Ihastumisen merkit? Mistä tiedät jos toinen on sinuun ihastunut?

  • Viestiketjun aloittaja mmm
  • Ensimmäinen viesti
urpo abi
Mulla on sellanen vika, että on tullu toivottomasti iskettyä silmänsä yhteen saman luokkalaiseen poikaan (ollaan lukiossa). Välillä se poika nostaa käden kasvoilleen niin ettei silmiä näy kunnolla ja näkyy sitten kurkkivan sormien välistä. Yhesti ainakin kun olin luokan edessä lukemassa esitelmää se katsoi mua silleen hassusti sormien välistä. Välillä se on sitten niin kuin minua ei olisi olemassakaan, töytäilee miten sattuu; pari kertaa oikeen juossut luokan poikki, että tulee ovelle yhtä aikaa, välillä taas hidastelee, haroo hiuksiaan, pudottelee tavaroita ja kilisyttelee kaulakoruaan niin että mietin jo yksi päivä kenellä on ruuvit noin löysällä kun tuollainen kilinä kuuluu. Sitten välillä kun minä en huomioi sitä se näyttää alkavan mököttää ja käntyy eri suuntaan. Joskus tehty parityötä ja silloin se kyseli minulta ihan itsestään selvyyksiä mitä se varmasti itsekin tiesi. Välillä vaikuttaa olevan hermostunut ja välillä on kuin viilipytty. Ujo ja ihastunut vai koheltaa muuten vaan?
 
oon ysillä ja luokallani on tyttö jonka kanssa ollaan jo pitemmän aikaa keskusteltu mesessä ja uskouduttu hyvinkin arkaluontoisista asioista... olen häneen ihastunut mutta en näytä sitä muuten kuin ehkä siten että mesessä usein aloitan keskustelun jostain ihan turhanpäiväisestä. livenä nähdään vaan koulussa ja ei juuri puhuta, minä en koskaan mene juttelemaan tai katsele häntä ainakaan niin että hän voisi sen itse nähdä, mutta jos satutaan lähekkäin niin hän melkein aina katsoo minua (ei vartaloa vaan silmiin), yritän katsoa takaisin mutta aina en yksinkertaisesti uskalla. jos heitän yleisesti jonkun vitsin, nauraa vaikka olisi kuinka huono, ja jos satutaan lähekkäin niin että ympärillä on vain vähän muita ihmisiä, niin hän ottaa usein keskustelu- ja katsekontaktia ja juttunsa ovat yleensä silloin hyvin teennäisiä, pakolla väännettyjä (minä en siis aloita keskustelua ikinä). Hymyilee melkein aina minua katsoessaan, mutta en tiedä onko sittenkään kiinnostunut, kun se hymy ei varsinaisesti ole sellainen lapsenomaisen hyväntahtoinen, vaan sellanen "ovela", vähän pilkallisen oloinen eikä kuitenkaan ilkeä - jotenkin kaverillinen. esim. jos joku sivullinen (hänen oma kaverinsa tms.) sanoo jotain vähänkin typerää, niin hän kääntyy minuun sellainen "eiks toi ookin tyhmä, nauretaan yhessä sille" -virne naamalla ja sanoo hieman teennäisellä, ylikorostetulla äänellä että: "Kiinnostipa taas paljon!". Tuota hienoista varautunutta ja teennäisyyttä kyllä hänen jutuissaan taitaa olla silloinkin kun hän puhuu muille kuin minulle ainakin jonkin verran, mutta esim. kun istuttiin vierekkäin ja paikalla oli lisäksemme vain kaksi hänen kaveriaan, jotka olivat äänessä, niin hän yritti vähän väliä ottaa minuun katsekontaktia.

Lisäksi usein tuntuu myötäilevän mielipiteitäni ja jos joku idiootti laukoo mulle koulussa jotain ilkeää niin voi julkisesti "puolustaa" tms. Pari kertaa myös lähtenyt (mesessä siis, livenä ei oikein puhuta) selittämään, miten mä olen mukava, hauska ja että ollaan harvinaisen samanlaisia ihmisiä...

hän on todella hyvännäköinen ja hänellä on kysyntää, minä taas aika keskinkertaisen näkönen poika josta kukaan ei ole tähän mennessä ollut kiinnostunut. onko etäisestikään mahdollista että hän tykkäisi minusta (muutenkin kuin kaverina)?
 
"ibis"
Woland, Ihan kuin minun tilanne: -
"Hymyilee melkein aina minua katsoessaan, mutta en tiedä onko sittenkään kiinnostunut, kun se hymy ei varsinaisesti ole sellainen lapsenomaisen hyväntahtoinen, vaan sellanen "ovela", vähän pilkallisen oloinen eikä kuitenkaan ilkeä - jotenkin kaverillinen. esim. jos joku sivullinen (hänen oma kaverinsa tms.) sanoo jotain vähänkin typerää, niin hän kääntyy minuun sellainen "eiks toi ookin tyhmä, nauretaan yhessä sille" -virne naamalla ja sanoo hieman teennäisellä, ylikorostetulla äänellä että: "Kiinnostipa taas paljon!". Tuota hienoista varautunutta ja teennäisyyttä kyllä hänen jutuissaan taitaa olla silloinkin kun hän puhuu muille kuin minulle ainakin jonkin verran, mutta esim. kun istuttiin vierekkäin ja paikalla oli lisäksemme vain kaksi hänen kaveriaan, jotka olivat äänessä, niin hän yritti vähän väliä ottaa minuun katsekontaktia.

Lisäksi usein tuntuu myötäilevän mielipiteitäni ja jos joku idiootti laukoo mulle koulussa jotain ilkeää niin voi julkisesti "puolustaa" tms. Pari kertaa myös lähtenyt (mesessä siis, livenä ei oikein puhuta) selittämään, miten mä olen mukava, hauska ja että ollaan harvinaisen samanlaisia ihmisiä...

hän on todella hyvännäköinen ja hänellä on kysyntää, minä taas aika keskinkertaisen näkönen poika josta kukaan ei ole tähän mennessä ollut kiinnostunut. onko etäisestikään mahdollista että hän tykkäisi minusta (muutenkin kuin kaverina)?"
-----
Olen itse tyttö, lukion ekalla ja tosi ihastunut poikaan jonka kanssa mesessä puhuttu myös kaikkea mahdollista mutta livenä - molemmat liian ujoja. Kun on oikeasti ihastunut ja kiinnostunut toisesta, se on vain niin vaikeaa. Tyttö odottaa kuitenkin että olet mies ja teet aloitteen - ei halua vaikuttaa helpolta ja halvalta vaan kunnioittaa sinua jos ei pelaa kannssasi pinnallista ja julkista näytölmää.
Mutta: ei kukaan katsele ja hymyile jos ei tykkää! Ihastunut hymy ei olekaan lapsenomainen vaan itse ainakin olen ihastuneena niin sekaisin että se on varmaan ihan ristiriitainen. Katse silmiin, se on varmin ihastuksen merkki. Ei voi pitää silmiään erossa. Katsetta ihastnut ihminen hakee, koska on ihastunut ihmisen sieluun, ei ulkomuotoon. (sekin on tärkeä, että näyttää että arvostaa itseään)
Näytä että arvostat itseäsi ja tyttöä. Juttele jotain arkipäivåistä, aloita vaikka siitä että sanot aina MOI kun näet. Osoita että huomaat hänet, älä katsele muualle. Katso silmiin! Alä menetä tilaisuutta!
Pyydä sitä tyttöä kahville,tai leffaan tai vaikka kotiisi kun porukat on poissa, koulun jälkeen, kevyesti, ilman suurta dramatiikkaa. Se olisi tytölle(minulle) unelma - ei kännisekoilu vaan kahvillakäynti, toisen kotona, näytä jotain omaa? Huone, leffa, soita levy josta tykkäät?
Tsemppiä!
Kerro miten sujui!
 
orchidee
ihastumisia kannata kuolemanvakavasti ottaa. Elämää se vaan on. EIkö voi aatella että ihmiset on ihmisiä ja elämä tuo niitä eteen ja jättää taakse ja kaikki ne voi ottaa tasaveroisina ja ihan mielenkiinnosta, katsella ja tutustua ihan rauhas. EIKÄ niil kannata omaa arvoaan mitata, että vastaako se ja miten vastaa. On ite mitä on niis se on paras viesti, jotkut ihastuu ja jotkut ilkeilee so what. Jos tiedät ite mitä oot niin mitä väliä mitä ne aattellee???
 
bdt
No sen vaan näkee tai sitten ei. Merkkejä jos alkaa tulkitsemaan , mikä on meidän naispuolisten olioiden helmasynti, niin saletisti metsään menee. Miehet ovat huonoja näyttelemään useimmiten.
 
orchidee
No näin on!
Sen TIETÄÄ jos sitä on, eikä sitä sitten kannata epäillä tai arvella omaa arvoaan "voiko toi tosiaan olla minuun mitenkään ihastunut" totta kai voi. omaa itsetunnon heikkoutta jos sitä pitää epäillä. Toinen juttu sitten on mitä sitten seuraa jos on ihastunut, se on eri asia saako siitä jotain syntymään, se vaatii rohkeutta ja ihmistä ja suuruutta ja valmiutta ottaa riskejä ja epäonnistua ja pettyä ja tulla torjutuksi - mutta nekään ei tarkoita että olisi huono ihminen tai epäkelpo, elämä vain menee niin ett' joskus kohtaa ja joskus se jatkuu ja elää kauemmin ja joskus ei. se ei ole elämänloppu!
 
[QUOTE="ibis";22618891]
Olen itse tyttö, lukion ekalla ja tosi ihastunut poikaan jonka kanssa mesessä puhuttu myös kaikkea mahdollista mutta livenä - molemmat liian ujoja. Kun on oikeasti ihastunut ja kiinnostunut toisesta, se on vain niin vaikeaa. Tyttö odottaa kuitenkin että olet mies ja teet aloitteen - ei halua vaikuttaa helpolta ja halvalta vaan kunnioittaa sinua jos ei pelaa kannssasi pinnallista ja julkista näytölmää.
Mutta: ei kukaan katsele ja hymyile jos ei tykkää! Ihastunut hymy ei olekaan lapsenomainen vaan itse ainakin olen ihastuneena niin sekaisin että se on varmaan ihan ristiriitainen. Katse silmiin, se on varmin ihastuksen merkki. Ei voi pitää silmiään erossa. Katsetta ihastnut ihminen hakee, koska on ihastunut ihmisen sieluun, ei ulkomuotoon. (sekin on tärkeä, että näyttää että arvostaa itseään)
Näytä että arvostat itseäsi ja tyttöä. Juttele jotain arkipäivåistä, aloita vaikka siitä että sanot aina MOI kun näet. Osoita että huomaat hänet, älä katsele muualle. Katso silmiin! Alä menetä tilaisuutta!
Pyydä sitä tyttöä kahville,tai leffaan tai vaikka kotiisi kun porukat on poissa, koulun jälkeen, kevyesti, ilman suurta dramatiikkaa. Se olisi tytölle(minulle) unelma - ei kännisekoilu vaan kahvillakäynti, toisen kotona, näytä jotain omaa? Huone, leffa, soita levy josta tykkäät?
Tsemppiä!
Kerro miten sujui![/QUOTE]
Kerroin hänelle nyt sitten olevani ihastunut ja hän ilmaisi haluavansa olla vain ystäviä.
 
"ibis"
Kts. mitä orchidee/Vierailija kirjoitti:
"....Toinen juttu sitten on mitä sitten seuraa jos on ihastunut, se on eri asia saako siitä jotain syntymään, se vaatii rohkeutta ja ihmistä ja suuruutta ja valmiutta ottaa riskejä ja epäonnistua ja pettyä ja tulla torjutuksi - mutta nekään ei tarkoita että olisi huono ihminen tai epäkelpo, elämä vain menee niin ett' joskus kohtaa ja joskus se jatkuu ja elää kauemmin ja joskus ei. se ei ole elämänloppu!"
Vai miltä sinusta tuntui? Ei tietty hyvältä, otan osaa <3 !!! Mutta ajattele että teit sen, otit vastuun omasta tunteestasi ja otit selvää toisesta, hienoo!! Eikä kai hän (jos on yhtään tykkäämisesi arvonen) sinua morkannut tai nolannyt, eihän? Eikä minsta oo niin ettei siitä sitten "tullut mitään" jos tyttö vastaa noin, on sillä jutulla silti ihan oma arvonsa, moelmmille. (voi olla että ei vain jostain syystä uskala ja on silti toooosi iloinen että kerroit vai mitä?) Ota tuoa vain itsetuntosi vahvistuksena: opit elämää! Enskerralla uskallat taas enemmän.
Ja onko ystävyys sittenkin arvokkaampi kuin joku ihastus? ystävyys on ikuista, ihastukset tulee ja menee?
 
orchidee
että olet pakeista huolimatta yhtä lail reilu kaveri kuin ennenkin eli ettei se ollu sulle pisteiden hakua vaan todellista pitämist ja arvostust. Ainakin jos se sitä oli, ja jos haluat et se arvostaa sua edelleenki. Kaikill pitää olla oikeus omiin tunteisiin ja omiin ratkaisuihin, sull ja sill. eikä niitä tarvii hävetä jos on fiksu ja oikeesti tykkää. ja oikeesti kaveri.
tää vain tytön näkökulmast - ei ole kivaa jos jollekin kundille sanoo et ollaan vaan kavereita ja sit se alkaa esim haukkua tai nimitellä takanapäin tms.
 
"tia"
YES!

[QUOTE="ibis";22625355]Kts. mitä orchidee/Vierailija kirjoitti:
"....Toinen juttu sitten on mitä sitten seuraa jos on ihastunut, se on eri asia saako siitä jotain syntymään, se vaatii rohkeutta ja ihmistä ja suuruutta ja valmiutta ottaa riskejä ja epäonnistua ja pettyä ja tulla torjutuksi - mutta nekään ei tarkoita että olisi huono ihminen tai epäkelpo, elämä vain menee niin ett' joskus kohtaa ja joskus se jatkuu ja elää kauemmin ja joskus ei. se ei ole elämänloppu!"
Vai miltä sinusta tuntui? Ei tietty hyvältä, otan osaa <3 !!! Mutta ajattele että teit sen, otit vastuun omasta tunteestasi ja otit selvää toisesta, hienoo!! Eikä kai hän (jos on yhtään tykkäämisesi arvonen) sinua morkannut tai nolannyt, eihän? Eikä minsta oo niin ettei siitä sitten "tullut mitään" jos tyttö vastaa noin, on sillä jutulla silti ihan oma arvonsa, moelmmille. (voi olla että ei vain jostain syystä uskala ja on silti toooosi iloinen että kerroit vai mitä?) Ota tuoa vain itsetuntosi vahvistuksena: opit elämää! Enskerralla uskallat taas enemmän.
Ja onko ystävyys sittenkin arvokkaampi kuin joku ihastus? ystävyys on ikuista, ihastukset tulee ja menee?[/QUOTE]
 
18v ihastunut mies
Alkuperäinen kirjoittaja tällänevaa';22541908:
joo, no ku lähetin ton yhen viestin tänne silloin ja kirjotin siihe ne tietyt jutut siitä henkilöstä miten se käyttäytyy, ni kiitos sil ketä vastas tohon. mut nyt haluisin taas vastauksia. Koska nyt en vaan tajuu, nyt se poika on sellanen et ihan kun mua ja mun kavereita ei oiskaan. menee vaan ja ainaku tuun sitä vastaan, se kattoo ihan suoraan mun ohi, tujottaa yhteen kohtaan mun takana, eikä missään tapaukses kato mua. ja yleens ku ollaan ruokalas, ni en viitti kattoo siel sitä sen käyttäytymist, ni mun kaveri välil aina kattoo sitä, ni se kuulemma kattoo aina sielt mua, mut heti vaan ku mä käännän katseen sitä kohti, ni ei se mua oo muka kattonukkaa. et en tajuu ku se on muuttunu tollaseks yhtäkkii. vaik en oo ees tehny mitään. haluisin vaa tietää et tarkottaaks toi jotain et ärsytän sitä poikaa liikaa jotenki? vai mitä? .. mut sit taas kummiski oon huomannu siitä, et se vaivihkaa onki jossain ihan mun vieressä. ja mun kamu sano yks kerta ku se näki sen koulun aulas,ni ja se oli menos jonnekki luokkaa, et se katto koko sen matkan sin rappusten ylös mua, mis olin selkä päin sitä. niin, et miks ihmees se kattoo aina silloin mua ku mä en kato sitä? mut sitkun mä katon...se mulkoilee vaan just sillee syrjäsilmäl, eika enää kato paljoo mua suoraan silmiin. nii, et jos tiedätte tälläseen juttuun vastauksii..ni helpatkaa pliis!
Itse olen ihastunut mies ja tapasin yökerhossa varatun tytön jonka onnistuin lumoamaan mun katseella koska mun katse tuli suoraan sydämmestä koska ihastuin samantien :)
Mutta, 2kk jälkeen tyttö ei voinut jatkaa suhdetta vaikka tykkäsikin musta todella paljon.
Nykyään ollaan kavereita ja hengataan silti samassa porukassa muttei niin paljoa puhuta.

Eli tässä tulee tää mun käyttäytyminen ja olen edelleen erittäin ihastunut:

Eli ton yökerho illan jälkeen ei oltu vielä yhdessä mutta jotain oli ilmassa.
Kattelin erittäin syvästi tyttöä ja hakeuduin seuraan sekä halusin että tyttö huomaa että katson sitä :) huomasin itsekkin että tyttö aina välillä katteli mua mutta nopeasti ja hieman välinpitämättömästi.
Noh alettiin tapailemaan sitte ja kaikkea.
Kuitenkin suhde meni poikki 2kk tämän jälkeen.
Eli mulla on nyt semmonen, että kun tietää ettei tyttö halua mitään suhdetta, niin katselee "salaa" eli niin ettei tyttö itse huomaa että katselee. Sitten haluaa hakeutua tytön lähelle ilman että menee mukaan juttuun, eli just kävelee messissä ja katsoo tyttöä syvästi mutta niin ettei tyttö huomaa. Jos tyttö vilkaisee niin esitän juuri sellaista kun sanoit, eli katson eteenpäin yhteen kiintopisteeseen enkä irrota katsetta siitä. Silti sivusilmällä ns. itken miksei tyttö halunnut mitään :p
Eli jos olet vahingossa antanut sellaisen mielikuvan sille pojalle ettei sua kiinnostaisi ?
Kyllä se isokin poika alkaa luovuttamaan jos se poika on ujo eikä uskalla itse tehdä aloitetta.
Eli ehkä hän on katkera siitä että luulee ettei sinua kiinnosta mutta silti katsoo sinua vielä "menetettynä tapauksena" mutta silti sinusta tykkäisi.

Tämä oli vain siis minun näkökantani asiasta ja miten itse miehenä toimin :)
 
puusilmä
Mä olen kyllä niin puusilmä etten tosiaan huomaan jos joku mua silmäilee tai on muhun ihastunut....

Sitten kun itse on ihastunut johonkin niin siinähän mietin, että onko ihastus molemminpuolista vai ei.... kun en osaa lukea toisesta niitä merkkejä.... Hienoo.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja puusilmä;22709681:
Mä olen kyllä niin puusilmä etten tosiaan huomaan jos joku mua silmäilee tai on muhun ihastunut....

Sitten kun itse on ihastunut johonkin niin siinähän mietin, että onko ihastus molemminpuolista vai ei.... kun en osaa lukea toisesta niitä merkkejä.... Hienoo.
Aika harvat niitä merkkejä taitaa osata lukea, en osaa itsekkään vaikka olen aikuinen nainen :) Mutta, eiköhän ihastuneet miehet käyttäydy aika tavalla kuten me naisetkin. Itse ainakin yritän salaa katsella miestä ja yrittää katsekontaksia. Sitten pyrin paikkoihin joissa voin päästä lähelle ihastumisenkohdetta, salaa vähän muka koskettaa toista.
 
puusilmä
[QUOTE="vieras";22709696]Aika harvat niitä merkkejä taitaa osata lukea, en osaa itsekkään vaikka olen aikuinen nainen :) Mutta, eiköhän ihastuneet miehet käyttäydy aika tavalla kuten me naisetkin. Itse ainakin yritän salaa katsella miestä ja yrittää katsekontaksia. Sitten pyrin paikkoihin joissa voin päästä lähelle ihastumisenkohdetta, salaa vähän muka koskettaa toista.[/QUOTE]

Heh, aikuinen nainen minäkin jo olen :D ja silti yhä vaan ihan puusilmä näissä asioissa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja puusilmä;22709713:
Heh, aikuinen nainen minäkin jo olen :D ja silti yhä vaan ihan puusilmä näissä asioissa.
:D hih mä kuvittelin, että olit joku nuori kun niitä näyttää tässä ketjussa piisaavan :) Mutta joo, on se kyl vaikeeta. Varsinkin kun itse olen sellainen, etten uskalla tehdä aloitteita vaikka voisinkin tuntea jotain lautautuneisuutta ilmassa. Nytkin olen ihan tuhottoman ihastunut... <3
 
Rumilus -__-
Ongelma :/ oon ihastunu yhteen meiän lähellä asuvaan poikaan mut ,emmä tiiä mut se puuttuu aina meiän juttuihin eli esim. kerrankin kun otettiin kuvii niin se vaan et tulee aika rumii kuvii .. no oon kyllä ruma että ei siinä mitään mut silti , taidan olla outo kun tykkään siitä ja kyl se mua välil vilkuilee mut saattaa johtuu siitä kun ooon ruma ja haukkuukin mua tai no haukku joskus 1 vuos sitten... mut kesällä kun kävelin sen ohi niiin se huus moi no joo se oli ihme !! mutta musta tuntuu siltä että kukaan ei oi koskaan tykätä musta kun on maailma täynnä kaiken maailman malleja ja tollasii niin kuka nyt ruman ihastus kun on mallejakin ja näitä kauniita ... ongelma , siis on samalla luokalla kuin mää .. <3
 
"Epätietoinen"
mistä tiedän onko poika ihastunnut minuun. Hän toijjottaa ja vilkuilee aina välistä, hymyillen. Hakeutuu istumaan lähelle. Väilstä juttua tulee netissä,mutta välistä ei oikeestaan mitään. Poika on seurustellut parikuukautta sitten kaksi pivää yhden tytön kans, ja nyt vaikka ne on eronu. Poika oli pyytäny sitä nuorteniltaan ja ne juttelee skypel välistä toisilleen. Kaverit kyl sanoo et ne ois vaan kavereita, mut mitä jos ei.
 
NikitaNeko
Mjoih!
Oon 14 vuotias tyttö, ja oon 7 luokal.
Oon ihastunu yhteen meijänluokkalaisee poikaan. Syksyllä 2010 tämä poika kerto mulle että hän tykkää minusta. Sillo en vielä tykänny tästä pojasta silleen, vaan eräästä toisesta tyypistä. Sittemmin Tammikuussa 2011 huomasin että tämä poika joka tunnusti aiemmin pitävänsä minusta onkin mukava,söpö ja hauska tyyppi. Hän katselee minua aina oppitunneilla, paritöissä koulussa hän nauraa ja kiusaa minulla pikku asioilla. (esim. kun sain yhdestä kokeesta hyvän numeron, ja hän huonon -> Tämä poika sanoi että "Harvinaisen pas*a oot." ja hän hymyili. :D ) ..ja kerran kun en löytänyt kuviksen tunnilla omaa "piirustuskansiota" niin hän nosti minun kansioni lattialta ja antoi sen minulle.
Koko meidän koulun ylä-aste tietää että olen ihastunut tähän poikaan, luultavasti jopa hän itsekin tietää sen. Moni ystäväni sanoo minulle, että minä ja hän olisimme söpö pari.. mutta.. Huoh..
En osaa "edetä" tässä asiassa. Auttakaa kiitos!~ ^^

~NikitaNeko
 
"Koululainen"
Itse tunnen, että mua tuijotetaan tunnilla ja kyllä mä sen myös nään sivusilmällä. Ja vieressäni istuu yksi poika joka koko ajan siirtää pulpettia mun vieree. ( esim. kokeen jälkeen oltiin siirretty kaikki kauemmas toisistaan niin hän siirtää ihan liki mun pulpettia. )

Sit on yks toinenki poika joka istuu luokan edessä, se vilkuilee mun suuntaan paljon ja sit se muokkailee hiuksiaan ku se kattoo mua. Ja ku oon uus tyttö luokalla ja ku se ei tienny mis asun ni se seuras mua vaivihkaa sitte itekki huomasin et se on mun naapurissa oleva poika. Mun mielestä se poika on ihan söpö ja kiva. Välillä se yrittää läpällä päästä mun lähelle. Joskus se yrittää kai saada huomioo heittelemällä lumipalloja, yleensä siit syntyy lumisota jossa heitellään pientä läppää :D

Odotan koko ajan että se tulisi sanomaan mulle jotain, ku se on tavallaan meiän luokkalaisille pojille sellane et muut seuraa perässä sen tekemisiä ja sit se on tosi itsevarma.. kai?? :)
Itse olen liian ujo sanomaan sellaista.. Olen sanonut kavereilleni että en ole ihastunut kehenkään koska sitten ne alkaisivat koko ajan huudella.. Nimeni takia, joka liittyy yhteen Shakespearen näytelmiin.. Romeo & Julia... DD:
Se on noloa kun sellasta huudellaan välkillä kun ihastus on ihan vieressä..ehh..
 
Xenaxx
Mjoih!
Oon 14 vuotias tyttö, ja oon 7 luokal.
Oon ihastunu yhteen meijänluokkalaisee poikaan. Syksyllä 2010 tämä poika kerto mulle että hän tykkää minusta. Sillo en vielä tykänny tästä pojasta silleen, vaan eräästä toisesta tyypistä. Sittemmin Tammikuussa 2011 huomasin että tämä poika joka tunnusti aiemmin pitävänsä minusta onkin mukava,söpö ja hauska tyyppi. Hän katselee minua aina oppitunneilla, paritöissä koulussa hän nauraa ja kiusaa minulla pikku asioilla. (esim. kun sain yhdestä kokeesta hyvän numeron, ja hän huonon -> Tämä poika sanoi että "Harvinaisen pas*a oot." ja hän hymyili. :D ) ..ja kerran kun en löytänyt kuviksen tunnilla omaa "piirustuskansiota" niin hän nosti minun kansioni lattialta ja antoi sen minulle.
Koko meidän koulun ylä-aste tietää että olen ihastunut tähän poikaan, luultavasti jopa hän itsekin tietää sen. Moni ystäväni sanoo minulle, että minä ja hän olisimme söpö pari.. mutta.. Huoh..
En osaa "edetä" tässä asiassa. Auttakaa kiitos!~ ^^

~NikitaNeko
Sama juttu mulla, ainoastaan yks eroavuus on; hän ei ole kertonut mulle, että tykkää musta.
Silti meidän välillä on jotain, sen huomaa. :)
 

Yhteistyössä