Mitä mieltä tästä: Päiväkodissa ei saa aamupalaa ennen kuin on maistanut puuroa.

"vieras"
Voi herttinen sentään. Eiköhän se syy ole siinä, että valtaosa lapsista syö sitä puuroa ja hyvä niin. Ja jos halutaan näiden lasten jatkossakin syövän sitä puuroa, niin kuten sanoin, täytyy ylläpitää noita ryhmäsääntöjä. Jos yksi lapsi syökin puuron sijaan muroja, niin luuletko, että ne loput lapset enää tyytyväisenä mättävät puuroa naamaansa.
Miksi ei voi olla vaihtoehtoa? Että joko puuroa tai leipää? Jos kyse on todellakin vain yhdestä lusikallisesta,niin ei luulis että maailma kaatuu siihenkään jos sen jättää syömättä. Yhden lusikallisen. Ihme rituaali. Jotkut ihan oikeesti tykkää puurosta ja syö sitä kotonaankin. Ei olis mun mielestä niin iso juttu,että saa ottaa joko sen leivän tai sit puuron. Koska sen leivän saa joka tapauksessa sen jälkeen kun on syönyt lusikallisen puuroa. Tää logiikka vaan ei aukee mulle.
 
Vastaaja
itse en missään nimessä hyväksy pakkosyöttämistä, missä on lasten itsemääräämisoikeus. Itsekin päiväkodissa työskennelleenä kamalinta on ollut se pakkomaistaminen, enhän itsekään suostu kaikkia ruokia syömään. Oman lapsen kohdalla olenkin syöttänyt kotona.
 
hggg
[QUOTE="vieras";23788870]Miksi ei voi olla vaihtoehtoa? Että joko puuroa tai leipää? Jos kyse on todellakin vain yhdestä lusikallisesta,niin ei luulis että maailma kaatuu siihenkään jos sen jättää syömättä. Yhden lusikallisen. Ihme rituaali. Jotkut ihan oikeesti tykkää puurosta ja syö sitä kotonaankin. Ei olis mun mielestä niin iso juttu,että saa ottaa joko sen leivän tai sit puuron. Koska sen leivän saa joka tapauksessa sen jälkeen kun on syönyt lusikallisen puuroa. Tää logiikka vaan ei aukee mulle.[/QUOTE]

Mene vähäksi aikaa tarhaan töihin, niin alkaa aukenemaan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23788858]Näytä kohta missä nimittelen? Hellantelttu vai Jani-Petteri. Jos ne sai sun karvas pystyyn, niin ihmettelen kuinka sä tällä palstalla pärjäät.. Noo, huonosti näemmä!

Voivoi, vai se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. :D[/QUOTE]

Mä meinasin ite laittaa tom viimesen lauseen jo valmiiks,kun arvasin että sehän sieltä tulee :LOL: no,täällä ny ton näkynyt tuota hellantelttua ja kermapersettä ja nirsoa kakaraa,pilalle hemmoteltua ja mitähän muuta :) En usko että niitä ainakaan kovin mairittelevaan sävyyn on kirjoitettu,vai kuinka? Kyllähän se kieltämättä nostaa karvat pystyyn,kun aikuinen ihminen puhuu halveksivasti lapsista joita ei edes ole nähnyt. Olettaa tietävänsä toisten asiat yhden puurolusikallisen perusteella. Mutta hei,onneks sä pärjäät tällä palstalla hienosti! Täähän on ihan kuin sulle tehty.
 
"viiru"
meidän pk:ssa on vaihtoehto puurolle leipää jne.
Poika kyllä syö puuronsa hoidossa, mutta ei kotona.
Mua kakarana pakotettiin hoidossa juomaan kaakaota. En todellakaan
siihen paskaan koske tänäpäivänäkään.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23788907]Mä meinasin ite laittaa tom viimesen lauseen jo valmiiks,kun arvasin että sehän sieltä tulee :LOL: no,täällä ny ton näkynyt tuota hellantelttua ja kermapersettä ja nirsoa kakaraa,pilalle hemmoteltua ja mitähän muuta :) En usko että niitä ainakaan kovin mairittelevaan sävyyn on kirjoitettu,vai kuinka? Kyllähän se kieltämättä nostaa karvat pystyyn,kun aikuinen ihminen puhuu halveksivasti lapsista joita ei edes ole nähnyt. Olettaa tietävänsä toisten asiat yhden puurolusikallisen perusteella. Mutta hei,onneks sä pärjäät tällä palstalla hienosti! Täähän on ihan kuin sulle tehty.[/QUOTE]

No, sinä se olit kuka haukkui minun lapsiani läskeiksi oksennusta syöviksi, että tuota, tuota.. Minä en kuitenkaan nimitellyt edes pahasti... Ja oleppa tosiaan hyvä ja lue niitä omia tekstejäsi, kuka halventaa ja ketä.
Niin pärjäänkin, mulla ei kato mee puurot ja vellit sekasin, niinkun eräillä.. Kun häntä vaan nimitellään, ite en ikinä.. Niinkö?? :D:D
 
"alma"
Reilua mielestäni.
Meillä on kahtena tai kolmena aamuna aamupalaksi vain sitä puuroa. Se on edullista.
Omat lapseni sitä inhoavat ja syövät aamulla kotona ja sitten päiväkodissa syövät maistiaisen puuroa, kun siellä aamupala aikaan ovat.

Minusta olisi syytä valittaa, jos lapsesis pakotettaisiin syömään lautasellinen puuroa, mutta maistaminen kuulostaa reilulta.
 
mmmmmmm
[QUOTE="vieras";23788870]Miksi ei voi olla vaihtoehtoa? Että joko puuroa tai leipää? Jos kyse on todellakin vain yhdestä lusikallisesta,niin ei luulis että maailma kaatuu siihenkään jos sen jättää syömättä. Yhden lusikallisen. Ihme rituaali. Jotkut ihan oikeesti tykkää puurosta ja syö sitä kotonaankin. Ei olis mun mielestä niin iso juttu,että saa ottaa joko sen leivän tai sit puuron. Koska sen leivän saa joka tapauksessa sen jälkeen kun on syönyt lusikallisen puuroa. Tää logiikka vaan ei aukee mulle.[/QUOTE]

No koska leipä on kallista, eikö se ole tullut jo selväksi tän kuuden sivun aikana. Yleensä lapset syövät sen lautasellisen puuroa. ja sen päälle puolikkaan näkkärin
 
"liinis"
Mulla on nirso lapsi, joten sikäli ymmärrän ap:n ajatuksia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pk:ssa tuo "maistaa pitää"-periaate on ihan ok. Lapsi tarvitsee useita maistelukertoja, ennen kuin tottuu jonkun ruoan makuun, jotkut lapset jopa kymmeniä. Ja vaikkei makuun tottuisikaan, ts. puurosta alkaisi pitämään, olisi epäreilua muita lapsia kohtaan, jos yksi saisi siirtyä suoraan leipään tms. "herkumpaan", koska varmaan aika iso osa lapsista mielellään jättäisi sen puuron väliin. Se on kuitenkin terveellinen, edullinen ja isollekin joukolle helposti valmistuva aamupala. Ihan fakta on, että päiväkodeissa ei ole varaa alkaa tarjoamaan aamupalaksi leikkeleitä, kananmunia, jogurttia tms jatkuvalla syötöllä.
peesi
 
"hoitaja"
Puuroa täytyy maistaa sen vuoksi, että se on päiväkodin aamupala. Usein aamupalalla on lisäksi vain näkkäriä, toisinaan muutakin leipää. Jokainen lapsi valitsee vain leivän, jos saisi valita. Jos rahaa lasten pk ruokiin olisi enmmän niin olisihan se ihanaa, että olisi useammin muitakin vaihtoehtoja, mutta kun ei ole. Miksi lapsesi ei voi maistaa sitä paria puurolusikallista?? Ainahan lapselle voi tarjota kotona aamupalan niin saa sitä mitä haluaa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23788955]No, sinä se olit kuka haukkui minun lapsiani läskeiksi oksennusta syöviksi, että tuota, tuota.. Minä en kuitenkaan nimitellyt edes pahasti... Ja oleppa tosiaan hyvä ja lue niitä omia tekstejäsi, kuka halventaa ja ketä.
Niin pärjäänkin, mulla ei kato mee puurot ja vellit sekasin, niinkun eräillä.. Kun häntä vaan nimitellään, ite en ikinä.. Niinkö?? :D:D[/QUOTE]

Mä en tainnut sun lapsestas sanoa ekana yhtään mitään :) Tokihan sitä hieman kimpaantuu,jos joku alkaa omia lapsia halventaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta,kerropa mulle nyt tää syvin ajatus tässä koko asiassa. Lapsi ei pidä puurosta. Hän saa leipää kun on syönyt yhden lusikallisen puuroa. Se yksi lusikallinen ei täytä mahaa. Onko tarkoitus se,että lapsi vuosien saatossa oppii sietämään puuroa,edes sen yhden lusikallisen? Miksi se on tarpeellista? Eikö ihminen saa itse valita mitä suuhunsa laittaa? Mikä siinä on niin kamalaa jos se yksi lusikallinen jää syömättä,kun eihän sekään ole kamalaa jos sen syö,vaikka siitä ei ole mitään hyötyä? Eikö koko juttu ole aika turha?
 
hggg
[QUOTE="vieras";23788916]Se ei valitettavasti onnistu,joten olisitko ystävällinen ja kertoisit mulle?[/QUOTE]

Se on tuossa jo useampaan kertaan kerrottu, joten ei muuta kuin luet tuosta yläpuolelta.
 
Meidän päiväkodissa on puuroa joka aamu (ihan melkein joka aamu) ja siellä mun laps sitä syö vaikka kotona ei kelpaa. Isoveli vetelee lautasellisen ihan tosta vaan. Puuro on hyvä ruoka lapselle ja sitä oppii syömään kun opettelee. Itse aloin syödä puuroa malliksi kun lapset oli pieniä. Nyt en osais lähteä töihin ilman puurolautasellista. Onhan puuro paljon terveellisempää kun esimerkiksi murot ja jugurtit joita lapset varmaan ilomielin söis, mutta ne on meillä kotonakin herkkua, ei jokapäiväistä ruokaa.
 
niin aikuisilla on valta valita, mutta lapsilla ei. ei lapsi voi päättää että aikuinen menee myöhemmin töihin koska lapsi syö kotona aamupalan.
Eikä aikuinen varmaankaan voi herätä aiemmin lapsen kanssa, että lapsi ehtii syödä ennen päiväkotiin menoa?

Muuten en osaa kommentoida, että onko hyvä vai huono tapa, mistä ap kertoo.
Meillä osa muksuista syö puuron, yksi satunnaisesti, koska useimmiten oksentaa puurot ulos.
 
hggg
[QUOTE="vieras";23789029]Mä en tainnut sun lapsestas sanoa ekana yhtään mitään :) Tokihan sitä hieman kimpaantuu,jos joku alkaa omia lapsia halventaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta,kerropa mulle nyt tää syvin ajatus tässä koko asiassa. Lapsi ei pidä puurosta. Hän saa leipää kun on syönyt yhden lusikallisen puuroa. Se yksi lusikallinen ei täytä mahaa. Onko tarkoitus se,että lapsi vuosien saatossa oppii sietämään puuroa,edes sen yhden lusikallisen? Miksi se on tarpeellista? Eikö ihminen saa itse valita mitä suuhunsa laittaa? Mikä siinä on niin kamalaa jos se yksi lusikallinen jää syömättä,kun eihän sekään ole kamalaa jos sen syö,vaikka siitä ei ole mitään hyötyä? Eikö koko juttu ole aika turha?[/QUOTE]

Onko sulla lapsia ollenkaan, jotenkin tunnut olevan täysin pihalla lasten toimintamalleista. Jos sinulla on ryhmä lapsia, ja tässä ryhmässä on tietyt säännöt joita noudatetaan, niin jos annat yhdelle lapselle erivapauksia, niin luuletko todella, että muut lapset silti mukisematta noudattavat edelleen niitä sääntöjä?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23789029]Mä en tainnut sun lapsestas sanoa ekana yhtään mitään :) Tokihan sitä hieman kimpaantuu,jos joku alkaa omia lapsia halventaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta,kerropa mulle nyt tää syvin ajatus tässä koko asiassa. Lapsi ei pidä puurosta. Hän saa leipää kun on syönyt yhden lusikallisen puuroa. Se yksi lusikallinen ei täytä mahaa. Onko tarkoitus se,että lapsi vuosien saatossa oppii sietämään puuroa,edes sen yhden lusikallisen? Miksi se on tarpeellista? Eikö ihminen saa itse valita mitä suuhunsa laittaa? Mikä siinä on niin kamalaa jos se yksi lusikallinen jää syömättä,kun eihän sekään ole kamalaa jos sen syö,vaikka siitä ei ole mitään hyötyä? Eikö koko juttu ole aika turha?[/QUOTE]

Jos hellantelttu on se mistä sä kimpaannut, niin voi jeesus hei.. Aikuinen ihmine(KÖ)
Ole hyvä ja lue koko ketju ja koet ehkä valaistuksen tämän maistamis asian kanssa. Mä en jaksa vängätä tommosen pällin kanssa joka vetää naaman norsun vitulle HELLANTELTTU sanasta.. Toivottavasti jatkat elämääsi vaan täällä netissä, oikea elämä voi olla sunlaisellesi vähä liika kova paukku. Hauskaa loppu elämää hellantelttujen kanssa =)
 
"vieras"
Meidän päiväkodissa on puuroa joka aamu (ihan melkein joka aamu) ja siellä mun laps sitä syö vaikka kotona ei kelpaa. Isoveli vetelee lautasellisen ihan tosta vaan. Puuro on hyvä ruoka lapselle ja sitä oppii syömään kun opettelee. Itse aloin syödä puuroa malliksi kun lapset oli pieniä. Nyt en osais lähteä töihin ilman puurolautasellista. Onhan puuro paljon terveellisempää kun esimerkiksi murot ja jugurtit joita lapset varmaan ilomielin söis, mutta ne on meillä kotonakin herkkua, ei jokapäiväistä ruokaa.
Meillä riisimurot ja hedelmä- tai marjajugurtit ovat jokapäiväisiä ilta- ja välipaloja. Herkkuja meillä on pullat ja keksit.
 
hggg
[QUOTE="vieras";23789040]Niin,ja siihen taisinkin kirjoittaa tuon kysymykseni,että miksi ei voisi valita ottaako puuroa vai leipää? Ja siihen sä vastasit että mene tarhaan töihin niin ymmärrät. Ja mä vastasin että se ei ole mahdollista,mutta voisitko selittää mulle?[/QUOTE]

Ei hyvä ihme. Harmi kun rautalankaa ei voi lähettää näin netin välityksellä :D

Tässä keskustelussa on aika moneen kertaan kerrattu tuo, että puuro on sinänsä hyvä ja halpa aamiainen, joten on toivottavaa, että lapset sitä syövät. Ja useimmat lapset syövätkin. Mutta on selvää, että jos yksi lapsi saa erivapauksia ja hänen ei tarvitse puuroa edes maistaa, niin lapset, jotka varsin herkästi matkivat toisiaan ja haluavat tehdä samoin kuin toisetkin, lakkaavat kaikki syömästä sitä puuroa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23789059]Jos hellantelttu on se mistä sä kimpaannut, niin voi jeesus hei.. Aikuinen ihmine(KÖ)
Ole hyvä ja lue koko ketju ja koet ehkä valaistuksen tämän maistamis asian kanssa. Mä en jaksa vängätä tommosen pällin kanssa joka vetää naaman norsun vitulle HELLANTELTTU sanasta.. Toivottavasti jatkat elämääsi vaan täällä netissä, oikea elämä voi olla sunlaisellesi vähä liika kova paukku. Hauskaa loppu elämää hellantelttujen kanssa =)[/QUOTE]

Okei,mä edes yritin vielä saada aikaiseksi asiallista keskustelua sun kanssa ja kysyin sun ajatusta tästä asiasta. Mutta en ilmeisesti onnistunut saamaan asiallista vastausta.
 
no joooooo
[QUOTE="vieras";23788870]Miksi ei voi olla vaihtoehtoa? Että joko puuroa tai leipää? Jos kyse on todellakin vain yhdestä lusikallisesta,niin ei luulis että maailma kaatuu siihenkään jos sen jättää syömättä. Yhden lusikallisen. Ihme rituaali. Jotkut ihan oikeesti tykkää puurosta ja syö sitä kotonaankin. Ei olis mun mielestä niin iso juttu,että saa ottaa joko sen leivän tai sit puuron. Koska sen leivän saa joka tapauksessa sen jälkeen kun on syönyt lusikallisen puuroa. Tää logiikka vaan ei aukee mulle.[/QUOTE]

Eihän millään muullakaan aterialla ole vaihtoehtoa, vaan sitä syödään mitä on tarjolla, aamupalaksi on puuro, lounaaksi on lounas, välipalaksi on välipala. Ei lounaallakaan tarjota vaihtoehtoa, vaan sielläkin pitää maistaa joka hemmetin kerta sitä ällöttävää hernekeittoa, vaikka olisit jo maistanut sitä jo viiden vuoden ajan monta kertaa. Niitäkin lapsia on jotka ei pidä lähes tulkoon mistään ruuasta, mutta ei silti ruveta tarjoamaan vaihtoehtoja
 

Yhteistyössä