Onko tämä äidin syyllisyyttä vai voiko kaikki olla näin helppoa?

["RIIKKA"]

Mitä tuumitte? Kun mulla on äitikavereita, joilla useempi lapsi. Ovat olleet kotona parista vuodesta kuuteenkin vuoteen. Kokoajan tuntuu, että siellä on pinna kireellä ja aina vaan "kuulema" huudetaan ja tapellaan. Okei, mun lapsi on aika kiltti, arka ja rauhallinen, mut silti. Mä mietin, kun meillä ei riidellä. Siis korotan ääntä kerran ehkä viikossa. Lapsi on jäähyllä kerran parissa viikossa ja muutenkin olo on oikein lepposaa. Siis lapsi saa kilareita ja uhmaa päivittäin, mut ei sille tarvii raivota. Mietin tässä vaan, että olisko tekemistä sen kans kun olen töissä? Pari kolme päivää vaan viikossa kylläkin, mut kaiken muun ajan haluun olla vaan lapsen kanssa ja eletään tosi kivaa elämää ilman karjumisia ja kurittamista. Siis, että väsymyshän ajaa ihmisiä aika raivon partaalle, mut voin kyllä kertoo, etten ikinä ollut niin väsynyt kotona kun nyt kun tasapainottelen töitä ja arkee. Aika monesti sit äitikaverit sanoo, että kun ovat niin väsyneitä niin siellä vaan huudetaan. Voiko siis olla niin, että minä olen väsynyt töistä, mutta syyllisyyden takia en kilahtele ja kotona olevet äidit on väsyneitä lapsista ja siks siellä raivotaan jatkuvasti?? Musta tuntuu välillä, että mun lapsesta tulee joku sairas hulttio ja sillä ei ole kasvatusta kun meillä ei ole tuollaista menoa...

 

[kookosta]

Olen omien kanssa huomannut että kun on edes se kaksi lasta niin niille saa äänijänteitä olla korottamassa useamin kun esikoiselle koskaan ennen kuopusken syntymää (ja sitä kun kuopus kasvoi ja alkoi tekemään muutakin kun syömään ja nukkumaan). kahdestaan nuo keksii niin älyttömiä tappeluita ja vinkumisia riehumisia ettei oo tosikaan. Voin vaan kuvitella jos tässä olisi vielä kolmas ja neljäs jne millanen meno sillon olisi. Ja meillä nuo muksut huutaa ja tappelee ja välillä ainoa tapa kiinnittää huomiota on koettaa itse kiljua kovempaa :ashamed:

 

["a.p"]

Kirjoitin ehkä vähän tyhmästi. Siis sitä mietin, että jos syyllisyyden (se kun olen töissä välillä) takia, olen tälläinen lepsu äiti, voiko lapsi kärsiä siitä? Onko kaikissa kodeissa aina kauheeta vääntöä kaikki asiat ja pitääkö sen olla sellaista? Voiko lapsi kärsiä kun sille ei olla niin ankaria?

 

["vieras"]

Luulisin että yksi erottava tekijä on tuo, että heillä on monta lasta ja sinulla vain yksi. Minulla tosin ei ole kahden lapsen äitiydestä kokemusta kuin vasta viikon verran, mutta kyllä tuo pinna katkeaa paljon nopeammin kuin ennen, kun uhmaikäinen saa kiukkukohtauksen ja vauva ährää samaan aikaan rinnalla. Sillä olenko töissä vai kotona (olen tehnyt muutaman vuoden määräaikaisia pätkiä ollen välillä työttömänä, joten molempia non tullut kokeiltua tasaisesti) en ole huomannut olevan merkitystä. Toisaalta is merkitys on myös äidin perusluonteella. Toiset vain sietää enemmän kuin toiset.

 

["a.p"]

Olen omien kanssa huomannut että kun on edes se kaksi lasta niin niille saa äänijänteitä olla korottamassa useamin kun esikoiselle koskaan ennen kuopusken syntymää (ja sitä kun kuopus kasvoi ja alkoi tekemään muutakin kun syömään ja nukkumaan). kahdestaan nuo keksii niin älyttömiä tappeluita ja vinkumisia riehumisia ettei oo tosikaan. Voin vaan kuvitella jos tässä olisi vielä kolmas ja neljäs jne millanen meno sillon olisi. Ja meillä nuo muksut huutaa ja tappelee ja välillä ainoa tapa kiinnittää huomiota on koettaa itse kiljua kovempaa :ashamed:

niin lapsien määrä kyllä varmaan vaikuttaa. Mä mietin just sun kirjoituksta lukiessa kun yksi äiti oli ihan burn outin partaalla kahden kanssa ja teki sit kolmanne, niin miksi? Tai lähinnä sitä, kun nyt sit kolmen kanssa elämä on niin kamalaa ja vielä kamalampaa ja kaikki päivät kauheita ja niin edelleen. Miksi pitää saattaa itsensä noin loppuun...

 

["a.p"]

[QUOTE="vieras";24581032]Luulisin että yksi erottava tekijä on tuo, että heillä on monta lasta ja sinulla vain yksi. Minulla tosin ei ole kahden lapsen äitiydestä kokemusta kuin vasta viikon verran, mutta kyllä tuo pinna katkeaa paljon nopeammin kuin ennen, kun uhmaikäinen saa kiukkukohtauksen ja vauva ährää samaan aikaan rinnalla. Sillä olenko töissä vai kotona (olen tehnyt muutaman vuoden määräaikaisia pätkiä ollen välillä työttömänä, joten molempia non tullut kokeiltua tasaisesti) en ole huomannut olevan merkitystä. Toisaalta is merkitys on myös äidin perusluonteella. Toiset vain sietää enemmän kuin toiset.[/QUOTE]

Tää osu ja uppos! Välillä mua hävettää kun myönnän itselleni ääneen miksei meillä ole kuin yksi lapsi. Mietin monesti teenkö hallaa lapselle kun ei ole sisarusta, mut en usko, että jaksaisin kahden kanssa vielä. Ehkä sit kun tää ainokainen on koulussa ja pesee pyykkinsä.

 

["näin on"]

juup.. oli mullakin helppoa ja rauhallista kun oli yksi lapsi. Mutta nyt kun on enemmän lapsia niin kyllä tässäkin perheessä alkaa enemmän ääntä olemaan. Kyllähän niitä yhteenottoja ja vaikeuksia tulee enemmän kun kerran ihmisiäkin on enemmän. Töissä käynti kannattaa, sillä siellä saa levätä. Kotona lasten kanssa päivästä toiseen voi johtaa kahnauksiin ja pään leviämiseen itse kullakin jossain vaiheessa.. ei kaikilla. Ja tuo on totta, mitä joku sanoi, että äidin perusluonne, kärsivällisyys ja maalaisjärki vaikuttaa aika paljon kaikkeen