Mitä mieltä tästä: Päiväkodissa ei saa aamupalaa ennen kuin on maistanut puuroa.

Hyväksi todettu keino on, että laittaa tosiaan lautaselle sen ihan pienen lusikallisen.. Jolloin lapsi voi iloita siitä, että söi tosiaan lautasen tyhjäksi.

Tätä keinoa olen myös käyttänyt maahanmuuttaja lapsilla, jotka vielä yrittävät sopeutua suomalaiseen ruokakulttuuriin. Eli se yksi pieni perunan pala ja pieni läntti kastiketta. Siitä se lähtee ;)
 
hmmmhm
Eihän maistamisen idea olekaan se, että todetaan tykkääkö vai ei. Vaan on tedettu, että pikkuhiljaa maistelemalla ihminen oppii syömää myös sitä mikä ensin maistui pahalta.
Tartarpihviä? Lämmintä verta (joku rituaali alkuasukkaiden parissa)? Etanoita? Homejuusto?

Syöminenkin on psykologinen juttu, mutta edellämainittuja en pystyisi syömään vaikka 100 kertaa sen lusikallisen maistaisin.

Eiköhän lapsi, joka muutaman kerran on nälissään siellä päiväkodissa siksi, että on jättänyt ruuan syömättä, muistaa sen nälän tunteen ja ruoka alkaa pikkuhiljaa maistua ajan kuluessa.

Lapsi, joka pakotetaan maistamaan puuroa (ehkä kylmää, klimppistäkin puuroa) kerta toisensa jälkeen, muistaa vain vastenmielisyyden tunteen puuroa ja hoitajia kohtaan ja tästä jää kammo, josta on vaikea päästä eroon.
 
"vieras"

Ei aikuinen enää opikaan syömään "vieraita" makuja niin hyvin kuin lapsi!
 
Lounaallahan varmasti useimmista paikoista löytyy vaihtoehtoja, kasvisruoka/kalaton/munaton/jne.
Missä kunnallisessa päiväkodissa tuollaista on? Täällä ei ainakaan ole mitään vaihtoehtoja vaan tasan se yksi laji. Jos on joku allergia niin sitten tietysti, mutta siihenkin tarvitaan lääkärintodistus. Eikä vain siksi kun meidän kultipupu ei nyt vaan tykkää niin tuodaanpa muuta. Ja jossei se nyt halua syödä sitä toistakaan niin josko sitten kolmatta... Voihan kaikki ihan vapaasti tohon pelleilyyn kotona lähteä, mutta turha natista kun hoidossa se ei enää onnistukaan.

Mutta mua tosiaan kiinnostaa missä ihmeen paikassa on sellainen päiväkoti, jossa tarjotaan joka ainoa aamu sitä tasan samaa puuroa?
 
Eiköhän lapsi, joka muutaman kerran on nälissään siellä päiväkodissa siksi, että on jättänyt ruuan syömättä, muistaa sen nälän tunteen ja ruoka alkaa pikkuhiljaa maistua ajan kuluessa.

Lapsi, joka pakotetaan maistamaan puuroa (ehkä kylmää, klimppistäkin puuroa) kerta toisensa jälkeen, muistaa vain vastenmielisyyden tunteen puuroa ja hoitajia kohtaan ja tästä jää kammo, josta on vaikea päästä eroon.

Lapsilla on erilaisia syitä, miksi ei syö. Jollekin voi tosiaan toimia mainitsemasi, mutta jos lapsella on jo inho, esim. puuroa kohtaan hän oppii syömään uudelleen sitä vain maistelemalla.

Jos puhutaan nyt vaikka klimppisestä mannapuurosta, niin mä en esim. itse sitä pysty syömään, koska ne klimpit tekee oksentamisrefleksin. Kuitenkin voin maistaa vähän sitä puuroa lusikan kärjestä ja itsetekemänä tuota puuroa syön, koska tiedän ettei siinä ole klimppejä. Ihminen kykenee monenlaisiin asioihin, jos antaa itselleen mahdollisuuden. Mutta jos olisin aina kieltäytynyt syömästä mannapuuroa, en söisi sitä enään ikinä koskaan, koska muista kuinka se oksettaa.
 
,
tai sit pk:ssa ei pakoteta maistamaan puuroa sitä lusikallista (joka ei todellakaan täytä vatsaa käytännössä yhtään eli ihan sama maistaako vai ei). kaikilla ei esim. busseja mene niin että voi vapaasti valita milloin lähtee töihin.

Mulla on itselläkin ruokia joita maistataessa tulee melkein oksennus. Sitten jos sellaista pitäisi syödä joka päivä..
Öö, miten se töihinlähtö nyt liittyy siihen, että heräätte aikaisemmin kotona syömään aamupalaa? Heräätte klo 07.00 ja viet lapsen hoitoon 08.00, jossa hän syö aamupalan. Tai heräätte 06.30, syötte aamupalan ja viet lapsen hoitoon 08.00. SAMA BUSSI!!!!
 
En ymmärrä sitä että joka aamu pitää maistaa. Ei se vuorokaudessa miksikään muutu.

Meillä esikoinen ei ole koskaan syönyt puuroa, vauvanakaan, sillä siitä tulee yökköreaktio jostain syystä ( samoin perunamuusista ).
Tässä ei oo siis kyse mausta vaan ruuan koostumuksesta ehkä?

Ikää pojalla on nyt 9v ja yhä sama juttu.
Pojasta tulee varmasti se mummonpotkija kun en ole pakottanut yökkäilemään.
 
Päiväkodeissa tarjotaan puuroa pääosin kustannussyistä. Lisäksi sitä on melko vaivatonta valmistaa suurempia eriä.Omassa kunnassamme on päiväkodin aamiaisista keskimäärin neljänä aamuna viikossa puuroa. Lisänä on joskus hedelmää, joskus vihannesta, mutta mitään runsasta ja todellista vaihtoehtoa puurolle ei puuroaamuina ole. Näkkäriä tosin on aina tarjolla.
Oksentamiseen asti johtavaa pakkomaistattamista en kannata, enkä sitä että ruokailu muuttuu valtataisteluksi. Kannustusta ja lempää lahjontaa tai keveää kiristystä voi kokeilla.
;)

Mutta kyllä taas täällä kaurapuurokruunut äitein kutreilla kimmeltää.:kieh:

Ps. minun lapseni pitää puurosta. Kodin puurosta. Äiti = mikro keittää. Kaurapuuron sokerilla/ hillolla. ( enkä ota kivityksiä aiheesta vastaan:p ) Lapseni syö sen anivarhain aamulla. Syö kyllä päiväkodissakin hiukan. Mutta ihan tyhjin vatsoin en ilkeä lastani maailmalle lähettää.:saint:
 
Tähän voisi sanoa amen ja näkemiin. Kiitos Ultramariini ja muut keskustelijat :)
 
Arwen harmaana
Nyt olet vicy kyllä harhateillä! Pienet vauvat/taaperot jo oksentaa tiettyjä makuja/rakenteita. En itsekään voi sietää keittoja/kastikkeita ja 25vuotiaana minulla vihdoin hoidetaan herkkyyshäiriötä joka on kohtuullisen yleinen mutta yleensä leimataan vain nirsoiluksi.

Kiitos päiväkodin tätien ja koulunopettajien pakotuksen minulle kehittyi jo aikaisin ruokafobia ja jonkin sortin syömishäiriö.

Nimimerkillä joka päivä ruokalassa välitunnit istutettu
 
"essi"
en ole vielä tavannut pientä lasta joka oksentaisi jostain epämiellyttävästä ruoasta, isommilla se kyökkiminen (lopulta oksentaminen) on opittu tapa joka tiedetään toimivan siihen ettei sitten ruokaa tarvi syödä vaan saa muuta.
Nyt menee kyllä hermo tän ketjun yleistysten kanssa!!
Vaikket sinä ole tavannut, niin se ei tarkoita, etteikö niitä olisi. Saati, että kaikki yökkivät lapset tekisivät sitä vain tavan takia. Minä taasen en ole tavannut ketään, joka olisi oppinut pitämään ruuasta ensin 2 vuotta oksenneltuaan sitä aina maistaessa.

Ja tiedoksi, meillä lapsi kyllä oksensi jo vuoden ikäisenä joitain ruokia.
Ja oksentaa / yökkää edelleen 7 vuotiaana, vaikkei IKINÄ olla vaihdettu hänelle toista ruokaa sen takia.
Ja yllätys yllätys, yökkäily ei johdu ruuan mausta, vaan siitä, mille se suussa tuntuu.
Jo liian iso suullinen, saa lapsen oksentamaan, kuten myös kaikki kuorelliset ruuat.
Eikä tosiaan keskustelujen perusteella ole ainut, kellä on sama syy siihen oksetukseen.

Ilmeisesti kukaan teistä ymmärtämättömistä ei ole ikinä törmännyt allergisiin, kun niin kovasti olette huolissanne siitä, että jollain marginaalimäärällä lapsia, olisikin eri tavat ruokaillessa.
Eipä se keliaakikkokaan sitä neljän viljan puuroa siellä vetele.

Kukaan ei ole missään vaiheessa vaatinut yökkäilevälle lapselle ERI ruokaa, vain sitä, ettei sitä puuroa tarvitsis joka kerta maistaa, jos se ahdistaa. Nyt myös sitten opin, kiitos palstan, että näkkärikin on herkku.
Saa herkkupäivä täysin uuden merkityksen tästä lähin.
 
?*?
No musta tuo on hyvä tapa. Se maistaminen kun on yleensä kielen kärjellä nuppineulan kokoinen maistiainen, jos ei muuten lapsi suostu maistamaan. Jos ei puuro maistu, kannattanee tarjota aamiainen jo kotona?
 
Yhteistyössä