Se ois sit viimenen pikakäynti iskän ovella....

[QUOTE="vieras";25335425]Mieluummin läheisistä elämän aikana huolehtiva idiootti kuin tekopyhä kusipää joka "suree" vasta kun läheinen on jo kuollut.[/QUOTE]

sinä toisten surut tiedät? Itse surin isääni jo hänen eläessään, aina lapsuudesta asti. Ja vaikka välittäisi, joskus on pakko irtautua jotta edes yksi pelastuisi. Juoppo imee jokaisen mukanaan pinnan alle, ja minulle oman perheeni suojeleminen oli tärkeämpää kuin isä, joka oli suuren osan elämästään pyhittänyt toisten vahingoittamiseen. Surin kun hän kuoli, mutta en siksi, että olisin häntä jäänyt erityisemmin kaipaamaan. Varhainen poismeno oli hänen itsensäkin kannalta armollista, ja tiedän hänen sitä myös toivoneen. Surin kaikkea sitä, mitä ei koskaan ollut, eikä hänen kuolemansa jälkeen myöskään enää voinut tulla.

Huomaan kyllä, että olet provo, mutta vastaan silti koska olen oikeastikin tavannut ihmisiä jotka ovat tuominneet minut "sairaan isäni hylkäämisestä". Kuinka paljon voi omasta rikkinäisestä itsestään vielä antaa ihmiselle, joka sinut on tuhonnut? Joka on imenyt sinua kuiviin siitä päivästä alkaen kun synnyit? Joka on lukemattomia kertoja yrittänyt tappaa sinut?

Ehkä tuhoisinta psyykelleni nuorena oli kuulla jatkuvasti sanat "kyllä he varmasti sinua rakastavat ja tekevät parhaansa". Että minun, lapsen jolle ei oltu annettu mitään elämän eväitä, olisi pitänyt ymmärtää ja tukea ja rakastaa vanhempiani, jotka olivat vuosikausia hylänneet, pahoinpidelleet ja pitäneet psykiatrinaan. Eiväthän he tarkoittaneet mitään pahaa (minusta kyllä henkilö joka jahtaa toista kirves kädessä nimenomaan tarkoittaa jotakin pahaa). Siksi pyydän, miettikää tarkoin jos joku lapsi tai nuori joskus tällaisen asian tiimoilta apuanne tarvitsee. Omaa vanhempaa kohtaan tunnettu viha on todella vaikea tunnustaa, hyväksyä ja käydä läpi. Ilman sitä ei kuitenkaan voi tulla ehjäksi ikinä.

 

Niin tuntuu kyllä, että täällä on kirjoittelemassa ihmisiä, jolla ei ole alkoholismista sairautena oikein käsitystä, eikä siitä, millaista on olla se alkoholistin läheinen.Kun ei sitä vaan enää jaksa, ja on otettava välimatkaa ettei itse sairaastuisi. voimia aapeelle.

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

Älä anna tuollaisia neuvoja, kun et selvästi ymmärrä nyt mistä on kyse.

 

[QUOTE="vieras";25330266]Oma isäni on alkoholisti. TOSIN nyt ollut ilman nelisen kuukautta, MUTTA kuten jokainen alkoholistin läheinen tietää, alkoholisti on aina alkoholisti.
Toki toivon, ettei isäni juo enää koskaan, mutta toisaalta tiedän myös sen, että yksikin pisara, niin siitä se taas lähtee...

SILTI ja siitä huolimatta en tajua, ettei omat lapset ton enempää välitä, että isäukko saa monta viikkoa lojua kuolleena kämpässään. Anteeksi vaan.

Minä soitan vähintään joka toinen päivä ellei isäni soita mulle. Näin tapahtui myös silloin kun isäni joi vielä joka päivä.
Ihmiset on tietysti erilaisia ja kaikilla ei samanlaista suhdetta omiin vanhempiin ole. Asutaan satojenkin kilometrien päässä ja yhteydenpito jää. Toivon, etteio omat lapseni koskaan hylkää mua, vaikka vanhenenkin...[/QUOTE]

ja mä toivon kovasti, että olen onnistunut kasvattamaan lapsistani niin vahvoja, itsenäisiä ja rohkeita, että osaavat arvostaa itseään ja omaa elämäänsä riittävästi ja katkaista välit vaikka minuun, jos sattuisin muuttumaan haisevaksi oksentelevaksi alkoholistiksi joka välittää vain itsestään ja syyllistää muita. Tiedän omasta kokemuksesta mitä sellainen tekee lapselle, kun katsoo omia vanhempiaan tuollaisessa tilassa.

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

jos sit jaksaa esim. 20 vuotta leikkiä joka viikko semmoista leikkiä, että se ensin lähettää jonkun itsariviestin, sen jälkeen ei vastaa puhelimeen, ja kun menet sydän kurkussa sinne 50 km päähän niin haistattaa vitut kun et edes tupakkaa viitsinyt tuoda. Tai käy päälle.
Tai sit päivystät ympäri vuorokauden puhelinta, koska jos et enää päivän/yön kahdeksanteen örinä/haukkumispuheluun vastaa, saat kolme viikkoa häiriköintiä ja viestejä joissa kerrotaan että alkkis aikoo ottaa itseltään ja kaikilta muiltakin hengen, koska SINÄ olet niin vitun välinpitämätön kakara.

Kun te ette tajua, mitä tarpeeksi pitkälle edennyt alkoholismi aiheuttaa...sitä ei ihan oikeasti kestä.

 

Minun isäni vastaa puhelimeen hyvin harvoin. Hän on täysin erakko, alkoholisoitunut sellainen. Kerran kukaan meistä sisaruksista ei ollut saanut häntä kiinni kuukausiin, joten veljeni meni hänen asunnolleen ovikelloa pimputtamaan. Oven avasi joku ihan vieras tyyppi - isäukko oli mennyt muuttamaan, eikä ollut kenellekään vaivautunut kertomaan. Miten tässä tilanteessa pidetään yhteyttä kun toista ei selvästikään kiinnosta?

Minä olen surrut jo isän elinaikana, surrut niitä niitä lapsuuden menetettyjä hetkiä, viinanhuuruisia jouluja ja syntymäpäiviä sekä rikottuja lupauksia. Olen surrut myös itseäni, että olen nyt aikuisiälläkin mennyt lankaan monta kertaa ja joutunut pettymään. Isäukko suvaitsee soittaa silloin tällöin, mutta pelolla odotan sitä päivää että hänelle käy kuten ap:n isälle.

Ap:lle paljon voimia!

 

Niin tuntuu kyllä, että täällä on kirjoittelemassa ihmisiä, jolla ei ole alkoholismista sairautena oikein käsitystä, eikä siitä, millaista on olla se alkoholistin läheinen.Kun ei sitä vaan enää jaksa, ja on otettava välimatkaa ettei itse sairaastuisi. voimia aapeelle.

En ole provo ja oma vanhempani oli alkoholisti (kuollut jo) Olen puuttunut vain sennin ja muiden näiden "suremiseen" joiden läheinen on ollut kuukausikaupalla kuolleena kotona kenenkään välittämättä!!! Siinä vaiheessa on ihan turha enää perään itkeä kun välittäminen elinaikana on ollut tuota luokkaa. En syytä niitä jotka hylkäävät alkoholistivanhempansa joka on vaikka koittanut tappaa heidät mutta jos he kehtaavat esittää surevaa vanhemman kuoltua niin kuvottaa.

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

Eikö rakastava ja huolehtiva äiti tai isä mielellään pidä yhteyttä aikuiseen lapseen? Soita hänelle ITSE selvin päin, kysele kuulumisia, kysele mitä lapsille kuuluu? Vaikka kerran viikossa?

Eikä rakastava ja huolehtiva äiti tai isä tule miellään lastenlasten syntymäpäiville SELVIN PÄIN? Sylittele lastelapsia, pidä tärkeinä?

Eikö rakastava ja huolehtiva äiti tai isä ole lapsuusaikana tarjonnut omalle lapselleen hyvät eväät elämään? Kannustanut vaikeuksissa, ollut tukena elämän kolhuissa? Antanut hellyyttä, syliä, rajoja, positiivisia lapsuusmuistoja?

Tuollaisten äidin tai isän omistavan on helppo soittaa rakkailleen kerran viikossa ja kysellä kuulumisia. Kun tietää, että vastaajana on se oma äiti tai isä, se joka on ollut aina läsnä, paikalla. Vaikka on aikuinen, niin suhde edelleen äiti-lapsi tai isä-lapsi. Erityinen.

Kun sitten taas on elänyt rikkonaisen lapsuuden sekä henkisen että fyysisen väkivallan uhan alla, pelännyt, itkenyt itsensä uneen, toivonut jo silloin vanhempien kuolemaa, etsinyt kaapeista pulloja, kuitenkin toivonut koko ajan, että juominen lopppuisi... Ollut vanhemmillen vanhempi, huolehtinut kodista, pikkusisarista... Ja sitten vihdoin aikuisiällä päässyt tuosta irti, päättänyt, että nyt on aika elää omaa elämää! Nyt on pakko keskittyä OMAAN MIELENTERVEYTEEN, päästää irti, luovuttaa.

Niin kyllä, tuossa tilanteessa on mahdotonta soittaa kerran viikossa ja toivoa, että puhelimen toisessa päässä vastataan. Tuossa tilanteessa se puhelimen nostaminen on joka kerta itsensä kiusaamista, omalla mielenterveydellä leikkimistä. Minä en ainakaan ole vielä niin vaha ja terve, että voisin suhtautua vanhempiini välinpitämättömästi. Siksi en suhtaudu mitenkään.

Ja kyllä, vanhempani ovat tämän ansainneet ihan itse.

Lapsille kuuluu vanhempien ehdoton ja kaikenkattava rakkaus. Vanhemmille ei kuulu tämä sama. Vanhempien pitää ansaista se. Näin se vaan menee.

 

[QUOTE="vieras";25335608]En ole provo ja oma vanhempani oli alkoholisti (kuollut jo) Olen puuttunut vain sennin ja muiden näiden "suremiseen" joiden läheinen on ollut kuukausikaupalla kuolleena kotona kenenkään välittämättä!!! Siinä vaiheessa on ihan turha enää perään itkeä kun välittäminen elinaikana on ollut tuota luokkaa. En syytä niitä jotka hylkäävät alkoholistivanhempansa joka on vaikka koittanut tappaa heidät mutta jos he kehtaavat esittää surevaa vanhemman kuoltua niin kuvottaa.[/QUOTE]

Sinustako ei saa surra sitä, että ei ole koskaan saanut kunnollisia vanhempia? Surra menetettyä lapsuutta, pilattua nuoruutta? Surra sitä, että isä ei koskaan ollut isä eikä äiti äiti? Surra sitä, että ihmiselämä menetettiin alkoholille, surra sitä, että tämä henkilö ei halunnut parantua?

 

ai sekö on vain vanhemman velvollisuus pitää yhteyttä AIKUISEEN lapseen? Kummallista. Että vielä pitää aikuisena sen vanhemman vain olla se välittävä osapuoli...

ja ainakaan ap ei maininnut että olisi isän puolelta pahaa häiriköintiä tms ollut.

 

[QUOTE="...";25335668]Sinustako ei saa surra sitä, että ei ole koskaan saanut kunnollisia vanhempia? Surra menetettyä lapsuutta, pilattua nuoruutta? Surra sitä, että isä ei koskaan ollut isä eikä äiti äiti? Surra sitä, että ihmiselämä menetettiin alkoholille, surra sitä, että tämä henkilö ei halunnut parantua?[/QUOTE]

Tietenkin saa mutta en sellaista surua tarkoittanutkaan vaan sitä että välit on katkaistu aikaa sitten ja kun vanhempi sitten kuolee niin ollaan muka niin surkeaa, niin surkeaa. Tekopyhää, niin tekopyhää.

 

Oma alkoholisti-isäni on elossa vielä, mutta en ole nähnyt häntä vuosiin. Pidin häneen yhteyttä 15 vuotta, mutta hän otti minuun yhteyttä yhden kerran tuona aikana; soitti humalassa. En enää jaksanut välittää ja olla yhteydenpitäjä kun ihminen tuntuu ihan vieraalta mulle. Hän valitsi alkoholin jo ollessani ihan pieni joten isäsuhdetta ei ole päässyt syntymään, sen vuoksi en osaa edes surra jotain mitä en koskaan saanut.

 

[QUOTE="vieras";25335608]En ole provo ja oma vanhempani oli alkoholisti (kuollut jo) Olen puuttunut vain sennin ja muiden näiden "suremiseen" joiden läheinen on ollut kuukausikaupalla kuolleena kotona kenenkään välittämättä!!! Siinä vaiheessa on ihan turha enää perään itkeä kun välittäminen elinaikana on ollut tuota luokkaa. En syytä niitä jotka hylkäävät alkoholistivanhempansa joka on vaikka koittanut tappaa heidät mutta jos he kehtaavat esittää surevaa vanhemman kuoltua niin kuvottaa.[/QUOTE]

Elämä ei ole koskaan tai ainakin hyvin harvoin noin yksioikoista. Et voi määritellä toisten, tuntemattomien ihmisten surun määrää. Tai sitä kuinka paljon saavat surra.
Mulla oli ihana lapsuus, ei alkkisvanhempia. Ymmärrän silti miten vinoutunut ja väärä vanhemman ja lapsen suhde voi olla alkoholin takia. Läheltä olen saanut seurata ja myötäelää myös sitä kun ne lapsuusmuistot eivät olekaan niin ihania kuin omani. Kiitos kuningas alkoholin.
Toisen ystäväni isä oli myös alkoholisti eikä hänelle jäänyt yhtä pahoja traumoja. Joten se että on alkkisvanhemmat ei sano, että kaikki olisi mennyt samalla kaavalla. Että perheen suhteet olisivat samanlaisia. Kun elämässä on niin paljon niitä vivahteita. Paljon asioita jotka voivat muuttaa melkein samanlaisen asian täysin erilaisiksi kokemuksiksi.

 

ai sekö on vain vanhemman velvollisuus pitää yhteyttä AIKUISEEN lapseen? Kummallista. Että vielä pitää aikuisena sen vanhemman vain olla se välittävä osapuoli...

ja ainakaan ap ei maininnut että olisi isän puolelta pahaa häiriköintiä tms ollut.

Puhun nyt vain omasta puolestani, ap:n tilannetta en voi tietää.

Tietysti normaali vuorovaikutussuhde on molemminpuolinen. Minulla vain ei ole ikinä ollut normaalia suhdetta vanhempiini. Tätä ei voi ymmärtää, ellei ole elänyt samanlaista lapsuutta ja nuoruutta kuin alkoholistin lapsi.

Minä soittaisin mielelläni äidilleni tai isälleni, jos tietäisi, että puhelimeen vastaa normaali ihminen. Sellainen, joka ilahtuu soitostani, on kiinnostunut myös minusta kuin myös minä hänestä. Sellainen, jolle minä, hänen lapsensa, olen tärkeä.

Mutta jos minä soitan vaikkapa äidilleni, sieltä vastaa suurella todennäköisyydellä (jos siis vastaa) humalainen henkilö, joka yrittää peitellä känniään. Henkilö, joka saman tien kaataa paskaa niskaan, kerjää sääliä ja sympatiaa, jolla on kaikki asiat niin huonosti eikä edes omat lapset välitä. Ja taas mennään. Tämän takia EN SOITA!!! En minä tarvi tuota. Ei äitini juominen ole mun syytä, ei mun tarvi olla ottamassa sitä syyllistämistä vastaan. Ei mua kiinnosta. EIKÄ MUA TARVI KIINNOSTAA!!!

Joten kyllä, pitäisin mielelläni aktiivisesti yhteyttä vanhempiini, jos tilanne olisi toinen. Mutta nyt se on tämä. En soita ja jos vanhempani soittaa, niin pyristelen tilanteesta mahdollisimman nopeasti eroon.

 

ai sekö on vain vanhemman velvollisuus pitää yhteyttä AIKUISEEN lapseen? Kummallista. Että vielä pitää aikuisena sen vanhemman vain olla se välittävä osapuoli...

ja ainakaan ap ei maininnut että olisi isän puolelta pahaa häiriköintiä tms ollut.

Juu kyllä se näin on.
Tosiaankin vanhemman velvollisuus, vaikka itse koen sen pikemminkin oikeitena, on pitää yhteyttä aikuisiiin lapsiinsa, ja osoittaa välittävänsä heistä.
Eikä se niin mene, että silloin se vanhempi VAIN olisi se välittävä osapuoli, kyllä se on molemminpuolista.
Mutta kun se välittäminen ja rakastaminen on lapsille ihan luontaista, se tapahtuu itsestään, sen voi pilata vain vanhemmat pahasti mokaamalla ja itsekkäällä itsekeskeisyydellään.
Minä nautin suunnattomasti, kun minulla on hyvät ja läheiset välit aikuisiin lapsiini. Ja he osoittavat sydämestään, kuinka ilahtuneita he ovat, kun minä. heidän äitinsä, otan heihin päin yhteyttä. Se vahvistaa aina heidän luottamustaan siihen, kuinka tärkeitä he ovat minulle.

 

ai sekö on vain vanhemman velvollisuus pitää yhteyttä AIKUISEEN lapseen? Kummallista. Että vielä pitää aikuisena sen vanhemman vain olla se välittävä osapuoli...

ja ainakaan ap ei maininnut että olisi isän puolelta pahaa häiriköintiä tms ollut.

ei, vaan se suhde lapsen ja aikuisen välillä pitäisi olla tasapuolista, perustua rakkauteen, välittämiseen, auttamiseen ja tukemiseen.Jos jompikumpi osapuoli osoittaa toiselle vain vaatimuksia, uhkauksia jne niin miksi toisenkaan pitäisi jaksaa vuosikausia yrittää?

itse tosiaan olen isäni kanssa todella vähän tekemisissä, isä ei ole koskaan "ollut läsnä" vaikka lapsena aikaa vietinkin isäni kanssa, koskaan se ei ole ollut mulle tukena, koskaan se ei ole ollut huolissaan tai soittanut vain kysyäkseen mitä mulle kuuluu, aina sillä on joku oma asia pielessä ja soittaa sitten saadakseen multa tukea..kysyy toki mitä mulle ja perheelle kuuluu, mut pääasia on aina HÄNEN ongelmansa.

 

[QUOTE="vieras";25335608]En ole provo ja oma vanhempani oli alkoholisti (kuollut jo) Olen puuttunut vain sennin ja muiden näiden "suremiseen" joiden läheinen on ollut kuukausikaupalla kuolleena kotona kenenkään välittämättä!!! Siinä vaiheessa on ihan turha enää perään itkeä kun välittäminen elinaikana on ollut tuota luokkaa. En syytä niitä jotka hylkäävät alkoholistivanhempansa joka on vaikka koittanut tappaa heidät mutta jos he kehtaavat esittää surevaa vanhemman kuoltua niin kuvottaa.[/QUOTE]

Se, ettei siellä käy, ei edes välttämättä tarkoita että ei välitä. Se on myös surua siitä menetetystä vanhempisuhteesta, huonoa omaatuntoa siitä ettei auta/ käy ja samalla pettymystä ja tiedostamista siitä, että vaikka auttaisi, se apu ei tule.

Veikkaanpa, että valtaosa alkoholisteista ei parane niinkuin leffoissa, ei palaa lastenlasten luokse ja perhe elä onnellisena elämää loppuun.

Minä suren , suren menetettyä vanhemmuutta, mutta yritän myös suojella itseäni ja ennenkaikkea lapsiani siltä että meidän ei tarvitse nähdä paskat housussa oksennukset nurkissa homehtuvaa isovanhempaa kertaakaan enemmän kuin on pakko. Pelkään mennä sinne , pelkään enemmän kuin muuta sitä väistämätöntä hetkeä että minulle käy kuin ap:lle, että mä todella löydän sen isäni sieltä kuolleena .

vaikka soittaisin tunnin välein , en silti pidä isää elossa, ja jos se ei vastaisi, tuskin menisin katsomaan, koska ennenkin se on ollut kuukauden ryyppäämässä ja ei vaan viitsi vastata.

Mutta oikeasti, onnea sinulle, että olet selvinnyt alkoholistivanhemmastasi toistaiseksi noin vähin traumoin. Toivottavasti jatkonne on yhtä helppoa.

 

ei, vaan se suhde lapsen ja aikuisen välillä pitäisi olla tasapuolista, perustua rakkauteen, välittämiseen, auttamiseen ja tukemiseen.Jos jompikumpi osapuoli osoittaa toiselle vain vaatimuksia, uhkauksia jne niin miksi toisenkaan pitäisi jaksaa vuosikausia yrittää?

itse tosiaan olen isäni kanssa todella vähän tekemisissä, isä ei ole koskaan "ollut läsnä" vaikka lapsena aikaa vietinkin isäni kanssa, koskaan se ei ole ollut mulle tukena, koskaan se ei ole ollut huolissaan tai soittanut vain kysyäkseen mitä mulle kuuluu, aina sillä on joku oma asia pielessä ja soittaa sitten saadakseen multa tukea..kysyy toki mitä mulle ja perheelle kuuluu, mut pääasia on aina HÄNEN ongelmansa.

Juuri näin... Alkoholisti ei näe kuin itsensä, kaikkien muiden pitäisi olla häntä vartern. Ei alkoholistia kiinnosta omat lapset ja näiden hyvinvointi. Koko puhelu voi mennä keskittyen vain alkoholistiin, ei hän kysy toiselta "Mitä sinulle kuuluu?". Pidä siinä sitten yllä vastavuoroista suhdetta kun itse vain annat, annat ja annat.

 

[QUOTE="...";25335784]Juuri näin... Alkoholisti ei näe kuin itsensä, kaikkien muiden pitäisi olla häntä vartern. Ei alkoholistia kiinnosta omat lapset ja näiden hyvinvointi. Koko puhelu voi mennä keskittyen vain alkoholistiin, ei hän kysy toiselta "Mitä sinulle kuuluu?". Pidä siinä sitten yllä vastavuoroista suhdetta kun itse vain annat, annat ja annat.[/QUOTE]

mun isä ei ole alkoholisti, juo varmaankin muutaman oluen vuodessa, joten mun isäsuhde on siinä mielessä "helpompi" vielä kuin sellaisten, joille tosiaan humalassa soitellaan ja vingutaan.Mun pointti vaan oli, et vanhemman ja lapsen suhde ei aina ole niin yksinkertainen..

tosin mä olen myös elänyt muutaman vuoden alkoholistin kanssa, ja tiedän kuinka paljon raskaampaa se voi olla.

 

eikö alkkiksillekin voi soittaa vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia?? ja mennä käymään jos ei vastaa??
kiva jos maannut elossa vaikka viikon, ei ole päässyt ylös, ja odottanut että tulispa joku käymään ja auttamaan

Mitä pitäs (ois pitäny) tehä?

Alkkis vastaa harvoin puhelimeen. Yleensä ei muista ladata akkua.
Läheiset asuu kaukana (yli 100km), heillä on asunnon avaimet, ei aina autoa käytössä, töissä käyvät, perhettä jne.
Naapurilla on asunnon vara-avain. Käy sitten kattomassa välillä. Alkkis makaa lattialla, huutaa, raivoaa, uhkailee, ei huoli apua, puree/potkii jos naapuri koskee, käskee painumaan "sinne minne ei aurinko paista". Mitään vikaa ei päällisin puolin näy, ei valita kipua, ei ole laskenut alleen.
Naapuri poistuu, ilmoittaa läheisille jotka ei pääse silloin tulemaan. Väkipakolla ei naapuri voi auttaa (vanha ja raihnanen ittkkii) lattialla makaavaa.
Poliisit ei asuntoon mene, ambulassi ei mene.
Alkkis aina kieltäytynyt kaikesta avusta.
Naapuri pääsee taas muutamien päivien päästä käymään tään alkkiksen luona.
Löytää samasta paikasta, samassa asennossa. nyt ei kuulu huutoa, ei uhkailua, ei pure eikä potki kun kääntää ympäri.
Sitten vasta tulee poliisit ja ambulanssi, perässä ruumisauto.

Mite auttaa ihmistä joka ei huoli apua?

Surra saa jos surettaa, itkeä saa jos itkettää

 

Mun isä on kausijuoppo ja on sillä kaikennäköistä terveysongelmaakin. isä asuu reilun 200:n km:n pääs. Nähdään n. kerran vuodes ja soitellaan 4-6 kertaa vuodes. Ja meillä on siis hyvät välit eikä isä ole koskaan käyttäytynyt uhkaavasti, haukkunut tms.
Jos märupiaisin sille joka viikko soittelemaan niin siltä kyllä äkkiä palais hermo koska pitäis sitä kyttäämisenä.

AP:lle :hug:

 

Syyllistämiset ja 'mä tiedän miten sun olis tämä pitänyt hoitaa'- jutut vois sitten jäädä tähän. Kiitos.

 

[QUOTE="vieras";25331327]En ymmärrä miten säännöllisellä soittamisella muka estettäisiin alkoholistin äkkikuolema (niin kuin ne useimmiten ovat). Minusta on täysin sama onko joku ollut kuolleena kaksi päivää, viikkoa tai kuukautta. Jos elämäntyyli on itsetuhoinen, niin sitä ei läheisten suremisella estetä. Pitää vaan tajuta pitää huolta itsestään.[/QUOTE]

Ei tietenkään estetä. Olisi kuitenkin hyvä jokaisen ihmisen tietää, oli sitten millainen ihminen tahansa, että joku hitusen välittää. Eikä riippuvuutta sairastava ihminen enää omasta tahdostaan ole siinä tilassa, missä on.

 

[QUOTE="Vieras";25335874]Ei tietenkään estetä. Olisi kuitenkin hyvä jokaisen ihmisen tietää, oli sitten millainen ihminen tahansa, että joku hitusen välittää. Eikä riippuvuutta sairastava ihminen enää omasta tahdostaan ole siinä tilassa, missä on.[/QUOTE]

Ei sitä alkoholismia kannata romantisoida. Kyllähän se kärsii tilastaan, mutta kun oikeasti lopettamiseen saa apua ja pääsääntöisesti alkoholisti ei sitä apua halua.

Ja veikkaanpa että siinä juoppotilassaan monikin van lakkaa uskomasta siihen että joku välittää. Välittäminen on niin paljon muutakin kuin vieressä paapomista.