Ärsyttää iloinen ja hehkeä ITSE TÄYDELLISYYS mamma vauvauinnissa!!!

ap:lla on tosi huono itsetunto: /

 

Miten niin ap:la huono itsetunto? On vaan ilkeä ja tyhmä ja ruma ihminen.

 

[QUOTE="heh";23128959]Pirtsakkuus ei vaan istu tähän suomalaiseen mentaliteettiin!hah hah.

No ei, tosissaan:minä olen sitä mieltä että iloisuus ja hymy on hyvä asia.
Ap,n tarinasta voisi OLETTAA että kyseinen henkilö oli ärsyttävä juuri sen epäaitouden takia,
mutta sitähän emme voi tietää(feikkirusketus keskellä talvea viittaa epäaitouteen...). Jos pelkkä positiivisyys ärsytti ap;ta niin sittenhän ongelma on ap;ssa eikä "täydellisyydessä". Mutta minustakin negatiivisia mielentiloja SAA kokea, ja ei se kiellettyä ole paljastaa niitä tuntemuksia tälläkään palstalla. Äitiyteen kuuluu sekä negatiivista että positiivista! Ei ole niin vakavaa mitä ap ajatteli, kyllä väsynyt äiti saa olla ärsyyntynyt jonkun toisen "täydellisyydestä". Relatkaa vähän!

Ja sitä mieltä MINÄ olen, että jos joku on narsistinen ja "täynnä itseään" sellaisella epäaidolla tavalla, niin kyllä minäkin useammin ajattelen että onpa ärsyttävä ihminen, kuin että ajattelisin että onpa kaunis nainen,hieno juttu. Kauniudessa ei sinänsä ole mitään vikaa.[/QUOTE]

No en minä rusketuksenkaan takia ihmistä alkaisi feikiksi väittämään. Mullakin sattuu vielä olemaan rusketusraidat ja runsas porkkanansyönti takaa hyvän ihonvärin ympäri vuoden. Kukaan ei lopulta tiedä toisen syvällisiä ajatuksia sen kummemmin joten oon sitä mieltä että minä en voi analysoida toisten pirtsakkuutta sen tarkemmin. Joidenkin iloisuus kyllä vaikuttaa teennäiseltä, tiedän esimerkiksi joitain julkkiksia joita oon joskus epäillyt epäaidoiksi mutta en minä sen takia ala vatvomaan kenenkään olemusta. Jos toinen on tekopirteä niin so what.
Täällä joku kirjoitti hyvin jossain kommentissa; jokaisen pitäisi käyttää energia jonka käyttää muiden kadehtimiseen ja paskan jauhamiseen johonkin tärkeämpään; vaikka itsestä ja perheestä huolehtimiseen.

 

[QUOTE="Kika";23128999]No eihän nyt iloinen ja kaunis ihminen vaan VOI olla kokenut mitään...
Kokemus näkyy katsos silmäpusseina, selluliittina ja roikkuvana vatsanahkana.[/QUOTE]

Mikäs sua nyt harmittaa? Ole vaan ihan rauhassa kaunis ja ihana ja iloinen ihminen!

 

Miten niin ap:la huono itsetunto? On vaan ilkeä ja tyhmä ja ruma ihminen.

tuntee alenmuutta.helppo sitten haukkua toisia.

 

[QUOTE="heh";23129019]Mikäs sua nyt harmittaa? Ole vaan ihan rauhassa kaunis ja ihana ja iloinen ihminen![/QUOTE]


Niin mä oonkin
Mut mua sieppaa joka kerta niin pahasti, kun lähdetään vertailemaan et ketä se elämä nyt on pahiten heitellyt..

 

[QUOTE="heh";23122555]no sillä tavalla että tuollaisia ajatuksia ihmisten päässä aika usein oikeasti liikkuu eli suoraan sanottuna ottaa päähän nähdä täydellisiä ihmisiä kun itseä vituttaa. Mutta kuka sitä yleensä ääneen sanoo, hienompaa on sanoa että oikun ihanaa nähdä iloisia ihmisiä. Mutta tosi asia on että läheskään aina ei todellakaan ole ihanaa nähdä ihmisiä joilla kaikki on ah niin aurinkoista ja kaunista ja ihanaa vaan se vaan korostaa omaa vitutusta. Sillä tavalla aito aloitus josta taas minä tulin hyvälle tuulelle [/QUOTE]

Totta. Tosin itseäni ei vituta ihmiset, jotka aidosti ovat iloisia ja onnellisia. Sellaiset kyllä jotka sitä oikein yrittämällä tuovat esille ja hehkuttelevat (esim. facebook statuksissa) ja muualla. Sitten alkaa kyllä ärsyttää, mutta ei sekään ole kateutta, lähinnä tuntuu, että antaisivat olla. Jos kerta ovat aidosti iloisia, kyllä me muut se huomataan ilman järkyttävää hehkutusta.

 

tuntee alenmuutta.helppo sitten haukkua toisia.

Kieltämättä tuo vähä mitä ap on kommentoinut viittaa siihen ettei oikein itsetunto ole kohdillaan. Tai sitten kaikki johtuu väsymyksestä tms. Mutta anyway tuollaisesta ajattelutavasta voi päästä eroon jos vain itse haluaa. Päättää vaan lopettaa sen. Jokainen kuitenkin on vastuussa itsestään eli jokaisen on itse päätettävä lopettaa synkät ajatukset ja varsinkin jos vielä myrkyttää ilmapiiriä omilla mustilla ajatuksillaan. Mutta sitä ennen on tiedostettava että se on ongelma.

 

[QUOTE="Kika";23129042]Niin mä oonkin
Mut mua sieppaa joka kerta niin pahasti, kun lähdetään vertailemaan et ketä se elämä nyt on pahiten heitellyt..[/QUOTE]

Mulla oli kaveripiirissä kaks samassa kuussa synnyttänyttä naista. Toisen lapsi kuoli kaksi päivää synnytyksen jälkeen, oltuaan siihen asti teholla ja vanhemmat olivat tietenkin aivan huolesta jäykkänä sen pari päivää ja vuosi syntymän jälkeen he (varsinkin äiti) olivat ihan psykoosin partaalla.
Sitten oli äiti joka teki toisen lapsen ilman isää ja vailla mielenkiintoa lapsiin muutenkaan. Hän valitteli joskus sillointällöin että kyllä on rankkaa kun ei lapsenvahteja saa kuin joka toinen viikonloppu. Kuuntelin näiden kahden äidin murheita vuoropäivin, ongelmat olivat samaa luokkaa kuin nuo esimerkit. Sitten päätin vain skipata elämästäni tuon toisen ystävän pois, en enää jaksanut kuunnella turhaa marinaa kun oikeasti ei ole mitään ongelmia (siis tottakai elämä yh:na on vaikeaa välillä), kun suurin marinan aihe oli aina baariin pääsemisen vaikeus.

 

Voihan sitä olla siisti ulkonäkö ihan muutenkin ilman niitä kalliita vaikka kosmetologi käyntejä. Karvat voi poistaa ja kynnetkin lakata, ja tukka ei pitäisi olla ylivoimainen kenellekään. Kuka kaipaa rusketusta talvisaikaan?

 

Tollaset fiilikset on ihan luonnollisisa.
Kaikki ovat elämässään tunteneet samallatavalla jonkun asian yhteydessä.
Se on tavallaan universumin keino sanoa, että "ryhdistäydy"
Niin mä ainakin olen sen ajatellut ja on toiminut joka kerta

 

[QUOTE="niin";23129250]Tollaset fiilikset on ihan luonnollisisa.
Kaikki ovat elämässään tunteneet samallatavalla jonkun asian yhteydessä.
Se on tavallaan universumin keino sanoa, että "ryhdistäydy"
Niin mä ainakin olen sen ajatellut ja on toiminut joka kerta [/QUOTE]

Hieno ajattelutapa, harmi vaan kaikki ei ryhdistäydy vaan mieluummin kierivät niissä synkissä ajatuksissaan.

 

että ulkoinen ja sisäinen kauneus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita? Se, että näyttää kiiltokuvalta ei tarkoita, että miettis vain omaa ulkonäköään. Inhosin aikoinani yhtä ylipirteää koulukaveria, joka oli aina niin innokas. Sitten aikuisiällä tutustuin häneen sattuman kautta ja opin tuntemaan, että hän on oikeasti sellainen. Ja oli kokenut todella rankkojakin asioita.

Ja jos jonkun nuoren perheen ryhmähali ärsyttää ja tuntuu tekopyhältä, niin se on aika surullista. On ihmisiä, joilla on rankkojakin elämänkokemuksia ja he oikeasti iloitsevat perheestään ja ajasta heidän kanssa.

Ja on ihmisiä, jotka on menettäneet juurikin perheensä! Miten sitten iloitaan perheestä?

 

Tuon takia minä en mene vauvauintiin. Tunnen niin hirveää alemmuudentuntoa venyneen kroppani takia että tulisin varmaan itkien kotiin.
Anteeksi vaan meidän vauva, kun äidillä on niin huono itsetunto ettet pääse uimaankaan

 

[QUOTE="a.p";23122517]Millä tavalla?[/QUOTE]

Kertoo rehellisesti kateuden tunteista.

 

Ja on ihmisiä, jotka on menettäneet juurikin perheensä! Miten sitten iloitaan perheestä?

Sellaiset ihmiset yleensä välttävät menemästä perhetapahtumiin tai paikkoihin, joissa on paljon perheitä. Ainakin siihen asti, että ovat toipuneet menetyksestään. Eivät he edellytä, että perheelliset pysyttelisivät neljän seinän sisässä, jotta perheensä menettäneille ei tulisi paha mieli.

 

Siis relatkaa ihmiset vähän...

Mielestäni ap:n purkaus oli ihanan aito ja inhimillinen. Jos mulla itselläni on joskus tosi huono päivä ja tuntuu, että IHAN KAIKKI MÄTTÄÄ, niin mikään ei ole ärsyttävämpää, kun nähdä joku tosi positiivinen ja pirtsakka ihminen, joka tuntuu niin täydelliseltä.

Ja tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että päivät pitkät kadehtisin muita ihmisiä, vaan yksinkertaisesti sitä, että välillä asiat vain ärsyttävät. Toisena, ns. normipäivänä sama ihminen voi positiivisuudessaan tehdä minut iloiseksi. Syy ei todellakaan yleensä ole ns. ärsytyksen kohteessa, vaan puhtaasti omassa ärsytyksessä. Mutta SILTI sekin on niiiiiiin inhimillistä.

 

Ja on ihmisiä, jotka on menettäneet juurikin perheensä! Miten sitten iloitaan perheestä?

Silloin on tottakai suruaika. Mutta se että jää vatvomaan niitä asioita loppuelämänsä ei auta yhtään ketään. Eräs ystäväni juuri laittoi fb-statukseensa hyvän viisauden; Onnellinen ihminen ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on!
Tiedän että on hyvinkin traagisia ihmiskohtaloita. Eräässä tuttavaperheessäni kävi niin että äiti lähti 1-vuotiaiden kaksosten ja isoäidin kanssa autoilemaan. Auto joutui kolariin ja ainoana hengissä selvisi isoäiti. Jokainen voi miettiä millaiset olivat isän fiilikset kun poliisit tulivat hänen työpaikalleen kertomaan tuon uutisen. Nyt tilanteessa on kulunut useita vuosia ja isä on onnellinen uudessa liitossaan ja he yrittävät saada lasta. Tämän tapauksen uskallan kertoa täällä koska he eivät asu Suomessa eivätkä ole suomalaisia. Tähän isään pidän usein yhteyttä ja hän on puhunut ettei ole päivääkään etteikö hän muistelisi lapsiaan ja vaimoaan, mutta surusta on vain päästävä yli ja saatava taas ote normaalista elämästä. Muuten olisi varmasti järki lähtenyt. Onneksi tämä isä ei jäänyt rypemään mihinkään itsesääliin vaikka varmasti oli vaikeaa saada elämänilo ja usko elämään takaisin.

 

Siis oikeastiko kaikkien äitien pitäisi olla ylipainoisia ja elämäänsä kyllästyneen näköisiä silmäpusseineen, varsinkin jos kehtaavat julkisille paikoille mennä ärsyttämään muita äitejä?

Ylipaino ainakin on sellainen asia mistä harvemmin voi syyttää muita kuin itseään.

 

Sellaiset ihmiset yleensä välttävät menemästä perhetapahtumiin tai paikkoihin, joissa on paljon perheitä. Ainakin siihen asti, että ovat toipuneet menetyksestään. Eivät he edellytä, että perheelliset pysyttelisivät neljän seinän sisässä, jotta perheensä menettäneille ei tulisi paha mieli.

Enhän niin väittänytkään, että perheellisten pitäisi pysytellä neljän seinän sisässä. Kysyin, miten iloitaan perheestä, jonka on menettänyt viitauksena siihen, että lainaamani henkilö kirjoitti:

"On ihmisiä, joilla on rankkojakin elämänkokemuksia ja he oikeasti iloitsevat perheestään ja ajasta heidän kanssa."

 

Enhän niin väittänytkään, että perheellisten pitäisi pysytellä neljän seinän sisässä. Kysyin, miten iloitaan perheestä, jonka on menettänyt viitauksena siihen, että lainaamani henkilö kirjoitti:

"On ihmisiä, joilla on rankkojakin elämänkokemuksia ja he oikeasti iloitsevat perheestään ja ajasta heidän kanssa."

Mun täytyykin kysyä tuota asiaa yhdeltä naapurustossa asuvalta naiselta, kun seuraavan kerran hänet tapaan. Hän menetti onnettomuudessa koko perheensä ja mitä olen hänen puheistaan ymmärtänyt, niin hän kyllä iloitsee siitä ajasta, jonka sai olla perheensä kanssa.

 

Mun täytyykin kysyä tuota asiaa yhdeltä naapurustossa asuvalta naiselta, kun seuraavan kerran hänet tapaan. Hän menetti onnettomuudessa koko perheensä ja mitä olen hänen puheistaan ymmärtänyt, niin hän kyllä iloitsee siitä ajasta, jonka sai olla perheensä kanssa.

Voi toista <3 Mä kirjotin yhteen kommenttiin kans tutustani joka menetti vaimon ja lapset kolarissa. Elämä ei oo reilua ei... Mutta uskallettava vaan tarpoa kohti uusia seikkailuja.

 

No, ehkäpä sinne vauvauintiin ei sitten kannata mennä, jos ei pysty iloitsemaan itse tapahtumasta vaan se ihana yhteinen aika sen oman vauvan kanssa menee siihen, että kateellisena ja ilmeisen huonotuulisena myrtsäilee siellä muille kanssauimareille. Mun mielestä vauvauinnissa käynti on aivan ihana juttu, enkä todellakaan ole siellä tsekkaamassa silmät kipeinä miltä muut äidit näyttävät, vaan keskityn nauttimaan oman lapseni kanssa veden virkistävästä vaikutuksesta ja iloisesta liikuntatapahtumasta . So what, jos siellä joku äideistä on timmissä kunnossa ja hehkeenä ja nauttii silminnähden tapahtumasta koko perheensä voimin; iloinenhan siitä vain pitäisi olla - hyvä, että heilläkin menee hyvin . Ja jos on todella vaikea kestää muiden onnellisuutta ja hyvinvoivaisuutta, niin sille asialle voi vaikka kuinka paljon; ihan ensimmäiseksi kannattaa katsoa siihen omaan peiliin ja tutkia mitä sieltä näkyy...Näkymälleen pystyy tekemään ihmeitä, jos itse niin haluaa...

 

Miten niin ap:la huono itsetunto? On vaan ilkeä ja tyhmä ja ruma ihminen.

Tai sitten vaan rehellinen, päinvastoin kuin moni muu täällä.

 

Mun täytyykin kysyä tuota asiaa yhdeltä naapurustossa asuvalta naiselta, kun seuraavan kerran hänet tapaan. Hän menetti onnettomuudessa koko perheensä ja mitä olen hänen puheistaan ymmärtänyt, niin hän kyllä iloitsee siitä ajasta, jonka sai olla perheensä kanssa.

eräs rouva kun jäi leskeksi, sanoi niin kauniisti siitä, "vaikka ikävä on kova, yritän iloita siitä että sain 50 onnellista avioliittovuotta, kaikilla ei ole"

Ja ennen kuin joku pyyhältää moittimaan rouvaa, niin toi ei oikeesti ollu mikään "minullapa on"-juttu, vaan ainoastaan katkeroitumista vastaan osoitettu asenne häneltä