Tyttö tuollainen
Mä oon aina ollut ujo, mua on jotenki pelottanut, että jos lähestyn jotakin poikaa, niin se nauraa mulle tai ei ainakaan ota tosissaan. En oo koulun suosituin, mutten pidä itseäni mitenkään erityisen rumanakaan, mutta mulla ei ole sitä 'mainetta' joka 'oikeuttaisi' mut pokaamaan kenet vaan haluan.
Aikaisemmin olin todella ihastunut mua kaks vuotta vanhempaan poikaan, vaihdettiin katseita ja hymyiltiin toisillemme. Voisin hyvin ottaa häneen yhteyttä vaikka facebookissa, mutten todellakaan uskalla. Pelkään juuri sitä että kaikki saavat tietää ja mulle kasaantuu paineita jo pelkästään siitä että me molemmat jouduttais mun takia niin suuren huomion kohteeksi.
No ne tunteet ovat jo vähitellen hiipuneet, koska oon vihdoin ymmärtänyt ettei meillä ole tulevaisuutta. Silti joskus vieläkin mä itken itseni uneen tän pojan takia, kun muistelen sen kasvoja tai kaikkea mitä ollaan 'tehty' yhdessä tai 'koettu'. Sen sijaan, mä oon kiinnittänyt huomioni vuotta nuorempaan poikaan. Nyt musta sitten tuntuu, että mä ehkä voisin yrittää tehdä asialle jotain. Me ollaan juteltu paljon facebookissa, mutta jos utelen sen yksityiselämästä, tai siis kysyn vain jotain sen perheestä (koska olen halukas tietämään siitä enemmän) niin se sanoo joko "en kerro sulle" tai sitten se vaan häipyy sanaakaan sanomatta. Sen sijaan jos puhun sille päivän tapahtumista niin se vastailee iloisesti ja hymiöitä käyttäen. Koulussa se kuitenkin on niin suloinen, niin suloinen ilmestys et tekis mieli pyörtyä. Ja se myös tuijottaa mua paljon, mutta yritän olla katselematta niin paljon takaisin, meidän koulusta kun löytyy ihmisiä jotka saavat aikaan pienestäkin tuijottelusta todella suuren numeron... Miksei tää voi vaan olla semmoinen iisi juttu, ja kaikki olis täydellistä taikasauvan heilautuksesta? *huokaus*
Aikaisemmin olin todella ihastunut mua kaks vuotta vanhempaan poikaan, vaihdettiin katseita ja hymyiltiin toisillemme. Voisin hyvin ottaa häneen yhteyttä vaikka facebookissa, mutten todellakaan uskalla. Pelkään juuri sitä että kaikki saavat tietää ja mulle kasaantuu paineita jo pelkästään siitä että me molemmat jouduttais mun takia niin suuren huomion kohteeksi.
No ne tunteet ovat jo vähitellen hiipuneet, koska oon vihdoin ymmärtänyt ettei meillä ole tulevaisuutta. Silti joskus vieläkin mä itken itseni uneen tän pojan takia, kun muistelen sen kasvoja tai kaikkea mitä ollaan 'tehty' yhdessä tai 'koettu'. Sen sijaan, mä oon kiinnittänyt huomioni vuotta nuorempaan poikaan. Nyt musta sitten tuntuu, että mä ehkä voisin yrittää tehdä asialle jotain. Me ollaan juteltu paljon facebookissa, mutta jos utelen sen yksityiselämästä, tai siis kysyn vain jotain sen perheestä (koska olen halukas tietämään siitä enemmän) niin se sanoo joko "en kerro sulle" tai sitten se vaan häipyy sanaakaan sanomatta. Sen sijaan jos puhun sille päivän tapahtumista niin se vastailee iloisesti ja hymiöitä käyttäen. Koulussa se kuitenkin on niin suloinen, niin suloinen ilmestys et tekis mieli pyörtyä. Ja se myös tuijottaa mua paljon, mutta yritän olla katselematta niin paljon takaisin, meidän koulusta kun löytyy ihmisiä jotka saavat aikaan pienestäkin tuijottelusta todella suuren numeron... Miksei tää voi vaan olla semmoinen iisi juttu, ja kaikki olis täydellistä taikasauvan heilautuksesta? *huokaus*