Ovatko hyvät tukiverkot nykyään harvinainen asia?

Vai saako palstalla vaan vääristyneen kuvan siitä, millaista lapsiperheen elämä nykyään on? Moni, aivan liian moni, on kertonut siitä ettei heillä ole ketään joka ottaisi lapsia hoitoon ja antaisi vanhemmille kahdenkeskeistä aikaa/yksinhuoltajalle lapsivapaata aikaa. Päinvastaisesta, eli siitä että tukiverkkoja on, ei juurikaan kuule puhuttavan - vaan johtuuko se siitä että tukiverkot ovat harvinaisuus, vaiko siitä ettei hyvistä asioista (mukamas) saa puhua?

Onko teillä hyvät tukiverkot?

Meillä on minusta hyvät tukiverkot. Miehen koko suku asuu muualla kuin Suomessa, mutta mun vanhemmat ovat aktiivisesti mukana elämässämme ja asuvat lähellä. Lapset ovat tälläkin hetkellä heidän kanssaan veneilemässä 5 päivän ajan. Lisäksi lähellä asuva suurperheellinen ystäväni on lähes aina valmis hoitamaan lapsia, jos on tarvetta - ja minä (sekä myöskin mies) autamme heitä vuorostamme aina kun tarvetta on. Muissakin asioissa kuin lastenhoidossa. Hieman kauempana asuva ystäväni on myös ottanut lapsen/lapsia yökylään. Lisäksi on liuta naapureita ja muita tuttuja/kavereita joilta saa apua esim. kauppareissuilla jos ei ole omaa autoa käytettävissä, sekä myös lasten vahtimisessa, tai vaikka kyydin päivystykseen jos lapsi sairastuu. Ja tytön luokkakavereiden perheistä kolme on sellaisia, joiden kanssa vastavuoroinen auttaminen sujuu myös hyvin; meidän tyttö on heillä päivän kun me vanhemmat ollaan töissä, ja heidän lapsensa ovat taas joskus vuorostaan meillä.

Eli sanoisin että meillä on asiat hyvin tukiverkkojen suhteen, mutta verkoston osista vain mun vanhemmat ovat sellaisia jotka on ns. syntymässä saatu, muu verkosto ollaan itse muodostettu ja nimenomaan vastavuoroisuusperiaatteella. Ja olemme toki valmiita auttamaan myös mun vanhempia tarpeen vaatiessa.

 

Mä sanoisin, että ihmiset eivät näe vaivaa rakentaa niitä verkkoja. Tietysti on tilanteita, joissa on muutettu kauas kotiseudulta ja pitkät työpäivät yms. verottavat aikaa hankkia uusia tuttavia. Mutta siis noin niin kuin yleensä kyllä ihmisen pitäisi ymmärtää se vastavuoroisuus mitä siihen verkon rakentamiseen menee. Ja aikaa.

Moni täällä on katkomassa ystävyyttä hyvin kepeiden syiden tähden ja pidetään vastapalveluksia haluavia ahneina tms. Mä teen toisille, niin saan myös itselle. Esim. korjaan jotain elektronisia laitteita taitojeni mukaan, käyn kaupassa, autan lemmikkien ja lasten kanssa. Alle kouluikäisestä olen aloittanut verkon ylläpitämisen. Eikä se välttämättä mene niin, että puntit on aina tasan.

 

Ei ole hyvät tukiverkot asuinpaikkakunnalla. Kotipaikkakunnalla ei ole työ/koulutusmahdollisuuksia. Uudella paikkakunnalla myös tukiverkostojen luominen on h i d a s t a.
Tiedettiin tämä kyllä, kun lapsia haluttiin - tukiverkostojen puute ei ollut mielestämme syy jäädä lapsettomiksi.
Valitettavasti myös vastavuoroisuus puuttuu; meidän apumme kelpaa mutta meille ei apua heru. Olen mm. kysynyt (tiedän että toisinaan avun pyytäminen on vaikeaa) joitain lapsia meille hoitoon ja kylään ja heidän vanhempansa ovat vastanneet "ilomielin, ihanaa, mutta me ei sitten voida teidän lapsia ottaa kun ollaan niin poikki".. niin, me emme varmaan..

 

Mulla on ihan hyvät tukiverkot. Olen 1½-vuotiaan pojan yh. Vanhempani asuvat samassa kaupungissa ja siellä käydään viikoittain, ottavat myös pojan hoitoon jos mulla on menoa tai vaikka haluan siivota kämpän rauhassa. Äidin paras ystävä on todella lapsirakas ja on hoitanut poikaa monta kertaa. Veljeltäni saan myös apua varsinkin jos tarvitsen kyytiä johonkin, itsellä ei ole ajokorttia/autoa ja ihan kaikkia isokokoisia ostoksia ei voi lastenrattailla kuljettaa.

 

On hyvät tukiverkot.
On isovanhemmat, minun sisarukseni perheineen, lasten kummit, jo aikuistuneet lapseni puolisoneen ja joitain ystäviä, joihin hyvä luottaa.

Pidän tukiverkkoja, vanhempien omaa ja kahdenkeskistä aikaa tärkeänä.
Ja vaikka tajuan, että kaikilla verkkoja ei ole, säpsähdän aina vähän, jos kuulen jonkun sanovan ettei lapsillaan ole muita läheisiä aikuisia kuin he itse.
Puutteen voi luullakseni kompensoida (sillä kompensoimmehan muitakin puutteita: Täydellisiä vanhempia, täydellistä kotia ja täydellisiä olosuhteita kasvulle ei ole kenelläkään), mutta en ole varma oivaltavatko kaikki, että se ylipäätään on merkittävä puute lapsen elämässä.
Tuntuu kuin osa suorastaan ylpeilisi sillä, että lapsillaan ei verkkoa turvanaan...

Sellainen kuulostaa kovin surulliselle.

 

Meillä kävi näin: Odotin lapsiamme, joka suunnasta kuului; Me kyllä sitten autamme jne jne. Kun lapset syntyi, ei ketään ole mailla ei halmeilla.

Juuri nyt tarvitsisimme apua, mies sairaslomalla, ei pysty hoitamaan lapsia, itsellä 3-vuorotyö, lapset 3-vuoro hoidossa. Lapset pitäisi iltavuorosta hakea viim klo 21. Ei ole ketään hakemassa vaikka isovanhemmat ja kummit asuvat samalla paikkakunnalla. Koskaan ei kenelläkään ole aikaa. Olen nyt itse kipeä, ja töissä. Ei ole varaa olla sairaslomalla eikä ketään kuka hoitaisi lapsia kun olen sairaana...

 

Totta muuten, meidän lapsillamme on muitakin läheisiä aikuisia, mutta heillä ei ole käytännön mahdollisuutta olla konkreettisena apuna arjessa. Tämä surettaa molemmin puolin.

 

Meillä on isovanhemmat samalla paikkakunnalla, ja he auttavat mielellään ja pyytämättä Muita tukiverkostoja meillä ei ole, lapsia on 4. Kummeja tai kavereita ei ole sellaisia, joille voisi lapset "luottaa", tai joilta nyt edes tulisi mieleen kysyä...

 

Mä olen töissäni törmännyt ikävä kyllä tähän tukiverkottomuuteen. Esim. äidille pitäisi tehdä joku operaatio, mutta hänpä ei voi tulla sairaalaan, koska ei keksi ketään joka voisi hoitaa lapsia. Ei ole sukulaisia, ei ole ystäviä, on pari kaveria mutta heiltä ei kehtaa pyytää. Lapsilla ei joko ole kavereita tai sitten heidän vanhemmiltaan ei voi pyytää.

En ihan tajua, tuntuu olevan melko yleistä.

 

Tietty on paljon ihmisiä jotka asuu kaukana suvuistaan, isovanhemmat eivät halua tai kerkeä auttamaan jne. yleisesti varmasti enemmän keskusteluja aloitetaan aiheista joissa on jotain valittamista kuin siitä miten hyvin asiat on. Jälkimmäisestä herää helposti näitä: "so? Miksi sä tollasen aloituksen teet, leuhkiaksesi vai?"-vastauksia. Muutenkin hyvistä tukiverkoista kirjoittava saa helposti sen leiman että eihän toi edes tiedä lasten kanssa elämästä mitään kun hoidattaa jälkikasvunsa isovanhemmilla, ei olisi kannttanut lapsia edes hankkia jos ei niitä välitä hoitaa. Ja ihan yleisesti tämä kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat-mentaliteetti elää vahvana.

Muutenkin tukiverkostoksi mielletään lähinnä vaan lähisuvulta saatu lastenhoitoapu ja senkin tulisi olla mieluiten yksipuolista. Naapureihin on aikea tutustua ja jos kerran olet muuttanut aikuisiällä toiselle paikkakunnalle olet tuomittu olemaan yksin. Vieraisiin ihmisiin on vaikea luottaa ja tutustuminen toiseen pystyäkseen näin muodostamaan näin omaa tukiverkostoa joka toimisi vastavuoroisesti on ihan utopistinen ajatus.

 

En tiedä miten olisin selvinnyt ilman tukiverkkoja. Olen 4,5kk ikäisen vauvan yh, vauvalla on ollut koliikki. Äitini ja mummoni asuvat samassa kaupungissa. Äitini on vielä työssä, mutta on ollut viikonloppuisin vauvan kanssa, että olen saanut esim. nukkua. Ja monesti ollaan oltu mun mummulla päivisin ja olen nukkunut joitakin tunteja kun mummu on ollut vauvan kanssa. Nyt kun koliikki on loppunut n. kuukausi sitten, en tarvitse enää "nukkumisapua", mutta on ollut kiva joskus käydä yksin esim. kaupassa/uimassa tms. kun joku muu on vauvan kanssa. Myös isäpuolesta ja eräästä ystävästä on ollut apua.
Isä ja äitipuoli asuvat n. 130km päässä. Äitipuoli joka on työttömänä, on ollut pari kertaa luonamme arkena muutaman päivän ja on hoitanut vauvaa yöt. Sekin on ollut todella suuri apu.

Suurimpaan osaan ystävistä olen joutunut pettymään, apua ei ole tullut vaikka olen pyytänyt. Juu, eihän kenenkään pakko ole mun lastani hoitaa, mutta kurjalta se silti tuntuu.

 

Jossain määrin on ihan ok tukiverkot. Miehen vanhemmat auttavat lähes aina kun pyydetään (harvoin) Ja miehen täti ja siskot auttavat usein myös, siskot niin että on joku päivällä muutaman tunnin kestävä meno. Mun äiti puhuu auttavansa mut se jää puheeseen.

Siinä ne sitten olikin. Ystävillä kaikilla omia lapsia ja jotenkin en viitsisi muutakuin pakko tilanteessa kysyä koska aika useilla on sama tilanne kuin minulla. Naapureiden kanssa ei olla ihan niin läheisissä väleissä, että kehtaisi apua pyytää. Mukavia joo, mutta iäkkäitä.

Toivon vaan sitä etten itse ala käyttäytyä kuin oma äitini. Minä haluan kyllä oikeasti olla apuna. Parhaimmat muistot itsellä onkin mummilassa tai serkuilla. Niissä oltiin paljon! Ihmettelen toisinaan, että miksi äitini " ei halua" . Onko aika muuttanut muistot vai miten, hänellä oli paljon tukiverkkoa, itse sitä kuitenkin tekemättä. Pakko ei tietenkään ole, mutta mua se surettaa.

 

Kohtalaiset. Asun omasta perheestä kaukana. Ystävät on hajaantuneet pitkin maailmaa. Miehen suvun kanssa en jotenkin sovi yhteen. Olen siis yrittänyt käydä kylässä ja kaikkea mutta kun ei heidän elämäänsä vaan tunnu mahtuvan niin olen sitten antanut olla. Miehen vanhemmat ei asu myöskään ihan lähellä mutta he ovat valmiita olemaan apuna, vasta apua eivät huoli ja sillä tuntuukin pahalta kysyä sillon kun tarve vaatii. Olen hoitanut täällä ns. "ystävien" lapsia mutta kun heille se ei sitten käy niinpäin että onnistuisi toiseen suuntaan
Kait mussa on vaan jotain vikaa etten onnistu luomaan sitä turvaverkkoa täydelleen tällä paikkakunnalla.

 

Meidän omat tukiverkot on tällä hetkellä ihan ok vaikka joillekin ne olisivat onnettomat. Kaikki suvut asuu kaukana ja itse ollaan saatu luoda tuo verkostomme. Tiettyjä asioita ollaan saatu hyväksyä, eli en edes osaisi odottaa normaalia tukiverkostoa sillä monellakaan halukkaalla ei ole edes mahdollisuutta auttaa. Esim esikoisen ensimmäinen yökyläily sijoittunee siihen vaiheeseen kun hänelle saadaan viikonloppuhoitopaikka jonnekin laitokseen, tällä hetkellä (lapsi nyt 6v) näkisin tuon realistisena josku 9v paikkeilla. Kakkosen kohdalla voitaisiin kokeilla jos joku tarpeeksi rohkea haluaisi yrittää, mutta muuten hänellä lienee sama kohtalo kuin isoveljellä.

Mutta koska siis noita yöhoitoja/kyläilyjä on hankalampi järjestää, ollaan otettu sitä omaa aikaa päivisin ja iltaisin, tarvittaessa vaikka hyödyntäen sitä pahamaineista päiväkotia.

 

hyvät tukiverkot löytyy. olen yh. isovanhemmat on mukana monin kappalein, mun omat vanhemmat eniten ja tosi paljon. nytkin mökillä ollaan ja itse saisin vapaaillan heti jos tahtoisin. (lähdetkös anatolia terassille? )

myös mun ystäväperheillä, joilla on lapsia on kaikilla hyvät tukiverkot. en itse tunne ketään sellaista, jolla ei ole tarvittaessa mahdollisuutta saada lasta hoitoon.

 

TAAS sama aloitus! Viimeksikin oli mielestäni Anatolialta tai ainakin kovasti äänessä oli koko ajan... huoh...

 

Hyvä tukiverkko on meilläkin. Isovanhemmat, mun sisarukset, miehen veli ja muut tutut ja ystävät Monella heistä ei edes ole omia lapsia, mutta silti ovat ottaneet asiaksi olla meidän apuna tarvittaessa kuskaten harrastuksiin/käyttäen kaupassa ja millon mitäkin.

Monesta asiasta ei olis edes selvitty ilman heitä.

 

meillä ei oikeastaan ole tukiverkkoja..miehen perhe asuu myöskin ihan jossain muualla,oma äitini ja sisarukseni itä-suomessa..äitini kyllä onneks pääsee tarvittaessa saman päivän aikana apuun,mutta oishan se kiva,et ois joku joka ois samalla paikkakunnalla..

 

Meidän molempien vanhemmat asuu 300km:n päässä, joten tukiverkko on aika huono. Tosin nään omia vanhempiani ehkä kuukauden välein ja hätätapauksessa mun äiti pääsee tänne. Mutta täytyy tosiaan olla aika hätätapaus ja viikonloppuna mielellään.

Mulla on tasan yks kaveri tästä läheltä, jolta kehtaisin ehkä kysyä jotain tunnin tai parin hoitoa lapselle esim. jonkun lääkäriajan takia mut koitan välttää sitä viimeseen asti ettei se mun ainoa "hätävara" oo sitten jo kyllästynyt jos oikeasti pakosta tarvisin lapselle hoitajaa. Mun täytyis olla jo aika hyvä kaveri et uskaltaisin jättää lasta hoitoon, joten ei niitä tukiverkkoja tosta vaan hankita jos suku ei asu lähellä.

Oma "moka" tosin jäädä tänne asumaan kun koko muu suku asuu pohjanmaalla..

 

Nykyään tänä aikana on jotenkin niin kunnia-asia pärjätä ja selvitä yksin, ominvoimin, itsekseen.

Kaveri pysyy kaverina kun häneltä ei voi pyytää apua ja avata omaa maailmaansa ja kotinsa ovea niin paljon, että olisi tätä kautta, keskinäisen, vastavuoroisen avunannon tietä mahdollisuus ajan kanssa tulla ystäviksi.

 

No on meillä jonkinnäköinen tukiverkko, mutta:
*anoppi on alkoholisti
*appiukolla on täyspäivätyö ja lisäksi vielä oma firma= ei ole koskaan kotona
*Miehen isoveli on narkkari

*siskoni asuu Kaliforniassa
*Äitini on melkein ainoa joka tällähetkellä voi hoitaa jos tarvis, mutta en viitsi häntä kauheasti rasittää, kun hänellä on masennus.

 

Mulla on jo aikuiset lapset, joten lastenhoitomielessä en voi enää käyttää termiä "nykyään". Mutta noin muutoin meillä kyllä apu puolin ja toisin toimii niin läheisten kuin ystävienkin kesken. Saan tarvittaessa esim autokyydin siskoltani, isältäni tai siskoni pojalta. Kahta raavasta miestä tarvittaviin hommiin saan avun pojaltani, siskoni pojalta ja tarvittaessa exältä. Mä taas korjailen exän tietokoneen ja autan systeriä ja mutsia tietokonejutuissa. Vanhempiani myös tarvittaessa siivouksessa ja kauppareissuissa. Systeriä autan lomien aikana niiden kilpikonnien hoidossa ja kukkien kastelussa, tytärtäni autan mm hoitamalla sen kissoja, jos he ovat reissussa.

Lisäksi on kaikenlaista pikkujuttua esim kun syksyisin teen etikkasäilykkeitä, vien osan vanhemmilleni ja siskolleni. Myös noille kotoa jo muuttaneille nuorille. Sama juttu välillä, jos intoudun leipomaan enemmän. Asutaan koko klaani alle 2 kilometrin säteellä toisistamme, joten kaikenlainen auttaminen ja muu on varsin helposti toteutettavissa.

 

Meillä ei ole biologista turvaverkkoa. Omat vanhemmat kuolleet ja samoin mieheni isä. Anoppi vanhus. Ei sisaruksia. Onneksi ihania ystäviä, kummeja, hieman kaukaisempia sukulaisia..joilta voi pyytää apua ja vastavuoroisesti auttaa heitä. Lisäksi meillä on käynyt Nnky:n aivan ihania hoitajia. Välillä olen kateudesta vihreä lukiessani juttuja isovanhemmmista, jotka ottavat lapsia hoitoon ja vievät matkalla ja murehdin tyhmästi, että minun lapseni jäävät paitsi sellaisista asioista ja tietysti itsekin.

 

Tässäkin ketjussa muuten tosi harva mainitsee omia tai puolisonsa sisaruksia, kun on puhe omista tukiverkoista. Miksei sisaruksia mielletä tukiverkoiksi?

 

Meillä ainakin on tukiverkkojen rakennus edessä kun omasta lapsesta haaveillaan. Molempien vanhemmat asuvat kaukana, siskot on molemmilla mutta kumpikaan ei omasta tahdostaan halua olla ainakaan tällä hetkellä missään tekemisissä ja asuvat kaiken lisäksi kaukana. Itsellä asuu yksi hyvä ystävä tuossa lähellä. Loput kaverit asuu sitten kaukana. Miehenkin ystävät ovat tuolla kauempana melkein kaikki.

Omat ystävyyssuhteet on ihan aikuisiällä tulleita, eli ei se tukiverkkojen rakentaminen mahdotonta ole. Hidasta kylläkin.