On hyvät tukiverkot.
On isovanhemmat, minun sisarukseni perheineen, lasten kummit, jo aikuistuneet lapseni puolisoneen ja joitain ystäviä, joihin hyvä luottaa.
Pidän tukiverkkoja, vanhempien omaa ja kahdenkeskistä aikaa tärkeänä.
Ja vaikka tajuan, että kaikilla verkkoja ei ole, säpsähdän aina vähän, jos kuulen jonkun sanovan ettei lapsillaan ole muita läheisiä aikuisia kuin he itse.
Puutteen voi luullakseni kompensoida (sillä kompensoimmehan muitakin puutteita: Täydellisiä vanhempia, täydellistä kotia ja täydellisiä olosuhteita kasvulle ei ole kenelläkään), mutta en ole varma oivaltavatko kaikki, että se ylipäätään on merkittävä puute lapsen elämässä.
Tuntuu kuin osa suorastaan ylpeilisi sillä, että lapsillaan ei verkkoa turvanaan...
Sellainen kuulostaa kovin surulliselle.
Mielummin me muutettiin pois molempien kotiseudulta kun ei löydy töitä ei miehelle eikä minulle,
mutta mikäs siinä näkeehän näitä palstallakin kenelle on tärkeämpää että jomman kumman suku asuu naapurustossa ja itse loisitaan sossunrahoilla ja sitten vingutaan kuinka ei ole rahaa.
Jos näille joku ehdottaa töihin menoa valitetaan että ei voi hankkia töitä kuin sieltä mistä toinen puoliso on kotoisin tai sieltä missä nyt jo asutaan kun täällä asuu toisen puoliskon koko suku.
Minä mielummin hoidan lapseni itse ja laitan maksulliseen päiväkotiin ja hankin sitä vapaa aikaa hankkimalla maksullisen hoitajan kuin se että jomman kumman suvun riesaksi muuttaisin ja eläisin sossun rahoilla.
Se että asutaan uudella paikkakunnalla tuo omat haasteet.
Vuosien myötä sitä tutustuu ihmisiin mutta eipä täällä vieläkään ole sellaista jolle työnnät lapsen lennossa,
haluan nyt kuppilaan bilettämään hoitakaa muksu
(kuten ehkä nämä voi joilla koko suku asuu samassa kylässä)
Silti en kaipaa oloa työttömänä ja silti meillä on molepien sukuun hyvät välit ja silti meillä toimii hyvin isovanhempien välit,
puhelimet on onneksi keksitty.
Toki vaatii ennakointia jos jonnekin haluat kumppanin kanssa kahden mennä, eli et yleensä pysty päivän varo ajalla hankkimaan lapsenvahti.