O
outoilija
Vieras
Mietin tässä että pitäisikö se lapsi jossain vaiheessa hankkia. En ole niinkään lapsirakas eikä todellakaan ole koskaan ollut vauvakuumetta tms. Olen alle 25-vuotias ja seurustelen.
Nyt lähiaikoina on tullut mieleen (kiitos vain 2plus-palsta ;D ) että pitäisikö kuitenkin pikkuhiljaa tehdä asian eteen jotain. Olen aina ollut sitä mieltä että joskus lapsia tulee, mutta se on sitten joskus tulevaisuudessa. Nyt on 5 vuotta hurahtanut hirmu nopeasti, ja alkaakohan se "tulevaisuus" olemaan ovella?
Jotenkin myös tuntuu että ainakin oma äiti ja appivanhemmat ja appimummu tulisi iki-iloisiksi ensimmäisestä lapsen(lapsen)lapsesta, ja varmasti olisivat tukena jos alkaisi äitinä/vanhempina olo tuntumaan raskaalta. Kaveripiirissäkin on lähemmäs 10 paria raskautunut ihan kahden vuoden sisään, sekin saattaa jotenkin olla syynä näihin ajatuksiin
En ole oikein kouluttautunut erikoisemmin (amis), eikä vakituista työpaikkaakaan ole... Mutta olen aika säästäväinen, joten ehkä tulojen vähyys ei olisi ongelma. Ehkä!
Kertokaa ihanat äidit, että mitkä oli teidän fiilikset kun harkitsitte lapsia; oliko vahinko, oliko tarkasti harkittu, oliko todella kaivattu vaiko sillee että lapsia nyt tulee jos on tullakseen.
Ja tärkein! Katuuko joku sitä että hankki lapsia, ehkä väärään aiaan elämässä?
Totta kai ymmärrän että kun se nyytti on sylissä, niin siihen on jo niin umpirakastunut että ei voi kuvitella elämää ilman sitä. Mutta silti, ehkä pieni sellanen katumuksen siemen saattaa olla jossain tuolla syvällä sisällä? Ehkä katuu ettei voikkaan reissailla ja sekoilla ihan miten sattuu enää? Ja ehkä jotkut työpaikat jää sivu suun? Opiskelukin saattaa olla hankalaa jos on rahat valmiiksi tiukilla?
Nyt lähiaikoina on tullut mieleen (kiitos vain 2plus-palsta ;D ) että pitäisikö kuitenkin pikkuhiljaa tehdä asian eteen jotain. Olen aina ollut sitä mieltä että joskus lapsia tulee, mutta se on sitten joskus tulevaisuudessa. Nyt on 5 vuotta hurahtanut hirmu nopeasti, ja alkaakohan se "tulevaisuus" olemaan ovella?
Jotenkin myös tuntuu että ainakin oma äiti ja appivanhemmat ja appimummu tulisi iki-iloisiksi ensimmäisestä lapsen(lapsen)lapsesta, ja varmasti olisivat tukena jos alkaisi äitinä/vanhempina olo tuntumaan raskaalta. Kaveripiirissäkin on lähemmäs 10 paria raskautunut ihan kahden vuoden sisään, sekin saattaa jotenkin olla syynä näihin ajatuksiin
En ole oikein kouluttautunut erikoisemmin (amis), eikä vakituista työpaikkaakaan ole... Mutta olen aika säästäväinen, joten ehkä tulojen vähyys ei olisi ongelma. Ehkä!
Kertokaa ihanat äidit, että mitkä oli teidän fiilikset kun harkitsitte lapsia; oliko vahinko, oliko tarkasti harkittu, oliko todella kaivattu vaiko sillee että lapsia nyt tulee jos on tullakseen.
Ja tärkein! Katuuko joku sitä että hankki lapsia, ehkä väärään aiaan elämässä?
Totta kai ymmärrän että kun se nyytti on sylissä, niin siihen on jo niin umpirakastunut että ei voi kuvitella elämää ilman sitä. Mutta silti, ehkä pieni sellanen katumuksen siemen saattaa olla jossain tuolla syvällä sisällä? Ehkä katuu ettei voikkaan reissailla ja sekoilla ihan miten sattuu enää? Ja ehkä jotkut työpaikat jää sivu suun? Opiskelukin saattaa olla hankalaa jos on rahat valmiiksi tiukilla?