menemään. Laskuista tiesivät heti, että jäävät "maksamatta" koska isä oli varaton.

Hautaustoimiston palvelut oli ensiluokkaisia ja he tekivät työnsä hienosti. Neuvoivat tosi paljon ja asiaa ehkä auttoi se, että hautaustoimiston omistaja oli tuntenut mun isän. Joskus olleet samassa työpaikassa.

Tämä on varmasti kovin raskasta aikaa Senni Tonnika, mutta tsemppiä sulle asioiden järjestelyyn. Äläkä turhaan mieti täällä joidenkin kommentteja siitä, että oisko ehkä kannattanut joskus käydä kattomassa isääs. HE eivät tosiaankaan tiedä, mitä on olla alkoholistin läheinen. Sellaisen, jolle viina menee kaiken muun edelle. Oma isäni vielä ihan omasta valinnastaan jätti yhteydenpidon, muutti muualle ja vaihtoi numeronsa salaiseksi. Toki itellä on välillä vieläkin paha olo siitä, että isä kuoli miten kuoli, mutta on jollain tavalla lohdullista tietää, etten ole ainoa, jolle on näin käynyt.

Voimia!

 

mulla myös alkohlistivanhemmat, eivät ryypänneet silloin kun olin pieni (tai en ainakakaan sitä muista) juominen alkoi riistäytymään käsistä kun olin 15vuotias, äitini yritti itsemurhaa ja muutenkin meininki oli ihan järkyttävää kotona. muutin kotoa 17vuotiaana ja silloin vanhempieni juominen paheni entisestään, menettivät työpaikkansa ja olivat tosi rappiolla (ovat edelleenkin)

soittelen vanhemmilleni silloin tällöin, mutta aikaa saattaa kulua viikosta kahteen kuukauteen, joskus kun yritän soittaa siellä no puhelimet kiinni tai niihin ei vastata, on siis todella turha syyllistää omaisia tämmöisessä tilanteessa, alkoholistin läheisetkin sairastuvat jollakin tapaa, itselläni on vaikeus luottaa muihin ihmisiin ja tunnen itseni ahjoittain yksinäiseksi ja hylätyksi (vaikka mulla on paljon ystäviä,mies ja lapset) omien vanhempien kyvyttömyys pitää lupauksiaan ja viinanhimo satuttaa, suututtaa ja aiheuttaa monenmoisia tunteita.

joskus mietin, että sitten kun kuolevat, niin miltä minusta mahtaa tuntua, suren varmasti, mutta surenko heitä jo tavallaan nytkin, eivät ne enään ole minun lämmin ja rakastava äitini tai urheilullinen ja hauska isäni, he ovat viinahimoissa eläviä masentuneita ihmisraunioita, jotka eivät tahdo parantua, eivät tahdo apua, eivätkä voi iloita enään mistään muusta kuin siitä, että saavat pullon käteensä.

osanotot sennille ja voimia ja halauksia.

 

Mussuttaa joo. Aivan yhtälailla sinun tuo tekstisi on loukkaavaa ja kuvottavaakin jonkun mielestä, teilaat täysin toisen (tuntemattoman sinulle) surutyön tms tässä ketjussa arvostelemalla jonkun tekemättä jättämisiä ja tekemisiä kuoleman tultua.

Tuo sinun mielipiteesi ja siihen sinulla on oikeus. Ihan niin kuin minulla on oikeus myös minun mielipiteeseeni. Aivan liian paljon on ihmisiä jotka viis veisaavat läheisistään, sitten haudalle mennään pillittämään. Koskee muitakin kuin alkoholisteja. Ja aika erikoista että minun kokemus oman äidin ja lukemattomien muiden läheisten alkoholismista teilataan koska minähän en voi mitään tietää, ainoastaan nämä muut alkoholistien läheiset. Että kannattaako mäkättää kun itse sortuu koko ajan samaan

 

[QUOTE="vieras";25337824]Tuo sinun mielipiteesi ja siihen sinulla on oikeus. Ihan niin kuin minulla on oikeus myös minun mielipiteeseeni. Aivan liian paljon on ihmisiä jotka viis veisaavat läheisistään, sitten haudalle mennään pillittämään. Koskee muitakin kuin alkoholisteja. Ja aika erikoista että minun kokemus oman äidin ja lukemattomien muiden läheisten alkoholismista teilataan koska minähän en voi mitään tietää, ainoastaan nämä muut alkoholistien läheiset. Että kannattaako mäkättää kun itse sortuu koko ajan samaan [/QUOTE]

Kokemuksien jakaminen on ok, syyllistäminen ja oman sädekehän kiillottaminen on ärsyttävää. Sinua ei ole syyllistetty muutakuin kahdesta edellämainitusta.

 

Kokemuksien jakaminen on ok, syyllistäminen ja oman sädekehän kiillottaminen on ärsyttävää. Sinua ei ole syyllistetty muutakuin kahdesta edellämainitusta.

Jos lähimmäisen rakkaus on sädekehän kiillottamista niin mielelläni sitä teen. Ja kyllä tässä ketjussa on tullut minua kohtaan sanat idiootti, tekopyhä...

 

Paljon voimia ap:lle!!

Aina ei todellakaan ole helppoa pitää yhteyttä alkoholisoituneeseen/muuten vain mieleltään sairaaseen vanhempaansa. Jos saa viikottain pimeitä, syyllistäviä ja uhkaavia puheluita, joskus loppuu voimat.

Oman äitini näin viimeksi lasten kanssa yli vuosi sitten (yksin olen hänet nähnyt sen jälkeenkin), äitini oli kutsunut meidät kylään, ehdoksi olin sanonut selväpäisyyden, kännissähän tuo oli. Koko asunto täynnä savua, tumppeja, tyhjiä viinapulloja, oksennusta ja sotkua. Ivasi heti kuinka hän saa kuulkaa juoda just niin paljon kun tykkää, haukkui minut lapsilleni, Puhui törkeyksiä jne. Enää en lasten kanssa sinne mene, toki siitäkin on syytetty moni sanankääntein. Itsarilla uhkailtu...

Viimeisimmät puhelut mitä on soitellut, tiedustelee koska lapseni otetaan huostaan kuten meidät aikoinaan otettiin. Kuulemma kaikille pitäisi tulla sama kohtalo kun hänelle, omasta mielestään uhrille. Unohtaa toki, että jätti vuoden ajaksi meidät ruokkimatta ja huolehtimatta kun olimme ihan pieniä.

 

[QUOTE="vieras";25337824]Tuo sinun mielipiteesi ja siihen sinulla on oikeus. Ihan niin kuin minulla on oikeus myös minun mielipiteeseeni. Aivan liian paljon on ihmisiä jotka viis veisaavat läheisistään, sitten haudalle mennään pillittämään. Koskee muitakin kuin alkoholisteja. Ja aika erikoista että minun kokemus oman äidin ja lukemattomien muiden läheisten alkoholismista teilataan koska minähän en voi mitään tietää, ainoastaan nämä muut alkoholistien läheiset. Että kannattaako mäkättää kun itse sortuu koko ajan samaan [/QUOTE]

oikeesti sä oot todella ärsyttävän tuntunen ihminen. ei empatiakykyä ollenkaan

 

[QUOTE="vieras";25338086]Jos lähimmäisen rakkaus on sädekehän kiillottamista niin mielelläni sitä teen. Ja kyllä tässä ketjussa on tullut minua kohtaan sanat idiootti, tekopyhä...[/QUOTE]

julmaa tulla hutamaan isänsä menettäneelle ap:lle että hänellä ei ole oikeutta surra koska ei isästään edes välittänyt :O tunnetko sä ap:n? tiedätkö mitä on ajatellut, miten toiminut tai mitä tuntenut isäänsä kohtaan.
en mä kuukausittain pidä yhteyttä kaikkiin sukulaisiini. esim toisen isoäitiini en pidä yhteyttä joka kuukausi vaikka isoäitini on todella ihan ihminen ja mulle hyvin rakas. pidätkö sinä tiiviisti yhteyttä kaikkii sinulle läheisiin ihmisiin, ihan jokaiseen jonka tulevaa kuolemaa tulet suremaan?

 

Mie voin sanoa ihan suoraan, et isä oli ennen juomistaan ihana isä. Jätti kyllä meidän perheen kun olin 3 ja rupesi pitämään yhteyttä vasta kun uusi avovaimo sitä halusi. Nyt entisen äitipuolen asiosta pidettiin yhteyttä. Sit kun he erosivat, niin isällä alkoi tää ryyppäys ja erakoituminen. Lapsuuteni katselin pappani hilpeää menoa kun tissutteli aina ja aikuisena kun sain oman lapsen, en halunnut hänen näkevän ja kokevan samaa. Siksi tavattiin isääni vain kun hän oli selvinpäin. Ikinä ei uhkaillut tai haukkunut, joi vaan yksikseen. Pohjimmiltaan ja sisimmässään oli kiltti ihminen, mutta kun viina vie, niin minkäs sille voi. Ei edes aivohalvauksen jälkeen vauhti hidastunut vaikka sitä vähäsen toivottiinkin. Isäni tiesi, etten halua nähdä häntä kännissä, joten soittelikin parin kuukauden välein kun sattui olemaan selvä hetki. Omasta mielestäni saan surra isääni ihan kuten haluan. Äitini, joka on sitten ihan eri maata, me lapset emme ole ikinä olleet oikeanlaisia, meillä on väärät miehet, väärät ammatit ja työt, väärät ulkonäöt ym. ym. ja nyt syksyllä katkaisinkin välit häneen, kun en jaksa enää niitä loukkauksia ym. hänen haudalleen en varmaan menisikään itkemään sillä häntä en rakasta samalla lailla kuin isääni.

 

[QUOTE="vieras";25340500]julmaa tulla hutamaan isänsä menettäneelle ap:lle että hänellä ei ole oikeutta surra koska ei isästään edes välittänyt :O tunnetko sä ap:n? tiedätkö mitä on ajatellut, miten toiminut tai mitä tuntenut isäänsä kohtaan.
en mä kuukausittain pidä yhteyttä kaikkiin sukulaisiini. esim toisen isoäitiini en pidä yhteyttä joka kuukausi vaikka isoäitini on todella ihan ihminen ja mulle hyvin rakas. pidätkö sinä tiiviisti yhteyttä kaikkii sinulle läheisiin ihmisiin, ihan jokaiseen jonka tulevaa kuolemaa tulet suremaan?[/QUOTE]

Edelleenkään en ole kieltänyt ketään suremasta, olen sanonut että se on kuvottavaa ja tekopyhää jos ei eläessä välittänyt. JOS. Ja kyllä, pidän yhteyttä läheisiini koska elämä on opettanut aika lailla..

 

[QUOTE="vieras";25342342]Edelleenkään en ole kieltänyt ketään suremasta, olen sanonut että se on kuvottavaa ja tekopyhää jos ei eläessä välittänyt. JOS. Ja kyllä, pidän yhteyttä läheisiini koska elämä on opettanut aika lailla..[/QUOTE]

Ja kerron mun vanhemmalle, tädeille, enoille, serkuille ja muille jotka koen läheisiksi säännöllisin väliajoin että ovat tärkeitä ja rakastan heitä..

 

[QUOTE="vieras";25342342]Edelleenkään en ole kieltänyt ketään suremasta, olen sanonut että se on kuvottavaa ja tekopyhää jos ei eläessä välittänyt. JOS. Ja kyllä, pidän yhteyttä läheisiini koska elämä on opettanut aika lailla..[/QUOTE]

sinä olet kuvottava!!
millä sitä välittämistä voi mitata? millainen välittäminen on tarpeeksi suurta että isäänsä saa surra. jos isä on täysi juoppo eikä yhteyttä voi pitää sen alkoholin takia, sekö kertoo että ei välitä? vaikka vihais isäänsä sen takia mitä on tehnyt omalle ja lastensa elämälle, ei se tarkota sitä ettei sitä isänsä kuolemaa voi surra aidosti. sitä voi surra että isä ei koskaan saanut enää elämäänsä haltuun, että enää ikinä ei oo toivoa saada isän kanssa välejä kuntoon ,kun isä ei voinut lopettaa. että isä valitsi sen viinan ennemmin kun elämän ja perheen. sitä voi surra kun isä haaskasi elämänsä noin. sitä voi surra että isästä ei ikinä tullut isoisää omille lapsilleen. surra voi aidosti moni asioita. mutta ikävä ja kaipaus on sellasia joita varmaan ei niin tunne jos se isä ei siinä elämässä aiemminkaan oo mukana ollut. mutta se ikävän tunne on ihan eri kun aito sureminen.

kasva aikuiseksi!! väität ihan muuta, mutta kuulostaa siltä että et tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.

hitto et suututtaa. tää aihe on mulle henkilökohtanen. itse näin kuinka aidosti mieheni suri kun alkoholisti isänsä kuoli. vaikka mies ei montaakaan kertaa vuodessa yhteyttä pitänyt. ei se tarkoita ettei mies olisi välittänyt tai olisi toivonut isänsä kuntoutuvan. kunnioittanut hän ei isäänsä sen takia miten mies pilasi hänen lapsuutensa. mutta kyllä ihan aidosti hän isäänsä suri ja itki isänsä kuolemaa. sitä ei pysty teesekentelemään mies joka muuten ei koskaan itke. eikä se mitään huomion hakua ollut kun puhui ja itki sitä vaan mulle. mieheni on maailman ihanin ihminen. sä et todellakaan voi väittää että hänen tunteens aolisi tekopyhiä vaikka hän oikeastaan välillä vihasi isäänsä kun mies eli. minä täälä läpi kävin mieheni kanssa sen surutyön jonka silloin teki. kukaan ei saa huudella oikeuksia kellekään surra oman vanhempansa kuolemaa

 

[QUOTE="vieras";25336971]Joo, koska mä uskon anteeksiantoon ja olen sen tehnytkin toisen vanhemman kohdalla, toisen kohdalla en enää voi. Pointtina se että kun kerran vihaat sitä äitiäsi niin älä ainakaan siellä arkulla sitten perään itke.[/QUOTE]

En tiedä itkenkö ja jos itken, niin mistä syystä. Sinun lupaasi en siihen tarvitse.

 

[QUOTE="vieras";25342342]Edelleenkään en ole kieltänyt ketään suremasta, olen sanonut että se on kuvottavaa ja tekopyhää jos ei eläessä välittänyt. JOS. Ja kyllä, pidän yhteyttä läheisiini koska elämä on opettanut aika lailla..[/QUOTE]

Määrittele, mikä on välittämistä. Onko se sitä, että soitetaan joka toinen päivä (mun mielestä tuo ei ole yhtä kuin välittämistä)? Vai onko se sitä, että mennään katsomaan säännöllisin väliajoin (no käyn mäkin katsomassa neuvolan tätiä säännöllisesti, enkä silti voi sanoa, että "välitän" hänestä samalla tavalla kuin vanhemmistani, enkä menisi hänen haudalleen itkemään). Mutta toisaalta, välitän työtovereistani, joiden haudalla itkisin, vaikka en pidäkään heihin työn ulkopuolella yhteyttä, en soittele enkä käy kylässä. Onko tää sit kuvottavaa tai tekopyhää?

Välittää voi eri tavalla, ja välittää voi, vaikka ei pidä yhteyttä, ei soita tms. Mun miehen isä on alkoholisti. Mun mies soittaa säännöllisen epäsäännöllisesti isälleen, mutta useimmiten isä ei vastaa tai on niin humalassa, että ei pysty puhumaan. Kylässä mieheni ei hänen luonaan käy, koska ei halua olla siellä p**an hajussa, eikä halua olla väkisin yhteydessä ihmiseen, jota kiinnostaa enemmän se pullon sisältö kuin oma lapsensa. MUTTA silti mun mies välittää isästään, ja suree sitä, ettei meidän lapset opi tuntemaan pappaa. Mutta edellä mainitulla logiikalla mun mies ei siis saa surra isänsä, koska ei ole välittänyt (käymällä kylässä ja soittamalla)..

Mä itse olen sitä mieltä, että vaikka ei olisi mitenkään välittänyt omista vanhemmistaan (siis käymällä ja soittamalla, jos tämä nyt sitten on sitä välittämistä), niin silti saa surra. Onhan kyseessä kuitenkin oma vanhempi. Enkä mä voi kieltää ketään suremasta, koska se on jokaisen oma asia. Suru on jokaisen oikeus samalla tavalla kuin vaikkapa myös ilo!

 

[QUOTE="vieras";25336959]Lisään vielä että tämän voisi lyhentää rakkaan sukulaiseni sanoihin "turha tulla itkemään arkulle kun ei aiemminkaan kiinnostanut" Näin.[/QUOTE]

miten joku voi olla noin julma. kiva varmaan elää sun lähipiirissä. kehtaatkin tulla tälläiseen ketjuun jeesustelemaan.

 

[QUOTE="vieras";25357342]miten joku voi olla noin julma. kiva varmaan elää sun lähipiirissä. kehtaatkin tulla tälläiseen ketjuun jeesustelemaan.[/QUOTE]

Jep, eivät ole valittaneet Meillä on läheiset välit, pidetään huolta toisistamme, soitellaan, nähdään ja kerrotaan että välitetään. Ja ellet tajunnut niin lainasit viestiä jossa kerroin mitä sukulaiseni on sanonut