Seksiongelma ja vauvan yritys pitkässä parisuhteessa. "Kissa & hiirileikkiä" ja raivoisia riitoja aiheesta. Mikä avuksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Mies tekee hyvin harvoin aloitteita seksiin. Ne vähät tapahtuvat yleensä humalassa tai krapulassa. Minä olen kuitenkin yrittänyt pitää yllä sitäkin puolta parisuhteessamme, tekemällä itse aloitteita.
Kieltäydyn harvoin miehen aloitteista, oikeastaan ainoastaan silloin, jos minulla on jotenkin huono olo tms. hyvä syy, jolloin en tunne itseäni mitenkään kykeneväiseksi seksiin.

Ongelma on se, että, että mies torjuu minut hyvin usein. Syitä on väsymys, minun ärsyttävä käytös, tai hän on vasta syönyt jne. jne. Aina se sattuu, ja tuskastuttaa :( Aina pahoitan mieleni, ja suutun ja mökötän, mikä on katastrofi, sillä koko viikonloppu on sen jälkeen pilalla, mies ei anna enää anteeksi.

Tämän lisäksi vielä useiden viikojen taukoja aiheuttaa miehellä oleva kondylooma, joka oireilee useamman kerran vuodessa, esim. jos hänellä on esim. stressiä.

Koimme keskenmenon 11 kk sitten. Sen jälkeen ollaan yritetty lasta, ja varsinaista yritystä on ollut vain 3 kk, johtuen juuri em. syistä, ja miehen työmatkoista.

Näemme kaiken lisäksi vain viikonloppuisin, mikä tuo paineita asioihin. Yritän koko ajan seurata tilannetta, ja odotan otollista hetkeä, jolloin voisimme harrastaa seksiä. Usein vain saan pettyä, kun mies ei haluakaan. Tämä tuntuu jo ihan sairaalta, itsetunto on ihan nollilla :(

Oon tosi surullinen ja vihainen kaikesta, mietin, että mitä tästä vielä tulee. Tai tuleeko sitä lasta koskaan.. :( Ollaan kuitenkin jo päälle kolmekymppisiä. Tuntuu, että aika loppuu kesken.

Auttakaa! Miten hillitsisin itseni, etten loukkantuisi torjunnasta?
 
ja tuohon tilanteeseen sitten vielä lapsia. kannattaa todella!

Voin kertoa että ei kannata! Selvittäkää asiat ensin kunnolla. Joku mättää suhteessa.

Ei meillä aina ole tälläistä. Yleensä ihan rauhallista eloa, mutta seksipuolella on melko hiljaista ollut aina. Monesti olemme todenneet, että "tätä pitäisi tehdä useammin, mutta miksi ei tehdä?"

Minulla on vain nyt ollut tunteet niin pinnassa asian suhteen, kun päätimme yrittää vauvaa keskenmenon jälkeen.

Tiedosta, että itse käyttäydyn myös hullusti, mutta en vain malta olla.

Ap
 
sori, mulle tuli niinkin kauhea asia mieleen kuin että pettääköhän miehesi sua? Aika omituista jos näette vain viikonloppuisin ja ei muka tee yhtään mieli kun näette taas "pitkästä aikaa"...
 
Jos miehesi luulee että haluat seksiä vain sen takia että saisit vauvan :(
Me harrastetaan seksiä sen takia että halutaan ei sen takia ajastettuna että saataisiin vauva. Ehkä tässä yksi teidän ongelma .
 
[QUOTE="mä";24933965]Jos miehesi luulee että haluat seksiä vain sen takia että saisit vauvan :(
Me harrastetaan seksiä sen takia että halutaan ei sen takia ajastettuna että saataisiin vauva. Ehkä tässä yksi teidän ongelma .[/QUOTE]

En usko. Meillä on ollut sama ongelma jo kauan ennen vauvanyritystä.

Mies haluaisi enemmän hellyyttä, jota koetan hänelle antaa, mutta hän lähinnä makaa viikonloppuillat sohvalla telkkaria katsellen, joten miten sitä hellyyttä siinä antaa? Minä en jaksa kovin kauan makoilla ahtaalla sohvalla.

Jos ehdotan, että mennään sänkyyn makoilemaan ja ihan vaan keskustelemaan "haaveilemaan" kaikesta, ilman häiriötekijöitä kuten telkkaria tai tietokonetta, hän ei viitsi, kyllästyy pian ja menee takaisin telkun ääreen.

Kun riidellään, mies syyttää minua kylmäksi. Minä taas häntä pihtariksi.
 
[QUOTE="eli";24934036]Normisti vuosia ollut peruspihtausta ja nyt sitä siementä ollaan koko ajan lypsämässä....[/QUOTE]



En ole koskaan pihdannut. Olisi ihanaa, jos mies edes vähän vonkaisi :D

Ap
 
[QUOTE="alkup.";24933951]On ihan sula mahdottomuus, että pettäisi, ei olisi siihen minkäänlaista tilaisuutta. Olen kysynyt myös mieheltäni tästä.

Ap[/QUOTE]

Miten se voisi olla sula mahdottomuus, jos te kerran ette edes näe kuin viikonloppuisin? Viikollahan hällä on aikaa hommailla vaikka mitä sun selän takana.

Toisekseen, jos ette asu edes yhdessä (?) niin miksi pitäisi saada vauva? Eikö kannattais ensin kokeilla sitä keskenään elämistä ihan ilman vauvaakin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hömm;24934145:
Miten se voisi olla sula mahdottomuus, jos te kerran ette edes näe kuin viikonloppuisin? Viikollahan hällä on aikaa hommailla vaikka mitä sun selän takana.

Toisekseen, jos ette asu edes yhdessä (?) niin miksi pitäisi saada vauva? Eikö kannattais ensin kokeilla sitä keskenään elämistä ihan ilman vauvaakin?


En ala tarkemmin selvittämään asiaa, mutta se on täysin sula mahdottomuus että mies pettäisi. Ei ole siihen tilaisuutta.

Olemme kyllä asuneet jo lähes 10 vuotta yhdessä, että kaikenmoista on koettu ja nähty tähän mennessä :)
 
[QUOTE="alkup.";24934016]En usko. Meillä on ollut sama ongelma jo kauan ennen vauvanyritystä.

Mies haluaisi enemmän hellyyttä, jota koetan hänelle antaa, mutta hän lähinnä makaa viikonloppuillat sohvalla telkkaria katsellen, joten miten sitä hellyyttä siinä antaa? Minä en jaksa kovin kauan makoilla ahtaalla sohvalla.

Jos ehdotan, että mennään sänkyyn makoilemaan ja ihan vaan keskustelemaan "haaveilemaan" kaikesta, ilman häiriötekijöitä kuten telkkaria tai tietokonetta, hän ei viitsi, kyllästyy pian ja menee takaisin telkun ääreen.

Kun riidellään, mies syyttää minua kylmäksi. Minä taas häntä pihtariksi.[/QUOTE]

Kuulostaa sille, että olet tylsä miehesi mielestä. Hän ei jaksa kuunnella sinua tai ei saa keskusteluista sitä mitä haluaisi ja siksi se telkku tjms on mielenkiintoisempi kuin aika sinun kanssasi. Jos hän haluaa läheisyyttä enemmän, teillä todennäköisesti kirraa jostain muustakin kuin vain seksistä. Tosin voi olla, että miestä ei kiinnosta seksi (KAAPPIHOMO/pettäjä/muita omia ongelmia?) ja sanoo tekosyitä miksi ei haluaisi seksiä sitten. Toki riippuu siitä teidän seksin määrästäkin. Jos sitä on jo kuitenkin joka viikonloppu ainakin, niin ok, mutta jos menee siihen, että puhutaan kerta kuussa tai jopa harvemmasta, niin kyllä siellä joku mättää....

Jokatapauksessa en lähtisi itse tuohon lapsia tekeen. Haluatko oikeasti nuorena ihmisenä olla melkein seksittömässä parisuhteessa? Kun lapsia tulee, niin sitä seksiä vaan on vielä vähemmän, kuulostaa sille, että miehelläsi se vähäkin loppuu siihen...
 

Yhteistyössä