[QUOTE="ajatus";25024612]Ihan mielenkiinnosta rupesin lukemaan blogiasi, kun olin maratoonilla lukenut läpi tuon todella pitkän ketjun taapero imetyksestä. Viesteistäsi samoin kuin monen muunkin paistaa läpi ääretön ylpeys ja ehdottomuus kasvatus tapasi puolesta. Se on hienoa pystyä seisomaan sanojensa takana ja kertomaan mielepiteesi muulle maailmalle. Olen monestakin asiasta kanssasi samaa mieltä, mutta ajatus heräsi ja pakotti kirjoittamaan sinulle jotain.
Kirjoitat erittäin kärkkäästi ja väillä todella kovia sana valintoja käyttäen mm. unikoulusta (mikä häkkikö sänky mielestäsi oli?) , pulloruokinnasta..yms. Nyt oikesti käsi sydämmelle, kuinka monesta lapsesta/perheestä sinulla on kokemusta? Lapset ovat yksilöitä, eri tempperamenteilla varustettuja tapauksia ja kokemuksen syvällä rinta äänellä voin sanoa, että se mikä toimii toisella ei todellakaan anna takeita, että keino kävisi naapurin Erkkiin myös. Oletko ajatellut miten pahalta jostain äidistä/isästä voi tuntua, kun julistat yhtä totuuta ja vaikkapa juuri heidän perheessään on jouduttu turvautumaan unikouluun, kaikki keinot on käytettty ja perhe on ratkeamis pisteessä ja he saavat unikoulustaan avun. Usko vain ja laajenna hieman maailman kuvaa lapsista, kaikille ei neuvottelu ja hellä ohjaus sovi. Toiset lapset tarvitsevat rajat/säännöt ja rangaistukset oppiakseen olemaan ja elämään perheessä ja näin ollen koko yhteiskunnassa.
Esimerkkejä tälläisesta voisi laittaa monia, mutta siksi miksi tämä ajattelu tapasi koskettaa minua on se, että itse ajattelin vuosia sitten hyvin paljon tavallasi. Sain huomata ja nöyrtyä olleeni väärässä. Esimerkkinä voisin kuitenkin kertoa eräistä sisaruksista. Toinen sisaruksista oli pienestä pitäen "helppo" tapaus, hyvin pitkälti asioista neuvoteltiin ja soviteltiin ja keskusteltiin. Toinen lapsi oli, kuin vastakohta, jonka silmät löivät tulta, kun hän tajusi, että hän ei voi päättää. Hänen kanssaankin yritettiin pehmeitä kasvatuskeinoja ja perheen rytmiin sovittautumista hyvin lapsilähtöisesti miten toinen sisarus oli kasvatettu tähän asti. Ei muuten onnistunut. Sisarukset olivat tismalleen samalaisista lähtökohdista, samoista vanhemmista, samanlaisella varhaisella vuorovaikutksella varustettuja, yhtä pitkään imetettyjä..jne. Toinen lapsista tarvitsi tiukat rajat ja seuraukset, jotta pysy "kasassa" ja tuntee olonsa turvalliseksi. Yksin kertaisesti jo fyysisen turvallisuuden vuoksi lapsi tarvitsi paljon rajoja ja sääntöjä.
Ymmärrätkö yhtään mitä ajan takaa? Se mikä toimii toisella ei auttomaattisesti voi toimia kaikkiin lapsiin. Et ihan oikeasti voi tuomita kaikkia vanhempia kokemuksellasi. Voit sanoa äsköiseen lauseeseen, että en tuomitse..plaa plaa tai näytä kohta missä noin sanon, tämä vaan on luettavissa rivien välistä niin täysin. Tiedät sen itsekkin.
On otettava huomioon myös erilaiset perheet erillaisten lasten lisäksi. Ymmärsin, että elät lapsesi kanssa kaksin? Enkä todellakaan millään tapaa ole tätä tuomitsemassa. Olen aivan varma, että voit kasvattaa lapsestasi yksin ihan siinä missä joku toinen kaksin "kelpo kansalaisen". Muista kuitenkin aina, että perheitä on erillaisia, erillaisilla kokoonpanoilla kasattuja ja perheessä myös muiden tarpeet ovat tärkeitä eikä välttämättä yhteen lapseen pysty keskittymään samalla intensiteetillä, kuin sinä pystyt. Jos nelli lapsinen perhe pitää kuopukselleen alle vuoden ikäisenä "häkki" unikoulun, perhen äidin olleessan täysin loppu, uskon, että tämä tälle perheelle on täysin tarpeellista ja perusteltua. Lapsi nukkuu hyvin nyt eikä viiden vuoden kuluttua olkoompa lapset biologisen rytmin mukaista tai ei, on ennemmän hyödyllistä, kuin se, että äiti palaa loppuu lapsilaumansa kanssa ja menettää mielenterveytensä pitämättömän unikoulun takia. Ymmärräthän mitä ajan takaa?
Tämä asia jäi minua vaivaamaan suuresti ja vielä suuremmin, kun tutustuin blogiisi ja toivon, että uhraat ajatuksia hieman tälle erillaisuuden aatokselle. Elämä harvoin (lue:ei koskaan) on mustavalkoista ja lapset harvoin (lue ei koskaan) ole täysin samanlaisia.[/QUOTE]
Siis miten se avas sun silmät? Mille?
Ja mitä tuohon viimeiseen kappaleeseen tulee: Mistä ihmiset keksii, etten mä osaisi ajatella "erillaisuutta"? (se on muuten yhdellä ällällä, for future ref) Enkös mä nyt itsekin edusta epätyypillistä perhettä? Voisin minäkin sanoa, että en minä voi/kykene/ehdi/jaksa kun mä olen yksinhuoltaja.
Itse tunnen lukuisia monilapsisia perheitä joissa toimitaan kiintymysvanhemmuuden periaatteitten mukaisesti. Muun muassa kiintymysvanhemmuusperheet ry:n puheenjohtaja, hänellä on kaksi lasta. Yhdellä, tälläkin palstalla pyörivällä tutullani on viisi lasta ja kuudes haaveissa, on synnyttänyt kotona, lapset hoidettu kotona ja olleet jopa kotioppijoita yläasteelle asti. Toinen täälläkin palstaileva on muistaakseni kolmen lapsen äiti, on jokaisen kanssa tehnyt mm vessahätäviestintää ja imettänyt vuosia. He nyt vaan eivät ole yhtä äänekkäitä, se voidaan laittaa iän tai innostuksen piikkiin
Mun tilanne ei ollut mikään ideaali lapsen vauvavuonna. Asuin siskon perheen kanssa kimpassa ja kun siskon puoliso teki itsemurhan niin mulla oli kyllä kädet täynnä kun autoin siskon kolmen alle neljävuotiaan lapsen hoidossa siinä omani ohella. Jossakin vaiheessa nukuin neljä yötä viikosta niin, että oman vauvani lisäksi hoidin siskon keskimmäisen lapsen yöheräilyt. Vaistovanhemmuus "tavoista" oli kuitenkin lähinnä hyötyä tuona äärimmäisen hektisenä ja raskaana aikana. Kantoliinat ja -reput olivat kovassa käytössä, sormiruokailu oli ehdoton must koska ei olisi ollut aikaa ruveta mössäämään ruokaa ja syöttämään sitä milloin kenellekin, perhepedissä oli yöstä ja pedistä riippuen 1-3 lasta koska ei todellakaan olisi ollut aikaa tai jaksuja ravata ympäri kämppää eri huoneissa rauhoittelemassa milloin mitäkin lasta.
Jos mun kirjoituksista saa sen käsityksen, että kiintymysvanhemmuus sopii vain yksilapsisille perheille niin kysymys on joko lukijan mielikuvituksen puutteesta tai sitten ihan rehellisesti siitä, että mä en (tietenkään) kauheasti kirjoita siitä, miten isommissa perheissä toteutetaan tätä - koko blogin nimihän on Jatkumovanhemmuutta
pienperheessä. Mä en voi kirjoittaa suurperheen arjesta koska mä en elä sitä. Olisi kuitenkin hyvin yksioikoista ja mielikuvituksetonta väittää, että se tarkoittaisi, että kiintymysvanhemmuus sopisi vain yksilapsisille perheille. Kysykää vaikka nimimerkki vrs:ältä, hänkin useamman lapsen äiti ja naimisissa.