Tiedän jo valmiiks ettei pitäis avautua tänne, mutta..

Tasslehoff, enemmän minua kiinnostaa kuinka pystyt pitämään langat käsissäsi vaikka sinulla on tarkkaavaisuushäiriö? Se on kyllä totta että se on helpompaa kun vastuut on jaettu selkeästi kuten teillä.
monesti nuo lääkäriajat ja neuvola menot unohtuu ja joudun varaamaan uuden ajan. laskujen maksu ei oo niin vaikkeeta ku kerään kaikki laskut nippuun ja maksan kaiken samana päivänä. Jos makselisin sitä mukaa kun tulee, lykkäisin niitä jonnekkin hamaan tulevaisuuteen...

Ei ole helppoa muistaa kaikkea, enkä muistakkaan. Tai jos muistankin en vaan saa niitä asioita tehtyä... Miehelle jos jättää asioita hoidettavaksi (esim.piti palauttaa hoitolomakkeet ja täyttää ne hotioajat) kyselin siltä sata kertaa mitä se niihin kirjoitti ja millon vei ne...ukko hermostuu ja sanoi et hoida ite tästä lähin ni ei tarvi kysellä.. Eli mun pitää jollain keinolla vaan oppia luottaa et sekin osaa... Vaikeeta vaan on ku ne asiat mitä mies on hoitanut pyörii mielessä niin ettei pysty nukkumaan ees.. Sitä hoitohommaakin mietin ja valvoin kolme vuorokautta putkeen kunnes ahin jo nukahtamis lääkkeet päivystyksestä..
 
Mä en kyllä käsitä miten tällaisessa tilassa oleva ihminen saa toimia perhepäivähoitajana. Tietääkö hoitolasten vanhemmat sun tilasta?
Ei tiedä vanhemmat. Perhepäivähoidon ohjaaja tietää ja on perillä milloin olen minkäkinlaisessa tutkimuksessa. Työtä olen tehnyt jo pari vuotta ja mitään ongelmia ei ole koskaan ollut työssä. lapsilla on säännöllinen päivärytmi ja täti on ihan kiltti, eikä riehu, eikä huuda koskaan. Jotenkin sen työpäivän ajan keskittyy NIIIIIIN täysillä siihen että hommat pelaa ja mieli on tyyni, että päivän päätteeks on rätti väsyny ja aivot ihan jumissa. vaikee selittää sitä tunnetta...Mutta se väsymys mikä tulee siitä "pinnistelystä" että aivot toimis nopeesti ja tehokkaasti tekee musta räjähdysvaaran illalla..
 
[QUOTE="...";23675408]Sähän pidät miestäsi ihan idioottina, ei nettipankin käyttö mitään tohtorin tutkintoa vaadi.. tai sit miehesi on idiootti.[/QUOTE]

tai sitten olen itse melko idiootti. kun se mulle on joskus oikeesti vaikeeta ja tarvii miettiä mitä teen (monesti menee tilinumeron tilalle viitenumero), ni aattelen et se on vaikeeta kaikille muillekkin. jos minä en osaa, ni ei mieskään.
 
P. Alsta
Tässä on aina ongelmana se ettei ihmiset lue kunnolla ap-viestiä ennen kuin suoltavat vastauksia. Alkoholistiperhetausta on rankka, ja se vaikuttaa elämään tiedostettunakin. On todella hyvä että olet hakeutunut hoitoon ja ilmeisesti motivoitunut parantamaan tilanntta, koska mies ei välttämättä iän kaiken kestäisi sitä. Jokainen tarvitsee tilaa parisuhteessa ja perheessä. Toivottavasti jaksat työstää ongelmiasi, se on hyväksi koko perheelle, mutta ennen kaikkea sulle itsellesi.

Terv kilahtelevaalkoholistiperheen aikuinen lapsi, takana kohta 20 oman pään selvittelyä ja keskivaikea masennus.
 
minä en käsitä miten tämä on lapsille jotenkin erityisen rankkaa? aamusta viiteen niillä on oikein ihana äiti (hoitolasten hoitoaika). Sitten se äiti häipyy kauppaan ja jonnekki kahville tai koiran kanssa lenkille ja isi jota ei oo nähty koko päivänä leikkii ja touhuaa lasten kanssa. Äiti tulee kotiin se saattaa olla ärtynen tai ei aina ole. laitetaan porukalla iltapalaa ja kylvyt sun muut ja joskus siinä tulee riitaa tai äiti komentaa et olkaa hiljaa ku ei voi ajatella. joskus ei mitään koko iltana.. isi laittaa nukkumaan ja sen jälkeen jos on riitaa ni äiti mököttää, ei todellakaan riehu ku toiset nukkuu.. viikonloppuisin saattaa äiti kilahtaa ja huutaa, haukkua isiä. se ei kestä ku minuutin, kaks ja sitten sovitaan ja halataan. isi kyllä tietää et äiti ei todellakaan ole vielä sopinut ja mökötys alkaa illalla, mut lapsille se on ohi..

tekin työssä käyvät äidit, ettekö koskaan huuda tai ole pahalla päällä illalla. kun väsyttää ja pitäs tehä kotityöt ja lapset kiukkuaa, ni te vaan hymyilette?? minäpä tunnen monta monta äitiä jotka kilahtelee ku väsyyvät ja ihan normi perheitä ja ei mitään mielenterveyspotilaita..
 
minä en käsitä miten tämä on lapsille jotenkin erityisen rankkaa? aamusta viiteen niillä on oikein ihana äiti (hoitolasten hoitoaika). Sitten se äiti häipyy kauppaan ja jonnekki kahville tai koiran kanssa lenkille ja isi jota ei oo nähty koko päivänä leikkii ja touhuaa lasten kanssa. Äiti tulee kotiin se saattaa olla ärtynen tai ei aina ole. laitetaan porukalla iltapalaa ja kylvyt sun muut ja joskus siinä tulee riitaa tai äiti komentaa et olkaa hiljaa ku ei voi ajatella. joskus ei mitään koko iltana.. isi laittaa nukkumaan ja sen jälkeen jos on riitaa ni äiti mököttää, ei todellakaan riehu ku toiset nukkuu.. viikonloppuisin saattaa äiti kilahtaa ja huutaa, haukkua isiä. se ei kestä ku minuutin, kaks ja sitten sovitaan ja halataan. isi kyllä tietää et äiti ei todellakaan ole vielä sopinut ja mökötys alkaa illalla, mut lapsille se on ohi..

tekin työssä käyvät äidit, ettekö koskaan huuda tai ole pahalla päällä illalla. kun väsyttää ja pitäs tehä kotityöt ja lapset kiukkuaa, ni te vaan hymyilette?? minäpä tunnen monta monta äitiä jotka kilahtelee ku väsyyvät ja ihan normi perheitä ja ei mitään mielenterveyspotilaita..
Ekasta viestistä sai kuvan että asiat ovat todella huonolla mallilla, mutta nyt omastakaan mielestäsi näin ei ole, ok.
Olispa mielenkiintoista asua kärpäsenä katossa hetki, muuten tuskin kukaan teidän todellisuutta voi tietää. Joten olenpa hiljaa :D
 
Pidätkö sä lapsiasi jotenkin tyhminä?
En pidä, mutta ei se tunnelma ole loppuiltaa kireä. Tuulella käyvänä unohdan asiat nopeesti ja oon hyvällä päällä. Sitten ne iltaa kohti tulee uudelleen ne paskat fiilikset pintaan..

lapsille olen puhunu et äiti rakastaa isiä ja teitä lapsia. äidillä on sairaus joka väsyttää ihan kauheesti välillä. Sitten kun äiti väsyy ni se suuttuu, mutta ei se haittaa, se menee ohi. oon sanonu ettei oo lapsetn tai isin vika vaan sairauden. on puhuttu ettei sille maha mitään vaikka oisivat kuin kiltisti ni silti äiti saattaa väsyä. Vuosi sitten perhetyöntekijä puhui mun ja lasten kanssa aiheesta porukalla ja juteltiin miltä tuntuu ja et äidille saa silti kiukuta ja itkeä jos harmittaa.. Ovat kyllä antaneet lapset kiukun tulla. Eivät pelkää mun reaktioita. Jos sellaiseksi menee et eivät enää uhmais minua ni alkais perhetyöntekijän käynnit uudelleen..
 
"juups"
Mielestäni asiat eivät ole todellakaan sinulla kohdillaan. Meillä ei hyväksyttäisi pph:ksi kaltaistasi ihmistä. Vaikka nyt asiat sujuvat hyvin niin mitä sitten, kun sinulla joskus kilahtaa pahasti jonkun hoitolapsen kanssa? Itse olen ollut pph ja siinähän vasta onkin kaaoksessa kestämistä ihan tavallisella ihmisellä saatikka sitten add-tyypillä. Ja minkä kuvan lapsesi saavat kun olet päivän kiltti ja ihana ja iltaisin katoat ja tulet ärjymään iltapalalle miehellesi ja lapsillesi? Ei, ei..... Mielestäni ihan kohtuuton yhtälö omaa jaksamistakin ajatellen. Ja miestäsi. Vaihda ainakin alaa....
 
Ekasta viestistä sai kuvan että asiat ovat todella huonolla mallilla, mutta nyt omastakaan mielestäsi näin ei ole, ok.
Olispa mielenkiintoista asua kärpäsenä katossa hetki, muuten tuskin kukaan teidän todellisuutta voi tietää. Joten olenpa hiljaa :D
Joo..Mun mielialat vaihtelee joskus tiuhaan ja kirjoitus on sen mukaista..:rolleyes:
En tahallaan anna liioiteltua kuvaa ja joskus se onkin aika kauheaa, mutta ei aina.. Sitten kun kirjoitin ap tekstiä ni kaikki asiat ei just sillon tule mieleen.. Sitä mukaa kun luen muiden kommentteja, tulee taas uusia "lieventäviä" asioita mieleen.. Ei tämä koko ajan ole miehellekkään mitään painajaista, eihän se muuten tässä enää ois. on parempia ja huonompia kausia. Tässä sitä pysyvämpää onnea kokoajan tavoitellaan..
 
Tyypillisesti tarina taas muuttuu ketjun edetessä. Avausviestissä kerrotaan suurista ongelmista, raivokohtauksista, miehen alistamisesta. Nyt, sivulla kuusi, mies ei enää olekaan alistettu vaan omasta tahdostaan tossun alla, eikä mitään raivokohtauksiakaan oikeasti ole, on vain tosi kiva äiti joka joskus pikkaisen iskälle suutahtaa ja sitten ne sopii & halaa.

Kaunistelua ja vähättelyä, kun reaktiot ei olleetkaan pelkkää päähäntaputtelua ja sataprosenttista ymmärtämistä.
 
knb
Tyypillisesti tarina taas muuttuu ketjun edetessä. Avausviestissä kerrotaan suurista ongelmista, raivokohtauksista, miehen alistamisesta. Nyt, sivulla kuusi, mies ei enää olekaan alistettu vaan omasta tahdostaan tossun alla, eikä mitään raivokohtauksiakaan oikeasti ole, on vain tosi kiva äiti joka joskus pikkaisen iskälle suutahtaa ja sitten ne sopii & halaa.

Kaunistelua ja vähättelyä, kun reaktiot ei olleetkaan pelkkää päähäntaputtelua ja sataprosenttista ymmärtämistä.
Naulan kantaan! :flower:
 
[QUOTE="juups";23675653]Mielestäni asiat eivät ole todellakaan sinulla kohdillaan. Meillä ei hyväksyttäisi pph:ksi kaltaistasi ihmistä. Vaikka nyt asiat sujuvat hyvin niin mitä sitten, kun sinulla joskus kilahtaa pahasti jonkun hoitolapsen kanssa? Itse olen ollut pph ja siinähän vasta onkin kaaoksessa kestämistä ihan tavallisella ihmisellä saatikka sitten add-tyypillä. Ja minkä kuvan lapsesi saavat kun olet päivän kiltti ja ihana ja iltaisin katoat ja tulet ärjymään iltapalalle miehellesi ja lapsillesi? Ei, ei..... Mielestäni ihan kohtuuton yhtälö omaa jaksamistakin ajatellen. Ja miestäsi. Vaihda ainakin alaa....[/QUOTE]

vaikea selittää, mut en kilahda kyllä hoitolapsille koskaan. Riski on yhtä suuri kuin kellä tahansa hoitajalla.. Mihin minä katoan??? Ei kait nyt normaalistikkaan äiti kulje lastensa kanssa 24/7 kädestä pitäen...pari tuntia poissa pitää monesti ne iltaväsymyksetkin poissa. Ei täällä joka ilta tapella..
 
Olen äkkipikainen ja suutun nopeesti. Yleensä vaan tiuskin ja mökötän ja mies on tottunu siihen ja ei oikein reagoi monesti mihinkään. lapsille supisee et antaa mörököllin olla rauhassaLepyn nopeesti. Sitten kun suutun oikeesti (syy voi olla et mies ei oo pannu maitopurkkia roskiin, vaan nakannu altaaseen) huudan keuhkot pihalle ja haukun miehen alimpaan helvettiin. Siitä oikein näkee miten sen itsetunto romahtaa nollaan Ja se on mies joka pyytää anteeksi mun hermoilun jälkeen..Onneksi en suutu kovin usein..

Luehan vielä... YLEENSÄ (tarkoittaa suurintaosaa viikon päivistä) tiuskin ja mökötän. Ei siis ole raivokohtaus... Silloin kun raivoan ni teksti tulee ulos kovaa ja ilkeeseen sävyyn.. lasten edessä se sovitaan, mutta miestä ne sanat kalvaa pitkään.. Lähinnä nyt kommentoin tuota et en ymmärrä miten tässä lapset jossain helvetissä asuu. parisuhde on asiat erikseen..vaikkei jatkuvasti huutas tai sättis, ne vanhatkin riidat jää mieleen..
 
Tyypillisesti tarina taas muuttuu ketjun edetessä. Avausviestissä kerrotaan suurista ongelmista, raivokohtauksista, miehen alistamisesta. Nyt, sivulla kuusi, mies ei enää olekaan alistettu vaan omasta tahdostaan tossun alla, eikä mitään raivokohtauksiakaan oikeasti ole, on vain tosi kiva äiti joka joskus pikkaisen iskälle suutahtaa ja sitten ne sopii & halaa.

Kaunistelua ja vähättelyä, kun reaktiot ei olleetkaan pelkkää päähäntaputtelua ja sataprosenttista ymmärtämistä.
Tuollaisen kuvanhan tästä saa...
 
Olen äkkipikainen ja suutun nopeesti. Yleensä vaan tiuskin ja mökötän ja mies on tottunu siihen ja ei oikein reagoi monesti mihinkään. lapsille supisee et antaa mörököllin olla rauhassaLepyn nopeesti. Sitten kun suutun oikeesti (syy voi olla et mies ei oo pannu maitopurkkia roskiin, vaan nakannu altaaseen) huudan keuhkot pihalle ja haukun miehen alimpaan helvettiin. Siitä oikein näkee miten sen itsetunto romahtaa nollaan Ja se on mies joka pyytää anteeksi mun hermoilun jälkeen..Onneksi en suutu kovin usein..

Luehan vielä... YLEENSÄ (tarkoittaa suurintaosaa viikon päivistä) tiuskin ja mökötän. Ei siis ole raivokohtaus... Silloin kun raivoan ni teksti tulee ulos kovaa ja ilkeeseen sävyyn.. lasten edessä se sovitaan, mutta miestä ne sanat kalvaa pitkään.. Lähinnä nyt kommentoin tuota et en ymmärrä miten tässä lapset jossain helvetissä asuu. parisuhde on asiat erikseen..vaikkei jatkuvasti huutas tai sättis, ne vanhatkin riidat jää mieleen..
Mistä sinä sitten tiuskit ja mökötät, jos maitopurkki altaassa on oikean suuttumisen ja raivoamisen aihe?
 
Olen äkkipikainen ja suutun nopeesti. Yleensä vaan tiuskin ja mökötän ja mies on tottunu siihen ja ei oikein reagoi monesti mihinkään. lapsille supisee et antaa mörököllin olla rauhassaLepyn nopeesti. Sitten kun suutun oikeesti (syy voi olla et mies ei oo pannu maitopurkkia roskiin, vaan nakannu altaaseen) huudan keuhkot pihalle ja haukun miehen alimpaan helvettiin. Siitä oikein näkee miten sen itsetunto romahtaa nollaan Ja se on mies joka pyytää anteeksi mun hermoilun jälkeen..Onneksi en suutu kovin usein..

Luehan vielä... YLEENSÄ (tarkoittaa suurintaosaa viikon päivistä) tiuskin ja mökötän. Ei siis ole raivokohtaus... Silloin kun raivoan ni teksti tulee ulos kovaa ja ilkeeseen sävyyn.. lasten edessä se sovitaan, mutta miestä ne sanat kalvaa pitkään.. Lähinnä nyt kommentoin tuota et en ymmärrä miten tässä lapset jossain helvetissä asuu. parisuhde on asiat erikseen..vaikkei jatkuvasti huutas tai sättis, ne vanhatkin riidat jää mieleen..
Lasten edessä sovitaan... Eli mies pyytää anteeksi kun sinä olet toiminut väärin ja tämä antaa lapsille hyvän mallin asioiden käsittelystä ja riitojen sopimisista. Eikä lapset huomaa miten isän itsetunto romahtaa nollaan eikä sitä että riita jää kaivalemaan miestä...

muoks. jos nuo raivokohtaukset tosissaan vetää miehen itsetunnon nolliin ja mies pelkää niitä niin toki hän yrittää välttää niitä viimeiseen asti. Ihan niin kuin se äiti jota miehensä pahoinpitelee vain silloin tällöin, muuten ainoastaan tiuskii kun joku asia on tehty väärin ja äiti sitten hyssyttelee lapsia ettei mitään kohtausta tulisi.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä ne parisuhteen asiat heijastuu lapsiinkin. Ihan turha edes väittää muuta.
No vaikuttaa... Välillä vain sain sen kuvan lukemastani että lapsi raukoille rääytään koko ajan ja pelossa elävät.. Paljohan tässä talossa on tekemistä ihmissuhde rintamalla. Väkisin heittäytyy jotenkin puolustuskannalle kun alkoi olla lapsista puhe..:D

Miestäni kyllä rakastan ja tiedän et monessa asiassa kohtelen huonosti.. Jospa siihenkin on muutosta tulossa kun nää asiat tästä etenee psykepolin puolella. itsekkin luen tätä ketjua ja omia kirjoituksia uudelleen ja saa avautumisesta uutta puhtia yrittää olla miehelle tasavertasempi. Töitä sen eteen pitää tehdä. mikään ei taatusti muutu tältä istumalta, mutta antaa mulle ajattelemisen aihetta..
 

Yhteistyössä