Kun ei ymmärrä omaa lastaan, eikä jaksa häntä

["vieras"]

Meilläkin alkoi 4-vuotiaana ihan mahdoton vastaanpaneminen ja tappelu kaikesta. Tyttö ei hyväksynyt mitään, mitä ehdotin. Halusi aina sanoa viimeisen sanan, ja koska en tietenkään voinut tai halunnut aina antaa periksi, se tarkoitti jatkuvaa naukumista, suuttumista, kiukuttelua. Pahimpia oli meilläkin lähdöt aamuisin, kun tappelu käytiin vaatteiden valitsemisesta hiuksien kampaamiseen, aamupalan syömisestä hampaiden pesuun, ja kengät, hanskat, pipo jne. jne. olivat vääriä. Välillä ihmettelin, miten ylipäätään selvisimme liikkeelle. Rapussakin vielä piti kiukutella, kun tulin liian nopeasti/hitaasti perään, joku vaatteista olikin jäänyt huonosti... ei näitä jaksa luetella.

Nyt tyttö on 5,5 ja tuntuu, että vähitellen on helpottanut.

 

["Neiti"]

Ottaisin lapsen pois kerhosta. Selvästi häntä harmittaa se, kun ei saa olla äidin kanssa kotona, vaan pikkusisar saa äidin kaiken huomion. Veisin joskus myös pienempää hoitoon ja viettäisin aikaa toisen lapsen kanssa. Tasapuolisuutta kehiin. Ja joskus on rankkaa, sitä se äitinä oleminen on - tekemisen keksimistä, komentamista, valtataisteluita...

Lapsi kaipaa selvästi äitiään ja sisarustaan. Pitäisin siis molemmat kotona ja tarkan päivärytmin, ulkoilua 2x päivässä, riittävä uni ja riittävä ruoka. Jos on kovin väsynyt aamulla, voi olla, ettei nuku riittävästi. Jotkut tarvii tuossa iässä vielä 12 h yöunet ja siihen päälle päikkärit.

Pidä edes kaksi viikkoa tai kuukausi lasta kotona ja katso, muuttuuko käytös.

 

["tintti"]

Kerhossa ei ehkä ole hyvää kaveria, tai kivoja, vastaanottavia aikuisia? Jotkut kerhot on ihan oikeesti valtavan ikäviä paikkoja. Tiedättekö sen tunteen, kun menee jonnekin paikkaan, jonne ei ollenkaan halua, tuntuu voimakkaasti siltä..? Pieni katse vaikka riittää toisille tuntemaan olonsa huonoksi, pieni ylimielinen katse ja tunne kohtuuttomista vaatimuksista.

Minäkin pakotin vain lapseni kerhoon, vaikka hän ei sinne halunnut. Oisiko toista kerhoa olemassa ? tai ainakin jotain innostavaa harrastusta, minne olisi oikeasti kiva mennä, ettei tämä maailma maistuisi jo aivan pienenä puulta.

Onko jotain sellaista tekemistä, jonka hyväksyt ja ehkä jopa jaat, jossa hän voi olla oma itsensä, uppoutua ja onnistua? Etsikää sitä kadonnnutta iloa yhdessä, älä anna periksi.

T.Aistiyliherkän äiti, jonka mielestä diagnoosit ovat hyödyttömiä

 

["Vilma"]

Taitaa olla jotain ikäänkin liittyvää, sillä meillä oli esikoinen 4-vuotiaana ihan mahdoton. Ihan smanlaista kuin ap:n kuvauksessa;jatkuvaa kitinää, kiukuttelua, negatiivisuutta, vanhempien pompottelua jne. Nyt pojalla ikää 5,5v ja ihan erilainen on nyt. Nyt löytyy jo huumorintajua ja on oikeastaan aina positiivisella tuulella. Nykyään ei tarvitse edes kovin paljon patistella pukemisissa, vessakäynneissä tms., vaan nekin hoituu ilman itkukohtauksia ja raivoa.

En ottaisi pois kerhosta, koska protestointi kerhoa vastaan voi olla myös sitä vanhempien pompottelua. Toisten lasten seura on kuitenkin ihan hyväksi lapselle ja voihan tilanne pian muuttua niin, että lapsi kaipaakin yhtäkkiä kaveriseuraa, ja mitäs sitten jos sitä kerhopaikkaa ei enää ole...? Olen tässä seurannut yhden tuttavaperheen touhuja, joissa myös herra 4v pomottaa vanhempiaan. Ensin ilmoitti, että ei halua mennä muskariin. Vanhemmat ottivat pois muskarista. Sitten ei halunnut enää mennä jumppaan, ja tietysti vanhemmat lopettivat senkin. Sitten lapsi ilmoitti, että kerhokaan ei ole kiva ja se lopetettiin. Nyt lapsi ei käy missään, vaan kiukkuaa siellä kotonaan. Äiti on väsynyt 2 lapsen kanssa kun ei saa enää minkäänlaista hengähdystaukoa päiviin. Meilläkin lapsi on monesti protestoinut kerhoon menoa vastaan, mutta en ole antanut periksi. Kuitenkin yleensä tulee sieltä ihan tyytyväisenä pois.

 

["vieras"]

Kuulostaa siltä, että vanhemmat eivät osaa pitää lapselle kuria. Ongelmalapsia kasvaa juurikin näin ja suosittelisin kyllä päiväkotiin laittamista, jossa on pakko alkaa totella ja mennä ryhmän mukana. Jos tuollaiselta lapselta viedään viimeisetkin virikkeet (joku ehdotti jo kerhon lopettamista, MIKSI?!), voitte varautua että teininä hän joutuu nuorisokotiin. Sori vaan, mutta näin on, nelivuotias tarvitsee jo muutakin kuin oman äidin ja sisaruksen seuraa.

 

[alkuperäinen]

Hassua, miten satuin juuri olemaan tässä ja joku nosti tämän ketjun. Lapset on pääsiäistä viettämässä mummolassa, mies on hakemassa heitä. Tulevat illan suussa.

Täytyy korjata heti virheelliset käsitykset meidän kasvatustavoista. Ehkä siksi olen ollutkin niin poikki lapsen kanssa, koska pidän hänelle jöötä ja kuria. Meillä ei saa valittaa ruoasta pöydässä, vaan ruoka joko syödään (nätisti, haarukalla, paikallaan istuen) tai sitten ei syödä ollenkaan. Mikä on kiellettyä tänään on sitä myös huomenna. Rytmit on, ulkoilemme ainakin kerran päivässä sen kaksi tuntia, toisina päivinä enemmän. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala on aina suurin piirtein samoihin aikoihin, puolen tunnin heitolla. Syömme terveellisesti

Nyt on jo vähän helpottanut. Kerhoon menee mielellään. Olen huomannut, että hän periaatteesta väittää vastaan, ei siksi ettekö aina haluaisi tehdä jotain. Parsakaali oli hyvää eilen, tänään ei jne. Hän saa meiltä huomioita, olemme kiinnittäneet tähän asiaan extra-paljon huomiota sekä minä ja mies.

Neuvolapsykologi oli sitä mieltä, että huolta ei ole. Hän neuvoi meitä vaikeiden tilanteiden varalle, opetti ennakointia ja tunteiden sanoittamista että osaamme ne paremmin nyt.

Kiitos vastauksista kaikille

 

[alkuperäinen]

Tuli muuten mieleen, että meillä ei ole mitään peliaikoja, koska minusta ne on neljävuotiaalle vielä ihan turhia. Jotain sellaisia tietokonepelejä saa välillä kokeilla, jotka ovat kehittäviä. Tv:tä ei saa katsoa tuntia kauempaa per päivä, vaikka poika kyllä sen tuijottamisesta tykkäisi.

Teen hänen kanssaa palapelejä, rakennan legoja tai junaratoja, luen paljon ja autan piirtämisessä. Rohkaisen omaan leikkiin, annan tehdä majoja yms. Tunnen olevani tässä vähän erilainen kuin moni muu.. meillä ei paljo katso tv:tä vanhemmatkaan ja mielellään tehdään asioita koko perhe yhdessä.

 

["Vieras"]

Hyvä jos isäkin on mukana kun pistää silmään noissa jutuissa että äiti on lapsen kanssa automaattisesti kotona ja isä saa olla töissä ja saa omaa aikaa...

 

[moekoe]

Hassua, miten satuin juuri olemaan tässä ja joku nosti tämän ketjun. Lapset on pääsiäistä viettämässä mummolassa, mies on hakemassa heitä. Tulevat illan suussa.

Täytyy korjata heti virheelliset käsitykset meidän kasvatustavoista. Ehkä siksi olen ollutkin niin poikki lapsen kanssa, koska pidän hänelle jöötä ja kuria. Meillä ei saa valittaa ruoasta pöydässä, vaan ruoka joko syödään (nätisti, haarukalla, paikallaan istuen) tai sitten ei syödä ollenkaan. Mikä on kiellettyä tänään on sitä myös huomenna. Rytmit on, ulkoilemme ainakin kerran päivässä sen kaksi tuntia, toisina päivinä enemmän. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala on aina suurin piirtein samoihin aikoihin, puolen tunnin heitolla. Syömme terveellisesti

Nyt on jo vähän helpottanut. Kerhoon menee mielellään. Olen huomannut, että hän periaatteesta väittää vastaan, ei siksi ettekö aina haluaisi tehdä jotain. Parsakaali oli hyvää eilen, tänään ei jne. Hän saa meiltä huomioita, olemme kiinnittäneet tähän asiaan extra-paljon huomiota sekä minä ja mies.

Neuvolapsykologi oli sitä mieltä, että huolta ei ole. Hän neuvoi meitä vaikeiden tilanteiden varalle, opetti ennakointia ja tunteiden sanoittamista että osaamme ne paremmin nyt.

Kiitos vastauksista kaikille

Mä olen tiedätkö kans miettinyt joskus, että olenko mä liian tiukka ja vaadin liian paljon? Kun meillä on kans tosi selvät säännöt ja kuinka meillä käyttäydytään pöydässä yms. Ja kokoajan tulee pientä kinaa, välillä ihan kunnon riitaakin asioista muksun kanssa. Kun tuntuu, että tuttavaperheissä ei olla näissä asioissa niin pilkun päälle ja tuntuu, että niissä myös ei ole tämän voimaista uhmaa : /

Mutta mä haluan, että mun lapset käyttäytyy hyvin ja syö terveellisesti ja osaa ottaa muut huomioon ja ovat luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa. Kun taas joissain perheissä vanhemmat pääsevät helpommalla, mutta jättivät hautajaisista muksut kotiin omien sanojensa mukaan, "koska ne ei kumminkaan käyttäytyis"? :O Ehkä mä olen vaan nipo tai sit meillä on tosi kumma tuttavapiiri.

Mutta periks en anna, välillä on helppojakin päiviä, jolloin joutuu painimaan vain parista asiasta, joskus taas sit paaaljon enemmästä.

 

[alkuperäinen]

Mä olen tiedätkö kans miettinyt joskus, että olenko mä liian tiukka ja vaadin liian paljon? Kun meillä on kans tosi selvät säännöt ja kuinka meillä käyttäydytään pöydässä yms. Ja kokoajan tulee pientä kinaa, välillä ihan kunnon riitaakin asioista muksun kanssa. Kun tuntuu, että tuttavaperheissä ei olla näissä asioissa niin pilkun päälle ja tuntuu, että niissä myös ei ole tämän voimaista uhmaa : /

Mutta mä haluan, että mun lapset käyttäytyy hyvin ja syö terveellisesti ja osaa ottaa muut huomioon ja ovat luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa. Kun taas joissain perheissä vanhemmat pääsevät helpommalla, mutta jättivät hautajaisista muksut kotiin omien sanojensa mukaan, "koska ne ei kumminkaan käyttäytyis"? :O Ehkä mä olen vaan nipo tai sit meillä on tosi kumma tuttavapiiri.

Mutta periks en anna, välillä on helppojakin päiviä, jolloin joutuu painimaan vain parista asiasta, joskus taas sit paaaljon enemmästä.

Ymmärrän sinua tosi hyvin! Tuntuu, että muilla ollaan rennommin, mutta sitten toisaalta taas... yhdessä tällaisessä rennossa perheessä lapset käy hakemassa keksiä ja karkkia pöydästä pyytämättä ensin että saako, eikä vanhemmat puutu. He saavat meillä riehua ja hyppiä meidän sängyllä ja heitellä sohvatyynyjä ja äiti vain hymyilee vieressä. Ja nämä vasta pikkujuttuja, mitä minä en kylässä sallisi ikinä, koskaan.

Minäkin haluan, että lapsistani kasvaisi hyvin käyttäytyviä ja muut huomioon ottavia ihmisiä, mutta myös hyvä itsetuntoisia ja sellaisia, joiden ylitse ei kävellä, ei verbaalisesti eikä muutenkaan.

Tuntuu turhalta joskus, kun vaikka siellä Hoplopissa muut ei odota vuoroaan, tönii ja saattaa ihan sanoa pahasti. Ja itse sitten yritän opettaa normaaleja käyttäytymissääntöjä.

 

[moekoe]

Ymmärrän sinua tosi hyvin! Tuntuu, että muilla ollaan rennommin, mutta sitten toisaalta taas... yhdessä tällaisessä rennossa perheessä lapset käy hakemassa keksiä ja karkkia pöydästä pyytämättä ensin että saako, eikä vanhemmat puutu. He saavat meillä riehua ja hyppiä meidän sängyllä ja heitellä sohvatyynyjä ja äiti vain hymyilee vieressä. Ja nämä vasta pikkujuttuja, mitä minä en kylässä sallisi ikinä, koskaan.

Minäkin haluan, että lapsistani kasvaisi hyvin käyttäytyviä ja muut huomioon ottavia ihmisiä, mutta myös hyvä itsetuntoisia ja sellaisia, joiden ylitse ei kävellä, ei verbaalisesti eikä muutenkaan.

Tuntuu turhalta joskus, kun vaikka siellä Hoplopissa muut ei odota vuoroaan, tönii ja saattaa ihan sanoa pahasti. Ja itse sitten yritän opettaa normaaleja käyttäytymissääntöjä.

:wave:
Mä niin tiedän mistä sä puhut!
Ihanaa löytää joku, joka painii samojen asioiden kanssa!

 

["Minä vain"]

Meillä on kuopus hyvinkin haastava.
On diagnoosina jo alustava tourette ja keskittymisvaikeuksia/oppimisvaikeuksia.

Kiroilee siis, puhuu alapääjutuista yms, vaikka on yli 9v.
Ja tällehän ei periaatteessa voi tehdä 0-toleranssia, koska lapsi ei sitä pysty estämään.
Lisäksi kiusaa siskoa jatkuvasti, tarvii huomiota kokoajan tai tekemistä.
TV:tä en pysty katsomaan, niskassa hypitään yms.
Lähtemiset vaikeita, koulussa ei osaa vieläkään peruskäsitteitä esim matikassa, mutta kertotaulu ym menee kun vettä.

Päästiin vihdoinkin kuntoutusprojektiin, odotukset on suuret.

Vuosia esim eskarista alkaen ammattilaiset vaan sanoi, että lapsi on haastava, huono, käyttäätyy kurjasti jne jne, mutta EI TARVITSE lisätutkimuksia...
Vein sitten itse lastenneurologille, jotta saan jonkun sortin ammattilaisen mielipiteen, että olemmeko TÄYSIN huonoja kasvattajia, mutta ei sitten oltukaan.
Ja tämä siis olisi yhä diagnosoimatta, jos en itse olisi varannut aikaa ja maksanut 140€...

 

[alkuperäinen]

:wave:
Mä niin tiedän mistä sä puhut!
Ihanaa löytää joku, joka painii samojen asioiden kanssa!

On alkanut tuntua, että meidän kaltaiset on harvassa. Tai sitten asumme surkealla alueella ja omaamme surkeita sukulaisia (siis minä ja mies). Mutta se on niin turhauttavaa!

Sukujuhlissa oli meidän lasten lisäksi kolme muuta. Meidän lapset ja miehen serkun lapset leikkivät keskenään, ihan nätisti, vähän sellaista yhteistä säveltä hakien. Yhdessä sitten miehen serkun vaimon kanssa pestiin näiden neljän kädet, annettiin suolaista tarjottavaa ja vettä ja istutettiin pöytään. Sitten siihen tulee miehen sisko lapsensa kanssa, lapsi on puettu verkkareihin ja t-paitaan (kyseessä 60-vuotisjuhlat jossa aikuiset oli puvuissa ja mekoissa) ja lapsi oli likainen. Hän sai kakkua ja limsaa. Teki mieli hakata päätä seinään, joo, pikku juttu taas mutta näitä pikkujuttuja tulee koko ajan. Meillä syödään ensin vaikka leipä ja sitten kakkua - jopa juhlissa. Tämä yksi poika sai nousta pöydästä ja pöydälle konttaamaan, eikä kukaan sanonut mitään. Hän sai itkeä ja vaatia lisää keksiä, läppäistä omaa lastani ja taas juosta edes takaisin ja sitten takaisin pöytään. Minun lapseni saavat syödä sen minkä syövät ja sitten pääsee pöydästä pois. Mutta ei rampata.

Yritän pukea lapset tilaisuuden mukaan. Olen visuaalinen ja esteettinen ja puen lapset oman makuni mukaan - muiden mielestä hienostellen. Esikoiseni oli 1-3 ikävuodet ujo ja sai siitä moitteita, kun ei mennyt tätien syliin eikä heti sanonut käsipäivää. Tämä villi serkku on sosiaalinen ja ihana lapsi :headwall:

Tuntuuko sinusta, ettet koskaan saa kehuja siitä mitä teet? Minusta on alkanut tuntua. Huomaan, että mitä röyhkeämpi lapsi, sitä enemmän tästä lapsesta tykätään.

 

[alkuperäinen]

[QUOTE="Minä vain";28272424]Meillä on kuopus hyvinkin haastava.
On diagnoosina jo alustava tourette ja keskittymisvaikeuksia/oppimisvaikeuksia.

Kiroilee siis, puhuu alapääjutuista yms, vaikka on yli 9v.
Ja tällehän ei periaatteessa voi tehdä 0-toleranssia, koska lapsi ei sitä pysty estämään.
Lisäksi kiusaa siskoa jatkuvasti, tarvii huomiota kokoajan tai tekemistä.
TV:tä en pysty katsomaan, niskassa hypitään yms.
Lähtemiset vaikeita, koulussa ei osaa vieläkään peruskäsitteitä esim matikassa, mutta kertotaulu ym menee kun vettä.

Päästiin vihdoinkin kuntoutusprojektiin, odotukset on suuret.

Vuosia esim eskarista alkaen ammattilaiset vaan sanoi, että lapsi on haastava, huono, käyttäätyy kurjasti jne jne, mutta EI TARVITSE lisätutkimuksia...
Vein sitten itse lastenneurologille, jotta saan jonkun sortin ammattilaisen mielipiteen, että olemmeko TÄYSIN huonoja kasvattajia, mutta ei sitten oltukaan.
Ja tämä siis olisi yhä diagnosoimatta, jos en itse olisi varannut aikaa ja maksanut 140€...[/QUOTE]

Tuo on kamalaa, että lapsi on muka huono ja haastava mutta ei tarvitse mitään. Meillä esimerkiksi sain yhden jutun takia viedä yksityiselle kuopuksen kun kukaan ei uskonut minua, ja tulos oli että kuopus tarvitsi silmälasit, näkö olikin todella huono! Toivotaan, että teille kuntoutusprojektista on hyötyä.

Minä pidin itseäni kanssa huonona, mutta neuvolan tätimme ja neuvolapsykologi saivat valettua minuun vähän uskoa. Olen kiitollinen, ettei diagnoosia tullut. Kaksi käyntikertaa riitti siihen, että lapsi on normaali mutta luonteeltaan haastava.

 

[moekoe]

On alkanut tuntua, että meidän kaltaiset on harvassa. Tai sitten asumme surkealla alueella ja omaamme surkeita sukulaisia (siis minä ja mies). Mutta se on niin turhauttavaa!

Sukujuhlissa oli meidän lasten lisäksi kolme muuta. Meidän lapset ja miehen serkun lapset leikkivät keskenään, ihan nätisti, vähän sellaista yhteistä säveltä hakien. Yhdessä sitten miehen serkun vaimon kanssa pestiin näiden neljän kädet, annettiin suolaista tarjottavaa ja vettä ja istutettiin pöytään. Sitten siihen tulee miehen sisko lapsensa kanssa, lapsi on puettu verkkareihin ja t-paitaan (kyseessä 60-vuotisjuhlat jossa aikuiset oli puvuissa ja mekoissa) ja lapsi oli likainen. Hän sai kakkua ja limsaa. Teki mieli hakata päätä seinään, joo, pikku juttu taas mutta näitä pikkujuttuja tulee koko ajan. Meillä syödään ensin vaikka leipä ja sitten kakkua - jopa juhlissa. Tämä yksi poika sai nousta pöydästä ja pöydälle konttaamaan, eikä kukaan sanonut mitään. Hän sai itkeä ja vaatia lisää keksiä, läppäistä omaa lastani ja taas juosta edes takaisin ja sitten takaisin pöytään. Minun lapseni saavat syödä sen minkä syövät ja sitten pääsee pöydästä pois. Mutta ei rampata.

Yritän pukea lapset tilaisuuden mukaan. Olen visuaalinen ja esteettinen ja puen lapset oman makuni mukaan - muiden mielestä hienostellen. Esikoiseni oli 1-3 ikävuodet ujo ja sai siitä moitteita, kun ei mennyt tätien syliin eikä heti sanonut käsipäivää. Tämä villi serkku on sosiaalinen ja ihana lapsi :headwall:

Tuntuuko sinusta, ettet koskaan saa kehuja siitä mitä teet? Minusta on alkanut tuntua. Huomaan, että mitä röyhkeämpi lapsi, sitä enemmän tästä lapsesta tykätään.

Meillä ei tuttavapiirissä varsinaisesti ole röyhkeitä lapsia vaan lähinnä välinpitämättömiä vanhempia.
Meillä ei ole tässä lähistöllä sellaista tukiverkostoa, että voitais miehen kanssa kaksin lähteä vaik ulos syömään, ja miehen työvuorojen takia mun on käytävä muksun kanssa lääkärit ja labrat ja mitkä lie keskenämme. Ja haluan niihin tilanteisiin sellaisen tenavan, joka ei mun verikokeen aikana konttaa sinnetänne niiden väliverhojen alta tai juokse käytävälle yhtäkkiä.
Tuttavaperheissä on mahdollista jättää muksut hoitoon ja käydä kaksin syömässä, olishan se varmaan helpompaa ja rauhallisempaa kuin ottaa muksut mukaan ja opettaa niille kädestä pitäen kaikki.
Ja joo, juhlapukeutuminen on musta sitä samaa käytöstä, jonka haluan siirtyvän eteenpäin. Meillä on esim huomenna ihan tän oman perheen kesken sellainen juhla-ateria, että vaik ei kolmistaan olla puvut päällä niin siisteissä, arkista paremmissa vaatteissa. Eilen oltiin pääsiäisjuhla-aterialla tuttaven luona ja meitä vastaan tuli ovella emäntä maalitahraisissa verkkareissa ja sitä rataa.