hitto että hävettää taas ilmoitella pojan synttäri toiveita..

Se, että lapsi osaa kiittää ja olla todella onnellinen saamastaan pienestäkin lahjasta, on taito joka taitaa valitettavasti olla katoamassa. Kiittäminen jostakin sellaisesta jota ei ole toivonutkaan kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin ja käytöstavat taas opitaan vanhemmilta ja niitäpä sitten voi hyvinkin opetella juurikin niin ettei lapsi saa aina kaikkea haluamaansa.

Ja että saa jotain, mikä ei ollutkaan toivelistalla.

 

Tää on ihan uskomaton ketju. Mun esikoinen täyttää kohta neljä, ja totta kai sekin "toivoo" ihan kaiken mitä lego-lehdessä näkee. En mä silti niitä toiveita eteenpäin lähetä suodattamatta Eikä todellakaan tuu lahjaksi montaa legopakettia kerralla, ees niitä pieniä. Yksi iso lahja, muutama pienempi, ja niillä on pärjättävä. Kaikkea ei voi saada, eikä ees suurinta osaa.

 

No etkö ap voi sanoa lapselle että voi toivoa yhtä isoa lelua ja sit muutaman pienemmän. Ihmeellistä kasvattamista jos lapselle edes haluaa ostaa/ostattaa kaikki mitä lapsi sattuu haluamaan. Ja jos niitä leluja on ihan hirveästi niin elämykset on lapselle hyvä vaihtoehto. Kyllä varmasti lapsi tykkää siitäkin että saa aikaa sukulaisilta, muumimaailmaan, kalareissulle tai eväsretkelle. Kunhan ei tarvitse kovin pitkään tulevaisuuteen odotella.

 

[QUOTE="Neith";23546835]sillä on muutama, kameli pelistä se tykkää hurjasti, kimblen tyylinen muumipeli aiheuttaa hitusen ongelmia (pojalla siis on ongelmia noiden pelisääntöjen kanssa, sitä harjoitellaan)
muisti pelejä on muutama, palapeleja on monta
nyt en ole nähnyt mitään sellaista peliä joka sopis pojalle, siis juuri sääntöjen opettelun kanssa[/QUOTE]

Katsopas satunallet -peleistä josko löytyisi jotain kivaa. Kuulostaa siltä, että pelit olisivat myös ihan tervetulleita, jos kerran sääntöjen noudattamista täytyisi harjoitella. Kivempaahan se on, kun on useita pelejä joista valita mieleinen.

 

Meilläkin tytön toiveet tuppaavat olemaan sieltä kalliimmasta päästä. Isäni aina ilmoittaa, paljonko varaa rahaa lahjaa varten, joten vaarille kerrotaan kalliimpi toive. Muita kysyjiä varten mietitään halvempia vaihtoehtoa yhdessä, ja niitäkin on aina keksitty.

 

[QUOTE="vieras";23546884]Ja jos niitä leluja on ihan hirveästi niin elämykset on lapselle hyvä vaihtoehto. Kyllä varmasti lapsi tykkää siitäkin että saa aikaa sukulaisilta, muumimaailmaan, kalareissulle tai eväsretkelle. Kunhan ei tarvitse kovin pitkään tulevaisuuteen odotella.[/QUOTE]

Peesi. Siellä leluvuoren keskellä on äkkiä hyvin yksinäistä.

Ja oikeesti, siis 30 traktoria 4-vuotiaalla, mä oon aivan äimänkäkenä :d

 

Mä vastaan aina että "ei tartte mitään tuua" jos joku kyselee toiveita. Ja jos sitte kysyjä vielä tinkaa niin annan jotain osviittaa. Esim että housuja.Mutta en niistäkään luettele sitten merkkiä ja väriä vaan jätän sen ostajan päätettäväksi.
Eikö kukaan muu toimi näin ?

 

[QUOTE="Sirkkeli";23546802][QUOTE="Neith";23545706]eli mun pitäisi nyt sanoa että ei tarvitse tuoda mitään tai tuokaa ihan mitä vaan, sitten pakottaa lapsi hymyillen kiittämään vaikka kattilasta tai käpylehmästä ja olemaan onnellinen ihan vain siitä että joku tuli kylään :O




Tämä nyt kertoo jo aika paljon, että mitä olet opettanut lapselle... Voi luoja sua...[/QUOTE]

siis pointti oli se että pitäiskö mun opettaa lapselle ettei mitään ikinä saa toivoa tai haluta?
tottakait lapsi on iloinen kun täti ja enot tulee kylään , riemastuu kun serkut tai mummot ja papat tulee kylään jne.
mutta me kyllä nähdään toisiamme usein että se ei ole sellainen kerran vuoteen tapahtuva riemun ja ilon päivä..
jos lapsi toivoo jotain niin silloin se väistämättä pettyy jos ei saa toivomiaan asioita (riippuen siis toiveen laadusta) niinhän minäkin petyn, toki osaan olla iloinen mieluisista saaduista jutuista, mutta kyllä se on väkisin hymyilya ja kiittämistä jos saan jotain mistä en todella pidä, mitä en halua ja mitä en ikinä tule käyttämään, pistämään esille jne.

 

Se, että lapsi osaa kiittää ja olla todella onnellinen saamastaan pienestäkin lahjasta, on taito joka taitaa valitettavasti olla katoamassa. Kiittäminen jostakin sellaisesta jota ei ole toivonutkaan kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin ja käytöstavat taas opitaan vanhemmilta ja niitäpä sitten voi hyvinkin opetella juurikin niin ettei lapsi saa aina kaikkea haluamaansa.

Näin on :flower:

Olen NIIN iloinen siitä, että vaikka omat lapseni saavatkin leluja pitkin vuotta eivätkä vain jouluna ja synttäreinä, niin heistä ei ole kasvanut materialisteja, vaan he kiittävät kauniisti kirppislöytö-paidastakin ja ovat iloisia kaikesta mitä saavat. Kiittävät myös aineettomista asioista: kuopus 5 v sai kyyneleet isoäidin silmiin tänä aamuna, kun halasi mammaa ja sanoi että 'kiitos mamma, kiitos tosi paljon siitä että sain tulla teille yökylään'.

Pian joku rientää kertomaan että kiillotan kruunuani jne, mutta ihan sama vaikka kiillottaisinkin. Olen todella onnellinen siitä, että lapseni ovat tällaisia. Kuolisin häpeästä ja tuntisin jopa jonkinmoista inhoa lapsiani kohtaan, jos he olisivat kiittämättömiä ja paiskaisivat saamansa tuliaisen/lahjan tuosta vaan jonnekin sohvannurkkaan, osoittamatta tippaakaan kiinnostusta tai kiitollisuutta, mahdollisesti vieläpä tuhahtaen että "hö, ihan tyhmää". Näitä lapsia on meinaan nähty.

 

Mä vastaan aina että "ei tartte mitään tuua" jos joku kyselee toiveita. Ja jos sitte kysyjä vielä tinkaa niin annan jotain osviittaa. Esim että housuja.Mutta en niistäkään luettele sitten merkkiä ja väriä vaan jätän sen ostajan päätettäväksi.
Eikö kukaan muu toimi näin ?

Mä olen toiminut. Tosin sen verran täsmentänyt, että sen hetkisen koon olen kertonut. Ettei lahjan antaja osta valmiiksi liian pieniä. Liian iso ei haittaa, koska lapsi kuitenkin kasvaa.

 

Se, että lapsi osaa kiittää ja olla todella onnellinen saamastaan pienestäkin lahjasta, on taito joka taitaa valitettavasti olla katoamassa. Kiittäminen jostakin sellaisesta jota ei ole toivonutkaan kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin ja käytöstavat taas opitaan vanhemmilta ja niitäpä sitten voi hyvinkin opetella juurikin niin ettei lapsi saa aina kaikkea haluamaansa.

kyllä mun lapsi osaa kiittää, niin osaan minäkin
lapsi ei osoita mieltään saadessaan jotain muuta, lapsi ei saa itkupotku raivaria avatessaan pakettia ja löytäessään jotain muuta kuin toivomaansa asiaa

 

[QUOTE="Neith";23546949]kyllä mun lapsi osaa kiittää, niin osaan minäkin
lapsi ei osoita mieltään saadessaan jotain muuta, lapsi ei saa itkupotku raivaria avatessaan pakettia ja löytäessään jotain muuta kuin toivomaansa asiaa[/QUOTE]
Mutta hymyilee väkisin kuten äitinsäkin, jos lahja ei olekaan toivelistalta?

 

Mä vastaan aina että "ei tartte mitään tuua" jos joku kyselee toiveita. Ja jos sitte kysyjä vielä tinkaa niin annan jotain osviittaa. Esim että housuja.Mutta en niistäkään luettele sitten merkkiä ja väriä vaan jätän sen ostajan päätettäväksi.
Eikö kukaan muu toimi näin ?

Meillä kans näin. Ja oonpa vielä toivonut ihan perussukkia ja kalsareitakin, niitä kun menee niin paljon kun ehtii kaupasta kantaa kotiin - ja lapsi on ollut ihan onnessaan mm. alkkareista, joissa oli senhetkisen suosikkihahmon kuva... ei tarvinnu olla 120 euron legopaketti

 

[QUOTE="Neith";23546914][QUOTE="Sirkkeli";23546802]

siis pointti oli se että pitäiskö mun opettaa lapselle ettei mitään ikinä saa toivoa tai haluta?
tottakait lapsi on iloinen kun täti ja enot tulee kylään , riemastuu kun serkut tai mummot ja papat tulee kylään jne.
mutta me kyllä nähdään toisiamme usein että se ei ole sellainen kerran vuoteen tapahtuva riemun ja ilon päivä..
jos lapsi toivoo jotain niin silloin se väistämättä pettyy jos ei saa toivomiaan asioita (riippuen siis toiveen laadusta) niinhän minäkin petyn, toki osaan olla iloinen mieluisista saaduista jutuista, mutta kyllä se on väkisin hymyilya ja kiittämistä jos saan jotain mistä en todella pidä, mitä en halua ja mitä en ikinä tule käyttämään, pistämään esille jne.[/QUOTE]

Miksi ylippättään väsäät 4 v:aan kanssa toivelistoja (saati noin jukelittoman kalliita, joita ette edes itse osta). Yleensä lapset suhtauvat lahjoihinsa vielä avoimin mielinja ilahtuvat pienestäkin... jos vanhempi ei ole ehtinyt muuta opettaa

Työkaverillani on kummipoika, joka toivoo aina kalliita lahjoja... työkaveri tuhahti että ko. listat vaikuttavat lähinnä pojan äidin laatimilta listoilta, viimeksi halvin oli Stigan rattikelkka ja sekin meni lennossa listalta ja jäljelle jäi noita 100 €:n Lego-pakkauksia.

 

Katsopas satunallet -peleistä josko löytyisi jotain kivaa. Kuulostaa siltä, että pelit olisivat myös ihan tervetulleita, jos kerran sääntöjen noudattamista täytyisi harjoitella. Kivempaahan se on, kun on useita pelejä joista valita mieleinen.

täytyy katsoa, kiitos vinkistä
mä oon noissa kaupoissa koittanut katsella mutta ei ole osunut kohdalle mitään sellaista mikä vois toimia tässä harjoittelu vaiheessa

 

Meillä esikoinen toivoo vaikka kuun taivaalta (lahjatoiveiden yhteissumma on nelinumeroinen), mutta lopulta on innoissaan joka ikisestä lahjastaan - oli se sitten sitä krääsää tai laadukasta (ja hinnakasta) roinaa. Sanot pojalle, että kaikkea et tule saamaan ja sukulaisille ehdotat itse kimppalahjaa tai sitten kerrot yksinkertaisesti että poika tykkää legoista ja sanot mitä jo löytyy. As simple as that.

 

Mä vastaan aina että "ei tartte mitään tuua" jos joku kyselee toiveita. Ja jos sitte kysyjä vielä tinkaa niin annan jotain osviittaa. Esim että housuja.Mutta en niistäkään luettele sitten merkkiä ja väriä vaan jätän sen ostajan päätettäväksi.
Eikö kukaan muu toimi näin ?

Mä sanon kysyttäessä esim. että tyttö tykkää kovasti askarrella koruja ja kaikenlaista muutakin, dvd-elokuvista pitää myös (Barbie-elokuvat ja Disneyn klassikot ovat suosikkeja), ja Littlest Pet Shop kaikissa muodoissaan on myös in.

Sitten kysyjä saa itse päättää, ostaako tytölle ison Littlest Pet Shop-systeemin vai kenties yhden pienen LPS-eläimen, tuoko askartelutarvikkeita ja jos tuo niin missä mittakaavassa, jne.

 

Miksi ihmeessä pitää esittää toiveita? Ei me vaan ikinä sukulaisille minkäänlaisia toiveita esitetty vaan annettiin heidän ostaa, mitä halusivat tai siis kummithan lahjoja ostivat muut eivät.

 

[QUOTE="Neith";23546970]täytyy katsoa, kiitos vinkistä
mä oon noissa kaupoissa koittanut katsella mutta ei ole osunut kohdalle mitään sellaista mikä vois toimia tässä harjoittelu vaiheessa[/QUOTE]
Entä jos et katselisikaan kaikkea valmiiksi? Joku nimittäin saattaa ihan oma-aloitteisesti löytää kaupasta jonkin lahjan, mikä osoittautuu lapsellesi mieleiseksi. Jos lapsesi synttärivieraissa on ihmisiä, joilla itsellään on poikia ja yli 4-vuotiaita poikia, niin luultavasti he eivät ole täysin tietämättömiä siitä, mikä pieniä poikia kiinnostaa.

 

[QUOTE="vieras";23546776]Sinun hommasi on opettaa lapselle mitä asiat maksavat, jos hintaluokka on jo 4 v:na 100 €:ssa niin mitähän se mahtaa olla isompana?


"voi kuule, poikaa ei kiinnosta se mitä joku maksaa, pääasia on se että se tykkää"[/QUOTE]

Näin juuri. Kyllä vanhemman täytyy selvittää lapselle rahan arvo ja sanoa suoraan, jos joku toive on liian kallis.

 

Mä en ole edes kysynyt lapsilta mitä ne haluaa synttärilahjoiksi.

4veeltä muutama sukulainen kysyi että mitä toivoo synttäriksi ja poika vastas että kalliita lahjoja ei kuitenkaan saanut..

 

Mutta hymyilee väkisin kuten äitinsäkin, jos lahja ei olekaan toivelistalta?

ei kyllä välttämättä edes hymyile.
siis oikeasti, kuinka moni haluaa saada jotain epämieluista lahjaksi, inhokki väriä paidan taikka järkyttävän ruman maljakon.
kuinka moni jaksaa aidosti vielä ilahtua siitä 5 järjettömän rumasta maljakosta jonka on saanut samalta henkilöltä?
mä en ole ikinä käsittänyt miksi pitäisi olla iloinen saadessaan jotain täysin tarpeetonta, rumaa, ei tyyliin sopivaa tavaraa joka ei ikinä tule käyttöön, hinnalla ei ole merkitystä tässä.
toki sitä kiittää kun se on kohteliasta mutta kuinka moni AIDOSTI ilahtuu siitä lahjasta jonka pistää kirpparille/huutikseen/roskiin sopivan ajan päästä?
ja näin ollen, miksi ihmeessä lapsen tulisi olla onnesta soikeana saadessaan täysin "vääränlaisen" lelun, epämieluisaa väriä olevan paidan jne
tai sellaisen mikä ei aiheeltaan tai toiminnaltaan millään tavalla kiinnosta

tämän ajattelutavan takia meillä on käytössä lahjatoiveet ja niiden mukaan mennään, ja toki aina välillä (niinkuin nyt) hävettää esittää noin kalliita toiveita, mutta tosissaan , noita lahjoja voi ostaa kimppalahjoina (uskokaa tai älkää niin mun sukulaiset osaa käyttää puhelinta ja sopia keskenään lahjoista)

 

Siis herra jumala tuota roinan määrää mikä teillä on!!!
Teillä on enemmän legoja kuin lastentarhassa 30 lapsella yhteensä, kymmenittäin autoja, traktoreja, hyllyt pursuaa värityskirjoja, muovailuvahoja, värejä ja muuta.. YHDELLÄ lapsella joka opn VASTA 4-vuotias????
Meillä on kolme lasta, ja TODELLAKAAN meillä ei ole tuollaista määrää tavaraa, eikä tule!!!!
Sinuna harkitsisin pitkään ja hartaasti sitä, miten lapsestasi ei tulisi pilalle hemmoteltu kakara, jolla on 15-vuotiaana pihassa, mopo, kevari, mopoauto, skootteri jnejnejne ja vanhemmilla velkaa enemmän kuin ehtii maksaa eläkeikään mennessä.

Teillä on ihan aikuistenoikeasti ihan jumalaton määrä tavaraa ja lisää pitäisi saada, olen täysin järkyttynyt!!!
Ihmettelet aiemmin, että pitäisikö lapsen muka olla tyytyväinen pelkästään siihen, että hänelle tulee juhlavieraita ja pidetään synttärit? Siis onko tämä sinun mielestäsi jotenkin erikoista? Siis ihan oikeasti, onko? Olen todella surullinen lapsesi puolesta, tuolla menolla hänellä tulee olemaan todella hankalaa löytää paikkaansa tässä maailmassa, missä ei asiat ihan noin mallikkaasti aina sukukaan. Siis juuri koskaan.

 

Ja ap hei.... lasten toivomusten hinnalla on tapana kasvaa lasten kasvaessa. Tolla menolla käy niin, että kenelläkään ei ole mahdollisuutta toteuttaa lapsesi synttärilahjatoiveita, kun lapsesi täyttää 9 vuotta. Puhumattakaan siitä, kun lapsesi täyttää 11 tai 14.

 

Mä en tunne ( onneksi vissiin sitten ? ) yhtään lasta joka nyrpistelisi lelulahjalle. Vaikka se ei olisi just mieluinen. Aika harvoin sentään pojalle ostetaan esim barbieta jolle nyrpistyksen jotenkin ymmärtäisinkin.